Suuri Kurpitsa

Ei ole kurpitsasta kuvaa mutta tänään maailmalla villiinnytään juhlimaan Halloweenia. Tai millä nimellä sitä nyt sitten missäkin maailman kolkassa kutsutaan. Meillä se taitaa olla Kekri. Torpalla se on ihan tavallinen torstai. Esikoisella oli koulussa Halloween -teemapäivä ja jotain zombiemeikkejä olivat värkänneet opettajien iloksi. Onneksi pakkasin aamulla reppuun meikinpoistoaineet ja pyyhkeen. Olisivat ne taas saaneet kylälle länkytettävää kun kaupunkilaisten kakara kulkee haudasta nousseen näköisenä julkisilla liikennevälineillä.

Tälle päivälle ei tämän kummempaa päiväkirjamerkintää heru. Huomenna on marraskuu ja sepä se taitaakin kertoa olennaisen.

Tässä kuitenkin vielä taidepaukku, tässä on kaikki!

Olkaa hyvät, Torppa tarjoaa!

PeeÄäs:
herranjestas, melkein unohdin päivän tärkeimmän merkkipaalun. Tänään minulle tuli SADAS salitreeni tälle vuodelle. Lämmitti mieltä. Ja tuntuu huomenna persauksissa.

Ei ole sitä miltä näyttää

Torpan päiväkirjan päivitystahdista voisi päätellä, että elo täällä on verkkaista ja leppoisaa ja ikuista kissankehräystä. No ei ole.

Tänään on siitä harvinainen päivä, että pääsen omalle läppärilleni tähän säädylliseen aikaan. Yleensä saan koneeni takaisin vasta kun Esikoinen lähtee (pakotettuna) nukkumaan ja silloinkin pitää konetta latailla ja käynnistellä uudelleen ennenkuin se taas jaksaisi pelittää. Siinä vaiheessa minä kaipaan jo kipeästi latausta eli unta ja taas jää sähköpostien lukeminen ja blogipäivitys aikaan parempaan.

Ja koska olen kahden teinin äiti ja muistan turhankin hyvin omat teinimetkuni, kuuntelen täällä tuvassa korvat pitkänä mitä Esikoinen yläkerran huoneessaan väsää. Ilmeisesti sovittelee vaatteita huomista Halloween partya (koulussa) varten.

Nuorimmainen ansioitui tänään ja hölkkyytti Töttistä pimenevässä illassa. Jossain vaiheessa Töttis päätti esittää suurta tragediennea ja pyöritteli silmiään kuin Regina Linnanheimo parhaina päivinään. Eikä kulkenut eteen eikä taakse. Niinpä jouduin itsekin tarpomaan ja antamaan hevoselle sekä suunnan, että vauhdin. On se kyllä ihme elukka hevoseksi. Niin tuulella käypä että tuulimyllytkin kalpenevat laiskuuttaan. Onneksi Herra Sörsselson on omassa virtahepomaisuudessaan hilpeä hippo verrattuna tähän tammankantturaan.

Tää ois tälleen plinsessa ja sillois tää häntä huiskana

Ei kuule just nyt yhtään kiinnosta

Ja ongelma oli mikä? Ei mun asenne ainakaan

Kuten nokkelimmat kuvista kenties huomaavatkin, täällä paistoi tänään aurinko. Ihan se vanha kunnon keltainen mollukka. Lämpötehot ovat toki mitä sattuu, mutta sieluun ei satu silloin kun aurinko paistaa. Kyllä se näin vain on, valoterapia toimii.

Eilen tein ihan älyttömän hyvän löydön, ostin nimittäin nyt sitten ensimmäisen jalustani. Slik on merkki ja malli joku vanhempi, käytetty kapistus ja myyntitilissä. Mutta toimiva kolmijalka se vaikuttaa olevan. Läpäisi ainakin Iso-J:n seulan. Hänellähän on taustalla mm. videokuvausosaamista ja silloin on tietysti lelut viimeisen päälle kun mies jotain hommaa. Tämä minun jalustani ei ollut hinnankiroissa, lapussa luki 35 € joten raskin ostaa.

Parempi tuo jalusta kuitenkin on kuin mattoteline jota olen käyttänyt kuuta kuvatessani. Ja jalusta on huomattavasti kevyempi kantaa kuin paikalleen juntattu mattoteline.

Aina sitä kamera sen verran käsissä kuitenkin tärisee, että kuukuvat ovat olleet enemmän tai vähemmän suttuisia. Jospa nyt korjaantuisi sekin murhe. Kaukolaukaisin olisi kiva myös. Jajaja... verottaja pitää huolen, ettei tänä vuonna mitään ylimääräistä kyllä hommata. Vaikka miten tekisi mieli.

