Se soi!

Tämä päivä on mennyt niin fiilistelyille kuin ikinä mennä saattaa. Tänään ilmestyi pitkään odotettu levy. En nyt turhaan mainitse sen bändin nimeä, googlen hakukone löytää nykyisin Torpalle mitä merkillisimmillä hakusanoilla. Se metsäsika -osuma on toki omaa luokkaansa, mutta on niitä muitakin. Partapappakos se oli joka sai väkiryntäyksen blogiinsa mainitsemalla mac-miehen nimen hänen kuolemansa tultua julki?

Joskus vielä minä uhraan aikaa ja ajatusta blogin tilastojen tutkimiseen. Ja teen postauksen lukijakunnastani, siltä osin mitä tilastoista voi päätellä. Onneksi teistä jokaisesta kävijästä jää naamakuva valvontakameraan... :D Tosi moni teistä lukee nettiä sormi nenässä...

Niin se levy. Se on kertakaikkiaan hyvä. Hieno. Upea.
Holopaisen nuori nero on taas avannut ikkunat sisäiseen kauhukabineettiinsa ja päästänyt mörköoopperan vierailulle  Le Cirque Morgueen. Villejä visioita ja huimia käänteitä. Kaunis maailmakaan ei aina niin kaukana ole.

Kun ajeltiin kaupungilta kotia päin, nuorimmaisen perillisen kanssa vilkaistiin yhtä aikaa toisiimme ja molemmat ajattelivat samaa: mitä me just kuultiin?? Käsittämättömän hyvä kappale. Monta peräkkäin. Meinattiin epähuomiossa pyyhkäistä kotirampista ohi ja samahan tuo olisikin ollut täräyttää suoraan Kitteelle kiitellen kättelemään.

Noh, ei ole minun tehtäväni ujuttaa ajatuksiani kenenkään päähän. Ostakaa oma levynne ja muodostakaa mielipiteenne. Ihan itse.

Kiitos tästä levystä, tällä elää taas pitkään. Joensuun konserttia ja elokuvaa odotellessa.

Aamulla ulkoistin hevoset normaalia aikaisemmin ja säntäsin sen jälkeen terveyskeskukseen antamaan laboratorionäytteitä. Olo oli kuin piilokameran höynäytetyillä: typötyhjä aula. Ei ketään ei missään.
Yleensähän sairaaloiden ja terkkareiden aulat pullistelevat ikäväkeä meni sinne mihin vuorokauden aikaan tahansa. Epäuskoisena otin jonolappuni ja istuin odottelemaan. Valmistauduin siihen, että koska tahansa nurkan takaa loikkaa esiin joku Buahahhaahhaa -hohottava piilokamerasetä.

Riuska täti kuuluttikin sitten heti minut sisään. Verta otettiin monta putkiloa ja sydänfilmit lisäksi.
Ja kun poistuin näytteenottohuoneesta, vastassa oli se perinteinen näky. Ikäihmisiä harmaana muurina, tunkkainen talvivaatteiden haju ja vaimea puheensupina.

Kerrankin olin oikeaan aikaan oikeassa paikassa. Ja ekana terkkarin labrassa. Ihme!

Harmaaseen ja sateiseen Marraskuun viimeiseen päivään ei sitten tämän kummoisempaa. Tänään on ollut hyvä päivä. Tuli levy ja loppui Marraskuu.

Aamulla herätään Joulukuuhun ja toivottavasti ilmakin on vähän kirkkaampi.

Minä keskityn vielä kerran kuuntelemaan Sitä Levyä läpi ja yritän saada tolkkua sanoitusten kiemuroista.
Se on ihan parhautta, että nykyisin kokonaisen albumin saa sujautettua puhelimen ja läppärin muistiin parilla klikkauksella.

Hyvää yötä ja huomista päin, missä lienetkin!

Tänne ei tämän kummempaa

Kas näin talviselta näyttää puutarhassa. Eilen oli näin ja tänäänkin oli näin. Huomisesta ei voi tietää. Yksi säätieteilijä kertoo plussa-asteista ja toinen puhuu nollasta. Se on sitten fifty-sixty onko noita lumia enää loppuviikosta.

Oli eli ei, onhan nyt ainakin saatu ekat näytteet tulevan talven työmaasta. Kolattavaa, lapioitavaa ja aurattavaa riittää.

Nyt onkin taas vähän lisää tieväylästöä puhtaanapidettäväksi, tallinpiha on pidettävä kulkukelpoisena. Samoin reitti ulkoheinien vajalle olisi ihan kiva olla kärrylläkulkukelpoisena. Pahuksen ikävä olisi kantaa paali kerrallaan tallivarastoon.

Salava, tuo mieliharmi on kaunis puu. Mutta vain kun katsotaan pehmeän pyöreää latvusta ja charmantisti uurteista runkoa. Yöllisen myrskyn pieksämien puiden alla oli röykkiöittäin oksia. Pahuksen roskapuu. Ja kuitenkin niin ihana.

Salava on kyllä puista ainoa, jolle annan niin paljon anteeksi. Kaikki se lehti- ja oksasotku joka hermoraunioittaa haravoijan keväisin ja syksyisin. Ja oksansilpun kerääminen kaikkina vuoden aikoina. Sen juurilla ei kasva ruohokaan ja se leviää kuin pullataikina. Ja silti se on yksi mukavimman näköisistä puista mitä tiedän.

Takapihan Taverna olisi vain tavallinen takapihan oleskelupaikka jos se olisi koivun alla. Mutta kun se on pullealatvaisen vanhan salavan siimeksessä, se on aivan uskottava taverna. Fiilis on aito, hellepäivänä vallan autenttinen.  Ei puutu kuin kaskaiden siritys. Kanat ovat huonoja stuntteja kaskaille. Mutta kelpaavat meidän tavernaan taustahälyksi.

Jännä miten ajatus karkaakin aina kreikan sinisen taivaan alle kun näitä sinitaivaskuvia katselen. Sisälläni taitaa asua pieni pulska ja viiksekäs mustiinpukeutunut kreikkalaismummeli.

Nyt poistun kuitenkin kotimaan arkeen ja siirryn valvomaan iltatallin operaatioita. Hevoset ovat iloinneet puhtaasta lumesta. Mie tuun takas, vuota vähän...

Kello on nyt 20.50 ja tallihommat yöheiniä vaille tehty. Yritän optimoida heinien määrän suhteessa hävikkiin. Niin että aamupuolelle asti niitä riittäisi mutta ettei niitä kuivikkeisiin kumpainenkaan polkisi. On niin haasteellinen yhtälö, että olen vakavasti harkinnut heinähäkkien laittoa karsinoihin.

