Vähitellen

Koskaan ennen eivät ole kanat ulkoilleet tammikuussa. Piti tämäkin nähdä.

Toipilasviikko kääntyi lopuilleen ja nyt alkaa viimeinen sairauslomaviikko. Senkin kanssa on vähän miten on, hommia on kuitenkin pakko tehdä eikä tämä leikkaushaava enää muuten juurikaan tunnu, paitsi kumarrellessa ja kyykkiessä. Eilen kokeilin ihan uteliaisuuttani miten liikkuvat sontakärryt. No tasaisellahan rullaa, mutta yhtään ei kärsi työntää ylämäkeen, vatsassa lehahtaa heti kuuma kivun aalto eikä se ole kiva ensinkään.

Tikit eivät ole vielä sulaneet, joten en minä lähde riekkumaan.

Perjantaina lähdin asiakseni perheen mukaan kaupunkireissulle. Sinnikkäästi jaksoin norkoilla farkkukaupan ulkopuolella kun Esikoinen etsi uusia pöksyjä ja Iso-J tarvittiin myymälään lompakoksi. Itse jätin taas kerran sovittelut muille, ei huvita yhtään sovituskopeissa pyllistely.

Lauantaina käytiin Iso-J:n kanssa kirpparikierros, löysin vielä yhden varaosan mummon tarjoiluastiasarjaan, nyt on aika hyvä setti kasassa. Selkeää valkoista ovaalimalliaa, en tiedä sarjan nimeä, mutta ei se nyt kai ihan perusarcticaa ole. Nätti ja ajaton.

Löysin myös nätin pienen kipon Torpan Armon Konttuurin miljoonapurkiksi. Hämärästi näkyy tuommoinen möykky oikeassa ylälokerossa. Jotain vanhempaa posliinituotantoa tuokin kai on, nätti oli ja koska hinta kohtuullinen 3,90 €, raskin sen investoida. Siinä on hyvä säilytellä klemmareita. Tai jotain.

Johtajan toimistohan on nyt kannettu tupaan. Painava oli, ähinästä päätellen. Sohva on nyt Luovan Suunnittelun Osasto, nojatuolini on Kehitysosasto ja tuossa on Hallinto. Kaikki noin viiden askeleen päässä toisistaan. Työsuhdevillasukat eivät isommin kulu työmatkoilla.

Jotenkin niihin joulukoristeisiin ähkyyntyy nopeasti. Kiva niitä on laittaa adventista alkaen, mutta kyllä niistä kiireesti hankkiutu eroon kun uusi vuosi vanhenee. Meillä jäi tänä vuonna kuusi ja muut kilkkeet tupaan ihmeen pitkäksi aikaa, sattuneesta syystä. Eilen otettiin pois viimeiset. Yksintein verhojen tampitkin vaihdoin takaisin pirteään beigeen. Poispois punainen. Ei jaksa enempää.

Peetupoika pyörähti eilen näyttelyssä Kajjaanissa. Oli NUO ERI, NUK2. Siinä kaikki. Loistokas, ylistävä arvostelu tietenkin. Ja koska tuomarina oli Herra Kares, voi olla sangen tyytyväinen. Pitkä miinus Peetulle tuli pöytäkäytöksestä, oli väistänyt ja luimuillut eikä se ole hyvä ensinkään.
Pitää kiireesti kitkeä moinen tapa pois, ehkä se kuuluu ikään ja menee ajan kanssa pois. En kuitenkaan uskalla riskeerata tulevian näyttelyitä ja siksi asian puututaan nyt eikä kohta.

Ihan turha antaa kilpakumppaneille yhtään eteen, käytöksen on oltava moitteetonta arvostelun ajan ainakin. Kehän laidalla saa räyskyttää mielipidettään, kehässä ei.

Tänään tyrkkäsin ison uunin tulille heti aamu kahdeksalta, tuvassa oli nimittäin hilpeät +18°. Nyt alkaa olla taas mukavan lämmintä. Päivän ohjelmassa on jonkintasoista hevosurheilua, naapurin Minna tulee katsomaan minkälaisiin immelmanneihin Norwegian Airforces tänään kykenee ja mikä on Töttiksen vastaus.  Onko se entiseen malliin paikoillaan laukkaamista vai kenties jotain korkeampaa koulua, levadea tai capriolea kenties? En ehkä uskalla katsoa.

Aurinko paistaa ja on ihmeen valoisaa. Tuntuu melkein aidolta talvelta.
Mukavaa talvisunnuntaita, missä lienetkin.