Nyt odottelen innolla pimenevää iltaa ja mahdollista tähtitaivasta. Aion nimittäin kiikuttaa jalustan pihalle ja zuumailla taivaallista nappikauppaa kohden. Revontulia lienee turha odotella, mutta jahka niitä on luvassa, täällä ollaan valmiina.

Tälle päivälle ei isoja ansioita voi kirjata, mutta läsnä on taas oltu.
Se riittäköön.

Illalla tallin jälkeen meinasin käväistä vähän lenkillä, pitkästä aikaa. Huomenna on kauan odottamani jalkatreeni ja perjantaina Piiskuri siivittänee selkäsaunan aivan uusille tasoille. Tämän ja eilisen päivän liikunnalliset suoritteet painottuvat maalaiselämän aktiviteettien puolelle. Sähköpaimenen akkuja kanniskelin ihan vaan kantamisen ilosta paikasta toiseen, kaurasäkki á 40 kg on perin ärsyttävä kannettava ja tallitöissähän saa kyllä viuhtoa jos meinaa aikatauluissa pysyä.

Että tämmöistä löysää ja leppoisaa elämää taas yksi päivä takana. Eikä muuten harmita yhtään. Vieläkään. Paitsi tamma. Sen pökäleen kanssa minä kyllä menetän vielä jonain päivänä hermoni niin, että kenelläkään ei silloin ole kivaa.

Olisipa minulla joku kristallipallo josta kurkata miten jalo ja viisas ihminen minusta vielä valaistuukaan kun tuon nelijalkaisen vitsauksen olen helmoihini haalinut ja sen kanssa joudun tätä maallista taivallusta suorittamaan!

Kirkastu sinäkin, missä lienetkin!

PeeÄääs:
voi jumaleissöni mun hienoja tähtikuvia. Ei näy otavaa, näkyy pelkkää suttua. Täytyy vissiin ottaa taas alan oppikirja käteen ja kerrata perusasiat. Ja säätää ne jutut jo valoisassa ja lämpimässä eikä siellä hemmetin pimeässä ja kylmässä *hakkaa päätä seinään*

Nyt olisi Titalle ja Harrylle (sekä kaikille muillekin osaavammille) tuhannen taalan paikka pitää pikainen kurssi pimeäkuvauksen perusteista.... paitsi tuhatta taalaa en pysty näillä veroilla maksamaan :-/

Takaisin talviaikaan

Vapaudenpuiston totinen torvensoittaja

Käppäilin iltapäivällä kaupungin keskustassa ja totesin, että talviaika meinaa myös pahuksen pimeitä iltoja. Tyhmä minä en tätä muistanut. Puoli viideltä oli jo noin hämärää. Toki harmaa pilvimassa vaikutti osaltaan päivän synkkyyteen.

Suuri suunnitelmani oli kävellä lihaslepopäivän kunniaksi jokivartta pitkin ja ottaa jokunen räpsy jokimaisemasta. Katin villat. Hämärä tuli ennenkuin ehdin matkustajasatamaan saakka enkä saanut pakkahuoneestakaan kunnon kuvaa. Vähänkö tympi.

Suuntasin lenkkeilyni avoinna olevaan markettiin ja sieltä koiratreeneihin. Ainakin sain hyvän happihuuhtelun aivoparoilleni, ne ovat viime aikoina olleet kovilla. Kun on niin paljon ajateltavaa, eikä se todellakaan ole vahvin lajini. Sen verran on kuitenkin joka päivälle puuhasteltavaa, ettei aivolihasta jouda isommalti jumppaamaan ja Äitikulta tekee kaikki sudokut ja sanaristikot kaikista lehdistä niin salamana, etten ehdi koskaan väliin.

Aamupäivällä kävin nyppimässä naapurin pellolta laidunkepit ja nauhat pois. Siitä saikin ihan kivan käsijumpan kun punoin aitanauhaa laidunkepin ympärille. Eilinen bödipumppi tuntuu kieltämättä melkoisesti joten pientä palauttelevaa lihasjumppaahan voi aina tehdä. En olekaan ennen näin innovatiivisesti hyödyntänyt laitumenpurkua.

Kaupungintalon kivimiehet, Eliel Saarisen tavaramerkki?

Nuorimmaisen huoneremppa on nyt siinä jamassa, että uusi sänky on paikoillaan, vanhasta otettu kuvat myyntiä varten ja penska nukkuu tyytyväisenä omassa pedissään. Pari päivää hän joutuu nyt odottelemaan uusia, ikiomia vaatekaappejaan sillä Iso-J poistuu muonavahvuudesta pariksi päiväksi. Hankkimaan sitä muonarahaa.