Hevosetkin pääsivät maanantaina lumeen, panin varuilta kurahousut molemmille mutta tänään olivat ykkösasteen pakkasessa nakuina. Ja viipottivat innoissaan puhtaalla hangella. Ihana lumipesty hevosentuoksu *mmmmmh*

Minä viipotin tänään lääkäriin. Iso-J oli taikuri (joka yllättyi itsekin) ja nyhjäisi tyhjästä lääkäriajan. Huomenna menen aamulla nälkäisenä (ja kiukkuisena) laboratorioon näytteiden merkeissä ja mitä lienee jatko. En tohtinut ryhtyä valelääkäri -aiheiseen small talkiin, oli niin totinen tyttö. Neurologille tulee lähete myös. Että ehkä tässä nyt kuitenkin sitten pitää tutkia. Eihän sen iso vika tarttee olla kun se on korvien välissä.

Tokkopa tuolta mitään isompaa löytyy, toivottavasti ei.

Ja koska Iso-J onkin jo ohimennen hoitanut hevoset yöpuulle, minulle jää tehtäväksi sonnustautua pyjamaan ja loikkia petiin.

Väsyttää ihan poskettomasti ja koska aamu tulee olemaan kahviton, vessaton, ruuaton eli äärimmäisen ankea niin nyt sitten unta koppaan.

Sitä paitsi minulla on nyt kahdeksi viikoksi sairausLOMAA *ehehhehe* Taidan nitoa sen lappusen otsaani jotta iskostuu sekä omaan että kanssaeläjien mieleen. Kristallinkirkkaasti! Pienyrittäjä pientilallinen on saikulla. Sallikaa mun nauraa.

Tänne ei tänään tämän kummempaa.

Ensimmäinen Adventti 2011

Siinä se nyt sitten palaa, ensimmäinen Adventtikynttilä neljän suorasta. Jokainen pulskanpaksu steariinikynttilä sai uumilleen nauhan jossa roikkuu punainen peltisydän, asiaankuuluvin numeroin maalattuina.

Kuin tilauksesta iltapäivän hämärässä sateli hiljalleen lunta. Pieniä hiutaleita ja väliin isompaa rättiä. Maa on jo valkoisena ja ilmeisesti jaksaa sataa koko yön.

Aamulla on varmasti kaunis maisema. Maanantaiaamuisin tarvitaan kaunis maisema muutenkin.

Laittelimme vähän valoja pihallekin. Pihakuusi tuikkii valkoisin kynttilöin ja koristeena vähän punaista tuiketta.


Äitikullan uusi ovikatos sai valohavuköynnöksen ja verstaan oven yllä on entiseen tapaan tallilyhtyrivi.
Yritän kuvata huomenissa vähän suuremmalla innolla kuin tänään.

Vähitellen, viikko viikolta lisätään valoja ja koristeita. Meillä on Iso-J:n kanssa perinteiseen tapaan kinaa valojen ja koristeiden määrästä, väristä ja vielä kerran väristä.

Minä tyytyisin kynttilöihin ja valkoisiin koristeisiin. Toinen tahtoo loimotusta, tingeltangelia ja värejä. Perilliset eivät oikein ota kantaa, heillä on omat must-juttunsa Joulunkin suhteen ja niistä ei tingitä.

Tietyt lapsille tärkeät asiat ovat jouluisin esillä, ne minä kestän ja jaksan vaikka eivät niin silmäähivelevä näky olisikaan.

Mutta ei kiitos sinisiä kylmiä ledejä pihapuihin. Ei tänä vuonna.
Ne eivät mielestäni sovi maalaismaisemaan ja sillä hyvä. Ja siitä neuvotellaan joka syksy.

Nyt on syytä neuvotella Nukku-Matin kanssa. Meni taas kerran päivä pitkäksi ja maanantaiaamu huohottaa niskaan tutulla vimmalla.

Pirteää viikon alkua, missä lienetkin! Ole kilttinä, tontut jo kurkkii...

Pyynnöstä, kuvia

Avoimin silmin pikkuiset mivvit tiirailevat maailmaa. Ja minä julma ihminen menin kuvien toivossa oikein läiskyttelemään salamalla. Paha minä.

Hellyttäviähän ne ovat, pikkuiset. Aina.
Huterat jalat eivät ole vielä ihan liikekoordinaation osalta säädöillä, mutta ponteva on eteenpäinpyrkimys. Kyllä noista kelvollisia hiirikissoja tulee. Kunhan nyt joskus tuolta hellokittyalustaltaan pääsevät isoon maailmaan tutkimusmatkoilleen.

Elli käytti tilaisuuden hyväkseen ja hujahti häntä sujona ovesta äitivapaalle. Syömään ja hiekkalaatikolle.

Lauantai on ollut normaaliin tapaan työntäyteinen.
Tallihommista selvittyäni siirsin kottikärryt ulkotarhaan ja aloitin jumpan.

Eikä muuten ole jumppaa, se on raakaa työtä. Meinaan piripintaan märkää lantaa lastattujen kottareiden liikuttelu märässä ja liukkaassa maassa. Pari ärräpäätäkin päästelin.

Iso-J takavarikoi minulta kottarit jossain vaiheessa, mutta vielä sinnittelin poiskuljetusta varten muutaman kasan valmiiksi. Ne on näppärä huomenna lapioida kärryyn ja kipata kasvimaan laitaan odottamaan uutta kasvukautta. Ilta hämärsi taas vähän aikaisemmin ja pimeys humpsahti ylle äkkiä.

Hartiat huutaa nyt kovin ajankohtaista hoosiannaa. Sauna saa näyttää kohta maagiset voimansa. Jos ei toimi, mie nappaan painkillerin ja asettelen ruotoni vaakaan.

Aamulla varhain kun aurinko nousi

Tänään oli säiden puolesta ihan mukava päivä. Mitään ei satanut ja välillä jopa aurinkokin paistoi.

Tuuli oli kohtuullinen ja sai aikaan mukavaa vipinää hevosissakin. Ilmeisesti päänsisäinen tuulitunneli heräsi henkiin ja kirvoitti kiivaan laukkatarpeen. 

Kumpikin pallero veti hullunkiitoa ja kyyrylaukkaa. Onneksi on tarha jossa kirmailla. Pahimman riehumisen aikaan olin onneksi aidan turvallisemmalla puolella. Jarrutukset meinasivat mennä kummaltakin välillä pitkäksi, märkä maa ja kengätön kavio on yhtä kuin lujaa liiraava hevosvoima.

Olisivat keilanneet minutkin nurin moneen otteeseen.

Tupaterrieri paiskoi hommiaan, kuvassa tuima tuijotus hevosaitaukseen. Turvallisen matkan päästä. Tallimestarin vakanssi on Nassen osalta förbi, ei heiniin kusemalla asemaa pidetä. Nykyisin koira paimentaa lampaita, nehän ovat paljon ymmärtäväisempiä kuin hevoset.  

Mäkättimet majailevat oikein tyytyväisinä piippuhyllyllään. Ensi viikolla hätistelen ne vielä ulos päivisin, säiden mukaan mennään. Ja kun talvi ei näköjään löydä tänne, saavat lampaatkin ulkoilla. Kyllä siellä tarkenee vähemmälläkin villalla.

Ja nyt minä kirmailen kohti saunaa, johan tästä joutaa.  Huomiselle ohjelmassa normaalikuvioiden lisäksi pihavalojen virittelyä ja adventtikoristeiden ripustelua. Ja ne kynttilät, ihanaa!

