Vattupuska valepuvussa ja muita outoja asioita

Huhhuh, kyllä kannatti palelluttaa näpit ja tärvätä kameran akut pakkasessa. Jäätävän kaunis valo ja huikeita sävyjä. Valitettavasti näillä taidoilla ei kaikki nyanssit tallennu muistikortille asti.

Käytin hyväkseni lynxillä ajetut pellonreunusreitit ja kiertelin eteläpellolla zuumailemassa kuvakulmia. Totesin, että kesällä saan paparazzikuvia naapurin laitumelta, suoraan pusikoista.

Häijy häivähdys kävi mielessä kun löysin lumikenkäilijän jäljet hangesta. Huolella on kävelijä kiertänyt tilustemme rajat ja jäljistä päätellen pysähtynyt useammankin kerran meille päin katselemaan. Noh, mehevät maisemathan tänne päin onkin. Katsojan vahingoksi jää jos torpantytön hanurin onnistuu näkimiinsä haravoimaan.

Eikä näköjään kannata olla pupuista, rusakoista tai jäniksistä huolissaan, kyllä niitä on, ihan riittävästi. Jälkiä ja papanoita ei todellakaan tarvitse etsiä.

Tuossakin sitä on pötkitty vadelmapuskien välikäytävää pitkin ompputarhaan bilettämään.

Tämän päivän aamu ei ollut inspiroiva. Juuri kun havaitsin nukkuneemme onnellisesti rokuliin, ilmoitti nuorin perillinen olevansa kipeänä. Kuumemittari vinkui reilua 37 asteen aamulämpöä ja kuumana helottavat otsa ja niska todistivat lukemien olevan nousujohdanteisia. Buranaa ja petiin.

Se rokuliin nukkuminen johtui siitä, että joku hutilus eli eri aikavyöhykkeellä. Onneksi ei mitään isompaa vahinkoa tapahtunut, vain yksi musiikkitunti jäi nyt väliin.

Kanalassa täytyi urakoida vesitötsien kanssa, olivat riitteessä. Pientä jononmuodostustakin tapahtui huoltokatkon aikana mutta hyvässä järjestyksessä rouvat malttoivat odotella. Urho Kukkonen reihui casanovana ja lähenteli rouvia antaumuksella. Siinä sitä urosolento ns. paneutuu elämäntyöhönsä. Kirjaimellisesti.

Pakkasmittari jököttää -20 asteessa. Ylemmäs ei kipua ei millään. No, pitäköön sitten talvi otteessaan, tammikuu on talvikuu ja sillä hyvä.

Ihan pientä poltetta olisi jo pihahommiin, mutta liian aikaista taitaa olla. Ehtii sitä vielä saada selkänsä kipeäksi kuokkahommissa keväämmälläkin.

Ensi viikolla palataan astetta ankeampaan arkeen, Iso-J viettää enemmän aikaa Helsingissä, ainakin kaksi seuraavaa viikkoa emännöidään naisväen voimin. Äitikullan remontti on nyt kutakuinkin valmis, suurin homma on tiskipöydän ja kaapiston välitilan kaakelointi. Ja sitten on vielä kerran putkimiehen encore, keittiön hana liitetään putkistoon.

Sitten huilataan jokunen hetki ennenkuin jatketaan omien nurkkien sipistelyä.

Titan eilinen kommentti eläinrääkkäyksestä vaatii vielä sanasen. En nähnyt sitä ohjelmaa jossa tämä uusin (uusin julkistettu) tapaus oli. Mutta eipä tarvinnut kauaa nettiä selata kun löytyi ihan kyseisen tallin kotisivutkin. Onneksi eläinlääkäri vihdoin paikalle tuli ja armahti surkeimmassa kunnossa olleet eläimet. Ei voi olla tallinomistajan tietämättömyydestä kysymys kun tuommoista tapahtuu. Silkkaa piittaamattomuutta.

Siltikin minusta tuntuu, että maassamme on vielä paljon surkeammissa oloissa kituvia hevosia, koiria, kissoja joita kukaan ei armahda. Jotka odottavat liian hitaasti saapuvaa kuolemaansa. Niiden luo ei kukaan jaksa mennä, tuskinpa kaikkien olemassaolostakaan tiedetään. Naapurin asioihin ei puututa.

Yhtään en pahakseni pistäisi jos jokaisen kotitarvekanalankin, talleista ja kenneleistä puhumattakaan, pitäisi ilmoittautua paikkakuntansa eläinlääkintäihmisille. Ei voi olla iso vaiva antaa eläinlääkärin tai jonkun muun valtuutetun käydä katsomassa eläinten olot ja kunto vaikka puolivuosittain. Kennelvalvojat ja tallitarkastajathan toki jossain mittakaavassa jo toimivatkin.

Harmaalle alueelle, katseilta katveeseen, jää kuitenkin valtavasti paikkoja. Ja siellä ne surkeimmat tapaukset sitten ovatkin.

Ei ne puitteet vaan se hoitotaso. Kenenkään tallipiha ei ole rospuuttoaikaan sievästi haravoitu mutta jos sieltä löytyy kuihtuneiden lehtien lisäksi kuihtuneita eläimiä, pitäisi jokaisen älytä, että homma ei toimi. Ja puuttua asiaan, oli kyseessä naapuri, sukulainen, tuttava tai työnantaja.

Tämä alin kuva on kieltämättä vähän provosoivasti tässä asiayhteydessä.

Siinä ylensyönyt koristekoirani tonkii jännitystä elämäänsä avokompostin kanalapehkuista. Kontrasti on joskus räikeä kuin kotikoiran talvitakki.

Ja kyllä, tiedän että ensin pitäisi saada lasten, vanhusten, pakolaisten ja kaikkien muidenkin asiat järjestykseen. Aina on joku jolla asiat ovat vielä huonommin. Kun saisimme jotenkin puhallettua henkiin välittämisen ilmapiirin, näiden asioiden puolestatoimijoiden olisi helpompi saada sanaansa julki ja asiaansa ilmi. Ehkä se olisi jotain yleistä elämän kunnioittamista?

Koettakaa huilata viikonloppuna, kuka sitten milläkin tavalla.