Lumisia töitä

 

Kylmästi paistaa, jos jaksaa paistaa.

Sunnuntaita on vietetty lumisateisessa säässä. Pakkanen heltyi hetkeksi ja mittari on punaisella vain -8 asteeseen saakka. Aivan outoa. Jotenkin niihin arktisiin asteisiin tottui tai turtui. Talvikamppeissa tulee ulkona nyt hiki.

Kanalassa helttapäät touhuavat nyt äärettömän tarmokkaasti, lämpötila sielläkin helttaa hiottava. Täytyy ottaa patterista vähän pienemmät tehot irti. Munantuotantolaitos jyllää taas huipputahtia. Tänäänkin laitoin 30 munaa maailmalle eikä vieläkään munalaarin pohja paista.

Meilläkin sitten laskeuduttiin kertarysäyksellä hiljaiseen arkeen. Iso-J ja vierailevat neidit kurvasivat kuutostielle ja jättivät jälkeensä vain hiljaisuuden. Kaikilla oli vähän orpo olo joten paineltiin pihalle lumihommiin. Perilliset surffasivat pulkilla alas maakellarin katolta ja minä lykin lunta pois pihapoluilta. Ihanan raikasta ja puhdasta. Onneksi on tilaa mihin lumia lykkiä.

Titalle (ja muille pihaprojektiani seuraaville) tiedoksi, nyt minulle kristallisoitui sen pionipenkin paikka ja muoto. Ja on äärimmäisen helppo laajentaa sekä leveydessä että pituudessa *tralalaa" Toivottavasti Majakarilla palataan hissuksiin normaalikondikseen. Vatsataudit ovat jotain äärimmäisen rasittavaa, pthyhyyh.

Tautiuutisista tulikin mieleen kuinka tänä talvena ei olla sairastettu yhdenkään "virallisen lääkekuurin" vertaa. Jotain pientä kuumeilua ja räkänuhaahan jokaiseen talveen kuuluu. Oliskohan puhtaalla hengitysilmalla mitään tekemistä asian kanssa... ?

Yrittelen ohjelmoida itseni uuteen energiseen ja innovatiiviseen viikkoon *gnnnh*

Nyt on kyllä aika vaikeaa, kaamosankeutta? Pakkasväsymystä?

Tässä muuten linkki niille, joita kenties kiinnostaa tieto kuun vaikutuksesta elämäämme:

http://www.ylakuu.com/suomi/

Mulla taitaa olla nyt tähdet vähän väärässä asennossa kun ei oikein homma hoidu. Moido.

Äiti on vähän väsynyt

Huooooh, viimeisiä viattomien lasten synttäreitä vietetty. Lähivuosina pöytään löntystää angstisia teinejä joiden mielestä maailma on mätä ja paha. Eivätkä ne pöytään edes jaksa löntystää, valuvat kuin ameebat pitkin fatboypatjoja. Ainoa aktiviteetti lienee pleikkaohjaimen näpytys. Inhorealismia... Rohkenen toivoa, että perilliset ovat hivenen fiksumpia.

Nuppiluku oli alaikäisten osalta 12, aikusia 5 ja putoavia kakunmurusia kyttääviä bordereita 2.
Onneksi maalaislapset ovat kiitollisia ruokittavia, keksit, sipsit ja karmean näköinen täytekakku uppoavat hyvin.

Nyt on ihan pakko vähän lepuuttaa silmiä ja mieltä, vetäydyn hetkeksi hämärään elpymään. Ehkä jatkan illemmalla, ehkä en. Kuvaakaan ei taida olla vielä valmiina, pitää kaivaa arkistoja.

See you sitten.

Teksti jonka sain Tita-ystävältä vuosi sitten

Don't cry for the horses that life has set free
A million white horses forever to be

Don't cry for the horses now in God's hands
As they dance and they prance to a heavenly band

They were ours as a gift but never to keep
As they close their eyes forever to sleep

Their spirits unbound on silver wings they fly
A million white horses against the blue sky

Look up into heaven you'll see them above
The horses we lost, the horses we loved

Manes and tails flowing they Gallop through time
They were never yours, they were never mine

Don't cry for the horses they will be back someday
When our time has come, they will show us the way

On silver wings they will lift us to the warmth of the sun
When our life is over and eternity has begun

We will jump the sun and dance over the moon
A Ballet of horses and riders on the winds to a heavenly tune

Do you hear that soft nicker close to your ear?
Don't cry for the horses, love the ones that are here

Don't cry for the horses, lift up your sad eyes
Can't you see them as they fly by?

A million white horses free from hunger and pain
Their spirits set free until we ride again.

Brenda Riley-Seymore

Huolettomia päiviä

Huoleton on hevoseton. Jeps. Pahuksen ärsyttävä ja kulunut sanonta. Jota itsekin hoen.

Tänään on kulunut vuosi siitä, kun minusta tuli hevoseton.
Enimmän osan elämästäni olen toki hevosetta ollut. Mutta muutama hevosellinen vuosi muutti oikeastaan kaiken.

Ajattelun, ajan (ja rahan) käytön, organisoinnin, priorisoinnin, pukeutumisen... aivan kaiken.

Aikana ennen hevosta, aeh, olin tavallinen junantuoma perusespoolainen. Lorvailin kaupoissa, panostin vaatteisiin, laukkuihin, matkusteluun. Kävin ulkona syömässä, tapasin ystäviä ja vietin niin aktiivista seuraelämää kuin kahden pienen lapsen äiti nyt kohtuullisin ponnistuksin voi.

Ja sitten, lähestulkoon puskista, elämääni laukkasi Harmaa Hevonen. Tai ei laukannut, seisoi tallinkäytävällä ja näytti isolta. Takana oli skumpanporeinen viihdeilta Tallinnan laivalla ja aivan liian aikainen herätys. Oltiin hevosenkatsomisreissulla silloisen ratsastuksenopettajani kanssa. Ja kuten kunnon hevoskaupat tehdään, kohmelossa tietenkin. Ettei peräti hutikan puolella vielä aamullakin. Hevosen myyjä, Hieno Englantilainen Lady, katseli ryvettyneitä olemuksiamme hieman säälien mutta oli ilmeisesti jo tottunut pohjoismaalaisten ja balttien touhuihin.

Seuraavan kerran näin Harmaan Hevosen kun se talutettiin ulos ruotsalaisen ravikuskin autosta espoolaisen tallin pihalla. Aamuvarhaisesta olin toki hevoseni takia viettänyt tuskaisia tunteja. Ensin tullimuodollisuudet satamassa, rajaeläinlääkärin byrokratia Hakuninmaalla ja puistattava ajomatka lumipyryisessä Helsingissä.
Älysin sentään kantaa heinät lastaussillan ja tallinoven välille, hokkikenkiä ei Tallinnassa tarvittu.

Siitä se sitten alkoi. Hevosenomistajan elämä. Ekan kerran kun rapsutin hevostani, se puri minua hihaan. Luimi, potki ja protestoi. Hurraa. Kengittäjämestari Salonius heristeli minulle pajavasaraansa ja haukkui pataluhaksi ostokseni takia. Ei kuulema huonompia kauppoja olisi voinut tehdä. Kyyneliin päättyisi moinen hullutus.

Laihahan se Harmaa Hevonen oli. Stressasi. Minä stressasin. Mikään ei toiminut. Kadutti koko homma. Ja niin paljon kun yritin rakastaa hevostani terveeksi, hyväntuuliseksi ja kuuliaiseksi, vähältä piti etten porkkanoitakin tarjoillut raasteena. Sitä paitsi se oli tallin rumin hevonen.  Englantilainen ystäväni hoki: trust your horse. Enhän minä sitä silloin tajunnut, jännitin niin paljon -ja tartutin hösäämiseni hevoseen.

Sitten vaihdettiin rauhallisempaan talliin ja sain kaipaamaani tukea ja apua hevosenomistajan kivisellä tiellä. Löytyi rentous. Löytyi hyvä ruoka ja parempi mieli. Löytyi toimiva ruuansulatus ja lihaksikas iloinen hevonen.

Kyllä niihin yhteisiin vuosiin mahtui paljon. Kun yhteinen sävel alkoi löytyä, löysin itseni paikallisten seurakisojen verkkakentältä, kuljettiin siellä sun täällä. Osallistuttiin valmennuksiin, onnistuttiin ja mokattiin. Kerran mentiin nurin jäisellä metsätiellä, laukattiin hiekkakuopilla intiaanisotureina, köpsöteltiin vanhalla radanpohjalla ja höntsäiltiin muuten vaan. Se oli hyvää elämää, Harmaalla Hevosella oli pilkettä silmässä ja kunto huipussaan.

Paljon mahtui puhettakin niihin aikoihin. Aina oli joku, jolla oli sanansa sanottavana.  Jos ei muusta niin pinteleiden väristä, eihän nyt ruunalle punaista. Yleensä puhuivat selän takana, omissa porukuissaan, nettipalstoilla. Silloin se sattui, loukkasikin, koska kyllähän nuo juorut omiini korviinikin kiirivät. Mutta nyt niille osaa jo kohauttaa olkiaan. Puhukoot, tietäkööt, pätekööt. Ressukat.

Oli terveitä kausia jolloin molemmat oltiin enemmän kuin vireessä. Onnistuin tallettamaan ikuisiksi ajoiksi lihasmuistiin sen, miltä täydellisen rento, pyöreä laukka pitää tuntua, pieniä upeita hetkiä jolloin yhteistyö ihmisen ja hevosen välillä on saumatonta, iloista ja toistaan kunnioittavaa. Jotkut puhuvat Flow-ilmiöstä. Minä puhun tekemisen ilosta.