Leppoisaa lauantai-iltaa, missä lienetkin!

Pään vaivoja

Iltaa!
Kameratilanne on edelleen varsin avoin ja onneton joten katsellaan näitä vanhoja. Pari ennenjulkaisematonta löysin lokakuisesta kuvakansiosta. Mikähän lienöö pihlajan lajike? Puun vierellä olevassa infotaulussahan se tieto olisi mutta jäi tuolloin kuvauskäynnillä katsomatta. Yhden pikkuisen arboretumin pihlajia kuitenkin.

Tänään on ollut kaikenlaista pään vaivaa. Ja päänvaivaa.
Jo eilen alkoi ikävästi tuikkimaan oikean korvan etupuolella ja tänään se yltyi melkeinpä sietämättömiin mittasuhteisiin. Välillä jäi hommat kesken kun piti kyyristyä kivun alla sisäänpäin.

Aivan kuin joku tuikkaisi isoa naulaa ohimosta sisään. Ja vain oikealta puolelta. Ei ole muuttunut migreeniksi, kiitos siitä. Olen nyt ihan itse diagnosoinut vaivan kolmoishermosäryksi ja haen vielä asiantuntijan kommentin. Kunhan joudan.

Aamulla kurvailin kaupunkiin, lippuja ensi vuoden toukokuun konserttiin. Niitä rockin muumioita taisi haluta kuulemaan muukin, ei Mikko Alatalo saisi kotikaupungin karvaturreja liikkeelle niin aikaisin.
Ja kaikki sen ärräkipsan asiakkaat jäivät ilman pilettejä. Kun järjestelmä jumin jälkeen aukeni, tarjolla oli vain täyttä. Äkkiäkös muutamaa tuhatta lippua myydään. Jännästi vain suuri osa lipuista siirtyi samantien myyntiin huuto.netin palstoille. Ja hinta pompsahti matkalla. Markkinatalous toimii hienosti kun kysyntä ylittää tarjonnan.

Onneksi Iso-J on tuurihaukka ja onnistui saamaan naapurikaupungin ärrältä kaksi pilettiä. Ilmeisesti lievää härskimpää lirkuttelua, lahjuksia ja ties mitä on luvattu...

Torpalla elämä jatkuu tasaisena. Tänään oli myös harmaata ja sateista. Kuvassa maakellarin katto muutama viikko sitten, nyt näyttää suunnilleen samalta. Lumet sulivat yön sateissa ja päivän rankkasateessa lähti loputkin. Onhan takkuista talven tulo. Toivottavasti sadekausi ei jää ns. päälle vaan kuivahtaa ja vaihtuu ihan pienen pakkasen puolelle. Lunta saisi tulla nätti kymmensenttinen kerros joka voisi mieluusti sulaa maaliskuussa ihan päiväseltään. Ei tulisi mitään ikäviä kelirikkoja eikä rospuuttoja.
Jookosta, oi ilmojen säätäjä, jookosta?

Ellillä on myös ollut päänvaivaa. Kotileikeissä on havaittavista pientä tympääntymistä ja sehän purkautuu uudelleen järjestelyihin. Pennut oli retuutettu banaanilaatikosta kokonaan toiseen huoneeseen. Meidän sänkymme aluslaatikkoon. Viereiseen synnytti ja tähän toiseen oli pennut sijoitettu.

Ei siihen eläinten äkilliseen katoamiseen ikinä totu. Olipa kyseessä kaksi hevosta tai kolme viikon vanhaa kissanpentua. Häijyltä tuntui nähdä tyhjä koppa. Mutta onneksi ipanat olivat pulleina, lämpiminä ja tyytyväisinä umpiunessa uudessa pesässään.

Sittemmin pennut on palautettu takaisin banaanilaatikkoon ja siellä ne ovat nyt saaneet olla, Ellinkin puolesta. Opettaa vielä mokoma pennutkin samanlaisiksi kulkijoiksi kun mitä itsekin on... ja kuitenkin tupakissoiksi ne pennut olisi tarkoitus koulia ja opastaa.

Elli kaipaa ilmeisesti myös omaa aikaa sillä erittäin pontevasti hän maukuu oven takana ja vaatii ulospääsyä. Lapsivuodeaika näyttää vaativan hetken huilia ja tuuletusta. Se hänelle suotakoon.

Setäveljekset mätkähtelevät paikasta toiseen entiseen malliin ja loikkivat hölmön näköisinä lätäköiden yli. Veli Winston on ottanut tavakseen loikata tuvan ikkunalaudalle ja työntää tyhmä lärvinsä ikkunaan. Siinä se tohelo ilmeilee ja jollottaa niin kauan kunnes joku sisälläolija kuulee ja tulee ovelle päästämään kissan sisään.

Kanalassa käy ns. ilmavoimien kutsunnat lähipäivinä.
Talven takia on pakko yhdistää kaksi parvea ja se tietää sitä, että väkeä on vähennettävä. Vähennetään koristekanoista, niistä jotka eivät muni. Ekana ns. liipasimella ovat liiat kukot.
Niin surku kuin onkin, valkoinen silkkikukko taitaa olla kutsunnoissa ekana. Ja pari näitä kuvan tipuista. Ovat muuten jo isoja. Ja kukkoja.

Valituilla ei pää kohta vaivaa. Onneksi tuttavamme on koko syksyn käynyt teurastuskursseja ja ties mitä lihanpilkkomiskursseja. Välillä porotilalla ja välillä kotikanalassa.

Se on kyllä merkillistä, että minä voin syödä anonyymiä kanaa, sitä joka ilmestyy jääkaappiin rintafileinä. Mutta sitä, jota olen sylitellyt, ruokkinut ja hoivannut, sitä jota olen silmiin katsonut, en voi pataani laittaa.
Jäisi syömättä. Ja on kuitenkin turvallista, puhdasta lähiruokaa jonka elinkaari kestää minkä tahansa tarkastelun. Eettistä ja hyvin pidettyä. Ihmisen mieli on outo. Ja minä aivan liian kaupunkilainen syömään omia lemmikeitäni.

Päänvaivaa on aiheuttanut myös yksi sähköposti. Joku englantilainen nettihuutokauppa tahtoisi mainostaa torpan blogissa. Ihan sähköpostiakin lähettivät ja ilmoittivat olevansa hyvin kiinnostuneita käyttämään tätä vähäistä päiväkirjaa mainosvälineenä. Olin aluksi ihan imarreltu; voe hyvä ihme kuitennii, miun plogista kansainvälinen kauppakanava ja helppoa rahaa ropisee kuin rännistä torpan armon pohjattomaan laariin...

En loppujen lopuksi keksinyt minkäänlaisia perusteluita miksi antaisin heidän tulla tänne mainostamaan. Yhdelle kun lupaat niin kohta on kymmenen jonossa. Sitten tulevat nigerianpojat ainutlaatuisine tarjouksineen ja varmaan kohta muitakin joutavia kärkkyjiä. Ja nettihän on jo täynnä mainoksia.