Tuon ajan Nuorimmainen saa pohtia mitä meinaa tuoreille seinäpinnoilleen ripustaa. Minusta kaikkein liikuttavin seinäasia tähän asti on ollut printti viime kesän lentolipusta. Semmoisen hän tälläsi seinälleen heti kun Espanjan reissu varmistui ja siellä se kuulema pysyy. Siihen saakka kun voi laittaa uuden lipun.

Ehdotin, että hän voisi selata joskus kuva-arkistoani ja katsoa, olisiko siellä jotain kivaa kuvaa Sörsselsonista jonka teettää pikkuisen isompana ja vaikka kehystää.

Autuas hymy levisi kasvoille: 'sehän olisi sitten melkein kuin Possu asuisi mun huoneessa jos mulla olisi luonnollisen kokoinen naamakuva siitä'. No sepä se. Mieluummin kuva kuin kokonainen poni. Etenkin kun tietää millaista jälkeä se jätkä tekee parhaillaan oman yksiönsä valkoisille seinäpinnoille. Valitkoon parhaimman. Ehdotin, että otetaan joku oikein rypeneen virtahevon tyyppikuva. Ei, hän tahtoo puuropartaponin kuvan.

Hiljaa virtaa Pielisjoki

Tähän tämä talvikauden ensimmäinen päivä sitten taisi mennäkin.

Ajelin pimentyneestä kaupungista koiratreenihallille ja ihmettelin miten Peetu -homeboy- muuttuu hallilla alfaurokseksi jolla on sanansa sanottavana vähän jokaiseen asiaan. Ainakin omasta mielestään.

Ei se ihme ole, jos Nassella välillä kilahtaa vati nurin. Vaikka Peetu kyllä vilpittömästi pyrkii pitämään suuta soukemmalla kotioloissa.

Maanantai vie meidät taas askeleen verran syvemmälle kaamokseen ja lokakuun viimeinen viikkokin kierähtää käyntiin. Onneksi on luvassa lämmintä säätä. Joskin sateista. Se ei kyllä yllätä yhtään, ainahan meillä nykyisin sataa.

Luvassa lukuisia ajokilometrejä, sovittuja aikatauluja ja väistämättä myös paperihaavoja näppeihin, kirjanpito kun on edelleen vanhanaikaisesti papereita, tositteita ja muuta suljua.

Parhautta viikkoon tuovat muutamat The Piiskurin kanssa sovitut treenikerrat.

Tähän loppuun muutama terrierienerginen kuva, voimalla kohti uutta viikkoa, missä lienetkin!

Valittelen taas kerran kuvien surkeata teknistä tasoa. Irtosalama olisi ollut niin iso apu ja säätöjäkin olisi voinut katsella vähän tarkemmin. No, ovat mitä ovat. Lentäviä russelikapistuksia, olokeepa hyvät.

Hei hei, kesä !

Jouluruusut (Helleborus) toukokuussa

Niin se sitten päättyi, kesäaika vuodelta 2013. Muutaman tunnin kuluttua tasavalta siirtyy virallisesti talviaikaan ja kelloja siirretään tunti kohti kesää. Onneksi näin syksyllä tunnilla taaksepäin, mikään unimäärä nimittäin ei meinaa riittää meikäeläjälle, kaamoksesta tulee vuosi vuodelta raskaampi.

Mieltä ei varsinaisesti ylennä yhtään iljettävä märkä räntä jota yleensä sataa viistossa. Tänään ei satanut räntää, jotain lämmintä tihkua vain. Päivänliljat kukkivat ihan kohta toista kierrostaan. Ja äitienpäiväruusu helottaa porsaanpunaisena riihennurkalla.

Riihen katto vuotaa. Siinä on muuten sellaiset kolme sanaa, joita EN haluaisi kuulla. Ja jotka kuulin pari päivää sitten. Ison uunin puut ovat justiinsa sille seinälle pinottuna, monta perhanan kuutiota piukkaan pakattua metristä halkoa. Ei kai siinä muu auta kuin virittää pressua päälle ja panostaa kattoremonttiin.

Päivä on ollut työntäyteinen ja tohinaa on riittänyt kaikille, duuniksi saakka.
Aamulla Iso-J aloitti haravointiurakan loppurutistuksen ja veteli jumalattoman isolla (laittoman kokoinen kapistus) uudella haravalla (joka sivumennen sanoen painaakin usean kilon) omenapuiden pohjan. Sinne lensivät mädät omput ja lehdet ja kaikki kompostikasaan.