Kuinka paljon Harmaa Hevonen minua opettikaan. En eläissäni osaisi itse ratsastaa hevosta piaffeen, passageen tai laukkapiruetteihin, sarjavaihtoihin. Ja kaikkia noita herkkuja taitava hevoseni minulle tarjosi. Maneesin hiljaisessa iltaöisessä hämärässä, rauhassa keskittyen. Kesäiltoina kentällä tanssivat hyttyset -ja hevoseni. Ei se ollut virtuaaliratsastusta. Istuin hiljaa satulassa ja annoin hevosen viedä.

Ja sitten sairastettiin, minä tai hevonen. Tuli ähky, sädemätä,  mystisiä ontumisia, aristuksia, jännevamma, kaviopaise ja monimoni muukin asia tutuksi. Ainainen huono omatunto, olinpa sitten tallilla (poissa lasten luota) tai kotona (poissa hevosen luota). Vuorotyön, kouluikäisten lasten, reissaavan puolison ja normaalin perhearjen yhteensovittaminen liikkumaan luodun hevosen tarpeiden kanssa kävi työlääksi. Eikä sitä rahaakaan olisi aina ollut ihan kaikkiin klinikkareissuihin sun muihin pakollisiin, äkillisiin tai yllättäviin kuluihin.

Kun hevonen sitten täytti pyöreitä, oli aika pohtia yhteisen tulevaisuuden näkymiä. Hilpeä Benny Hill, steppaava Monty Python alkoi harmaantua, laihtua ja menettää lihaksia. Hampaissakin oli jo vähän sanomista. Ei ollut mieltä pitää valmennustallipaikalla vanhenevaa hevosta, eikä ollut vanhuudenkotia. Olin hevoselleni luvannut, että minä olen viimeinen joka riimusta irti päästää. Se oli paljon luvattu ja hemmetin vaikea päätös pitää. Mutta sen pidin. Minun hevoseni siirtyi ilmavoimien hevosprikaatiin omat hampaat suussa ja kengät jaloissa. Komeasti.

Mitä tästä elämänjaksosta sitten jäi käteen? Ei mitään paitsi nahkainen riimu ja klinikan kuitti. Sieluun jäi hevosen kokoinen haava, mieleen miljoona muistoa. Upeita ystäviä, itseluottamusta, uskoa ihmeparantumisiin ja paljon hiljaista tietoa, kokemuksia ja elämyksiä. Oivalluksia, nöyryyttä, toivoa, iloa, surua. Niille ei ole hintaa. Ne pitää itse kokea. Onneksi minulla oli tuo mahdollisuus.

Ja sen minä sanon, jokaisella joka hevosensa klinikan ovesta taluttaa, pitää olla mukana oma Seija. Vankkumaton järkevä peruskallio joka pitää suunsa kiinni silloin kun sanoja ei tarvita. Ja jonka olkaa vasten voi itkeä nekin kyyneleet jotka eivät vielä ole kypsiä ulostulemaan.

Kiitos Hawk. Kiitos Seija. Kauan eläköön Harmaa Hevonen!

Torpan blogin välipäivä

Ensin meinasin etten riviäkään julkaise vaan laitan nyt päiväkirjamerkinnän kummiskin.
Pitkä päivä, sitä sun tätä ja vähän vielä muutakin. Mitään mainittavaa en saanut aikaiseksi, mitä nyt pientä paniikkisiivousta, puunkantoa ja normaaleja pakkoliikkeitä joita joissakin piireissä siivoamiseksi kutsutaan.

Sauna rentoutti, rauhoitti ja harvoin on kuulkaas kotimainen siideri maistunut hyvälle.
Lasissa  onkin Teerenpelin Lempi Puolukkaa. On aika kaukana niistä spriidereistä joita täällä saa ilmeisesti ihan laillisesti siideriksi kutsua. Käymisteitse tuskin yksikään valmistettu, phyi kuraa ovat moiset limuliemet.

Kiitos Sarikalle tästä(kin) vuodenvaihteen tuomisesta, hyvää on. Tuo toistekin.
Sitäpaitsi näissä on aito patenttikorkkipullo, voi käyttää mehupullona pitkät ajat.

Päivällä oli pientä eripuraa siitä, oliko pihlajassa marjoja syksyllä vai ei. Eli tuleeko sitä lunta lisää vai olikstää tässä. No ei varppiin ole talven lumet vielä nähty, lisää tulossa. Mutta mutta, onko tuossa pihlajassa nyt marjoja vai ei? Ja onko tuo oikea ennustajapuu, pihalla olisi pari lisää. Niissä oli enemmän marjoja.
Iso marjalasti tietää ankaraa talvea, maa on jäässä pitkään. Tai sitten ei. Hämärä luonto.

Iso-J hölkkäsi iltalenkkinsä Espoon ostosparatiiseissa, viimeksi huohotti puhelimeen Ikean loputtoman pitkiltä käytäviltä. Ja ei, meillä ei todellakaan harrasteta sellaisia huohotuspuheluita. Huomenna tulee kotiin kera kymmenen ostoskassin ja tuo kaksi pikkuneitiä viikonloppuvisiitille. Meillon lauantaina bileet, perillisjaoksen jäsen N täyttää ekan kymppinsä. Sitten se on mullakin lapsi toisella kymmenellä *wyäääääh*

Taidanpa letittää kutrit yöksi jonkinlaiselle kiepille, on sitten aamulla todellinen bed head. Ja bad hair day, kurjuuden maksimointia. Huomenna on sitä paitsi hevosettoman elon ensimmäinen vuosipäivä... voi itku :-/
*vetää hiljaiseksi*

Eteenpäin sano torpan tyttö umpihangessa, vuoden suruaika riittää. Jäi niin paljon hyviä ja kauniita muistoja.
Ja sitten hörpsis hörpsis loput Lempi-siideristä. Hyvän Hevosen muistoksi.

Kylmänkyhmyjä

Heippahei, taas yksi uusi pakkaspäivä. Meillä tosin on ilmassa muutoksen tuulet. Kirjaimellisesti, vieno tuuli heiluttelee salavan kohmeisia oksia. Ja tykkylunta tipahtelee maahan. Lauhtuukin lupaavasti, nyt ollaan kutakuinkin -20 asteessa. Eikä siinä vielä kaikki, ilmassa leijailee hiljakseen kauniita hiutaleita.

Kissat ravasivat viime yönä siihen malliin, että sieltä on tulollaan sekä täysikuu että vaihtuva säätila. Mokomat ylensyöneet mamsellit jytyyttivät rappusia ylösalas. Nuku siinä sitten levollisesti.

Niin että en ehkä ollut ihan priimapirteänä aamuisessa haastelutuokiossa. Enkä ole ikinä mennyt työhaastatteluun pilkkihaalaria vain piirun verran kevyemmissä asusteissa. Pipokampaus ja yltiörumat uggit, that´s me my darling ;-) Iso-J:lle tiedoksi, harkitsin kaaaauan laitanko capoten vai siistimmän toppiksen. Laitoin sen siistimmän.

Lukijoille pitääkin joskus näpätä kuva capotetakista, kotoisammin kassialmakaavusta. Mutta kun se on niin lämmin ;-)

Jos siitä haastattelusta nyt jotain sanoisin...  hmmmm, en tiedä. Hakijoita on ilmeisesti paljon. Ja sen on oikeastikin paljon se. Joten jonkinlainen saavutus lienee jo haastatteluun pääsy ja oman puolituntisen saaminen. Katsotaan nyt.

Puukuorma on vielä matkalla, pieniä teknisiä ongelmia tai jotain. No, onhan tässä aikaa odotella. Joutessani raahaan halkoja ison uunin lämmitystä varten. Kolme pesällistä kun ropsauttaa, tarkenee huomennakin.

Päivän puheenaihe vaikuttaa olevan suunnitteilla oleva lukiouudistus. Että yhdistellään kaupungin lukioita ja tehdään yksi oikein iso, tuhannen opiskelijan massatuotantolaitos. Sillälailla... Vanha kunnon Norssi sentään säilyy, se ei ole kaupungin (mieli)vallassa oleva koulu. Viimeinen yksilöllisyyden linnake koululaitoksessa.

On se niin sääli, moneltakin kannalta. Yksi parhaista asioista mitä muistan lukioajoilta (ja se ei ole paljoa) on juuri koulujen Me-henki. Norssissahan se oli aivan omaa luokkaansa, oltiinhan me vähän kummallisia muutenkin. Ja vielä norsseja...  Enäähän ei ole perinteisiä luokkiakaan vaan koko ajan muuttuvia kurssiryhmiä. Eikä kouluhenkeä jos tuolle hulluudentielle lähdetään.  Jotenkin tuntuu, että luodaan vain kasvualustaa uusille murheille ja ongelmille jos kaikki yhteenkuuluvaisuuden ja yhteisöllisyyden mahdollisuudet kitketään pois säästöjen tieltä.

Kylätkin lakkautetaan kannattamattomina. Jotenkin vain tuntuu, vaikken ehkä kaikkia kansantalouden lainalaisuuksia tajuakaan, että mennään persus edellä puuhun. Ja tulevat sukupolvet vielä katkerasti kiroavat nyt paniikkinappulaa painavien päättäjien tekosia.

Jarrua olisin kyllä minä saanut tänään kertaalleen painaa. Tolpassa leimahti kun pyyhälsin kohti kaupunkia. Uskoisin kuitenkin selviäväni ihan vaan nuhteilla, ei sitä nopeutta ollut lähellekään satasta. Tyhmää kuitenkin, rajoitus on se mikä kyltissä lukee ja siinä luki 80.

