Aamulla kun aikaisin aloittaa, onkin ennen puoltapäivää valmis päikkäreille.
Tottahan toki nukkuessa työstää erinäisiä asioita. Tajusin aamulla -täysin kristallinkirkkaasti- että minulla ei ole kiviä.
Juuri niitä kovia maaemon munia. Olen nähkääs viime kesästä saakka visioinut mieleeni näyn kiviaidan rajaamasta yrttimaasta sekä toisaalla autotallille menevän ajotien reunamuurista.
Tämä on vanhan kantatilan piha ja vuosikymmenten saatossa kivet on käännetty ja kärrätty pois. Pitäisi tietää missä se kivirauniokasa on. Kohtahan niitä tarvitaan ja kivirekeä pitäisi päästä vetämään. Kirjaimellisesti.
Kukkapenkkien reunat olemme rajanneet torpan vanhoilla kattotiilillä. Joku kyllä sanoi, että niistä maksavat isoja summia. Eikä kannattaisi haaskata kukkanpenkkeihin. Mutta toisaalta, täällähän ne jäävät kertomaan torpan historiasta ja elämään uutta elämäänsä kukkapenkissä. Maasta olet sinä tullut jne.
Tässä alkaa hyvinkin pienoinen viherhome kaihertaa peukalontyveä, tekisi mieli aloittaa kylvöhommia. Ja tästä voimme päätellä että minulla on liikaa aikaa ajatella ja suunnitella. Luova laiskuus hyveeksi luettakoon, urakkahan on sitten hyvin suunniteltu ja aloittamista vaille valmis.
Eletään nyt kuitenkin vielä ihan kärsivällisesti sydäntalvea. Kaukana on Pääsiäinen, vappu ja kevätjuhla. Turhahan se on nyt haikailla Suvivirren perään kun keli on Rati riti ralla.
Sopivat -7 pakkasta, tyyntä ja kaunista. Tipubaarissa oli tänään korea vieras, Närhi. Vähän harmittaa, että Iso-J sen bongasi (ja minä väitin harakaksi). Tästä vielä saan kuulla monta kertaa.
Tämä kuva on Titalle, eikös tuossa maakellarin sivussa olisi aika kelvollinen kasvupaikka levisioille? Minusta se on kuin tehty semmoiseen tarkoitukseen. Oven päällä kasvaa ahomansikkaa ja jotain villikukkia. Niitä voisi kylvää lisää ja pyhittää alarinteen istutuksille. Akileijasta on vahva visio tuossa samaisessa ympäristössä.
Tuossa alkaakin olla istutusalueen äärirajat. Maakellarin toisella puolella on tyrnipuskarivistöt ja villipelto (laidun), tällä puolella lampolan pariovet. Siihen fiksu jättää jo nyt reilusti tilaa isoille ajoneuvoille ja hevosvoimille, eihän sitä tiedä millainen trafiikki niistä ovista vielä on :-)
Tänään en ilmeisesti voi vältellä kaupunkireissua. Siellä olisi markkinatkin. Kalaa tekisi kyllä mieli käydä hakemassa mutta onhan mulla yksi mojovan kokoinen kuha pakkasessa. Taidan lykätä sen uuniin kunhan lämmitys on lopuillaan.
Nassella on vähän vielä hankijuoksun tyyli hakusellaan, aika villiä veivausta. Eikä lunta ole tuossa pellolla kuin vajaat 30 cm.
Sarikalta tuli aurinkoterveiset Khao Lakista, hetkittäin käy kateeksi. Onneksi tuntuu osaavan nauttia lomastaan, ovat sen kyllä ansainneet. Meillä ei ole matkoja nyt suunnitteilla, mitä nyt kotimaata kesällä vähän kierretään. Ensi kesän Kreikan matkakin on siirretty vuodella eteenpäin, viemäriin (kirjaimellisesti) menee nekin rahat.
Jeppisjee, lisää pökköä pesään ja päivän askareisiin. Päiväuniaika loppui just.
Aivan ihana maakellari, mutta oven päällä kasvaa mansikkaa... öh... mimmottinen ovi teillä on?
VastaaPoistaAivan ihania päiviä pitelee pohjanmalla. Ihan näppäsesti pakkasta noin neljää astetta. Aivan ihanaa valoa maailma tulvillaan.
Tänään loppuu pitkä völläily ja raahaan ruhoni joogaan. Kevätlukukausi edessä ja kyllä saa koittaa käskyttää itseään kerran viikossa irti luontaisesta laiskuudesta. Ikävä kyllä näyttää tavaksi tulleen käydä joogan jälkeen Hesessä...
