Pomppufiilis

Naukuvan tiukka pakkaspäivä suorastaan vaati kipaisemaan kameran kanssa takalaitumelle ja juoksuttamaan koiria jänisten temmellyskentällä.  Niin oli tiuhaan puppebileitten jäljiltä tampattu, että iskemätöntä hankea sai hakemalla hakea.

No, koirat vähän sekoittivat pakkaa ja kuseskelivat tarmokkaasti lumen vähemmän miellyttäväksi jänisten kannalta. Ei niitten tarvitse täällä viihtyä, menkööt tuonne metsälaitumelle jutajaisiaan pitämään. Mulla on monta arkaa kasvia suojaamatta joten pupet ja myyrät pysykööt muualla.

Juuri ja juuri ehdittiin iltapäivän viimeisille auringonsäteille. Päivä on jo ilahduttavasti pidempi, vielä neljältä näkee ilman otsalamppua, superhieno homma! Aamulla seitsemän aikaan itäisellä taivaalla sarastaa, talven selkä taipuu jo vaikkei taittuisikaan vielä.

Kameran esisäädöt jäivät taas tekemättä joten kuvien tekninen laatu ei ole entistä häävimpi. Vasen käsi on niin kylmän arka, ettei kameraa paljoa käpälöidä enää kuvausten aikana. Siksipä laitoin säädöt arpomalla ja annoin sarjatulen laulaa. Kahdesta sadasta kuvasta noin 20 on sellaisia, joita ehkä voi joskus julkaista. Minulla on tunnetusti matala julkaisukynnys joten tässä näitä tulee.

Peetupoika innostui levitoimaan. Ihmetellä täytyy miten se pieni tappijalka pystyy pongahtamaan niin järisyttäviä loikkia. Ja miten se pystyy ilmassakin vielä kiemurtelemaan uusiin ulottuvuuksiin. Ihan outo kapistus koiraksi.

Nassella on puruvoimaa kuin piraijaparvessa, se roikkuu tuommoisessa klapissa kuin punkki. Hullu.

Ei järjen häivää tuonkaan luojanluoman touhuissa, elämäniloa senkin edestä. Jaksoi kaiken hillumisen jälkeen vielä touhottaa agilitytreeneissä ja harjoitella vähän näyttelyhommiakin. Seuraava näyttely lienee vasta Äitienpäivän aikoihin Haminassa, sinne ollaan tällä tiedolla vakaasti menossa. Ja Nasse tietysti mukaan.

Kuten kuvista näkyy, lunta on todella vähän. Normaalina talvena tuohon laitumeen ei mene kuin hevosella ja silloinkin hevonen saa tarpoa hiki päässä, lihaskuntotreeniä parhaimmillaan. Nyt tuohon ei passaa mennä moottorikelkallakaan eli naapurin ylläpitämä latuverkosto on tältä talvelta tekemättä.

Latuverkosto kulkee (äkkiä laskien) kolmen tilan mailla ja matkaa sille kertyy useampi kilometri jos kiertää koko lenkin. Hevosella ollaan menty siinä latu-uran vierellä niin kauan kuin hevoset ovat suostuneet umpihankeen menemään. Hankikelillä sinne on turha yrittää, hevoset repivät kinttunsa kipeiksi eikä sitä halua kukaan.

Kuulin minä jo yhtenä aamuna kun naapurin pappa kaasutteli vanhaa Yamahaansa. Pikkuisen lisää lunta ja latureitistö on ajettu. Pappa (83v) vetelee kelkallaan reitit niin helpon näköisesti, että kaukaa katsoen luulisi olevan 70 vuotta nuoremman kuskin hommissa.

Ja mitäs hevoset tekevät pakkaspäivänä? Nuorimmainen oli kähveltänyt kameran ja taltioi hevosten jännittävää elämää:

Töttis on ihan vallaton!

Köh… tuo Töttiksen 'leikkiminen' on jokseenkin hulvatonta katsottavaa. Se tönäisee palloa kymmenen senttiä, hätkähtää ja kulkee taas yhden hiivintäaskeleen pallon perässä.  Ja imuroi kitaansa jokaisen maasta pallon alta löytyvän heinänkorren. Turha kai mainita, että syömätöntä heinää on hevosen takana hevosenkokoinen kasa. Ilmeisesti tamman sumealla logiikalla tuota 'nälkään nääntyvä arohevonen' -leikkiä on ilmeisen palkitseva leikkiä.

Poni Sörsselson sentään osoittaa enemmän elonmerkkejä vahtimalla tarkasti tarhan ulkorajoja ja kävelyttämällä tammaa päivittäin monta lenkkiä tarhaa ympäri. Älyllistä elämää näistä talventörröttäjistä on turha hakea. Tolppia vasten twerkkaaminenkin jäi sähköistyksen myötä.

Alkavalle viikolle on kalenterissa yhtä sun toista, enimmäkseen mukavia asioita. Leikkaushaavoja täytyy käväistä näyttämässä lääkärille, tikit eivät näet ole vieläkään sulaneet ja leikkauksesta on nyt minun laskujeni mukaan 2 viikkoa. Sievät solmut ja rusetit törröttävät edelleen oikealla puolella. Eikä vatsan muoto ole vielä lähelläkään entistä. Tässä kunnossa ei tohdi lähteä salille tekemään vatsatreeniä tai jalkajumppaa. Ja se meinaa sitä, että pääkoppa alkaa hajota kohta.

Yritän kuitenkin päästä tekemään edes jotain, onhan mulla vielä yläkroppa ja kädet suunnilleen terveenä. Paitsi vasen käsi.

Torpan pikkuväki osaa ottaa rennostikin, ei se pelkkää hillumista ole.

Leppoisaa pyhäiltaa, missä lienetkin.