Katsaus lähihistoriaan: Oodi Parantajille

Edellinen osa: Katsaus lähihistoriaan: Auttavat Puhelimet

Kirpparisaalis, ehtaa arabiaa 5 € (nokassa lohkeama)

On tämä jukoliste vaan semmoinen episodi, että taidan nyt kerralla tyhjentää blogihistoriani pajatson. Kaikista karuinta, tämä tarina on tosi. Melkoinen epeli tai Väinämöinen saisi kyllä olla, että nämä kaikki käänteet keksisi ja loruttelisi totena maailmalle. Mutta onhan sitä hullumpaakin kuultu ja luettu. Tällä kertaa kyseessä on fakta, ei fiktio eikä varsinkaan chick-lit. Kanoista sitten tuonnempana.

Tuo kuva symboloikoon kiitoksen kannua. Sitä ei voi kyllin kallistella sillä kiiteltäviä tahoja on niin monta.

Ihan ensimmäiseksi kuitenkin takaisin lauantai-iltaan. Ilman mitään pillien vonguttamisia ja valojen läikytystä kurvattiin keltaisella pakulla paikallisen Hiltonin pihaan ja rytyytettiin ensiavun ovista sisään. Siellä oli niin mahdottoman leppoisia ihmisiä joilla oli niin mahdottoman hauskat jutut, että minätyttö se vaan hihittelin. Vastaanoton kaljupäinen vilkkusilmä sanoi, että peremmälle vaan, siellä on Tarzani vastassa… No varsinainen Weismulleri olikin, Iso-J:n kokoinen ja ehkä pikkuisen leveämpi(harteinen) Veli 'hento' valkoinen otti minut hoteisiinsa ja parkkeerasi päivystyksen tarkkailutilan petipaikalle numero neljä. 

Vieressä pötkötti sekava mummeli joka huuteli Terttua paikalle liinoja laittamaan, ei tullut Terttu sen illan aikana. Hänen vieressään örisi katujen kulkija jolla polttoainetta veressä 2,7 promillea. Sitten oli muuan A. joka väitti, ettei ole mitään ottanut, mutta mömmöseulan perusteella autoilua oli harrastettu huippausaineiden alaisena. Hälle tuli miekkataksi noutamaan ja ilta jatkui Putkistossa.

Vastapäisellä paikalla eräälle (pitkän linjan sekakäyttäjä) naispotilaalle asennettiin nenämahaletkua ja kohta pestiinkin jo seiniä kun tuli ns. huuto-oksennus. Hoitajan ääni oli niin tyyni ja rauhallinen: saisinko tänne vitoseen lisäkäsiä, paperia ja laitoshuoltoyksikön. Se pillerinpyörittäjä siirtyi vatsahuuhteluun. Toivottavasti löysivät leveimmän letkun jotta vähän aikaa olisi ryystämättä pilsuja ja pilsnereitä muuhun kuin oikeaan tarkoitukseen.

Minä kyykötin ihan hissuksiin siellä nurkassa ja toivoin, että tämä tästä vielä iloksi muuttuu. Paskanmarjat. Tuli lääkäri, Elli (!! sen kissan kosto, uudelleensyntynyt Ellimme!!) ja tökkäsi minua erittäin ikävästi kylkeen. Siihen kipeään kylkeen. Piirsi kylkeen isolla tussilla rastin ja tökki vielä vähän lisää. Moukaroi ja murjoi. Ellin kosto.

Jonkin ajan kuluttua tuli lääkäri nimeltä Ville. Joka oli vielä ikävämpi tapaus. Koputteli selkäni nyrkillä, paineli ja vanutti vatsaani niin, että meinasin purra itsepuolustukseksi. Hän sanoi, että nyt tarvitaan gynekologia. Voi kilin v-ttu minä meinasin sanoa, ei tässä totisesti mitään yllätysvauvaa, iltatähteä ensinkään olla pusertamassa. No ei oltu ei, tuumi Villekin, mutta hoitoketju etenee niin, että tietyt vaihtoehdot suljetaan pois ja yllätysvauva on ilmeisesti sen verran yleinen vatsavaivojen syy, että sekin kortti on käännettävä.

Weismulleri kärräsi minut synnärille -ja haki kohta pois. Ei löytynyt iltatähteä. Gynen(kin) veikkaus oli umppari.

Kohta Ville puikahti verhon raosta tyköni ja kertoi totisena leikkausasioista, laparoskopiasta sopotti ja muillakin latinankielisillä termeillä jutteli. Appendix acuta gangrenosa cum perisonitis localis. Nih!

Ja niin Weismulleri iltavuoronsa päätteeksi kärräsi minut leikkuriin. Siellä pyöri sakkia kuin SaiPan matsissa ja kohta olkani yli kurkisti mies joka sanoi: hei, olen Matti, anestesialääkäri. Nukku-Matti, ehdin sanomaan ja sitten joku sammutti valot.

Seuraavan kerran palasin tähän tietoisuuteen heräämön hiljaisessa hurinassa. Lempeä naisääni kyseli vointia ja kertoi mittaavansa vähän verenpaineita, korjasi happiviiksiä ja rupatteli mukavia. Sain puhelimen käteeni ja luvan soittaa kotiin. Olin soittanut, en muista mitä puhuin mutta Iso-J:n kanssa puhuin.

Yö sujui heräämössä. Maailman parasta vettä tarjotaan juurikin siellä ja koskaan ikinä ennen ei yksi ainoa jääpala ole maistunut suussani niin hyvältä kuin se minkä sunnuntaiaamuna sain.

Ja nyt se oodi. En laula. Kirjoitan.

Ne ihmiset, jotka tekevät työtään kansalaisten opetuksen, ensihoidon, terveyden ja turvallisuuden parissa, pitäisi palkita kaksinkertaisen kuukausipalkan lisäksi muhkealla vuosibonuksella ihan siitä syystä, että tekevät työtään. Hoitajat, lääkärit, poliisit, palomiehet, ensihoitajat ja kaikki muut ovat syy miksi edelleen -enimmäkseen- iloisin mielin maksan veroja tämän yhteiskunnan ratisevien rattaiden pyörimisen turvaamiseksi.

Jos sinne joukkoon joskus joku valelääkäri tai muu ketku eksyy, se ei syö näiden oikeiden arjen sankareiden työn arvoa vähääkään. Lauantai-illan huuma itä-Suomalaisen pikkukaupungin ensiavun tarkkailussa kertoo karua tarinaa arkimaailmasta. Eivät taida määrärahoista päättävät tyypit sinne joutua ikänään. Se sakki kai hoidetaan jossain ihan muualla. Tyhjäpäiden pumppaamolla?

---

Tarina jatkuu, älä luule että tässä vielä kaikki olisi vaikka kuvat loppuvatkin.