Nyt pitää sonnustautua pihahommille. Säätilakin on loppujen lopuksi vain ja ainoastaan pukeutumiskysymys. Sinne vaan sekaan, kylmä kaunistaa. Ei kangista. Kyhmyistä en tiedä, pitää laittaa rukkaset.

Lisäys:

No nyt on puuta poltettavaksi asti. Harvoin näkee noin tiukkaan pakattua heittomottia. Lavallisia on neljä... tekee reilut kolme pinokuutiota. Joten kyllä nyt kelpaa saunaa lämmittää. Ison uunin halothan ovat asia erikseen. Noilla pitäisi pärjätä vähän aikaa.

Kovin oli mukava, leppoisa isäntämies ja komeassa kansiossa oli kuitit sun muut hyvässä järjestyksessä. Ammatti-isäntä, ilo tavata.

Ja jonkunhan nuo klapit pitää pinota...  ei tarvitse illalla pilatekseen ryhtyä.

Puppeliparaatia ja lääkärileikkejä

Aamuvuoro voidaan kuitata valmiiksi, nyt on kahvipaussi ennen päivävuoroa (silitystä ja muuta loputtoman tylsää). Kahvitasapainokin on kutakuinkin kunnossa, enää ei vanne kiristä päätä ihan yhtä piukasti kuin mitä teki aamukasilta.

Katselin Karjalaisen nettisivuilta sääpalveluita eikä meille kyllä näytä mitään myrskyjä yltävän. Vähäistä lumisadetta perjantaiyönä. Se ei ole paljoa se. Pakkanen naukui aamulla -27 lukemassa nyt jo lähentelee -20 joten eipä tässä vielä kannata leskenlehtiä lähteä etsimään. On se vaan valtava ero mannerilmastolla verrattuna meri-ilmastoon. Räntärannikolla vaihtui säätyyppi muutamassa tunnissa ja täällä jököttää samana päiväkausia.

Lehdessä uutisoitiin myös ongelmista saada lääkärit (ihmis/eläin) nettirekisteriin. Tietosuojavaltuutettu ei taida syttyä asialle. Minä en oikeasti ymmärrä. Hehän ovat ihmisiä, joilla on Hippokrateen vala vannottuna, kutsumus, velvollisuus ja riittävä tietotaito auttaa ihmisiä, parantaa sairauksia etc. Miksi sitä ei saisi kertoa julkisessa rekisterissä? Miksi en voisi varmistua eläinlääkärini pätevyydestä klikkaamalla hänen perustietojaan netistä? Riittäisi kun nimi löytyisi laillistettujen lääkäreiden listalta. Ei minua kiinnosta valmistumisvuosi tai saadut stipendit. Kandeista ja harjoittelijoista voisi olla tieto onko riittävän pätevä hommia hoitamaan.

Ei voi olla vaikeaa? Etenkin kun ottaa huomioon mikä valtava vastuu ja valta heillä onkaan tointa hoitaessaan.

Tai onhan se Suomessa, jossa yksityisyyden nimissä saadaan peitellä vaikka mitä.

Pari sanaa kuvituksesta. Ylimmäisenä kuvana on mielestäni yksi talven parhaista räpsyistä. On valoa ja varjoa tuhannen sekaisin, silti löydän kuvasta myös eloisuutta ja sävyjä. Jotenkin tuo omenapuiden siimes on niin koukuttava. Viime yönä tuohon samaiseen paikkaan oli ilmestynyt metsäjänisten bileistä jälkiä. Käyvät mokomat syömässä alimpia oksia. Syökööt, nuo vanhat puut eivät ole enää milläskään vaikka pari oksaa menisikin puppeleiden suihin.

Pihanurkan avokompostilla on hilluttu puppelipolkkaa myös, siellä on päällimmäisenä eilen kipattu marsupoikain häkinpohjus ja mukana paljon ns. sattumia. Ilmeisesti torpan koira ei ole mikään varsinainen pelote kun uskaltavat tulla portaille asti papanoita viskomaan ;-)

Torpan koirasta riittää pohdintaa riittämiin. Vaikka hällä olisi minkälainen luksuspotero pedikseen, vain tuolin tai sohvan selkänoja kelpaa. Hätätilassa vaikka mummolan kiikkutuolin lampaankarva. Kunhan ei tarvitse lattiantasolla loikoilla. Lieneekö bordereiden ominaispiirre vai pelkästään Nassemiehen mukavuudenhalua? Nytkin kuuluu koiran nukkumistuhina oikean olkapään tasolta. Ihan varppina kiipeiäisi uuninpankolle jos pääsisi. Ilmeisen kateellisena katselee kissankorvia jotka tuolta ylhäältä pilkistävät.

Ja tuossapa vielä puppeliparaatin jälkiä.

Nyt tää lähestyy varovasti pyykkikoppaa, ihan kunnioittaen ja nöyrin mielin. On se niin suuri!

Hippa!

MUOKS: saamani tekstiviestivihjeen perusteella hoksasin tulla lisäämään päivän julistukselle otsikon. Kiitos vaan valveutuneelle lukijalle ;-) Lääkärileikkejä ja leikkilääkäreitä, elämme jännittäviä aikoja, koskaan ei voi tietää minkälaiselle vastaanotolle joutuu/pääsee.

Takaisin pyykkikopan aarteistoa tutkimaan *puistatus ja kahvahdus*

Sininen ja valkoinen

Säteilevän kirkasta maanantaita! Voiko raikkaampaa väriyhdistelmää olla? Yhtään en ihmettele miksikö tykkään niin paljon Kreikasta.... sama sinisyys ja valkoisen kontrasti. Noh, Kriekkula on nyt kaukana ja meillä on tällä hetkellä paljon paljon kauniimpaa.

Kylänpinnasta palatessa piti stopata bussipysäkille räpsyttelemään. Ja kotipihassa jatkaa. Miten paljon lumesta voi saada irti? Voiko vaipua nirvanaan? Sisäinen eskimoni palvoo puhtauden illuusiota ja nauttii jokaisesta silmäyksestä jonka luonto suo.

Tuskinpa minä enää ensi talvena jaksan riehaantua tässä mittakaavassa. Valitettavasti ihminen turtuu, oli ympärillä sitten ylenpalttisesti kauneutta -tai vastakohtaisesti loppumatonta rumuutta.

Yritän nyt kuumeisesti olla kelvollinen äiti ja tarjota koulustapalaaville perillisille kotilieden lämpöä, kirjaimellisesti. Aamulla kuului nähkääs viiltävä totuus lapsen suusta: "on se hyvä juttu että tänään voi mennä kouluun lämmittelemään, kotona on aamuisin niin kylmä". Pikkuinen parka tallusti bussipysäkille, vain nenä näkyi hupun, pipon ja kauluksen keskeltä.

Keskiviikkona on tulossa sitten traktorikuormallinen hommia, koivuklapia riihen täydeltä. Ihan kivan puuhatuokion järjesti Iso-J, joka luonnollisesti itse livisti Helsinkiin. No ei vaiskaan, kyllä minä tiedän, että hän olisi täällä sata kertaa mieluummin.

Aamupäivän kahvipaussi olisikin sitten tässä. Mulla on vielä kaikki mahdollisuudet olla erittäin kelvoton äiti, saattaa käydä vielä niinkin, että unohdan pihalle retuuttamani petivaatteet. Ja illalla sitten lapsoset parkuvat surkeaa kohtaloaan kun tyyny on jääkalikka ja täkki huurussa. Ei siinä paljoa ilahduta tai lämmitä tieto, että pölypunkit ovat finito, kaput.

Muotoillaan tuo edellä selostettu vaikka näin: been there done it. Onhan se toki ikävää mutta ei se satu ;-)

Tarmokasta maanantaita ja viikon alkua kaikille!

Sunnuntaina myysaillaan lämpimässä

Pakkanen puree, väliaikaisesti vähän lievemmin. Yöllä on käyty kolmessakympissä, aamulla oli vain -26 ja nyt lähennellään jo -20 lukemia.  Taitaa kääntyä kevääksi. *kolkkoa naurua*

Perilliset ovat partioreissulla, leffassa. Ihan kiva pakkaspäivän partioaktiviteetti, mieluummin hauska leffa ja poppariboksi kuin nenään jäätynyt räkä ja märät lapaset savuisella nuotiolla jossain syrjänperän laavulla. Noin pieniä partiolaisia voi karaista ulkoilmaelämään inhimillisestikin, leudommissa keleissä.

Saateltiin tienpäälle myös appivanhemmat, lähtivät kohti Espoota. Vähän kyllä hymyilytti kun hopeaisen citymaasturin jarrut hyytyivät pihatielle. Onhan se Honda ihan kiva ja jees mutta taitaa olla enemmänkin Kehä ykkösen arktisiin oloihin sopivampi peli.

Iso-J lähtee myöhemmin iltapäivällä etelää kohti, nyt jo näyttää hapanta naamaa. Täällä siis palataan hissuksiin arkeen. Johan tässä on joululomaa vietetty ihan pitemmän kaavan mukaan. Kiva palata normaalirutiiniin. Hiihtoloma on ihan pian, viikko 10 on meikäläisten viikko ja silloin lähdetään vähän reissuun, ehkä ihan Kajaanin korkeudella asti.