Olkoon Hirnakan Torpan blogi jatkossakin mainosvapaa vyöhyke. Jos täällä jotain mainostetaan, teen sen ihan itse. Kehun, kiitän ja sätin. Ansionsa mukaan.

Loppujen lopuksi, tämä päänvaivoja aiheuttanut torstai alkaa olla nyt loppusuoralla. Ja minä siirryn kohta särkylääkepurkin kautta sänkyyn.

Huolehtikoon hevonen, sillon isompi pää!

A niinkuin ahistus

Veli Milton on kehittänyt turhapuroasenteensa taiteeksi. Jätkä makaa, kääntää kylkeä ja jatkaa uniaan. Lämpimän uunin kyljessä on kissan hyvä köllöttää. Mua niin käy kateeksi noiden kissojen elämä.

Monta päivää on mennyt tietotekniikan kanssa turatessa. Nykyiset puhelimet ja uudet käyttöjärjestelmät ovat jo niin fiksuja, ettei peruskäyttäjän äly riitä niiden ominaisuuksien sisäistämiseen. Väitän, että en ole ainoa iCloud-iPhone-iPhoto-iRaivari -viidakkoon eksynyt.

Minä muistan sen ajan kun tietokoneen vilkkuvan kursorin kohdalle piti kirjoittaa jotain hakasulkujen väliin ja DOS oli ainoa jonka ehdoilla elettiin. No oli silloinkin jo mäccejä mutta vain mainostoimistoissa ja jupeilla. Kenkäpuhelimia oli vain Maxwell Smartilla ja Inspector Gadgetilla.

Nyt Jomppe Jokapoika voi mennä ja hankkiutua tyylikkäästi hankaluuksiin uuden älypuhelimen kanssa.

Uusi käyttöjärjestelmä tietokoneelle toi mukanaan ne paljon hälyä herättäneet Angry Birdsit ja voi sitä ritsalla ampumisen riemua! Tähän turhautunut ritsalla-ampuja tuhahtaa pottuuntuneena. Vain suomalainen nörtti voi kehitellä niin kieron pelin kuin AB:n julkaisija *ARRRRGGGH*

Niin että tälleen se viikko on täällä torpan seesteisessä rauhassa alkanut.
Lunta ei ole juurikaan tullut lisää mutta ne entiset ovat vielä toistaiseksi maassa. Nyt on säätila plussalla ja huomiset sateet laulattavat viemäreitä, sinne menee iloisesti loiskuen lumisohjot ränniä pitkin poispoikkeen.

Mukava rupatteluhetki tänään Seijan kanssa. Kiva oli kuulla kuulumisia ja päivittää statuksia. Leuka rintaan ja nöyränä kohti uusia vastoinkäymisiä!

Edellisen päiväkirjamerkinnän kommenteissa oli mukavaa luettavaa moneltakin saralta. Papalle kiitos kauniista kommentistasi ja onnittelut myös bokserineitosen tukijoukoille. Veikkaan, että siinä meillä on semmoinen Beauty Queen joka ei heitä kruunuaan nurkkaan vaan porskuttaa kisasta toiseen ja putsaa pöydät ruusukkeista.

Mitä tulee keppihevosasioihin, jututan Neiti Käsityöläistä huomenna. Tänään hänellä oli äärimmäisen turhautumisen päivä. Siirtymä ranskantunneille toiseen kouluun meni mönkään bussikuskin yllättävän reittivalinnan takia ja päivä oli muutenkin kokeineen kaikkineen pitkä ja rankka. Tuntui vastustavan muutenkin joten passitin pikkuisen saunan kautta sänkyyn. Huomenna on päivä ihan uus.

Minun pitää huomenna ajaa suorinta reittiä koulukyydin jälkeen kaupunkiin. Älköön kukaan epäilkö minun ja Iso-J:n suhteen laatua... teen huomenna aamukahvieni kustannuksella hänet toivottavasti iloiseksi. Yritän ryysätä Lippupalvelun jonoon keulille ja hankkia muutamia Black Sabbath -lippuja. Itseä ei kiinnosta pätkääkään, mutta jos voin yrittää hommata muutaman lipun niin toki sen teen.

Onpahan vapaa viikonloppu luvassa ensi vuoden toukokuussa kun Iso-J ja kalju entinen naapuri heiluttavat tukkaa Hjallis-Areenalla.

Ahistusta toi myös postimies. Ei soittanut kahdesti eikä edes koitellut. Toi ikävää roskapostia entiseltä yhteistyökumppanilta. En enää tiedä itkeä vaiko nauraa. Setäikäinen pikkuheppu joka ei siedä sitä, että nainen sanoo mielipidettään, ainakaan poikkipuolista. Semmoinen nainen pitää panna katumaan. Ja maksamaan.

Noh, osasin vähän tuonsuuntaista odottaakin. Onneksi kaupungissa on päteviä lainoppineita ja annan asian hoitua lainkirjaimen mukaan.  Myötähäpeä on vahva sana ja se nousee vääjäämättä mieleen kun ajattelen sitä ihmistä. Miehestä en oikein osaa puhua, hänen tapauksessaan.

Kamera pitäisi saattaa sinne huoltoon, ei se virheilmoitus katoa vaikka kuinka annan päivien kulua ja toivon parasta.

Voi plääh. Ihan tylsä päivä ja ihan hölmöä muutenkin. Onneksi huomenna on jo torstai. Se on tunnetusti toivoa täys ja muutenkin mukava päivä. Antaa jo vihiä viikonlopusta.

Anteeksi nyt tämä ahistuspurkaus. Tämmöisiäkin päiviä pitää läpirämpiä, osaapahan sitten taas arvostaa tasaisempaa kyytiä.

Pitäkää peukkuja niiden lippujen suhteen!

Uusi viikko

Jepjep. Uusi viikko pyörähti käyntiin ja torpalla näytti puolen päivän jälkeen tältä...
Lunta tuli, välillä hyvinkin sakeasti. Ja jokaikinen hiutale päätyi maahan saakka.
Turha lähteä spekuloimaan onko tämä nyt pysyvää vai kenties vain esimakua. Veikkaan jälkimmäistä mutta en pidättele henkeäni.

Viikonloppu luiskahti näpistä ihan puolihuolimattomasti.
Paljon saatiin taas aikaan, sitä sun tätä ja vähän huiliakin. Työhuone käy todellakin pikkuhiljaa ahtaaksi. Työpöydän alla on keskusyksiköitä ruuhkaksi asti ja johtoja sekä kaapeleita tungettuna johtokoteloihin aivan ruokottoman monta kilometriä. Ehkä ne kaikki ovat tarpeellisia?
Ainakin jokainen plugi on oikeassa reijässä sillä koneet käy ja kukkuu oikein mallikkaasti.

Iso-J joutui vihdoin eilen myöntämään, että powerrmac on supermac ja vanha winduskone hoippuu elämänsä ehtoossa. Että jospa se ruuhka siellä kaapelikourussa sittenkin hellittäisi jos ja kun laitekantaa karsitaan vanhimmasta lähtien.