Tarhakylmänkukka (Pulsatilla)

Minä livistin puolen päivän jälkeen kaupunkiin. Olin yllytyshulluna mennyt ilmoittautumaan Bodypump -maratonille. Ja ihan hullunhirveänsiistiä se olikin. Kannatti lähteä. En olisi uskonut, että minusta on rehkimään, kyykkäämään, askeltamaan, punnertamaan tunti ja neljäkymmentäviisi minuuttia levytanko näpeissä tai niskassa. Vaan niin vain sinnittelin. Ja totesin, että olisin voinut vähän lisätä enemmän levyjä tankoon. Ehkä ensi kerralla sitten.

Kotona odotti keskenjäänyt siivousurakka, torpan lämmitys ja ruokahuolto. Poissaollessani paikallaolleet olivat saaneet haravoinnit, tallityöt ja muut kuviot tehdyksi. Nuorimmaisen huoneen remppa on siinä vaiheessa, että valkoinen maali loppui kesken. Siniseksi maalatut seinät tarvitsevat kaksi, ellei peräti kolme kerrosta valkaistuakseen.

Voin kertoa, että kun vihdoin sain viimeisillä voimillani raakuttua perheen pöytään ja kammettuani ahterini penkkiin, tuntui, että joku vetäisi justiinsa tulpan irti ja kaikki voimat puhaltuivat viheltäen ilmaan.

Sauna viimeisteli päivän nätisti finaaliin ja nyt alkaisi olla ihminen kohtuullisen valmis petiin. Nuorimmainen tulee remonttievakkona viereen. Siinä on semmoinen kuumakalle, että kuumottaa metrinkin päästä. Ja armottoman levoton nukkuja. Koskaan ei tiedä milloin saa kantapäästä ohimoon tai nalletyynystä (maailman rakkain unikaveri) naamaan. Puhuukin unissaan, leuat käyvät tyhjäkäynnillä hyvän aikaa kun penska on jo nukahtanut.

Samaan sänkyyn änkeävät tietysti Nasse ja vähintään yksi kissa, yleensä Veli Milton joka kehrää nukkuessaankin.

Luulen, että ensi yönä ei ole kenestäkään haittaa, minä nimittäin arvelin nukkua ihan aamuun asti.
Tankkasin hevosille heinää niin, että rouskutettavaa riittää aamuksikin koska huomenaamulla aamukattaus tarjoillaan tuntia hevosten vatsoihin sisäänrakennettua ruokakelloa myöhemmin.

Huomennakaan ei pääse pitkästymään, sen tuhannen savottaa olisi tehtävänä. Ihan ekana pitää keräillä viimeiset laidunnauhat ja kepit pois naapurin pellolta. Ja sitten siirtyä sen valkosipulityömaan äärelle. Pottumopo tulille ja kyntöhommiin. Vietetään niitä pyhäpäiviä sitten talvemmalla, nyt ei jouda.

Tämmöistä tänään, kesä oli kiva ja pitkä, varsinainen superkesä. Toivottavasti talvesta ei tule supertalvea vaan lyhyt ja vähäluminen.

Mukavaa viikonlopun jatkoa, missä lienetkin!

Tähän on tultu, hei hei kesä!

Siivet selässä, kello kaulassa

Otsikosta aasinsiltaa Torpan ovikelloihin. Niitä on kaksin kappalein, erilaisiin hälytystarpeisiin.

Siivet selässä ja kello kaulassa sitä on taas menty, arki alkoi yllättävän sujuvasti. Iso-J on reissunnut ja minä huolehtinut juoksevista/ajettavista asioista.

Älysin tarjota apuani naapurin lapsiperheelle jonka kolmosluokkalainen tintti kävelee koulumatkansa, matkaa on heiltä kolmisen kilometriä. Mutkainen, kapea, mäkinen, valoton tie jolla liikennöi koululaisten lisäksi sekä bussit että paikalliset. Ei kevyen liikenteen väylää.

Eihän siinä mitään muuten olisi, mutta tuntuu hassulta ajaa itse Nuorimmainen kyydissä samaa reittiä. Niinpä kysyin naapurilta, voisiko tyttö tulla kasin aamuina meille ja saisi kyydin. Ettei tarvitsisi seitsemältä lähteä kävelemään. Tarjous kelpasi ja niin minulla on tiettyinä aamuina pieni totinen tyttö takapenkkiläisenä. Hyvin sinne mahtuisi muutama pipopää lisääkin, mutta ei löydy naapurustosta enempää.

Kaupungin pakkosäästöjen takia syrjäkylien pikkukoululaisten kyyditys on lopetettu niin, että vain eka- ja tokaluokkalaiset saavat kyydin kun matka on yli tietyn kilometrimäärän. Sitten saavat itse pärjätä.
Tiedän, että on ihan oma valinta asua tämmöisessä kolkassa jossa julkinen liikenne on karsittu minimiin ja koulukyydit ovat kortilla, kirjaimellisesti.