Munavuorikin saatiin sulatettua, kaikille kävijöille on lykätty tiu tai kaksi mukaan. Tämä varaston tuuletus on kuitenkin vain väliaikainen tilanne, nytkin pari rouvaa kyyköttää pesässä heltta vinossa joten kyllä sieltä taas uutta tuotantoa tulee. Seuraavat kymmenet onkin varattu Satu T:lle, yritän muistaa ottaa munukat mukaan, tulen tiistaina kaupungilla käymään.

Tänään aion uskaltautua vielä ulos, muutama juttu pitää kuvata ja lintulaudatkin kolisevat tyhjänä. Kova kysyntä on nyt pähkinöille ja siemenille. Ja yllättävän pitkä ilo jouluksi hommatuista kauralyhteistäkin näyttää olevan.

Sitten voikin aivan täydellisen hyvällä omalla tunnolla kuhnailla tuvassa. Lämmitys on hoidettu, puut kannettu ja pyykkikone jauhaa omia juttujaan.  Luvallista joutilaisuutta. Sopii hyvin.

MUOKS: Lisään tähän yhden linkin http://www.nicoleemanuel.com/home.htm toivottavasti toimii ihan tuolleensa. Löysin kirjakaapista hänen kuvateoksensa High on horses ja jäin selaamaan taas niitä upeita kuvia. Niissä on kyllä tunnelma ja hetki vangittu parhaimmalla tavalla. Osa kuvista on toki hieman teatraalisia kaikessa kauneudessaan. Ehkäpä sieltä löytyy sinullekin joku helmi joka tuo hyvää mieltä?

Sain tuon mainitun kirjan vuonna 2005 Melissalta, ehta jenkkityttö joka vuokrasi Hawkenia säännöllisesti omaan valmentautumiseensa. Aivan ihana ihminen jonka kanssa jaettiin hevoselämän ilot ja surut. Hänelle hevonen toi tervetulleen irtioton ei aina niin ruusuisesta "maahanmuuttajan" arjesta. Täytyykin kysellä kuulumisia.

Kuka pölli tädiltä päivästä tunnit??

Koivu ja tähti, eilisen kuvasatoa.

Jeps, just näin se menee, täti hukkas kokonaisen päivän. Älkää minulta kysykö mihin se katosi, pyörin täällä yhäkin ja etsin.
Aamulla sain nukkua ihanasti pitkään, Iso-J hoiteli eläinten ja perillisten aamuhuollot ja minä sain kaivautua vällyihin. Okei, siihen lipsahti pari tuntia.

Kaupungillakin oli ns. pakko käydä, jotain pahuksen ruuvipussia varten piti hinata äässi Isoon Markettiin. Ja siellähän sitä aikaa taas meni, tuttujen kanssa turistessa ja ympäriinsä haahuillessa. Pelkästään vartti meni sulakkeita etsiessä.

Sieltä poisajaessa alkoi ohimossa tykyttää, joten kotiin päästyä tarvittiin vahva tabu ja tainnutus uneen. Pari tuntia kuittautui siihen. Mutta lähtipä orastava migreeni tai mikälie nyt olikaan.

Remppamiehille ruokaa (onneksi oli makoisa paisti valmiina) sun muuta kodinhoidollista puuhaa ja askaretta. Siihen se päivä sitten taisikin mennä, ei tästä kyllä ansioristiä heru.

Äitikullalle tulee nyt keittiön upouudesta hanasta kuuma ja kylmä vesi ja viemäriputki vie käytetyt pois. Sai hyvän nimipäivälahjan.

Pakkaslukemat riuskasti -24 joten kylmä yö tulossa. Ensi viikolla saatetaan päästä hellelukemiin, lauhtuu reiluun viiteentoista, hetkellisesti.

Meillä on taas tänään ollut tuplaborderit, Nasse sai Bobin kaverikseen. Tuolla ovat menneet pitkin pihoja järjetöntä ylinopeutta. Ihme etteivät riko itseään kaahaillessaan, repeytyneitä kynsiä sun muita on yleensä odotettavissa mutta noilla on joku hulluntuuri mukana.

Tita tuolla eilisen kommenteissa huomautti matkamittarista, huimaa vauhtia raksuttaa. Enpä olisi uskonut viime syksynä tätä blogia synnyttäessäni, että tuommoisissa lukemissa liikutaan muutaman kuukauden kuluessa.

Sitä en väitä, että tälle mikään suurempi sosiaalinen tilaus olisi ollut, ihmisillä on varmasti järkevämpääkin luettavaa. Minulle tämä on kuitenkin ihan käypä tapa päivittää kuulumisia ystävien ja tuttujen kesken. Ja noita kuvia on ihan hauska liittää mukaan. Jos tämä toimii vaikka kaffipaussin lukemistona, on sekin ihan kivaa.

Jos tästä jonain päivänä alkaa tulla minkäänlainen taakka, painolasti tai henkisen kuonan tunkio, painan empimättä delete-nappulaa. Tämä ei saa muodostua nettikiusaajien temmellyskentäksi.

Tämähän on vain ja ainoastaan vapaaehtoista. Minulle ja lukijoille.

Nyt taidan kurkistaa fyllistien puolen pionitilauksia, onneksi pakkasten takia ei kuumota ihan niin kovin. Pionit ovat äärimmäisen vaarallisia kasveja. Talvi-illan tunnelmissa jatketaan, heippa! *jeps*

Vattupuska valepuvussa ja muita outoja asioita

Huhhuh, kyllä kannatti palelluttaa näpit ja tärvätä kameran akut pakkasessa. Jäätävän kaunis valo ja huikeita sävyjä. Valitettavasti näillä taidoilla ei kaikki nyanssit tallennu muistikortille asti.

Käytin hyväkseni lynxillä ajetut pellonreunusreitit ja kiertelin eteläpellolla zuumailemassa kuvakulmia. Totesin, että kesällä saan paparazzikuvia naapurin laitumelta, suoraan pusikoista.

Häijy häivähdys kävi mielessä kun löysin lumikenkäilijän jäljet hangesta. Huolella on kävelijä kiertänyt tilustemme rajat ja jäljistä päätellen pysähtynyt useammankin kerran meille päin katselemaan. Noh, mehevät maisemathan tänne päin onkin. Katsojan vahingoksi jää jos torpantytön hanurin onnistuu näkimiinsä haravoimaan.

Eikä näköjään kannata olla pupuista, rusakoista tai jäniksistä huolissaan, kyllä niitä on, ihan riittävästi. Jälkiä ja papanoita ei todellakaan tarvitse etsiä.

Tuossakin sitä on pötkitty vadelmapuskien välikäytävää pitkin ompputarhaan bilettämään.

Tämän päivän aamu ei ollut inspiroiva. Juuri kun havaitsin nukkuneemme onnellisesti rokuliin, ilmoitti nuorin perillinen olevansa kipeänä. Kuumemittari vinkui reilua 37 asteen aamulämpöä ja kuumana helottavat otsa ja niska todistivat lukemien olevan nousujohdanteisia. Buranaa ja petiin.

Se rokuliin nukkuminen johtui siitä, että joku hutilus eli eri aikavyöhykkeellä. Onneksi ei mitään isompaa vahinkoa tapahtunut, vain yksi musiikkitunti jäi nyt väliin.

Kanalassa täytyi urakoida vesitötsien kanssa, olivat riitteessä. Pientä jononmuodostustakin tapahtui huoltokatkon aikana mutta hyvässä järjestyksessä rouvat malttoivat odotella. Urho Kukkonen reihui casanovana ja lähenteli rouvia antaumuksella. Siinä sitä urosolento ns. paneutuu elämäntyöhönsä. Kirjaimellisesti.

Pakkasmittari jököttää -20 asteessa. Ylemmäs ei kipua ei millään. No, pitäköön sitten talvi otteessaan, tammikuu on talvikuu ja sillä hyvä.

Ihan pientä poltetta olisi jo pihahommiin, mutta liian aikaista taitaa olla. Ehtii sitä vielä saada selkänsä kipeäksi kuokkahommissa keväämmälläkin.

Ensi viikolla palataan astetta ankeampaan arkeen, Iso-J viettää enemmän aikaa Helsingissä, ainakin kaksi seuraavaa viikkoa emännöidään naisväen voimin. Äitikullan remontti on nyt kutakuinkin valmis, suurin homma on tiskipöydän ja kaapiston välitilan kaakelointi. Ja sitten on vielä kerran putkimiehen encore, keittiön hana liitetään putkistoon.

Sitten huilataan jokunen hetki ennenkuin jatketaan omien nurkkien sipistelyä.

Titan eilinen kommentti eläinrääkkäyksestä vaatii vielä sanasen. En nähnyt sitä ohjelmaa jossa tämä uusin (uusin julkistettu) tapaus oli. Mutta eipä tarvinnut kauaa nettiä selata kun löytyi ihan kyseisen tallin kotisivutkin. Onneksi eläinlääkäri vihdoin paikalle tuli ja armahti surkeimmassa kunnossa olleet eläimet. Ei voi olla tallinomistajan tietämättömyydestä kysymys kun tuommoista tapahtuu. Silkkaa piittaamattomuutta.

Siltikin minusta tuntuu, että maassamme on vielä paljon surkeammissa oloissa kituvia hevosia, koiria, kissoja joita kukaan ei armahda. Jotka odottavat liian hitaasti saapuvaa kuolemaansa. Niiden luo ei kukaan jaksa mennä, tuskinpa kaikkien olemassaolostakaan tiedetään. Naapurin asioihin ei puututa.

