Takaisin talviaikaan

Vapaudenpuiston totinen torvensoittaja

Käppäilin iltapäivällä kaupungin keskustassa ja totesin, että talviaika meinaa myös pahuksen pimeitä iltoja. Tyhmä minä en tätä muistanut. Puoli viideltä oli jo noin hämärää. Toki harmaa pilvimassa vaikutti osaltaan päivän synkkyyteen.

Suuri suunnitelmani oli kävellä lihaslepopäivän kunniaksi jokivartta pitkin ja ottaa jokunen räpsy jokimaisemasta. Katin villat. Hämärä tuli ennenkuin ehdin matkustajasatamaan saakka enkä saanut pakkahuoneestakaan kunnon kuvaa. Vähänkö tympi.

Suuntasin lenkkeilyni avoinna olevaan markettiin ja sieltä koiratreeneihin. Ainakin sain hyvän happihuuhtelun aivoparoilleni, ne ovat viime aikoina olleet kovilla. Kun on niin paljon ajateltavaa, eikä se todellakaan ole vahvin lajini. Sen verran on kuitenkin joka päivälle puuhasteltavaa, ettei aivolihasta jouda isommalti jumppaamaan ja Äitikulta tekee kaikki sudokut ja sanaristikot kaikista lehdistä niin salamana, etten ehdi koskaan väliin.

Aamupäivällä kävin nyppimässä naapurin pellolta laidunkepit ja nauhat pois. Siitä saikin ihan kivan käsijumpan kun punoin aitanauhaa laidunkepin ympärille. Eilinen bödipumppi tuntuu kieltämättä melkoisesti joten pientä palauttelevaa lihasjumppaahan voi aina tehdä. En olekaan ennen näin innovatiivisesti hyödyntänyt laitumenpurkua.

Kaupungintalon kivimiehet, Eliel Saarisen tavaramerkki?

Nuorimmaisen huoneremppa on nyt siinä jamassa, että uusi sänky on paikoillaan, vanhasta otettu kuvat myyntiä varten ja penska nukkuu tyytyväisenä omassa pedissään. Pari päivää hän joutuu nyt odottelemaan uusia, ikiomia vaatekaappejaan sillä Iso-J poistuu muonavahvuudesta pariksi päiväksi. Hankkimaan sitä muonarahaa.

Tuon ajan Nuorimmainen saa pohtia mitä meinaa tuoreille seinäpinnoilleen ripustaa. Minusta kaikkein liikuttavin seinäasia tähän asti on ollut printti viime kesän lentolipusta. Semmoisen hän tälläsi seinälleen heti kun Espanjan reissu varmistui ja siellä se kuulema pysyy. Siihen saakka kun voi laittaa uuden lipun.

Ehdotin, että hän voisi selata joskus kuva-arkistoani ja katsoa, olisiko siellä jotain kivaa kuvaa Sörsselsonista jonka teettää pikkuisen isompana ja vaikka kehystää.

Autuas hymy levisi kasvoille: 'sehän olisi sitten melkein kuin Possu asuisi mun huoneessa jos mulla olisi luonnollisen kokoinen naamakuva siitä'. No sepä se. Mieluummin kuva kuin kokonainen poni. Etenkin kun tietää millaista jälkeä se jätkä tekee parhaillaan oman yksiönsä valkoisille seinäpinnoille. Valitkoon parhaimman. Ehdotin, että otetaan joku oikein rypeneen virtahevon tyyppikuva. Ei, hän tahtoo puuropartaponin kuvan.

Hiljaa virtaa Pielisjoki

Tähän tämä talvikauden ensimmäinen päivä sitten taisi mennäkin.

Ajelin pimentyneestä kaupungista koiratreenihallille ja ihmettelin miten Peetu -homeboy- muuttuu hallilla alfaurokseksi jolla on sanansa sanottavana vähän jokaiseen asiaan. Ainakin omasta mielestään.

Ei se ihme ole, jos Nassella välillä kilahtaa vati nurin. Vaikka Peetu kyllä vilpittömästi pyrkii pitämään suuta soukemmalla kotioloissa.

Maanantai vie meidät taas askeleen verran syvemmälle kaamokseen ja lokakuun viimeinen viikkokin kierähtää käyntiin. Onneksi on luvassa lämmintä säätä. Joskin sateista. Se ei kyllä yllätä yhtään, ainahan meillä nykyisin sataa.

Luvassa lukuisia ajokilometrejä, sovittuja aikatauluja ja väistämättä myös paperihaavoja näppeihin, kirjanpito kun on edelleen vanhanaikaisesti papereita, tositteita ja muuta suljua.

Parhautta viikkoon tuovat muutamat The Piiskurin kanssa sovitut treenikerrat.

Tähän loppuun muutama terrierienerginen kuva, voimalla kohti uutta viikkoa, missä lienetkin!

Valittelen taas kerran kuvien surkeata teknistä tasoa. Irtosalama olisi ollut niin iso apu ja säätöjäkin olisi voinut katsella vähän tarkemmin. No, ovat mitä ovat. Lentäviä russelikapistuksia, olokeepa hyvät.