Onneksi pystyn tänä vuonna auttamaan naapureita tällä tavalla. Ensi vuonna kun Nuorimmainen vaihtaa koulua, loppuu kyytiminenkin.

Silloin kun minä olin koululainen, matkaa kouluun oli myös useampi kilometri mutta ei ollut puhettakaan, että kyytiä olisi ollut. Fillarilla tai kävellen tai vaikka hiihtäen ja potkukelkalla, silleen me maalaislapset koulutiemme taivalsimme.

Oli kai mulla joku pointti mutta hukkasin sen. Taas.

Alkuviikosta satanut lumi on nyt kadonnut, sulanut ja haihtunut. Iloitsen. Ihan kuvan kaltaista väri-iloittelua ei ole nyt nautittavaksi sillä sataa. Sataa samperi maahan asti ja ties miten monetta päivää. Onneksi tulee vain vettä eikä lunta jonka aika on vasta adventin aikaan, IMHO.

Nyt pitäisi rientää kanalan kautta tallihommille ja kuurata pari kurassa rypenyttä hevosta puhtaaksi.
Kanalasta kuuluu kauheita, ovat mokomat munintalakossa! Pari vähäistä munukkaa per päivä on saalis, keskenään kolisevat munakorin pohjalla. Kaukana ovat ne ajat jolloin munukkaa pukkasi kuin rännistä ja munakkaita sai paistaa harva se päivä.

Toivon nyt, että tämä on vain väliaikaista ja rykivät kohta munauksiaan entiseen malliin. Enhän minä voi nöyrtyä äässimarketin munalaarille asioimaan. Kaulukset pystyssä ja pipo silmillä sinne hiivin, viimeisellä aukiolominuutilla.

Jees, tässähän tätä. Huomenna on treeneistä lepo ja Nuorimmaisen huoneen remontti alkaa. Se on siis jo toinen sisäpintaremppa asumishistoriamme aikana... omaa makkaria ei olla saatu alulle ensinkään. Sinne on vain kerätty kaikkea kamaa. Ja käyty nukkumassa.

Sisäsaunan osalta ei ole edistytty, siinä on ilmennyt yksi tuumaustauon arvoinen miettimisasia ennen loppurutistusta.

Palataan näihin, huomenna yritän ulkoiluttaa kameraakin. Mulla on sovittuna ensimmäinen oikea henkilökuvauskin, meidän salilta ihana piiskuri lupautui malliksi ja minä koetan olla tuottamatta isoa pettymystä. Ihmiskuvaus on niin oma taiteenlajinsa, että olisi parempi jättää osaavammille. Mutta toisaalta, enhän minä opi jos en kokeile. Ja onneksi urheita mallejakin löytyy.

Hypi lätäköissä, missä lienetkin!

Pussirottia

En ottanut aikaa, mutta valistunut arvaus on 10 sekuntia. Sen ajan meillä ottaa kun lattialle laskettu tyhjä paperikassi on täynnä kissoja. Ensin ne pötköttivät siinä rinnakkain, Miltonilla oli kantokahva kaulan ympärillä. Seuraavaksi Winston rymysi pois pussista, mutta pyrki oitis takaisin ja tuossa ollaan jonkinlaisessa siirtymisvaiheessa.

Hullulla on halvat huvin ja kissoilla ilmaiset.

Alan vähitellen kyllästyä tähän talveen. Lumien piti jo sulaa ja hiipua pois. Vaan kun ei. Sitä valkeaa töhkää on maassa edelleen ja ilma on sen verran viileä, ettei se lumi ainakaan yön aikana poistu. Ellei nyt sitten yöllä höngi jotain lämmintä Föhn -tuulta ja palauta meille sitä ihanan leutoa syksyämme. Päivänliljoissakin olisi vielä uusia, kukkimattomia nuppuja.

Tuurini tuntien, meille kurvaavat kuitenkin ne Norjaa rampauttaneet lumimyrskyt ja muu Suomi saa nauttia lämpimistä ilmavirtauksista. Sitten kyllä suutun.

Muuten täällä rullaa arki ennallaan. Kukko Henkipatto poistuu Torpan muonavahvuudesta huomenna, se siirtyy lampaiden kanssa samaan teatteriseurueeseen. Joulukuvaelmassa kukko ja kanaset eivät käsittääkseni esiinny, mutta kesän teatteriesityksissä niille on roolit.