Yhtään en pahakseni pistäisi jos jokaisen kotitarvekanalankin, talleista ja kenneleistä puhumattakaan, pitäisi ilmoittautua paikkakuntansa eläinlääkintäihmisille. Ei voi olla iso vaiva antaa eläinlääkärin tai jonkun muun valtuutetun käydä katsomassa eläinten olot ja kunto vaikka puolivuosittain. Kennelvalvojat ja tallitarkastajathan toki jossain mittakaavassa jo toimivatkin.

Harmaalle alueelle, katseilta katveeseen, jää kuitenkin valtavasti paikkoja. Ja siellä ne surkeimmat tapaukset sitten ovatkin.

Ei ne puitteet vaan se hoitotaso. Kenenkään tallipiha ei ole rospuuttoaikaan sievästi haravoitu mutta jos sieltä löytyy kuihtuneiden lehtien lisäksi kuihtuneita eläimiä, pitäisi jokaisen älytä, että homma ei toimi. Ja puuttua asiaan, oli kyseessä naapuri, sukulainen, tuttava tai työnantaja.

Tämä alin kuva on kieltämättä vähän provosoivasti tässä asiayhteydessä.

Siinä ylensyönyt koristekoirani tonkii jännitystä elämäänsä avokompostin kanalapehkuista. Kontrasti on joskus räikeä kuin kotikoiran talvitakki.

Ja kyllä, tiedän että ensin pitäisi saada lasten, vanhusten, pakolaisten ja kaikkien muidenkin asiat järjestykseen. Aina on joku jolla asiat ovat vielä huonommin. Kun saisimme jotenkin puhallettua henkiin välittämisen ilmapiirin, näiden asioiden puolestatoimijoiden olisi helpompi saada sanaansa julki ja asiaansa ilmi. Ehkä se olisi jotain yleistä elämän kunnioittamista?

Koettakaa huilata viikonloppuna, kuka sitten milläkin tavalla.

Hiilenä...

Kas noin, puujalka kolisee otsikon suhteen mutta näissä pakkasissa järkikin jäätyy. Mittarissa punainen viiva ulottui jo -26 lukemaan. Jos vielä pakastuu, pitää kanaset hakea tupaan tai vaihtoehtoisesti viedä orrelle makuupussit. Nyt jo sydäntä kylmäsi kun lämpölampun sammutin yöksi. Patteri töhöttää täydellä teholla yölläkin. Kyllähän kanala plussan puolella on, mutta silti vähän säälittää. Tai mua ainakin ärsyttäisi kärvistellä hikisellä orrella koko yö ja pelätä, että naapuri nokkii helttaan. Ihme, että tuo meidän kaarti on niinkin hilpeää porukkaa. Ehkä niillä on kauroissa jotain käynyttä. Ja sitä munaa tulee, sellainen 12 munaa päivässä on aika kelpo keskiarvo. Pitäisköhän aloittaa marenkitehtailu?

Päivä on mennyt lämmityshommissa ja koskapa pakkasen takia kaikki on hivenen hitaalla, ei tässä hosua parane vieläkään. Ihan piti kuulkaa lämmikkeeksi lorauttaa lasin pohjaan tilkkanen punaviiniä. Ilmalämpöpumpustahan ei ole juurikaan iloa kun pakkaset siirtyy -20 kylmemmälle puolelle. Jotenka näpsäytin hiljaiseksi koko laitteen.

Sitten piti lämmitellä autoja että päästiin kaupunkireissulle. Ainoa hyvä puoli siinä reissussa oli se, että Carlsonilla olivat kaikki valkoiset steariinikynttilät halvennuksessa. Hamstrasin. Lisäksi totesin, että untuvatoppiksia ei ole enää valittavaksi asti. Vain ylen koreita versioita oli jäljellä. Ehkä ne ovat enemmän slaavilaiseen makuun joten jäivät rekkiin. Ja minä kun oikeasti tarvitsen uuden untsikan. Kesällä heitin reteästi uffin laatikkoon vanhat, arvelin ostaa uuden. Noh, tässä sitä sitten palellaan.

Ruokahuolto meni pizzan puolelle vaikka tuommoinen häränkin paistoon passeli hiillos olisi ollut käytettävissä. Jotenkin kaikki aikataulut menivät ihan kuusikkoon. Sain sentään kehyksiä kaipaavan taulun kehysliikeeseen ja ammattimiehen avulla valikoitiin upeat raamit. Kyseessähän on ainakin tietylle lukijakunnan osalle tuttu teos, Mariannan maalaama Tulesta syntynyt. Taulu päätyi noin vuosi sitten minulle, kiitos siitä vielä kerran. laitan kuvan tännekin kunhan kehystystyö on valmis.

Nyt vasta tuntuu, että on kulunut tarpeeksi aikaa että voin katsoa Harmaan Hevosen kuvia ja muistella menneitä. Hevosen kokoinen aukko ihmisen sydämessä umpeutuu hitaasti.

Laitetaas vielä vähän pökköä pesään...

-kas noin, lämmittää ihan kuvanakin.

Tällä viikolla kuulin ilouutisen, Joensuun raviradan liepeille on paraikaa rakenteilla Eläinklinikka, myös ja erityisesti suureläinten hoitoa varten. Pitäisi avata ovensa kuluvan vuoden loppuun mennessä. Sen mie sanon, että tarpeeseen tulee. Laukaa lienee lähin iso klinikka, sinne on matkaa reilut 200 km. Pelkkä tieto klinikan tulosta helpottaa tulevaisuuden päätöksiä ;-) Klinikka on hevosenomistajalle tuttu paikka. Yleensä sinne mennään sunnuntaina, aattoiltoina ja mieluiten yöaikaan.

Huomiseksi ei ole vielä ihmeemmin ohjelmaa, saapas nähdä jaksanko lompsia metsään kameran kanssa vai hyydynkö talventörröttäjäksi peltoaukealle.

Eiköhän tämä ala olla tässä, mukavaa ja lämmintä illanjatkoa kaikille. Hyvää yötä.

Kaiken se kestää... vaan onko pakko?

Tänään ei oikein irtoa mitään.
Ajatukset pyörivät erään tuttavan murheissa, oli viettänyt yönsä turvakodissa ja  menee tänäänkin. Parisuhde takkuaa pahemman kerran. Kaikki merkit on ilmassa ollut havaittavissa pidemmän aikaa.

Onneksi nyt ymmärsi poistua tilanteesta ja lopettaa loputon asioiden parhainpäin selittäminen. Tuossa suhteessa mikään ei ole ns. yleisesti hyväksytyn tai perinteisen kaavan mukaan mennytkään mutta onnensa luuli löytäneensä.

Nyt on vedetty niin pahasti kölin alta ettei mitään rajaa. Eihän täältä kaukaa voi muuta tehdä kuin lohduttaa. On nyt kuitenkin ammattilaisten käsissä ja käsittääkseni aika valmis vihdoinkin vastaanottamaan apua.

Huoh.

Tässä iltapäivän kuu, vähäpätöinen uudenkuun sirppi. Valitettavasti mukana oli vain ihan kameran perussetti joten Ursanpojilta ei tuolla kuvilla vielä fotaripalkintoa heru.

Käytiin tehorynnäköllä läpi Joensuun huonekaluhallit. Niitä ei ole montaa. Valikoimaa katsoessa yhdelläkin pärjäisi, sitä samaa kaikilla näytti olevan.

Haasteenahan oli löytää vanhemmalle perilliselle sänky. Ei runkopatjaversiota vaan sellainen säilytyslokeroinen runko, patjat on valmiina.

Valitettavasti emme päätyneet tukemaan paikallisia yrittäjiä vaan käännyimme tässä asiassa Ikean puoleen.

Anoppikin pelmahti pirttiin. Ensin tuli parfyymi, sitten ääni ja lopulta ilmiintyi itsekin. Olivat matkalla Kolille, Iso-J:n velipoika (huom. poikamies) tuli tarkastamaan tiluksiaan. Insinööri itse (appi) syynäsi tehdyn remontin työnjäljen ja ilmeisesti kelpuutti kun ei löytänyt mitään moitittavaa. Vielä ;-)

Ajatukset kulkivat tänään korkealentoisina, kuvatkin ovat yläilmoihin päin. En kuitenkaan tunnusta ylpistyneeni ja kulkevani nokka yhtään pystymmässä kuin ennenkään. Syy on ihan raadollinen, Nasse on ruikkinut kaikki penkat eikä tuosta koskemattomasta hangesta saa enempää irti. Pitää se makrolinssi hommata.

Näyttää siltä, että ensi viikon perjantaina meille tulee kaksi pikkuneitiä Espoosta viikonloppukylään. Perillisten parhaat kaverit pääsisivät Iso-J:n kyydillä mennentullen. Likathan ovat pläänänneet keskenään asiaa jo kauan. Oikeasti hauskaa jos pääsevät tulemaan, tosi kivaa että ystävyys kantaa aikojen ja matkojen yli.

Ja näinhän se kyllä on, aikuistenkin maailmassa. Oikeat ystävät pysyvät vaikka mitä tulisi. Kaiken se kestää ja ystävien tuella könytään yli pahimpienkin kynnysten. Toivon, että tekstin alussa mainittu ihminen uskoo vähitellen, ettei kaikkea tarvitse kärsiä. Voi kun löytäisin sanat joilla häntä tukea.

Mutta on asialla toinenkin puoli.... Tita kampitti minut pionipuskaan ja nyt pitäisi kai tunnustaa että olisin hyvin mieluusti tilaamassa paria juurakkoa. Ihan vain paria ;-)

Nyt tukin korvani koska kohta Majakarilta kajahtaa julmettu naurunremakka, se kuuluu tänne asti ;-)

Tämmöistä tänään, pitäkää huoli ystävistänne.

