Ruskaa ja rekkuriemua

Karjalainen versio Kultasateesta

Tänään sai näyttää säätieteilijöille pitkää nenää. Paikallisradion juontajakin hihitteli sääennustetta lukiessaan: pilvistä ja enimmäkseen poutaa. Sadekuurot mahdollisia. Ikkunasta kun katsoi, näki sinisen, pilvettömän taivaan ja häikäisevän kirkkaan auringon. Aurinkolaseillekin löytyi vielä käyttöä.

Nyt iltaan tullessa taivaalle kertyi valitettavasti niitä luvattuja pilviä ja ilmeisesti sateitakin olisi tyrkyllä. Eipä olisi niin väliksi, mielelläni minä tätä värien ilotulitusta katselisin.

Aamulla Iso-J pörräsi kuutostietä etelään jo kuuden jälkeen, me saimme nukkua Esikoisen uuden lukujärjesteyksen ansiosta ihan seitsemään saakka. Tunti pidempään kuin aikaisempina tiistaiaamuina. Se on kuulkaa tarpeellinen tunti. Etenkin kun illalla pitää aina jäädä nettiin notkumaan ja vielä sängyssä plärätä lehtipinoon kertyneitä painotuotteita.

Kun hevoset seistä tököttivät tarhassaan heinäpaalin kimpussa ja muutkin aamurutiinit oli tehty, kiesi kiepahti kaupungin suuntaan ja Esikoinen pääsi poikkeuksellisesti autolla kouluun. Vannotin, ettei oleta tämän tavaksi muodostuvan, voipi nimittäin naama venähtää kun joutuu taas tarpomaan kaamospimeydessä bussipysäkille. Se on turha mankua, kyyti järjestyy jos se passaa omiin reitteihini, vasiten ei lähdetä koulukyytejä ajelemaan kaupunkiin saakka.

Kävin pikaisesti veivaamassa päivitetyn version käsijumpastani ja täytyy kyllä täälläkin nyt kuuluttaa, ettei se tuntunut missään. Tiedän, että näitä sanojani saan vielä katkerasti katua, sillä Piiskuri kyllä lisää hommaan haastetta. Hyvä niin. Itsepähän pyysin.

Aurinkoinen päivä ja iltapäivän valo suorastaan vaativat ulkoiluttamaan kameraa ja yritin harjoitella säätöjä vähän siellä sun täällä. Pitkä on kuvaajan opintaival, ei taida edes lähtösuoraa näkyä. Kivaa oli kokeilla ja säätää, onneksi itse räpsiminen ei maksa muuta kuin vaivan. Ja kun pistää kameran laukomaan sarjatulella, kertyy kortille kuvia huimat määrät. Niitä saa sitten sormi kipeänä naputella delete-osastolle.

Koirien riemut olivat kuitenkin tämän päivän säädöille liikaa, en pysynyt perässä sitten millään. Katsokaan nyt. Peetu on onnistunut riipimään pienen riekaleen Esikoisen futiksesta ja siitähän saa kätsästi kiinni. Tässä näitä Peetun ilmaveivejä. Nasse Da Boss tyytyi katselmaan sivulta, ettei nulikan palloralli ylly ihan mahdottomiin kierroksiin. Yltyi se silti, kohti järjetöntä ja sen yli.

Peetu oli omasta mielestään ansioitunut päivällä, se roisto oli löytänyt jonkin mädänneen löpötatin ja hinkuttanut itseään oikein antaumuksella. Äitikulta oli sitten pessyt vastaanrimpuilevaa koiraa pitkään ja hartaasti. Siksi turkki on niin pörröinen ja piski entisäkin rähjäisemmän näköinen. Haisuleitahan tänne vielä tarvittiinkin.

Huomisen kalenteri on jo melkoisen ahdas. Aamulla on mukava tapaaminen tilitoimistossa. Ihan oikeasti, on tosi kiva nähdä iloinen, auttavainen ja juuri minun asioihini keskittynyt ihminen. Kehtaan kysyä, kehtaan pyytää taivuttamaan ratakiskostakin. Pantiin varuilta tapaamisajalle takaraja että ehdin seuraavaan kohteeseen. Meillä tuppaa yleensä juttu rönsyämään. Tänään kun hänelle tapaamisesta soitin, pikainen puhelu venähti varttiin. Taisi mennä vähän ylikin.

Onnistuin toki ahtamaan päivään liikunnallisenkin osion ja innolla odotan Piiskurin epäilemättä (vahingon)iloista ilmettä kun hän esittelee ihan uusia ihmisenkidutusliikkeitä. Ja minä teen sen kaiken iloisesti ja vapaaehtoisesti. Hullu mikä hullu.

Ajettavia kilometrejä kertyy ihan kelpo määrä, Nassellakin on turkinhoitotapaaminen trimmaajalla. Tässä nyt kuulkaa ihan täpöllä panostetaan Seniorikoiran näyttelyihin. Terrierin turkki, nypittävä sellainen, on melko haasteellinen pitää kondiksessa näyttelykauden ajan. Jossain vaiheessa karvat vaan pitää ottaa ns. alas ja koira laamapaitaan. Nyt yritetään tekohengitellä turkkia niin, että päästään samoilla karvoilla joulukuun suuriin koitoksiinkin.

Komeassa kunnossa meidän ikämies on, ei käy vastaan väittäminen:

Mikäli Luoja suo ja tuulet ovat suotuisat, tapaan illalla vielä pitkästä aikaa Nemppakuomankin. Tiensä tuo tähän itäiseen kaupunkiin ja kovasti olisi toiveissa päästä istahtamaan samaan pöytään illan tunteina.

Tälle illalle ohjelmassa ei ole enää ihmeempiä. Sitä samaa netissä notkumista ja perillisille jäpättämistä nukkumaanmenoajoista. Iso-J:kin kotiutui juuri joten nyt on taas kotijoukkue kasassa. Kissajätkät kun vielä saadaan pimeästä syysyöstä kotiin, niin kaikki on taas hyvin ja Torpalla rauha maassa.

Mukavaa illanjatkoa, missä lienetkin.

Chilisato kypsymässä