Totesin juuri, että nettikaupoissa parilla klikkauksella köyhtyy nopeasti. Koska puhkipidetyt englantilaiset kumpparini ovat jo kaatiskamaa, tilasin uudet. Klik-klik ja homma oli hoidettu. Yritän vimmatusti hakea jotain estolukkosysteemiä, etten pääse kamerakauppojen varustehyllyille klikkailemaan, ei käy hyvän eeltä semmoinen.

Päivä on iltatallia lukuunottamatta pulkassa. Iso-J yöpyy jossain päin synkeää Savonmuata ja tulee huomenissa kotiin. Sitten onkin jo viikko puolessa.

Torpalla kaikki hyvin!
Mukavaa viikon jatkoa, missä kuljetkin.

Ihanasti kierteellä

Tuulisella rannalla

Olisi varmaan kannattanut kääntää tuo yksi kivi joka näyttäisi jäävän sateenkaaren alle. En kääntänyt. Vasta kotona, kuvia purkaessani huomasin tuon ilmiön.
Näköjään lähellä olivat lokoisat ja huolettomat eläkepäivät. Liian lähellä.

Pakattiin Iso-J:n kanssa Nasse autoon ja lähdettiin vähän tuulettelemaan päitä. Nasse kyytiin koska retuutti aamulla Peetupoloa oikein kunnolla. Nyt meillä on ontuva ja hyvin surkea russeli ja ilmeisen häkeltynyt borderi.

Tänään on viestitelty ja keskusteltu kumpaisenkin pukarin kasvattajien kanssa. Se on nyt niin, että huomenna näytän Peetun vaivoja lääkärille ja keskustelen samalla Nasselle mahdollisesti annettavasta piikistä. Ei sellaisesta piikistä vaan vähän testosteronituotantoa jarruttavasta pistoksesta. Jospa se pahin julmistelu sillä tasoittuisi.

Pahuksen kiva koira kun Nassekin on ja elämänsä vedossa. Välillä ovat niin sopuisasti ja sitten onkin rähinä päällä. Jos ei jarru riitä, sitten otetaan nipsnaps pallit pois. Mitäpä se Nasse niillä tekee kun morsiamia ei ole jonossa ovella. Tai eihän sitä tiedä mitä siitä meidän joulukuisesta näytelmäkiertueesta seuraa.

Tänään oli hyvin kylmä ja hyvin aurinkoinen päivä. Meidän pihassa lunta on useampi sentti, tuolla missä kuvia otettiin, ei ole juuri yhtään. 

Niin lähellä oli myös komea kurkikuva, kolme kurkea lehahti eräältä rantapellolta liitoon. Hetkeä aikaisemmin bongasin pari joutsenta kelluttelemasta rantakaislikossa ja siitä tovi niin teeren kehno lekutteli auton edestä lentoon. 

Sen päätin, että Kolille pitää kyllä lähteä vielä tänä syksynä kameraa ulkoiluttamaan. Nyt syyslomalla eivät suosineet säät eivätkä aikataulut. 

Löydettiin myös tästä oman kylän laitamilta mukava luontopolku, maastossa jossa on suppa toisen vieressä, korkeuserot huimia ja harjut komeita. Sinne pitää jalkautua vielä ennen lumia.

Jääkausi on muokannut tätä maankolkkaa mielenkiintoisin muotein. Vesi tekee omaa työtään maiseman muokkaamisessa ja minä viihdyn valtavan hienosti ison veden äärellä. Onneksi Torppa ei ole rantamaisemissa, hyiset tuulet pitäisivät yhden täyspäiväisen lämmittäjän hyvässä hiessä talviseen aikaan. Kiva noita rantoja on käydä katselemassa.

Huomisesta alkaa arki. Monenlaista merkintää kalenterissa ja paljon pitäisi saada aikaan.

Veikkaan ensi viikosta aika nihkeää, Perilliset eivät suoranaisesti innosta yläpystyä pompi kun tajusivat, että koulureput pitää pakata valmiiksi ja herätys on armottoman aikainen.

Sitä kohti !

Reipasta viikon alkua, missä lienetkin. Tähän loppuun vielä Hevosvoimista pari räpsyä, Nuorimmaisen perspektiivistä.

Tuulitunneli vasemmasta korvasta oikeaan

Torpan oma Pony show

Kiitos ja anteeksi

Kyllä on ollut ihan tuuliajoilla, heitteillejätettynä tämä Torpan blogi. Anteeksi.
Ja kiitos kaikille teille uskollisille lukijoille ja kommentoijille vaikka nyt niin harvakseltaan joudan (pääsen) koneelle merkintöjä tekemään.

