Raskaasti rullaa

Valvoin viime yön. Nukuin aamulla kahdeksasta kymmeneen, sitten toisen pätkän puolesta päivästä kahteen. Ei sovi lääkekuuri tälle pääkopalle, parantaa toisaalla, hajottaa toisaalla. Onneksi tätä douppausta ei enää montaa päivää kestä ja särkylääkettä vähennän sitä mukaa kun totean pärjääväni edellisellä annoksella.

Ravasin viime yönä kerroksesta toiseen, ikkunasta toiseen ja olin liian levoton nukkuakseni. Ulkona oli sumuista ja sateista. Kävin takaovella hengittelemässä raikasta yöilmaa ja totesin nykyisen tammikuun säätilan olevan Perä-Kurjalan ihmiselle vieras, luonnoton. Ei pauku kuusen kyljet pakkasen kourissa, ei narise hanki rusakon alla. Pelkkää märkää lätinää.

Sehän tässä tietysti on hyvä puoli, ettei talvikengistä pohjat kulu eivätkä toppatakista hihansuut. Pipokin pölyttyy ihan rauhassa. Hevosille voisi kohta hommata jotain levänestoainetta ja toivoa, etteivät ne muunnu sateessa lilluessaan merihevosiksi.

Iloa elämään tuo se, että olen kuitenkin kotona ja parantuminen ei ole ottanut takapakkia. Yksi valvottu yö ei tunnu oikeastaan missään, sillä uskon ensi yön kuittaavan univelat. Eikä niitä joutilaalle kerry, nytkin lojun ihan kaikessa rauhassa tuvan sohvalla.

Kun on aikaa ajatella, päässä pyörii kaikenlaista. Niinkuin nyt tämä edellisissä postauksissa rääpäisty aihe hyvinvointiyhteiskunnasta.

Minunkin on ollut luvattoman helppo ummistaa silmäni kaikkein räikeimmiltä epäkohdilta, sillä en ole joutunut juurikaan taistelemaan oikeuksieni puolesta. Kaikki on tullut mitä on tarvittu, muodossa tai toisessa. Ja mitä ei ole yhteiskunta tarjonnut, se on hankittu yksityisiltä palveluntuottajilta.

Siellä ensiavun nurkassa pötkötellessä sitä pääsi näkemään myös asioiden toista puolta, ei niin kaunista, ei niin helppoa, elämää kaikissa sävyissään, etenkin niissä tummemmissa.

Minulle se oli visiitti, palasin takaisin turvalliseen arkeeni omieni pariin.
Maksan veroni taas vähän aikaa nurkumatta. Mutta totisesti toivon, että verovarojen käytöstä pystyttäisiin lohkaisemaan edes pikkuisen pulskempi siivu sinne missä sitä oikeasti tarvitaan, hyvinvointiyhteiskunnan huojuvien vankkureiden perusteisiin.

Noin äkkiä ajatellen, taustoja sen kummemmin pohtimatta, minun leikkauslistallani olisi muunmuassa näitä kohteita:

Puolueet
Tulkoot toimeen omillaan. Miksi niiden toimintaa pitää vapaassa valtiossa tukea verovaroin? Niilläkin tukimiljoonilla saisi palkattua jokusen opettajan, hoitajan tai yöpäivystäjän.

Hallinto-organisaatioameebat
Tuhannen monta miljoonaa irtoeuroa lilluu päällekkäisissä hallintorakenteissa kaikissa maamme verovaroin rahoitetuissa kunnissa, kaupungeissa, virastoissa, laitoksissa. Sinne höylää ja leikkuria hemmetin äkkiä.

Tietorakennelmat
Oikeasti, miksi pitää olla loputon suo tietoverkkoja jotka kulkevat limittäin, ristiin, rastiin ja päällekkäin, kuormittavat toisiaan mutta eivät vahingossakaan keskustele keskenään, vaihda tai toimita tietoja useampaan suuntaan? Siksi kai, että rakenteiden purkamisen ja yksinkertaistamisen tielle ei kukaan uskalla lähteä.  Mikä suunnaton rahasampo tuo moniportainen mutta keskenään mykkä tietorakennelmaverkosto onkaan monikansallisille yhtiöille. Niinpä.

EU:n rahankäyttö
Tarvinneeko perustella? Kansalaisjärki vaatii kunnostamaan kotimaan perusrakenteet ensin säädylliseen kuntoon ja auttamaan sitten muiden maiden hallintorakenteita.

Joo. Huokaus.

Lista olisi vielä yksityiskohtaisempi jos minulla riittäisi rahkeita pohtia asioita isommin.
Harmikseni veroeurot valuvat ihan hassulla jakaumalla ja varsin vinoutuneesti. Lähtökohdat valtion budjetissa ovat jossain ihan muualla kuin oman maan omien kansalaisten asioissa.

Tälleensä tänään, täältä sohvanpohjasta. Synkkiä aikoja eikä lumikaan sada lumena vaan valkeana vetenä.

Onneksi nuoret jääkiekkoilijat osaavat lyödä hokia niin, että länsinaapurissa purraan terapiaistunnoissa lesekeksejä koko joukkueen voimin!