Katsaus lähihistoriaan: Suolet solmussa ja putket karstassa

Edellinen osa: Katsaus lähihistoriaan: Oodi Parantajille

Kotihoidossa: Vadelma-mysli-jugurttipirtelö

Ikisuosikkini Putous -sarjan hahmoista on se teräsmummeli Hieno Ahlgreen joka vannotti: Varjele minua laitoshoidolta ja ummetukselta.

Ei mitään lisättävää.

Paitsi että laitoshoito oli kohdaltani tälläkertaa lyhyt ja tehokas. Sunnuntaipäivän lekottelin kirurgisen vuodeosastolla ja kun aamukierto n. kl 17.30 osui kohdallemme sain kotiinpääsyluvan. Laput käteen, pilleripussit toiseen ja totisen komennuksen palata takaisin jos seuraavia….. en toista… oireita ilmenee.

Iso-J tuli ja toi reinot joilla hiihtelin laina-autoon. On se semmoinen pirun sukkula, että maavaraa ei ole kyllä kolmea senttiä mutta toimiva mimmikippi on. Melkein vaaka-asentoon pääsin etupenkillä.

Kotona komentokeskus pystyyn sohvalle ja Armo pötkölleen. Ei paljoa naurattanut, tikit kiristivät ja muutenkin olo oli kohtuullisen hutera. Mutta olin kotona. Se on paljon se, näinä tautisina aikoina.

Sunnuntaista ei mitään lisäkerrottavaa, suihkuun pääsin ja se oli päivän toinen hohtohetki.

Maanantaikin taisi olla joku pyhäpäivä, Loppiainen. Oi soisin tämän koettelemuksen jo loppuvan! 

Katselin ikkunasta tihkusateisen harmaata maisemaa ja vihreää nurmikkoa. Kukko Savolainen vei rouvansa päiväkävelylle ja kovasti rouvilla riitti pulinaa. Myyränkoloja! Pot-hyväihmekuitennii-kot! Marsunpaskaa!  Vot-kato-siePot! Talipallonjämät! Potpotipot!

Iso-J piipahti apteekissa ja jysäytti kassillisen pillereitä tuvan pöydälle. Nyt se sitten alkoi, totisen tipaton tammikuu. Toinen antibiooteista on sitä sorttia joka tekee antabusvaikutuksen yhdessä alkoholin kanssa joten nyt ei terästetä teetä edes munkkitipoilla. Ei minulla omakohtaisia kokemuksia antabushoidoista ole, mutta olen toki tietoisuuttani lisännyt ja aiheesta lukenut. Ei huvita kokeilla miltä se reaktio oikeasti tuntuu. Olen oksentanut viime aikoina ihan riittävästi.

Suolistosta puheen ollen. Koko sunnuntain ja maanantain ja vielä tänäänkin kovasti kuritettu suolistoni yritti järjestäytyä jonkinlaiseen toimintavalmiuteen. Laparoskopialeikkauksessa ihmiseen käsittääkseni (anteeksi jos oikaisen) pumpataan hiilidioksidia (-monoksidia, ei kai?) jotta tähystäjä näkee paremmin sisuskalujen siimekseen ja löytää ns. miinat. No se kaasuhan toki poistuu/poistetaan leikkauksen lopuksi ja pärinä lienee melkoinen näinkin pienen ihmisen kyseessä ollessa. Mutta osa siitä jää sisään ja poistuu jahka löytää reitin ulos. Ja jokahemmetinikinen kylkiluu, solisluut ja muut pienemmät puikot minussa ovat olleet venymiskykynsä äärirajoilla kun minua on pullistettu leikkauskaasuilla. 

Hartiasärky, arpisärky, suolisärky. Onneksi se umpisuolen tihulainen ei enää tee kiusaa ja nämäkin säryt lähtevät aikanaan.

Nälkä ei ole ollut mutta puoliväkisin olen tunkenut alas pirtelöä ja lisää pirtelöä ja kahvia ja näkkäriä ja tomaatteja ja muutakin sopivaa elintarviketta, pienissä määrin ja harvakseltaan.

Tänään suolenmutkat taisivat sitten lopuilleen oieta ja löytää arkisäädöt kun tuli totinen vessa-asia. Asiaankuuluvalla hartaudella toimituksen jälkeen ihmisen elimistön venymiskykyä kiittelin. Se toimii, sittenkin. Tästä se alkaa, parantuminen!