Ja mikä parasta, suurin osa laitteista on nyt langattomia. Aah, ihanaa, tietokoneet todella voivat helpottaa vähäisen ihmispoloisen arkea! Olen nähnyt valon *tra-la-laa*

Hevosten kanssa homma on jotenkin jumahtanut stand-by-feed-me -tilaan. Tarvitsisin kipeästi toisen sisukkaan käsiparin avukseni jotta hevosten eroahdistus ei olisi niin elämää rajoittava tekijä. Ihan säännöllistä treeniä, päivittäin. Veikkaan, että muutamassa päivässä homma olisi ns. nähty ja eron hetket eivät olisi hevosille niin julmetun nuppia korventavia kuin mitä ne nyt ovat.

Kuva kertoo tilanteen, lähemmäksi toista hevonen ei oikein laillisin konstein pääse. Sun heinät on mun heinät ja mä syön sun heinien alta lumetkin. Joopajoo.

Silloin kun toinen on ihan rauhallisena, toinen hajoilee omaan tuskaansa toisaalla. Tänään se romahtelija oli tuo pieni keltainen kaveri. Mölysi tallissa, puhkui ja ravasi rundia karsinassaan. Tamma ja minä laskettiin kierroksia monellakin tavalla ulkona tarhassa.

Olisi kätevää jos voisi kloonata itsensä. Mutta vain hevoskoulutuksellisia tilanteita varten. Mahtaisi Iso-J:n naamakin venähtää jos meitsejä olisi originaalin lisäksi lukemattomat varakopiot.

Ou nou... itseäkin puistattaa pelkkä ajatus.
Ehkä on helpompiakin konsteja saada hevosen kokoinen massa hysteeristä lihaa toimimaan ns. monona. Ettei aina soisi stereona. Vaatii sitä kuuluisaa pitkää pinnaa eivätkä lehmän hermotkaan olisi pahitteeksi. Jatkan edelleen pienin askelin ja hyödynnän apukädet silloin kun niitä on maisemissa. Naapurin Minnakin on näköjään palannut aurinkolomaltaan kotiin.

Pikkukissat ovat harmittomampia, vielä toistaiseksi. Ne syövät ja ne nukkuvat. Ja Elli leikkii kotista. Nyt tää ois tässä tälleen äitikissa ja pikkukissat ois siinä tissillä silleen. Välillä Elli karkaa alakertaan syömään ja venyttelemään koipiaan, vaikka ruokaa ja vettä on toki tarjolla aivan siinä pentukopan vieressäkin.

Kohtahan nuokin pikku pistiäiset avaavat silmänsä ja mönkivät banaanilaatikosta valloittamaan maailmaa. Voin hyvin helposti kuvitella ja korvissani kuulla ne mätkähtelyt, töminät ja jymistelyt jotka kolme aktiivista kissanpentua saa aikaan.

Setäkissat eivät ole vielä nähneet näitä pieniä. Veikkaan, että setäveljekset taantuvat äkkiä pentuikään ja meillä on sitten semmoinen viiden pennun hunnilauma. Kivasti keinuu joulukuusi ja heiluu kynttilät... että se siitä rauhallisesta ja levollisesta joulun ajasta. Huokaus.

No joo, eipä kannata tuhlata ruutia tulevien murhehtimiseen. Eletään nyt ihan nätisti tätä viikkoa.
Päivä kerrallaan. Nyt on kuitenkin syytä hankkiutua vaaka-asentoon vällyjen alle, viikonlopun valvomiset kostautuvat ankarasti.

Kuka se siellä sateessa seisoo?

Isävainaalla oli tapana aina koiraa sisään päästäessään kysäistä: no kukas se siellä satteessa seisoo? Sateella, paisteella, helteellä ja pakkasella sama kysymys ja sama hehheh päälle. Aina tietyllä äänensävyllä. Tänään se sama ääni soi selkeänä korvissani, aivan kuin isä olisi ollut siinä vieressäni kun notkuin hevosaidalla katsomassa pitkänaamojen sateessaseisoskeluja. Ei ollut isä vieressä. Mutta tuli ikävä.

Tuli semmoinen tunne, että kyllä ne poislähteneet ovat kuitenkin hollilla, samoilla taajuuksilla ja käyvät välillä katsomassa miten me täällä maan päällä rimpuillaan elämässä eteenpäin. Se on lohdullista.

Setä Winston istui äärimmäisen nyppiintyneen näköisenä pihalla, ilmeisesti kylän pulskin hiiri pääsi justiinsa karkuun. Mahan muodosta päätellen voimme tehdä onnistuneen päätelmän, että muutama pulskahko hiiri on päätynyt kitaankin. Kissa jolla on jenkkakahvat?  Ainakin tuo kissan "frakki" näyttää sinnittelevän yhdellä napilla kiinni ja loput mahasta röntsöttää kuin plussapallo tuolla alempana.
Hassukissa, valmiina vaikka linnan juhliin.

Koira sonnustautui frakin puutteessa työliiviin sillä metsäreissu Seniorikansalaisen turvakoirana luki työjärjestyksessä. Äitikulta haki liekoa ja havuja. Toivottavasti hänellä ei ole mitään kovinkaan kunnianhimoisia tavoitteita pihakoristeiden suhteen. Veljekset hulluudessa tuhoavat systemaattisesti kaikki koristeviritelmät. Tai siis roplaavat niin kauan että asetelmat hajoavat.

Aamun kirpeä pakkanen lauhtui ja tänään tosiaan satoi. Lumena enimmäkseen. Nyt on ikävän lämmintä ja se tietää myös märkänä litisevää lumipeitettä.  Ei näe tuo lumi aamua.
Harvinaisen työläs talven tulo tänä vuonna.

Sain vihdoin aikaiseksi parturoida Metsänpojan harjan. Kuvassa mennään vielä vanhalla kuosilla, mutta nyt on taas (kaukaa katsottuna) särmä ja jämäkkä harja. En todellakaan voi vieläkään kehua olevani edes auttavasti leikkuutaitoinen, tuli kamala konimuskynimys -malli. Onneksi jouhet kasvavat ja unohduksen lumet satavat senkin esityksen päälle. Ehkä jo seuraava leikkaus osuu kohdilleen.

Peltohevosille sallitaan paljon. Myös pienet tyylirikot. Komiat pärjää muutenkin.

Tupa on mukavan lämmin ja perjantai-ilta hyvällä mallilla. Eilen oli vuosittaisen viinitapahtuman päivä jonka minä unohdin autuaasti. Nimittäin tämän vuoden Beaujolais Nouveau tuli jakeluun.
Kappas vain, tänä vuonna on mukavan makuinen viinimehu. Muovipullo ei mitenkään lisää BN:n statusta mutta hauska perinnehän sen julkistaminen aina on. Ranskalaisille ilmeisesti varsin tärkeäkin.

Viimevuotisen esityksen hulautin lihapadan liemeksi. Joinakin vuosina on ollut niin hyvää, että sitä on hommattu toinenkin lekkeri kylmien talvi-iltojen lämmittäjäksi.