Kuurankukkia ja kanankakkaa

Juu, kaikkea otsikossa mainittua on tähän tiistaihin jo mahtunut. Mukaanlukien kaupunkireissu tehokkaine täsmäiskuineen niin Isoon Markettiin, Agriin kuin Sonerakauppaankin. Nyt perilliset istuvat partiokokouksessa, Iso-J rojottaa soffalla neuvoa-antavilla nokosilla, kanat peuhaavat puhtaissa pehkuissa eikä kukaan halua minulta juuri nyt mitään. Great. Koirallakin on uusi puruluu.

Pakkanen kiristyy ja kanalan siivous tapahtui kyllä kreivin aikaan. Huomenna on varmaankin jo yli kahdenkymmenen asteen pakkaset joten ovia ei kannata turhaan aukoa ettei kaikki lämpö karkaa. Eihän se kanala vielä olisi oikeastaan ollut ison siivouksen tarpeessa. Mutta kun nenääni häivähti ammoniakin pistävä löyhähdys, tarkoittaa se mielestäni siivoustarvetta. Puhdas ja raikas hengitysilma pitäisi olla kaikkien eläinten oikeus.

Kanoja kyllä näytti lähinnä harmittavan häiriö, mitä sitten olivatkaan väsäämässä kun ryysättiin sisään talikoitten ja kottareiden kanssa. Mutta muuttui ääni kellossa kun saivat läjät uutta purua tongittavakseen. Ja paalillisen olkea. Ja taas uuden kaalinpään nokittavakseen.

Urho Kukkonen löytyi munintapesästä ja Urhon alta 4 munaa. Joko meillä muniva kukko tai äärimmäisen nykyaikainen ja huolehtivainen isukki. Tai sitten hemmetin mukavuudenhaluinen laiskurikukko.

Agriin oli jo tullut siemeniä, siis kukkia ja hyötykasveja. Tita, onko kokemusta pellavankasvatuksesta?

Melkein ostin pussukallisen oljypellavan siemeniä. Melkein.
Pitää ensin inventoida kaikki entiset siemenvarastot.

Tänään sitten pysähdyin kuuntelemaan tirppojen ääniäkin. Kyllä kieltämättä pikkuisen enemmän oli volyymiä tinttienkin visertelyssä mutta ei vielä suoranaista karjuntaa. Aika vienoa äänenavausta lähinnä. Kevättä kuitenkin on havaittavissa. Kuvissa aamuvaloa kahdeksan pintaan kuvattuna.

Siellä se eteläisellä taivaalla aina ylemmäksi sinnittelee, aurinkoystäväinen. Ja killuu taivaalla aina vaan pidempään.

Koskapa tein eilen tämän päivän ruuankin lämmitystä vaille valmiiksi, voin vaikka ottaa erän pasianssia. Tämä on nyt kai sitä omaa aikaa ;-)

Hauskaa illanjatkoa itse kullekin, se on uusi satanen taas pyörähtänyt matkamittarissa käyntiin.

Mikä mikä maanantaiasenne

Marsujen asumuksen siivouspäivän kunniaksi tällätään tähän taas kerran musta tähtiotsa -ja punarautias tähtiotsa. Ei nyt ole ihan sellainen musta tähtiotsa jota olen itselleni aina haaveillut. Nelijalkainenhan se tuokin on mutta... no joo mikrokokoinen musta nelijalkainen tähtiotsa! Tästä on vain yksi tie, ylöspäin ;-)

Oli kieltämättä aika vaativa, suorastaan haastava tehtävä kiskoa itsensä sängystä ylös. Makasin valveilla jo kello kuudesta mutta ei edes varvasta jaksanut liikauttaa saati hinata äässiään punkasta ylös.

Pannulllinen kahvia, kaksi perillisten saattelukeikkaa pirteässä talvisäässä ja tuhti aamiainen vasta toivat vähän toimintatarmoa.

Koirakin lymyili peittojen alla eikä lähtenyt ekalle keikalle mukaan. Aika sluiba kaveri. Okei, myönnän. Olen kateellinen koiralleni. Jätkällä on kiva asenne.

Kyllähän tässä on taas yhtä sun toista pientä säätämistä ollut yhdelle päivälle. Nyt odottelen lähtökäskyä kaupunkikeikalle. Tiskikaapin kuivausteline pitää vaihtaa (Äitikullan kaappiin), tankata auto(t), muistaa hakea koiranmurot ja about sata muuta asiaa. Eikä tietenkään kaikkia saa ns. saman katon alta. Edestakaisin ajoa Joensuun puistattavassa liikenteessä. Pistää verenpaineen uusille, jännittäville leveleille ;-)

Ja koska en enää ehdi agriin, on huomenna edessä uusi keikka. Kananruokaa ja purupaaleja auton täydeltä. Pickuppi olisi oikeastaan aika kätsä, sellainen jenkkiläinen punaniskamalli. Ja ehdottomasti liekkiteipit kylkiin *virn*

Pitää myös varautua kiristyvään pakkaseen ja raahata hyvä varasto polttopuita valmiiksi sisään. Kaikenlaista pientä hommaa vielä luvassa. Kunhan nyt pääsisi ensin tuon kaupunkikeikan hoitamaan.

Jahas, nyt se on; yksi, kaksi, aja! Giddy up!

Päiväkahvien merkeissä

Tämän päivän voikin sitten lukea sosiaalisen seuraelämän päiväksi. Minna ja Stigu tulivat vihdoin käymään meillä, vastahan asiasta on puhuttu... ööh, ehkä kuusi vuotta.  Sattuipa sitten vielä niin, että Stigu on intohimoinen vanhojen perennojen fani ja harrastaja. Ja Minna puuhastelee kukkakauppahommissa. Ei meiltä puheenaiheet päässeet loppumaan.

Tämä on ehkä yksi täällä elämisen parhaita puolia. Ihmisillä on oikeasti aikaa. Jos kyläreissulle lähdetään, siellä ei kelloa vilkuilla kummankaan puolen kahvipöytää. Ihan eri asia on tietty jos ryysätään ilman ennakkovaroitusta pummimaan kahvia tallin naapurissa asuvalta ystävältä... kröhöm, vieläkin nolottaa kun eilen imuroin Emman aamukahvit ja toisten kauppareissu viivästyi takiani.

Lapsilukuku lisääntyi yhdellä ja koiramäärä tuplaantui. Saatiin päiväksi leikkiseuraa niin perillisille kuin koirallekin. Hyvä ja kiva. Myöhemmin illalla tosin tilanne palautuu normaaliksi. Tosin kaksi borderia lojumassa tuvan sohvalla on hyvin mukava näky. Pitää ilmeisesti ihan symmetrian vuoksi laittaa Empulle tilaukseen yksi fiksu borderipoika. Tiettyjä tahoja ehkä yskittää, mutta kyllä borderi on fiksu. On se.

Aamukahvilla tuumailtiin kissakuvioita. Ensin eräskin isäntämies oli kovasti vastahankaan mutta eiköhän tuo tuosta vielä helly. Siniharmaa, siis tasaisen harmaa norsunvärinen mölliäinen olisi ihana ja ehkä yksi punainen tiikeriraita. Ja mustavalkoinen puolipitkäkarvainen hiirenkurittaja. Sen birman voinen unohtaa -toistaiseksi. Iso-J voi sitten aivan vapaasti hommata itselleen devonin pennunkin. Kunhan ei puutu minun maatiaisiini ;-)

Tässä pitäisi sitä ennen tehdä valtava periaateratkaisu. Ulkoilevatko maatiaiset vapaana, riskejähän kieltämättä on autotien muodossa? Sisäkissojen puolesta olen tähän asti lippua liehuttanut. Niin pitkään kun en asiasta ole varma, meille ei tule enempää kissoja.

Alkava viikko tuo mukanaan myös anopin vierailun.

Lupasi käydä tulotiessään Havin tehtaanmyymälässä ja tuoda meille varastotäydennystä. Kynttilät finaalissa.

Pastakastike alkaa olla valmista, kohta syödään.

Sitä sun tätä ja asian vierestä

Näin sitä  mennään, lauantai on jo pitkällä. Kiitos vielä kerran Satu T:lle aamukahveista. On se teidän koirakaksikko kyllä melkoinen. Pitää ottaa seuraavan kerran kamera mukaan. Ja munat. Anteeksi kun en hötkylähdössä muistanut niitä mukaani kaapata. Ensi kerralla sitten pukkaa munaakin.

Uskollinen vuonohevonen pelitti tänään hyvin ja oli varsin kärsivällinen kaveri. Palautti pikkukuskin uskon sänkiharjaisiin.

Kotimatkalla juteltiin ratsastuksesta. Pikkukuski pitää hyvänä sitä, että ratsastamisessa oppii jokaisella ratsastuskerralla jotain. Ja hevosellekin pitää suoda niin rokuli- kuin hepulipäivätkin. "Ei oo silleen noloo harjoitella koko ajan, ettei tarvii osata kaikkee. Ja jos joku vaikka osais kaiken niin sitten vois lopettaa koko homman kun ei voi oppia enää mitään".

Kutakuin tuo oli hänen omin sanoin ilmoittamansa ajattelutyön lopputulema. Ihan fiksu pentu, äitiinsä tullut.

Kotona käytiin vain vaihtamassa harrastuskamat toisiin eli kypärä narikkaan ja luikkarit kassiin. Ja tunniksi kirjaston kentälle luikkaamaan. Minä luonnollisesti lymysin kirjaston lämmössä, yllättäen mukaan tarttui Herra Alangon viisauksia puutarhakirjojen  muodossa.