Ihan yhtä hyvin ei toimi Pösöttimemme putkisto. Se on kuulkaa niin tuhannen karstassa, että uusiksi menee putki jos toinenkin. Ja koko hemmetin polttoaineensyöttöjärjestelmä menee jos ei uusiksi niin pyykkiin ainakin. Huollosta soittivat tänään ja kysyivät, mitä hel-vettiä Iso-J on tankkiin yrittänyt survoa? Mitennniin, diisselikiisseliä käteisellä kylän huoltikselta. Onneksi käteistä ei ollut enemmän eikä se niillä tolppahinnoilla riittänyt paljoon. Silti syntyi iso ja sotkuinen vahinko. Tankissa oli kuulema lillunut jotain harmaata sakkaa, mitälie huoltoaseman säiliön pesuliemiä ja muita karstoja.

Tästä oli sitten kehkeytynyt sananvaihto, hyvässä hengessä ja miesten kesken. Iso-J kysäisi, ettei vaan joku ko. kulkupelin muihin takuunalaisiin ongelmiin jurppiintunut huoltoheppu käynyt perjantain 'huollon' päätteeksi kusaissut täyskepillistä tankkiin. No ei ollut huoltoheppu kusaissut ja ne muut ongelmat ovat maahantuojan murheita, se asia koskee nimittäin kohtuullisen isoa määrää autoja jos vian olemassaolo myönnetään. Maahantuoja ei toistaiseksi myönnä mitään, vaan taputtelee tämän meidän automme osalta asiakkaan hiljaiseksi. Siitä ei enempää, asia on kesken monessakin portaassa.

Jeps. Suolisto tuli remontoitua ja turhat osat poistettua. Pösön putkisto tulee kuntoon aikanaan ja ehkä tämä tilanne tästä vähitellen normalisoituu.

Lähiseudun lukijoita kehoitan valppauteen, samalta huoltikselta, samasta tankista on samana päivänä tankattu muitakin autoja. Joten vikaavikaavikaa on liikkeellä. Tai eivät ne enää liiku, sammuivat jo.

Ymmärrätänette nyt, että kun minä en toivo maailmanrauhaa, lottovoittoa (kelpaisi se kyllä) tai yllätysvauvoja vaan tasaista ja turvallista arkea, niin se tarkoittaa juurikin sitä!  Tasaista, ennustettavaa, vähän tylsää mutta omalla tavallaan nättiä arkea ilman turhia sivupomppuja tai muita hyppyreitä. 

Otsa kurtussa kynnämme näinä alkaneina härkäviikkoina kukin omaa polkuamme ja toivomme, ettei pahasti satu jos kaatuu.

---

Katsaus lähihistoriaan päättyy nyt tältä erää tähän. Appendixit poistettu ja askel kepenee, kunhan kunto kohenee. Sairausloma, tuo yrittäjän suurin vitsi, jatkuu vielä pari viikkoa. Ymmärrän ottaa rauhallisesti eikä minusta ole kenellekkään mitään iloa jos itseni särjen turhalla riekkumisella.

Vaikka Iso-J oli omasta mielestään nokkela ja otti varmuuden vuoksi Visakorttimme mukaan kaupunkiin lähtiessään, vedin minä sittenkin pinnat kotiin. Miespolo arveli tietysti, että minä turhautuneena surffaan nettikaupat kortti hampaissa ja klikkailen kaikenmaailman hilppeet ja kiikarit mieleni iloksi alennusmyynneistä. Hähhhää, hän unohti, että netti on myös puhelimessa. 

Niinpä ostin kanan. Itse asiassa kaksi kanaa. Ne ovat noudettavissa tutusta kananhakupaikasta, raviradan parkkipaikalta seuraavana ravi-iltana joka on ensi viikon maanantai. Silkkikanoja samalta ihmiseltä jolta musta kaunokaisemme Olgakin tuli.

Vielä minä sen punaisen mahtikollinkin ujutan tänne, Tita valmistautukoon valikoivaan paritukseen jahka Hutsu-Hattara taas kykenee niitä asioita ajattelemaan. Mustien Veljesten huippaustouhuja valvomaan tarvitaan järeää kalustoa ja uskoisin, että peräpohjolan lakeuksilta tietyn joen mutkasta semmoinen Isäntä löytyy!

Näin päättyy maratonpäivitykseni. Huomisen taidan vetää henkeä ja huilailla vaan.

Hopeanhohtoinen silkkitipu, arjen luksusta!