Seuraava juhannus on sitten BN:n ehdoton viimeinen käyttöajankohta. Sitten se muuttuu kuraksi. Siihen saakka vain paranee. Tämänvuotinen on kesänmakuinen. Me so like.

Kesänmakujahan tässä tarvitaankin. Lumi toi hetkellisen valoisuuden, kunnes sade muuttui vedeksi ja pilasi kaiken.

Iloisia uutisia kiiri korviini Facebookin kautta. Veljentytär Ulla on suoriutunut yo-urakkansa ykkösvaiheesta, hienosti eximiat sekä ruotsista että englannista. En osaa edes jännätä Ullan puolesta. Se likka hoitaa homman kuitenkin.

Eiköhän tämä viikko ala nyt olla tässä. Tälle illalle ei ole enää mitään ohjelmaa, pelkkää löllimistä lämpimässä tuvassa uunin hohteessa ja kynttilöiden liekeistä hypnotisoituen. Ja onhan mulla tuossa se viinilasillinenkin. Luvassa sikeät yöunet.

Ei tarvitse seisoa sateessa kenenkään. Tupakissat ovat tuvassa, Elli paapoo omia pikkuisiaan yläkerrassa ja tupaterrieri makoilee lampaalta haisten jossain lähistöllä. Ei näy koiraa mutta haju on vahva!
Hevoset mussuttavat yöheiniään, lampaat kurlaavat omassa osastossaan ja kanalasta näpsäytetään valot pois heti seuraavaksi.

Poistun siis minäkin palveluksesta, leppoisaa perjantai-iltaa!

Sivulle poistu!

Laatikkoleikki

Ellin laatikkoleikki on vielä toistaiseksi näin rentoa ja leppoisaa.
Tyytyväinen hyrritys ja tasainen mässytys kuuluu kun yh-mamma Elli hoivaa pientä perhettään. Ipanoilla on tissibaarissa lokoisat oltavat eikä mammakissakaan näytä vielä yhtään tympääntyneeltä.

Katsotaanhan ilmeitä uudelleen parin viikon päästä. Pikkupaholaisilla on silloin kiivas ryömintä päällä ja hätäisimmät kuikkivat jo banaanilaatikon laitojen yli suureen maailmaan.

Yritin naamakuvia mutta eivät ne onnistu. Enkä tohdi läiskiä salamalla päin näköä kun pikkureppanoilla on vielä silmätkin kiinni. Eivät ne ole vielä valmiita semmoiseen.

Mustista pennuista toisella on salama otsassa ja toisella mustassa  naamassa valkoinen parta. Hmm... tässä on jotain tuttua... meidän konsulttihommiin siirtyneiden kollien naamatauluthan ne ovat prikulleen samanmoiset. Epäilisin jo eläinlääkärin ammattitaitoa jos tohtisin mutta tiedän geenien olevan viekkaampia kuin parin kissanpallin.

Tälle päivälle ei oikein muita merkintöjä olekaan. Kaupungilla tuhraantui turhan pitkään, taas kerran.

Hommasin valkoiset adventtikynttilät, kohta on niiden ja ensimmäisten joulukoristeiden aika. Melko mukavaa.

Kameraa eivät huoli paikalliseen kauppaan tutkittavaksi vaan minun pitää lähettää se jonnekin huoltoon. Toisin sanoen uskollisella kamerallani on ns. paha ennuste. Virheilmoitukset eivät yleensä lupaa hyvää.

Suoraan sanoen sylettää jos nyt menee oikeasti valokuvauskone uusille.

Sain iltapäivällä mieluisan vieraan kun hevosten entinen omistaja piipahti tallikatselmuksella ja teekupposella. Hän viettääkin seuraavat kaksi kuukautta kaukaisessa Kiinan maassa joten seuraavaan teetuokioon on aikaa.

Pakkasmittarin lukema rojahti illan tullen alaspäin ja taitaa tulla ennätyskylmä yö. Miten nämä ekat pakkaset ovatkin niin katalia? Keväällä sitä on aivan fiiliksissä kun pakkasta on vain -4, sehän on jo tennarikeli. Nyt tuntuu että äly lähtee kun pakkasta on sama -4. Kokemuksen puutetta?

No, mulla on kroppa vielä kesäsäädöillä. Ja sehän meinaa sitä, että on oikein hyvä idea jemmata itsensä vällyjen väliin. Siellä on lämmin. Ilmeisesti nämä pakkaskelit väsyttävätkin poikkeuksellisen paljon, en meinaa yöheinien vientiin pysyä valveilla. 

Huomenna onkin taas perjantai ja taas yksi marraskuinen viikko kääntynyt parhaimmalle osuudelleen.

Tälleensä tänään, mitähän sitä huomenna? 

Ylläripylläri

Aamutorkuttelu jäi lyhyeen kun sängyn aluslaatikosta kuului vimmattua kehräämistä. Minä totesin unenpöpperöissäni hereille sinnittelevälle perheelleni että jännästi hurisee sänkylaatikko. Johon Iso-J, että no se Elli nyt sitten synnyttää. Minä ärtyneenä kommentoin,  että eikä synnytä vielä kuukauteen.

Perillinen kipaisi pitkine näppeineen ropeloimaan sängynalustaa ja kas: Mä tunsin pentuja!
Märkiä pentuja Ellillä hännänalunen täynnä!

Kolme pikkuista mivviä, kaksi enemmän ja vähemmän setiensä näköistä tummaa valkotassuista kaveria ja tuo yksi valkoturkki jossa noita tabbykuvioita läntteinä. En todellakaan ole varma kuka on kukin on, tuleeko kenellekään pitkää turkkia, mikä on väritys ja villit veikkaukset sukupuolistakin vaativat vielä täsmennyksiä.

Näyttäisi siltä, että valkea vinkupilli on tyttö. Ja tummaturkit poikia. Ja melkoisen lyhyitä karvanlaatuja vaikuttaa olevan.

Elli on omistautunut äiti, ihme ja kumma sekin. Olin aivan varma, että tuore mamma hulmahtaa häntä tötteröllä takaisin vapauteen. Mutta ei, kehrää ja kurnuttaa pennuilleen ja asentaa niitä jatkuvasti otollisempiin imutusasentoihin. Tissibaarin ehtoisa emäntä se meidän Lumppu-Elli.

Heti jos me otamme yhdenkin pikkuisen tarkempaan syyniin, Elli parahtaa surkeana ja tulee paikalle hakemaan kakaraansa takaisin pesään.
Ei passaa nyt stressata, tulee vielä lapsivuodedepressio ja ties mitä harmia. Onhan noita hännänalusia aikaa kurkkia myöhemminkin. Ja veikkaan, että kuviakin kertyy lähiviikkoina jokunen.

Sitä minä vaan en vieläkään käsitä miten Elli hämäsi meitä kokeneita kissankasvattajia.
Ei mitään merkkiä juoksuajasta, ei vinkaisuakaan. Ei mitään merkkiä tiineydestä ennen viime viikkoa. Röllykkämaha roikahti yhdessä yössä ja siitä viikon päästä onkin jo pennut kopassa.