Se on nähkääs niin, että päivät ovat kiireisiä ja iltaisin koneelle on monta ottajaa. Yleensä kun Perilliset illan tullen luovuttavat MINUN läppärini, se viheltää akku tyhjänä ja vaatii viimeisillä voimillaan latausta. Samaan aikaan minä vihellän akku tyhjänä vaadin latausta eli unta.
Eli tarjonta on mitä on ja kysyntä lopahti väsymykseen.

Talvi tihulainen iskee nyt vyön alle ja kovaa. Tänään oli maassa lunta yli crocsin 'varren' ja sekin jäässä.  En paljoa valehtele jos sanon, että 7 senttiä on sitä ihtiään maassa. Tuuli navakka ja jäätävä suoraan Siperiasta. Räkä jäätyy ränniin. Ei kiva.

Ensi viikolla on kuulema plussa-asteita, vesisateita ja muutenkin ollaan loskassa rähmällään. Syyslomaviikko on loppuitkuja vaille valmis ja maanantaina alkaa arki, heti kello 6 singahdamme sijoiltamme vieterijousen lailla Esikoisen kanssa. In my dreams. Samaa hammastenkiristelyä ja korvienvälystän hermopinnettä se taas on. Yritän kyllä kovasti iloita siitä, että vielä on Lokakuu. Marraskuu se vasta masentaakin. Mutta siitä narisen sitten kun sen aika on.

Päivään mahtui hohtohetkiä, kaikesta huolimatta.
Ensin vedettiin ihan hullunhirveä Functional Training -sessio oman rytmiryhmän kanssa. Ihme, että omin jaloin kävelin salilta ulos. Ja ajoin auton kotiin. Huomenna voi olla hieman kankeaa.

Toinen hohtohetki osui iltaan, livistettiin Iso-J:n kanssa tapaamaan ystäväpariskuntaa mökkijärven rantaan. Oli mukavaa ja vielä mukavampaa olisi ollut jäädä kanssanne saunomaan ja iltaa istumaan. Se jäi seuraavaan kertaan. Sain myös aivan ihastuttavan lahjan, se ansaitsee oman postauksensa kuvineen kaikkineen. Kiitos.

Tänään oli monin tavoin tunteet pinnassa, iltasaunassa tuli itku. Ehkä se tuli väsymyksestä, ehkä se tuli v-tutuksesta. Todennäköisesti se tuli syystä, joka jää perheen sisäiseksi asiaksi. Läheiseni elävät raskaita aikoja ja nämä veromarinat ja muut nillitykset ovat ihan lapsellisia. Anteeksi.

Tänään en pysty parempaan.
Nuku hyvin, missä lienetkin!

PeeÄääs:
tuo ylläoleva viisaus on omistettu Poni Sörsselsonille. Veti voiton piirikunnallisissa sikailukisoissa ihan ylivoimaisesti. Aamulla taluttelin Töttiksen tarhaan aamuheinille. Ja The Poni tulee aina kakkosena. Tallin ulko-ovella se wannabesalami päätti vaihtaa askellajia ja vetäisi liitoravilla pikkumäen tarhan portille. Katseli minua kiitosta kerjäten. Kiitoksen sijaan nappasin narunvarresta kiinni ja talutin jätkän takaisin talliin. Otettiin uudestaan. Ja ovelta päästyään tulevahodarintäyte nosti laukan, rullasi mäen ylös ja kaartoi persaus hytkyen aidanviertä aavoille aroille, sinne missä mustangitkin vaeltavat.

Aikansa Sikailija-Sid kirmaili villinä ja vapaana kunnes vihdoin karautti sivuluisussa portille, korjaamaan aplodit, palkinnot ja herkut. Paskat. Lykkäsin mokoman teinihevosen tarhaan ja nakkasin riimunnarulla persauksille. Lähti komeasti.

Illalla askelsi talliin kuin kuoripoika, hartaana ja rauhallisena. Tätähän tähän vielä tarvittiin. Talossa kaksi teiniä ja tallissa yksi. Sekä Iki-Lissu-Töttis. Vahvasti menee mutta menköön.

Ensilumi ja verottajan tarjoamat naurut

Ensilumi on syksyn tai talven ensimmäinen lumi joka sataa maahan. Suomen Ilmatieteen laitoksen määritelmän mukaan ensilumi on satanut, kun aamulla maassa on vähintään sentin lumikerros.^[1] Usein ensilumi sulaa muutamassa päivässä kokonaan pois.

Näin opastaa Wikipedia. Ja kun katsoo ikkunasta, lumipeite senkus paksuuntuu. Pyry sakenee, järki pakenee... EN TYKKÄÄ!!!

En muista, kerroinko jo, että verottaja tahtoo minun, vähäpätöisen pienyrittäjän osallistuvan verotalkoisiin vielä ylimääräisellä rapsakalla 6000 €:n lisäpanoksella. Ei tässä taida päästä osinkoja itselleen jakamaan.

