Tammikuu 2014 -Never forget!

Mother Nature, you are so drunk!
Hawaijilla rämpytetään ukulelea sormet kohmeessa, Niagara Fall´s on jäässä ja Perä-Kurjalassa on leuto, sumuinen ja sateinen ilma. Lunta vähän koristeeksi. Suomi varmaan pelaa futiksen mm-finaalissa.

Torstaina tuli tarve jättää tuvan koiranpierunhajuinen interiööri ja siirtyä pihalle, hengittämään hapekasta ja puhdasta ilmaa. Otin kameran mukaan tarkoituksena ikuistaa tämä neljän vuodenajan sinfonian riitasointu nimeltä Tammikuu 2014.

Kuvausta haittaa pahuksen paljon nykyisin se (uusi tekosyy jonka varjolla voi edelleen surutta julkaista samanlaisia räpsyjä), että vasen käteni on tätä nykyä surkea romu. Kylmänarka ja muutenkin hankala.
Lapanen vasemmassa kädessä on kohtuullisen haastavaa räplätä säätöjä, kun jo pelkän kameran pitoasennon hakeminen on opeteltava uudelleen. Jokainen järkkärimurikkaa käsissään käännellyt tietää, että siitä on pidettävä kiinni kaksin käsin, tuettava kätensä omaan kehoon ja säätönamiskoita riittää molempien käsien sormille.

Noh, mulla sentään on kaikki kymmenen nakkia paketissa eli kaikki sormet mukana vaikka kaksi onkin talviunilla.

Pikkuisen on eteläpellolla outo tunnelma, yleensä tuolla on tähän aikaan vuodesta kymmeniä senttejä lunta, hiihtolatuja ja ratsastuspolkuja. Nyt tarjolla on laaja näyttely myyrien talviliikkeistä, kekoja, tunneleita ja muita muodostelmia.

Ryytimaalla näyttää rauhalliselta. Talvivalkosipulit ovat ihmeen suorissa riveissä, hennon lumihunnun alla. Vaikka miten tiirasin, uuden kasvun piippoja ei vielä sojottanut näkösälle saakka. Hyvä niin. Toistaiseksi näyttää myös siltä, että valkosipuli todella toimii myyrämuurina. Yhtään kekoa ei (eiliseen mennessä) ole noussut valkosipulirivien lähelle. Vatturivistön luona sen sijaan kekoja on ja maa notkuu jalkojen alla.

Mikäpäs ne perhanan läppäkäpälät lopullisesti karkoittaisi. Olen jo alistunut siihen, että tulppaaneja on turha multiin taputella, parempiin suihin katoavat kumminkin.

Teki mieleni kävellä syvemmälle metsään. Jätin lähtemättä kun pikkuisen huippaa. Eilen vähän. Tänään enemmän. Tuntuu koko ajan, että pää tulee aina askeleen jäljessä. Taidan olla niin vahvasti lääkitty, että tämä kuuluu taudin kuvaan. Eilen onneksi nappasin viimeiset antibiootit ja särkylääkkeitäkin tarvitaan päivä päivältä vähemmän.

Niin siitä metsästä, oli ihan viisasta olla lähtemättä. Äitikulta vahtaa kulkemisiani niin tarkasti, että olisi kohta hiippaillut perään. Eilen minun oli pakkorako ajaa koulukuljetus ja tuo uskollinen Seniorikansalainen vahtasi silmä kovana lähdöstä paluuseen. Varmaan seisoi samoilla jalansijoillaankin.

Olihan se aika hiottavaa ajaa aamulla ekaa kertaa pitkästä aikaa. Pimeää oli. Satoi ja oli loskaa. Hissuksiin köröttelin ja koetin nähdä seuraavankin mutkan taakse. Onneksi koulu on ohjeistanut valaisemaan pimeässä kävelevät lapset ja heijastinliivit ovat todella yleisiä.

Hassuja yksityiskohtiakin löysin kuvauskävelylläni. Tuo yläkuvan liljanjämä on kuin hulluksi tullut lentokentän käsiohjauksesta huolehtiva puikko-ukko. Sohii ja huitoo joka suuntaan niin, että sekoaa itsekin omaan näppäryyteensä. Ei ihme, ettei talvi osannut tulla kun tuommoinen hullu on vastaanottamassa.

Alakuvan kaikkensa antanut auringonkukka on melko traaginen hahmo.
Melkein masennuin sitä katsellessani.

Päättelin eläinosaston tarjoavan hauskempaa katseltavaa joten suunnistin isojen eläinten osastolle.

Hevoset tuijottavat minua nykyisin kuin vierasta. Kävin kertomassa niille, että minulla oli suolisolmu ja ähky. Eivät ne onneksi tiedä mitä se tarkoittaa, toivottavasti eivät opi tietämäänkään.

Tarhanmäki vuosimallia 2014:

Voi Ponia, tuo bambisilmäinen Suruton ja Huoleton, niin paljon pelkkä olemassa olonsa tuo mielihyvää. Kiepsahti toiveikkaana ympäri ja tarjosi oitis ahteriaan, rapsutusta kaivaten. Karvanlähtö taitaa olla aluillaan, niin pontevasti poni twerkkasi tarhan pylväitä vasten, villahousut hiertävät jo.

Töttis on mitä on. Jotenkin se oli onnistunut venkuloimaan päitsetkin osittain nurinpäin päähänsä. Tai sitten Poni oli asialla, taas. Huomasin tuossa eräästä hevoslehdestä jotta tamman sukulaispoika, komea orhimies kantaa samanlaista karvankirjautta mukanaan. Ja asuu näillä selkosilla. Pitäisi joskus hankkiutua juttusille omistajan kanssa ja nähdä orhikomistus livenä. Nätiltä näyttää ainakin näyttelykuvassa.

Saapa nähdä miten tämän talven hankilaukkojen käy. Tamman maha viistää kohta maata ja hengetön peräpää roikkuu sekin kohta vuohisissa. Poni spurttailee aktiivisesti ja sporttaileekin välillä. Naapurista tuli viestiä, että kaipuu vauvalomalta satulaan on kova. Lupasin oitis kaksi ratsua käyttöön.

Näin tämä talvikatsaus. Unohtumaton tammikuu, tosin vasta alkupuoliskollaan joten paljonhan tässä vielä ehtii tapahtua. Luntakin ehtii sataa vielä vaikka miten.

Otin kuitenkin ensimmäisen askeleen kohti kesän takuuvarmaa aurinkokuuria, varasin hevosille laidunpaikat kesäkuun alkupuolelta lähtien. Nyt sitten kytistämään edullisia Hispaanian lentoja.
Niitä väijyessä vieteään tätä talvea semmoisena kun se nyt tänä vuonna meinaa tulla ja olla.

Mä meen nyt. Mukavaa perjantain jatkoa, missä lienetkin. Pidä tassut lämpiminä.

PeeÄäs: Peetu sai villapaidan. Tämä on ns. treffineule jolla varmasti hurmataan koiraneidit ja vähän vanhemmatkin rouvakoirat joiden kanssa Peeturyökäle pääsee peuhaamaan kunhan kevät tästä etenee.
Äitikulta värkkäsi. En tiennytkään hänen osaavan manata niin pitkään ja hartaasti kuin mitä tuota neuloessaan teki. Vaan komia tuli. Istuu kuin hansikas.