Lienee noilla aitomaatiaisilla ihan omat kuvionsa. Meidän vanhat mummokissat vaativat synnyttäessään täydet salipalvelut, käpälästä pidettiin kiinni ja autettiin pennut maailmaan. Pestiin ja punnittiin heti.

Nyt Ellin ilme kertoi ikiaikaisesta kissaviisaudesta ja se käski pitämään näpit irti ipanoista.
Yes ma´am sanon minä ja tarkkailen kauempaa.

Kanatarhassa riitti pulinaa aamulla kun taivaalta ryöppysi lunta. Sittemmin lumi suli ja se siitä. Plääh.

Nyt tämä tältä erää tähän. Yöheinien jakelun jälkeen yritän napata kattimatikaiset tutkittavaksi ja lähempään tarkasteluun. Tekstaria ja puhelua on jo pukannut, soittelen kunhan joudan ja ehdin takaisin päin.

Kylmän henki, talven renki

Ei kelpaisi logo-omenaksi, muotopuoli

Myöhään menee ennenkuin nykyisin maltan istahtaa aloilleni ja ottaa omenakoneen syliin. Päivät saavat kummasti pituutta kun niihin ahtaa riittävästi aktiviteetteja.

Leukoja kyllä revityttää jo alkuillasta mutta kyllä se siitä nopeasti ohi menee. Minua kun ei ole siunattu semmoisilla unenlahjoilla kuin esimerkiksi Iso-J:tä. Panee silmät kiinni ja nukkuu. Vartin pikatankkaus ja taas jaksaa.

Tänään virkistyi väkisin, ulkona oli hyytävän hyinen tuulen henki. Talvi kiristi otettaan viime yönä. Kaikki vesiastiat pihalla olivat turkasen umpijäässä ja maa kopisi kovana. Koko päivän oli pakkasella ja nyt mennään taas lujaa vauhtia lukemissa alas päin.

Huomenna olisi sääennusteiden mukaan luvassa lunta. Tulkoon vaan kunhan olomuoto on kuivaa. Loskaa, kuraa ja lätäköitä en halua. Enkä huoli.

Pakkasen puraisema

Omenatarhasta löytyi vielä yksi omena, kiinni korkealla latvassa. Joku sitä oli purrut, pakkanen varmaan. Hauska ja sopii jotenkin huumoriini.

Sain tänään tallikahvitteluseuraa hevosten entisen emännän tyttärestä, Maisasta. Termari ja tykötarpeet mukaan ja rupattelutuokioon. Todettiin että talliin tarvitaan pari jakkaraa. Ja niihin taljat. Pysyypähän mäkättimilläkin kirkkaana mielessä mihin päätyvät mikäli volyymi ei alene. Juuttaan nutipäät kurlaavat märehtiessään, raastavan hirveä ääni Mää-brrrrllll-määäfffllllrrrlllll. Kuin iso räkäklöntti pyörisi niillä kurkussa. No ei se ole räkä, se on heinämälli. Hyi ällötys.

Tässä huonotasoinen kuva Orvokin ja Veeran talvikuosista.  Vähinä ovat villahousut mutta eivät ihme ja kumma näytä palelevan. Pehkupatja lämmittää ilmeisesti hyvin eikä tuossa tilassa vetokaan käy.

Kunhan villat taas kasvavat ja jos säät ovat lempeät, pääsevät vielä päivisin jaloittelemaan isoon tarhaansa. Ihan niin kauan kuin lumitilanne sallii. Kuiva pikkupakkanen on käsittääkseni lampaalle vielä ihan ok. Sateella ja nuoskalla eivät mene hankeen seisomaan.

Nyt on kuitenkin koppihoitoa pari viikkoa luvassa, ei noilla nahkoilla passaa mennä pihalle paleltumaan.

Itsekin joudun tullaamaan talvirukkasvarastoni ja hakemaan paksumpaa palttoota, syysfleecet alkavat käydä oikeasti turhan kevyiksi.

Vanhat kunnon uggrumilukset pääsevät vielä tallikenkäkäyttöön. Keväällä nakkaan ne nuotioon, aikansa kaikkea. Mutta hyvin niissä kyllä pysyy varpaat lämpiminä, ihan paljaatkin varpaat. Villa on aina villaa!

Nasse ei voi ymmärtää miksi mäkättimet ovat nyt telkien takana eikä koira pääsekään enää nuolemaan neniä (ja syömään papanoita). Kaikkea ei tupaterrierin tarvitsekaan ymmärtää. On sentään oivaltanut, että heiniin kuseminen on rumaa ja siitä seuraa tukkapöllyä. Toruja ainakin.

Tänään piipahdimme myös isommalla kirkolla asioimassa. Ostettiin uusi printteri ja kotiin tultua Iso-J totesi saman laitteen hinnaksi nettikaupassa tasan 50 % vähemmän. Se nyt vaan on tyhmää maksaa liikaa ja laite palautetaan huomenna takaisin Giganttiin.

Samalla tiirailin vähän uusien kameranrunkojen hintoja ja semmoinen kotitarvekuvailijan märkä uni, Canon 7D olisi kyllä hytisyttävän innostava. Pelkkä runko maksaa ruokottomasti yli tuhannen euron. Nyt sitten pitää perustella itselleen miksi minä tarvitsen semmoisen ökylelun. Kehittyäkseni valokuvaajana? In my dreams! Turhamaisuuttani? Hell yes!

Ilmeeni kamerapohdintojen tiimellyksessä on kuin Veli Winstonilla joka löysi itsensä lantavuorelta. Korva kuulolla kohti järjen ääntä ja silmissä lasittunut katse.

Veli Winstonistahan tulee Setä Winston kunhan Elli oivaltaa, että äitiyden ilot kestävät pidempään kuin se satunnainen hupi kulkijakollin kanssa aitan alla. Elli ottaa salettiin hatkat ja jättää pentunsa setien hoiviin. Ja jätkäthän varmaan imettävätkin ne pennut. Katsotaan vaan.

Nyt on parasta korjata itsensä tyynykasan valtiaaksi, aamu on aikainen ja päivä kiireinen. Huomennakin.

Kylmän henki

Nyt se taitaa tulla, talvi.
Jokainen nurkkahirsissä epävireisesti vongahtava tuulensävel tipauttaa lämpömittaria yhdellä pykälällä alaspäin. Nolla meni jo, taitaa lähestyä miinus viitosta ja miten alas se mahtaakaan vajota, brrrhhh.

Viikonloppu oli puuhakas ja sama ralli jatkuu. Näin viikolla onneksi pikkuisen verkkaisemmin. Perillisten koulupäivät rytmittävät arkea varsin tehokkaasti. Ei voi niin täysillä uppoutua omiin hommiinsa kun täytyy tarkata kellon viisareiden asemia vähän päästä.