Piipahdin kuitenkin eilen verovirastossa tarkistamassa pari juttua yrityksen verotuksesta. En minä sinne sillä ängennyt, että olisin pullikoinut verotuspäätöstä vastaan. Semmoistahan se on henkilöyhtiöissä, kaikki mitä viivan alle jää, lasketaan yrittäjän tuloksi ja verotetaan huolellisesti.

Pyysin printtiä yrityksen ilmoituksesta. Se maksaa kympin, sanoi virkailija. Minä maksan, sanoin. Ja ojensin viisikymppisen. Lähti virkailija hakemaan vaihtorahaa ja painoi samalla enteriä tulostaakseen veroilmoituksen.

Odottelin, odottelin ja odottelin. Taisi joutua virkailija verottajan rahasäiliöstä hakemaan vaihtorahat -ajattelin ja samassa pomppasin kauhusta jalkeilleni. Printteri tunki paperia ulos ja koneesta nousi höyryä! Nuuhkin ilmaa, mutta en haistanut palaneen käryä. Mutta höyry senkus sakeni. Verottajan asiakaspalvelukopit ovat kohtuullisen pieniä kammareita, vähän niinkuin katolisten kirkkojen rippituolit. Vertaus on monin tavoin käyttökelpoinen.

Mielessä vilisi tuhat ajatusta sekunnissa:
minua epäillään tuhotyöstä, printteri syttyy just palamaan ja sitä rataa. Juuri kun mietin, huudanko vai soitanko 112:een, tuli virkailija takaisin. En kyennyt sanomaan mitään, osoitin vain kauhuissani printteriä. Virkailija helähti nauramaan ja kertoi, että siellä takana on höyrykostutin kuivan huoneilman ja paperipölyn takia.

Vempele pitää kuulema joskus kurluttavaa ääntä, jolloin monet asiakkaat nuuhkivat ilmaa toiveikkaina. Että jos vielä kahvitkin saisi.

Minä kerroin mitä luulin ja täti hytkyi tuolissaan. Naurunsa lomassa sai sanotuksi, että on niin köyhä firma, ettei ole antaa vaihtorahaa joten saan ilmoituskopion ilmaiseksi. Muistutin häntä, että kohta ropisee fyrkkaa verottajan ränniin kun maksan mätkyni. Siinä vaiheessa kumpikin meinasi tikahtua nauruun. 

Kiittelin verotätiä päivän nauruista ja hän sanoi olevansa tauon tarpeessa. Vielä käytävässäkin kuulin nauruntyrskäyksen takaani ja nauroin itsekin ääneen. 

Harvoin sitä niin ilahtuneena poistuu verovirastosta. Kiitos sinne, vielä kerran. Päivästä tuli parempi.

Vielä parempi päivästä tuli, kun totesin kuntosalilla kykeneväni sätkimään crosstrainerissa persjumista huolimatta. Ja kykenin tekemään ihan kunniallisen treeninkin. 

Kotiin päästyä lämmitin torpan hyväksi ja köllöttelin tovin soffalla kaikessa rauhassa. Torpan nuppiluku lisääntyi yhdellä tytöllä, Nuorimmaisen kaveri tuli pariksi päiväksi. Likat pitävät ponileiriä, eilen ratsastivat molemmat hepat ja tänään katosivat jo talliin siivoamaan. Varustehuollonkin meinaavat tehdä, hyvä hyvä!
Kuka vielä kehtaa sanoa, että kaikki nykynuoret ovat koneella kyyröttäviä nahjuksia jotka vetävät energiajuomia ja roiskeläppäpizzoja? Onneksi meillä on pari poikkeusta.

Kunhan tuo lumipyry asettuu (sen on pakko asettua), pääsevät hevoset taas jumpalle.
Minä lähden kohta Äitikullan kanssa kaupunkiin. Omassa kiesissä on vielä kesäkumit alla mutta Iso-J lupasi tulla ajoissa kotiin jotta pääsen liikkeelle. Tiet ovat sohjossa ja röpössä eikä sinne tee mieli lähteä pliukastelemaan.

Tämmöistä tänne tänään. Illalla aion syrjäytyä soffan nurkkaan lehtipinon kanssa ja kerätä voimia huomiseen functional training -rääkkiin. Kovaa työtä luvassa sanoi yksi, ohjelman itsekseen rehkineenä. Pelkäsi kuulema ensin, että kuolee siihen paikkaan. Ja kohta pelkäsi, ettei kuolekaan vaan rääkki jatkuu ja jatkuu. Saas nähdä.

Mukavaa perjantaita, missä lienetkin!