Mukavalta tuttavuudelta vaikuttaa myös Maatiaisten matkassa -niminen opus, maamme alkuperäisroduista.  Enää tarvitaan aikaa lukemiseen. Ja mistäpä sitä muusta aikaa ottaa kuin yöunilta. Valvotut yöt jatkuvat.

Eilisen kommenteissa ilmoitin tulevaisuuden konjakkipruuvista, olisi erittäin mieluisaa saada Titakin vierailevaksi tähdeksi. Viiden tähden viisauksia ja hyviä neuvoja, kyllä kelpaa. Jotenkin veikkaan, että tässä lisääntyy poikittaisliikenne kaitaisan maamme halki. Välillä voi koukata pohjoista reittiä ja välillä vaikka Jyväskylän kautta.

Päivän kuvitukseksi valikoitui pelargonien talvilomakuva. Meillä on kokeilussa monta paikkaa jossa talveutetaan, katsotaan nyt missä menevät parhaiten. Etukuistilla viihtyvät ilmeisen hyvin. Yleensä tuo kirjavalehtinen on heittänyt henkensä joulukuussa, nyt on noin hyvänä.

Tässä alemmassa kuvassa ei suinkaan ole pelargonia vaan Patsymummo vetää vatsaa sisään ja yrittää näyttää särmältä. Itseasiassa kissa jäi kiinni Ardisian marjojen räpläämisestä ja yrittää nyt näytellä viatonta. Mokoma vanha koinsyömä lumppu ;-) Europa Champion. Mulla on tuolla pöytäkoneen uumenissa runsain mitoin kuvia kasvateistamme. Teenkin joskus kissateemaisen päivityksen. Mutta vasta sitten kun Sarikakin on maisemissa. Hän niin rakastaa kummituskissojamme...

Kaikenlaista puuhaa ja askaretta olisi vielä illan ratoksi. Onneksi aikataulu on varsin joustava. Kanalassakin pitää käydä kuuntelemassa päivän pulinat ja supatella Sirkun kanssa. Muniahan tulee kuin rännistä, kantsii olla kanojen kaveri :-)

Lisäsin muuten eilen kuvablogiinkin uusia räpsyjä. Monet niistä on julkaistu jo tässä blogissa mutta saattoi sinne lipsahtaa joku uusikin mukaan. Käykäähän katsomassa jos kiinnostaa.

Jos nyt alkais, vois kohta sanoa tehneensä. Vai mitä?

Sightseeing

On se kyllä vaan niin kummallista mihin mustaan aukkoon nämä viikotkin katoavat?! Eivät ne ennen tämmöistä vauhtia kuluneet, eiväthän?

Onneksi on muitakin jälkijättöisiä kuin minä, tuo ritarinkukkakin havahtui vasta nyt kukkimaan. Hyväähän näköjään kannattaa odottaa, on kyllä melkoisen pirteän näköinen. Yhtään joulunpunaista ei nyt enää jaksaisikaan. Laskujeni mukaan siellä on vielä ainakin 2 valkoista kukkimatta.

Eilispäivän kommenteissa on Seijakin, heippahei ja kiva kuulla sinustakin! Kanalan kuvia löydät kelaamalla tätä viikkoa alaspäin, siellä on Sirkku Sulkasatoisesta joku kuva.

Tänään lähdemme yleisön pyynnöstä pihakierrokselle torpan talvisiin maisemiin. Aloitamme maakellarista josta syntyi eilen pientä epätietoisuutta. Kyllä oviaukon päällä oikeasti voi kasvaa ahomansikoita, uskothan nyt Tita?

Tuossa on maakellarin oviaukko. Annettiin tuiskuta tukkoon koskapa kellari ei ole käytössä. Valuu kuulema vedet keväällä sisään. No varmasti valuukin jos tuolleen antaa tukkeutua. Katsotaan nyt keväällä miltä siellä näyttää. Jokatapauksessa tarvitsee kokonaan uuden oven, mieluummin välieteisenkin. Ja kalkkimaalia seiniin sekä hyllyt. Sitten lienee kelpo. Salaojat ja nuo tuuletusputket pitää tietty putsata. Tyrnipensaat ovat heti kellarin takana.

Tässä pihaa riihen kulmalta katsottuna taloon ja maantielle päin. Maantiehän kulkee tuolla takimmaisen rakennuksen, aitan, takana. Pihan korkeusero ei ole hurja, pyöreän mäen harjalla kuitenkin ollaan. Kuivuu keväällä nopeasti. Hyvähyvä...

Tässä Titalle pihatie, onhan tässä baanaa jota kukkapenkeillä reunustaa. Oikeanpuoleinen reuna olisi hulppea pitkänä penkkinä vaan kun piharakennuksen oville pitää olla polut ja ainakin yksi autolla ajettava pisto.

Tässä sitten pihatien oikeanpuoleinen osa, piharakennus.
Pihlajien takana olevan kuusen luona on huoltoajoa ja mahdollista kuorman purkua varten ajotiepisto.

Ja tässä lampolan pääty sekä maakellari. Noille oville on syytä päästä isommalla vehkeellä, kuten esim. traktorilla. Lampolan takana on nykyisellään joutomaata, minä nimitän sitä pihattovaltaukseksi... Ja sittenhän lampolankin tilat pääsevät hyötykäyttöön :-) ja tönö saa uuden ehomman nimen. Esim. talli kuulostaisi hyvältä.

Nitan ja Seijan pitää tulla tekemään suunnitelmaa, teitäkin se talliarki on opettanut, arvatenkin paljon.

Sitten mennään Seijan pyynnöstä kanalaan, huomatkaa pihatyöläisten oranssit työasut.

Minullakin on oranssi pihatakki, eivät ammu metsästäjät fasaanina. Tai koppelona.
MUOKS: kanalahan on riihen kiinteä kylkiäinen. Ennenvanhaan tuommoista riihen kylkiäistä on täälläpäin nimitetty ruumenukseksi (tai jotain sinne päin). Kanala on matalampi osa riihen vieressä. Ja Kanalan jatkeena kanojen ulkoilutarha. Riihen takana on joutomaata eli takalaidun.

Kanala on kaksiosainen, kylmässä eteisessä ovat kauratynnyrit, siivousvälineet ja muut kylmässäkin säilyvät kamat. Rehuja lataan säkistä pienempään kannelliseen muovisoikkoon. Vedet kannetaan sisältä. Olisihan se aivan luksusta saada muulla tavalla juokseva vesi kanalaan, mutta minä juoksutan nyt ja tulevaisuudessa. Niin kauan kuin jalat kantaa.

Luukku kanalan ovessa on entinen kissanluukku, tukittiin se syksyllä, siitä meni koirakin ihan sukkana.

Tässä kylmä eteinen. Kanalan lämpölamppu laitetaan töpselistä kanalan sisältä, yleisvalokatkaisin on tässä eteisessä.

Ensi kesänä pitää kyllä maalisutia heilutella tässäkin rakennuksessa. Lisähyllyt eivät ole pahitteeksi ja ehkä tuolle ovellekin voisi jotain tehdä.

Ikkuna on ihan yksilasinen joten eiköhän se lämpöeristyksen lisääminen tarkoita ikkunankin fiksausta.

Ärsyttävästi heittelee tekstin asettelua, sorry lukijoille. Visuaalista silmää särkee moinen heittely... asiaan. Tässä kanalan väki tutkii rehusäiliönsä antimia.  Alholaiset kanaset ujoilevat jossain taustalla. Takaseinällä on (nyt tukkoon teipattu) ulosmenoreikä ja ramppi. Sekä yöorsi. Vasemmalla seinällä alempi orsi ja munintapesien kolmikerroksinen lokerikko, näitä löytyi aitasta kaksikin rakennelmaa. Yhtään en tiedä mitä nämä lokerikot ovat alunperin olleet. Nyt niistä toinen pääsi kanalaan. Munivat yleensä ns. alamummoon, lauman kasvamisen myötä myös keskimummo on suosittu.

Eläinsuojelijoille tiedoksi, rehusäiliön lankaan sitaistu paalinaru on jo poistettu, kanat eivät voi kuristua siihen. Jos jotain hevosmaailmassa oppii, aina joku virheen keksii...

Tässä muutama rouva vielä heräilee, eivät kyllä ole mitään aamuvirkkuja. Munivat kyllä nyt kaamosaikaankin niin kiitettävästi joten nukkukoot ihan rauhassa.

Tämä kuva kuulusi oikeastaan tuonne yläosastoon, vasemmalla pihasauna, oikealla talo. Keskellä lumipalloheisi ja näkymä etelään. Siellä ovat vattupuskat ja tulevat hyötykasvialueet.

Kas näin päättyy pihakierroksemme talvisissa torppamaisemissa. Tervetuloa paikan päälle tutustumaan. Koordinaatit saa pyytämällä. Eikä ilman munia tarvitse kenenkään poistua.

Selaamalla tätä blogia taaksepäin, löydät runsaasti kuvia ns. paraatipuolelta.

Nyt on ihan oikeasti hommiakin tehtävänä, heippa.

Aikainen lintu aamupäivällä väsähtää

No niin, nytpä voisinkin siirtyä nukkumaan.
Aamulla kun aikaisin aloittaa, onkin ennen puoltapäivää valmis päikkäreille.

Tottahan toki nukkuessa työstää erinäisiä asioita. Tajusin aamulla -täysin kristallinkirkkaasti- että minulla ei ole kiviä.

Juuri niitä kovia maaemon munia. Olen nähkääs viime kesästä saakka visioinut mieleeni näyn kiviaidan rajaamasta yrttimaasta sekä toisaalla autotallille menevän ajotien reunamuurista.