Lambit ovat muuttaneet sisätiloihin. Hienosti mahtuvat omaan residenssiinsä ja jää tilaa puskupuuhillekin. Kaksi heinäverkkoa piukkaan pakattuna pitävät mäkättimet hiljaisina ja paksu olkipehkupatja takaa lämpimät olot.

Villahousut varastettiin lauantaina, härskisti suoraan jalasta. Lampailta siis. Tuloksena kolme virtaviivaista (möhömahaista) märehtijää ja iso pahvilaatikollinen priimaa ja puhtoista kesävillaa. Jos joku lukija osaa neuvoa mihin ne voin lähettää ja odottaa saavani villalankoina takaisin, nyt on aika huutaa hep ja avata kommenttiruutu.

En tajunnutkaan miten rasvaista se villa on. Kädet kiiltelivät rasvattuina ja olivat mukavan pehmeätkin. Haju ei ole ehkä aivan ruusuisin. Mutta olenpa saanut harjoitella keritsemistä ihan tarpeeksi. Vain yhden ventin onnistuin saksimaan Vapun ahteriin. Muut säilyivät ehjin nahoin.

Minulla oli loistava opettaja, kokenut ja taitava keritsijä. Fiskarssit naksuttelivat tasaista jälkeä ja minä klohmin omillani vähemmän tasaista sänkeä.

En viitsi isommin markkinoida sitä miten kipeä selkäni oli monituntisen keritsemisurakan jälkeen. Oli se. Hyvin kipeä. Hyvä ei ole vieläkään.

Valittaen on tässä todettava, että kuvia ei itse työvaiheista ole. En viitsinyt ottaa kameraa sinne rasvaantumaan ja likaantumaan enää yhtään. Kameraparka vaatii kipeästi huoltoa, automaattisalama ei nouse enää ylös (joku kauranjyvä liikaa mekaniikassa) enkä löydä irtosalamaa. Enkä usko, että irtosalama toimisikaan... Jos meni kamera nyt vaihtoon niin se on sitten kuvaton blogi seuraavat kuukaudet. Ei ole varaa investoida optiikkaan eikä tekniikkaan. Kaikki on investoitu talliin.

Jokunen surkea räpsy on kamerassa lampaista jälkeen keritsemisen. Ennen keritsemistä ei taida olla mitään tuoreita. Katselen huomenissa jos nyt jotain löytyisi.

Hevoset eivät olleet juuri milläskään vaikka saivat mölyävät naapurit. On siinä se liukuovi kuitenkin vähän hiljentämässä metakkaa. Ja aika hiljaa lampaat ovatkin, ilmeisesti ovat nyt onnesta mykkänä. Hyvä niin.

Kanat sentään vielä ulkoilevat vaikka muu pikkukarja onkin nyt siirretty sisäruokintaan. Hyvin tomerana hakkaavat yönjäätämän vesikipponsa avovedeksi. Silkkikukkojen kohdalla joudutaan vetämään pitkää tikkua, meillä on yksi silkkikukko liikana... joku potentiaalinen kananpitäjä saisi huutaa hep... vinkkinä lukijakunnalle :-D

Nyt saa minun puolestani talvi tulla. Jos on tullakseen.  Paitsi että ihan vielä ei tarvitsisi routia, meillä on vielä hedelmäpuiden suojaverkot asentamatta ja kaikki arkulikasvien talvisuojaukset tekemättä. Ei onneksi jää yhtään viime tippaan, eipä suinkaan.

Savulle kaakonkulmalle kiitokset soitostasi. Lumppu-Elli lyllertää tukevan vatsansa kanssa ympäriinsä mutta ei näytä vielä valmistautuvan jakaantumiseen. Paitsi eihän Elli semmoista älyä. Elli saa yllätysvauvat, varmaan tekee ne epähuomiossa hiekkalaatikolle... oho, hups, mikä toi oli?! Mammaaaa....!!! Semmoinen vaihtoehto on syytä pitää mielessä kun Ellistä on kyse.

Ja kyllä, kaakonkulman pentuvaraus ei unohdu. Saamanne pitää, sitten aikanaan.

Muilta osin elämä jatkuu ennallaan. Herra Lainoppinut on lähettänyt puolestani postia ja pikkuisen jännittää millaiseksi tämä nyt muuttuu. Mistään en hämmästy, vähiten likaisesta pelistä.
Pieniähän nämä murheeni ovat, oikeusistuimissa on mehevämpiä juttuja nyt työn alla. Korruptiota, valelääkäreitä ja suuria tragedioita. Ja hiihtokauden kynnyksellä kun ollaan, tottahan toki joku reppahousu kusahti kielletyistä aineista. Sillä lailla.

Huokaus sentään. Kunpa osattaisi olla sössimättä asioita. Kukin omalla tahollaan.
Minä asentelen nyt itseni sänkyyn ja koetan tankata unta. Tiedä vaikka aamulla herättäisi talveen!

Tänään

Sininen taivas ja Juhannusruusu, kesä pörriäisineen alkaa olla nyt äärimmäisen kaukana takana.
Onneksi seuraava kesä on aloittamista vaille käsillä.

Sitä ennen on kuitenkin kaikenlaista kivaa luvassa.

Tänään toivotan kaikille isille, papoille, vaareille ja muillekin isän virkaa tavalla tai toisella toimittaville

OIKEIN HYVÄÄ JA MUKAVAN LEPPOISAA ISÄNPÄIVÄÄ!

Keppipäivä II-II-II

Tänään on ykkösten päivä.
Onnea vain kaikille niille jotka sanoivat tahdon, javisst. Tai muuten ikimuistoisesti juhlivat ykköspäivää.

Myöhään viime yönä valvoneena nukuin tänään pitkään. Jopa silloin pötköttelin pedissäni kun oli harvinainen kellonlyömä. Hevoset pääsivät toki ulos normaaliin aikaan. Minä hiippailin aivan pokkana takaisin sänkyyn sen jälkeen.

Kun minua ei tänään kukaan varsinaisesti tarvinnut, ainakaan heti aamutuimaan.

Eikä tämä harvinaisen päivämäärän päivä nyt muutenkaan jää Torpan aikakirjoihin erityisen merkittävänä.
Sumuista, lämmintä ja harmaata. Peruspuuhasteluja ja outoa joutilaisuutta.

Huomenna on toinen tahti. Lampaille tulee keritsijä kello 12 ja sitä ennen pitää olla monta hommaa tehtynä.

Perhe tulee illalla kotiin ja se tietää minulle kiivasta kipittämistä.

Nyt voisikin oikeasti olla kaukaa viisas ja loikata lehtipino kainalossa petiin. 

Näillä mennään kohti uusia päivämääriä.

Uusi lukijakin on näköjään liittynyt, tervetuloa Kirsi H. Mistä tulet ja miten tänne löysit?

Minä aion nyt vakaasti löytää oman muhkean tyynyni ja valloittaa petini ennen kattirykmenttiä. Lumppu-Elli lojuu milloin missäkin ison mahansa kanssa ja saa oikeasti varoa, ettei vahingossa astu karvakasan päälle.

Tämä tässä tällä kertaa!