No höh, Tita, sun ajatustenlukutaitosi ruostuu hälyyttävää tahtia :-)
VastaaPoistaMeidän maakellarihan on tiilestä/betonista/jostain moskasta rakennettu bunkkeri jonka päälle on lapattu aimo keko maa-ainesta. Se mansikka kasvaa tietty oviaukon yläpuolella. Ihan niinkuin iglu mutta tehty kivestä. Öööh, no on se kuitenkin mahdollista. Tuossa kuvassa oviaukko jää oikealle, ei näy ollenkaan.
Kävin kanalassa ja Sirkkuparka Sulkasatoinen alkaa kesyyntyä. Tai ainakin luottaa, etten läväytä lankulla päähän. No en läväytä, soma kana. Aina pitää olla Sirkulle ekstraherkut mukana, siellä se reppana orrella istuu ja katselee alas kun muut hilluu ruoka-astioiden kimpussa. Vaan nyt hänellä ja Turha Kakkosella (nuorikukko) onkin privaattitarjoilut. Urho Kukkonen on hirveä seksihullu tyranni, kauhea elostelija, jopa kukoksi! Rääkkää laumansa pienimpiä.
Meillä tulee muuten hiutaleita taivaalta!
Oh dear darling, nyt on kyllä päässyt käymään niin, että liian monta vajaalla nukuttua yötä vaatii veronsa. Heti oitis kun saan tipulan pimeäksi, marssin petiin enkä nouse ennen aamunkoittoa.
VastaaPoistaPaitsi että aineenvaihduntani vilkastuttamisprojekti alkaa toimia, alituiseen saa rampata nenää puuteroimassa.
Ehkä jo lauantaina aion kokeilla farkkutestiä. Että meneekö nappi kiinni vaiko ei. Sitten onkin hyvä jatkaa muffin topin haihdutusta.
Siit mie tykkään, koko ajan saa syödä. Ruuat ruoka-aikaan ja mansikoita rahkalla tai ilman välipalaksi. Ja kahvia. Ja omaa omppumehua litratolkulla. Ja mustikoita, vattuja... Pitkät haistatan lentohedelmille kun on omat puhtaat eliksiirit säilöttynä :-)
Taivaalta tupruaa hiutaleita, yhä *järkytys*
Ja uusi yritys....
VastaaPoistaMaakellari on se suurin kadehtimisen aihe :) Olen AINA halunnut sellaisen, enää en tee hilloja ja mehuja sentään niin paljon kuin ennen.
Ja nuo laajat tilukset eri tönöineen. Ihana seurata, kuinka Hirnun kasvillisuus pääsee rehoittamaan. Ehkä joskus pääsen IRL sen toteamaan.
Ärrieri ulkoilee toppis päällä kuten myös viikon hoitokoirakin (you know, friisi ja suokki -perhe), ostin myös JätkänPätkälle oman takkinsa. Täytyyhän ne lihakset pitää lämpimänä treeneissä tauolla. Onneksi yksi M&M-myymälä Lohjalla oli pistänyt vanhat kuosit 40% alennukseen, tässä kun on palanut euroja kiitettävästi tassuongelmissa. Onneksi emme ole muotitietoisia! Mutta kunnon tassusuojat löytyi ellän valikoimista.
Huomenna aion löhötä ja syödä suklaata, kunhan välillä käyn lumikenkäilemässä pellolla koirien kanssa. Lauantaina kokopäivän treenit tiedossa....
Furunkuloosikos se sähverin tassuja kiusaa? Mitä siihen on määrätty ja onko auttanut? Terkkuja vain Inkooseen!!!
VastaaPoistaMaakellari on ihan pop! Se on paitsi sadon korjuun säilömiseen ihan välttämätön, mutta myös oivallinen jääkaapin jatke tarvittaessa. Meillä on täyskorkea jääkaappi, mutta joskus kun pidetään juhlia tai on pitkiä juhlapyhiä niin kellariin mahtuu vaikka kuinka.
Lisäksi maakellarissa saa talvetettua paljon arkoja kasveja... bonus!
Tiedä sitten mikä tassuja vaivaa, ei ole aikaisemmilla ollut moista vaivaa millään koiralla. Pakkasta syytellään ja otuksen omaa pehmeyttä. Tikit laitettiin isompaan vammaan, mutta ans olla, uudestaan aukes.
VastaaPoistaJa mamma rasvaa jokaikisen varpaan aamuin illoin ja pahimpiin ellältä saatua ei-apteekkivoidetta.
Kuvia maakellarista ja kanalasta kehiin, pliis.
Tita, ei se furunkoloosi voi olla, anturat vaan lohkeilee.
VastaaPoista