Tämä on vanhan kantatilan piha ja vuosikymmenten saatossa kivet on käännetty ja kärrätty pois. Pitäisi tietää missä se kivirauniokasa on. Kohtahan niitä tarvitaan ja kivirekeä pitäisi päästä vetämään. Kirjaimellisesti.

Kukkapenkkien reunat olemme rajanneet torpan vanhoilla kattotiilillä. Joku kyllä sanoi, että niistä maksavat isoja summia. Eikä kannattaisi haaskata kukkanpenkkeihin. Mutta toisaalta, täällähän ne jäävät kertomaan torpan historiasta ja elämään uutta elämäänsä kukkapenkissä. Maasta olet sinä tullut jne.

Tässä alkaa hyvinkin pienoinen viherhome kaihertaa peukalontyveä, tekisi mieli aloittaa kylvöhommia. Ja tästä voimme päätellä että minulla on liikaa aikaa ajatella ja suunnitella. Luova laiskuus hyveeksi luettakoon, urakkahan on sitten hyvin suunniteltu ja aloittamista vaille valmis.

Eletään nyt kuitenkin vielä ihan kärsivällisesti sydäntalvea. Kaukana on Pääsiäinen, vappu ja kevätjuhla. Turhahan se on nyt haikailla Suvivirren perään kun keli on Rati riti ralla.

Sopivat -7 pakkasta, tyyntä ja kaunista. Tipubaarissa oli tänään korea vieras, Närhi. Vähän harmittaa, että Iso-J sen bongasi (ja minä väitin harakaksi). Tästä vielä saan kuulla monta kertaa.

Tämä kuva on Titalle, eikös tuossa maakellarin sivussa olisi aika kelvollinen kasvupaikka levisioille? Minusta se on kuin tehty semmoiseen tarkoitukseen. Oven päällä kasvaa ahomansikkaa ja jotain villikukkia. Niitä voisi kylvää lisää ja pyhittää alarinteen istutuksille. Akileijasta on vahva visio tuossa samaisessa ympäristössä.

Tuossa alkaakin olla istutusalueen äärirajat. Maakellarin toisella puolella on tyrnipuskarivistöt ja villipelto (laidun), tällä puolella lampolan pariovet. Siihen fiksu jättää jo nyt reilusti tilaa isoille ajoneuvoille ja hevosvoimille, eihän sitä tiedä millainen trafiikki niistä ovista vielä on :-)

Tänään en ilmeisesti voi vältellä kaupunkireissua. Siellä olisi markkinatkin. Kalaa tekisi kyllä mieli käydä hakemassa mutta onhan mulla yksi mojovan kokoinen kuha pakkasessa. Taidan lykätä sen uuniin kunhan lämmitys on lopuillaan.

Nassella on vähän vielä hankijuoksun tyyli hakusellaan, aika villiä veivausta. Eikä lunta ole tuossa pellolla kuin vajaat 30 cm.

Sarikalta tuli aurinkoterveiset Khao Lakista, hetkittäin käy kateeksi. Onneksi tuntuu osaavan nauttia lomastaan, ovat sen kyllä ansainneet. Meillä ei ole matkoja nyt suunnitteilla, mitä nyt kotimaata kesällä vähän kierretään. Ensi kesän Kreikan matkakin on siirretty vuodella eteenpäin, viemäriin (kirjaimellisesti) menee nekin rahat.

Jeppisjee, lisää pökköä pesään ja päivän askareisiin. Päiväuniaika loppui just.

Taikatalvi jatkuu

Huomenta,
nyt aion olla hyvin tarkkana ja olla lähettämättä tätä tekstiä ennenaikojaan taivasradoille. On niin monta kivaa kuvaa jotka aion tuohon viereen sijoitella. Elämää suurempia viisauksia etsivät pettyvät tämän blogin antiin, tänäänkin.

Kahdeksalta oli jo valoisaa. Melkein.  Kävin viemässä perillisen matikan tukiopetukseen koululle ja aamuhämärissä sai ihastella mielettömän kaunista harjumaisemaa. Vähän kyllä hirvittää ajatus lähettää omat pistiäiset jalkapelillä tai fillarilla mutkaista kapeaa tietä kulkemaan. Täällä on maksuton koulukyyti 1-3 luokkalaisille. Sitten pitää hommata omin kustannuksin tenavat kouluun. Sulan maan aikaan saavat (ehkä) mennä fillarilla, sitten sovulla bussiin. Onneksi se kulkee tuosta läheltä.

Hiihdän kouluun kesät talvet... ;-)

Ykköskuva on muuten postilaatikon mohairkoivu. Kakkosena vaahteran jääkruunu. Vaahterakuva on otettu 55-200 mm putkella, minusta siitä tuli hieno. Muutenkin haistatan pitkät tekniikkahifistelylle. Mulle on ihan sama onko suljinaukot missä moodissa, onko valotusaika ja kohinat kohdillaan. Tykkään tuosta kuvasta ja sillä hyvä. Tervettä anarkiaa pitää aina olla.

Voisin ehkä hieman haeskella omaperäisempiä kuvakulmia ja sommitteluja. Noh, ei mopolla mahottomiin ja noita räpsyjä on vain niin kiva katsella. Toivottavasti ne välittävät jotain hetkiä, pätkiä, tilanteita ja tunnelmia muillekin.

Ja kuvankäsittely on mielestäni varsinainen arkkipiru. Mikä kuva se semmoinen on joka koostetaan kolmesta eri kuvasta ja hinkataan photoshopissa sävyistä lähtien uusiksi? Se on tietotekniikan hyväksikäyttöä, ei valokuvausta.

Minäkö puritaani? Kyllä, tietyissä asioissa.

Eilisilta venähti perennalistojen kimpussa. Vähän hidastaa  hommia kun latinankielisiä nimiä ei-voi-tietää-tai-muistaa ja joutuu tekemään monta kuvahakua älytäkseen mikä kasvi on kyseessä. Jostain kumman syystä taimistojen sivuilla on paljon kasveja joista ei ole kuvaa... jostain syystä heillä ei ehkä riitä aika *vino hymy*

Jonkinlainen visio tässä kuitenkin on kehkeytynyt mitä pihaan tulee... tai sitähän ei tiedä tässä vaiheessa kukaan. Mutta se, mistä aloitetaan on kutakuinkin selvillä. Suunnitelmathan tunnetusti muuttuu, elää ja jalostuu. Kysykää vaikka Titalta.

Yritän saada aikaiseksi pihasta ns. talvikartan, aurausalueen, isoimmat kinospaikat ja polkujen talvireitit. Etten sitten rouhi pionipenkkiä paikkaan, josta talvella pitää päästä kulkemaan autotallille. Se jos mikä on turhaa duunia.

Jatkan vielä kanasilla, nyt julkaisen tämän puolinaisen ja lähden saattamaan junioria koulubussille.

No nyt on molemmat lapsoset saateltu oppivelvollisuutensa ääreen ja rauhallinen aamupäivän kahvihetki käsillä. Pellolta sai mukavia kuvia, joskin tuo Nätti-Poika ei ihan istu maisemaan.

Yritin eilen kuvata sielukasta Sirkkua, sulkasadolla kiusattua Alholaista kananeitiä.

En olisi ikinä uskonut, että kanakin voi olla ilmeikäs. Sirkku on mun suosikki. Pieni, ujo kananen jota kaikki ohikulkiessaan tölväisevät. Kana, jota kukaan muu  ei ota vakavasti. Ja jota Urho Kukkonen ei viitsi polkea. Ja nyt vielä sulkasatoinenkin. Aina repsottaa joku sulka tai höyhen vaikka miten yrittäisi itseään sukia.

Iltaisin, kun menen sammuttelemaan valoja ja täytän rehusäiliön, annan Sirkun nokkia suoraan tankkausastiasta vähän rehua. Ja Sirkkuhan nokkii. Veikkaan, että se oli juurikin Sirkku joka päkisti niitä minimunia ;-)

Tässä vielä kanalan iltapulinat, saavat kahteen eri paikkaan ruokaa, että kaikki mahtuisivat sovussa syömään. Mutta kanan logiikalla pitää ryysätä samalle kupille. Siellä sitä sitten epätietoisena toljaillaan kun kukaan ei mahdu syömään. Sirkkukananen on vasemmassa nurkassa Ison Kukon oikealla puolella.

Empulle muuten piti kertoa tiedoksi, siitä korttiadapterista josta oli puhe kun teillä viimeksi kävin. Ostin Prismasta Transcendin adapterin, hinta 9,90. Lukee microsd/m2 ja sd/mmc kortteja eli isoa ja pientä. Näpsä ja nopsa. Ei tarvitse sen usbin kanssa nysvätä eikä sörkkiä muistikorttia läppärin kortinlukijaan. Joka on ruokottoman huono, imaisee kortin kitusiinsa eikä meinaa antaa sitä pois. Varsinainen musta aukko.

Tuossa vielä paikallista, aitoa ja ehtaa latotaidetta. Lato ja pihlaja. Ei Palmu.

Päivän työlistan ekana rastina olisi puoli kopallista silitettävää. Olen lyhytnäköisesti jemmannut kingkong-kokoisia miehen paitoja alimmaiseksi, niitten kanssa menee ikä, terveys ja ulkonäkö *ai mitenniin ne meni jo?*

Mukavaa päivää ja kaikkea kivaa. Eläkää viisaasti.

Mua jänskättää meneekö matkamittarissa tänään 2000 rikki *hihhhiiihh*