keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Perhonen


Absolutely Fabulous, Patsy The Butterfly on poissa.
Milanolaisen aristokatin matka Karjalan kunnaille oli pitkä. Matkalla nimen eteen liittyi Europa Champion -titteli, monet maat kiersin näyttelyissä kissani kanssa, moneen kertaan.

Patsy sai elämänsä aikana jokusen pentueen joten italialainen veri kihisee edelleen tämän kattikansan suonissa.

Viimeiset vuotensa Patsy vietti Äitikullan residenssissä, sai arvonimen Kurtturuusu ja arvoisensa kohtelun. Ohuen ohutta Herra Snellmanin keittokinkkua pieneksi pilputtuna ja luomukermaa. Välillä maistui sheba, välillä joku muu. Rouvan nirso maku tuli Äitikullalle tutuksi. Onneksi Veljekset Hilpeydessä tyhjensivät joutilaat ruokakupit joten haaskuun ei mennyt mitään.

Tänään oli hyvä päivä tassutella kissojen ilmavoimiin. Lähti sinne lempeästi ja arvokkaasti. Kehräsi nukahtaessaan. Vuodesta 1997 asti sykkinyt sydän sammui iltapäivällä. Vointi oli edeltävinä viikkoina vaihteleva eikä mattopyykiltäkään vältytty. Hyviä päiviä oli yhä harvemmin, joten oli aika päästää ystävä isommille estradeille.

Patsy elää kanssamme, ei tuota Persoonaa voi unohtaa. Eikä tuota Persoonaa saa ystäväkseen kuin kerran.

Patsy haudattiin tänään Ellin viereen. Saatoväkeen liittyivät frakkipukuiset Veljekset Hartaudessa.
Kiitos Patsy yhteisistä vuosista, nuku hyvin.



14 kommenttia:

  1. ;(
    Kevyet mullat vanhalle rouvalle.

    VastaaPoista
  2. Eivät nämä helppoja asioita ole, sitä jää aika yksin kun kaveri lähtee. Mutta nyt meillä kaikilla on helpottunut olo. Myös Patsyllä.

    VastaaPoista
  3. Patsyn aika oli. Jatkoajallahan se jo oli korkeine ikävuosineen. Mutta aina jää tyhjä kohta sydämeen. Elli lähti eläen lujaa, Patsy hiipuen hiljaa.

    * hiljainen hetki kissojen muistolle *

    VastaaPoista
  4. Itkuthan tässä tullee... Hyvää matkaa Patsylle.

    VastaaPoista
  5. Kun on pitkä matka kuljettu yhdessä, on luopuminen hyvin haikeaa.
    Raskaiden huokausten, mutta myös hienojen muistojen aika.

    VastaaPoista
  6. Pitkä oli Patsyn elo.
    Osanottoni. :'(

    VastaaPoista
  7. Osanottoni:(
    Onneksi teillä oli pitkä taival.
    Minä pelkään jo etukäteen Almasta luopumista, kun tyttären Olga koirulaisestakin oli niin vaikea luopua. Se tosin kuoli jo vajaa kolme vuotiaana.

    VastaaPoista
  8. Oi voi, tulipa melkein tippa linssiin =(. Mutta se on suurin palvelus hyvälle ystävälle. Ihmisen osa onkin vain kestää. Onneksi ajan kuluessa suru muuttuu hyviksi muistoiksi.

    VastaaPoista
  9. Kiitos teille kaikille lämpimistä viesteistänne. Meillä on hyvä ja kevyt mieli joskun hieman haikea, kun Wanha Rouwa on poissa. Poissa on myös arvailu kissan vaivoista, nyt on hänellä hyvä olla.

    Eläimen myötä tulee vääjäämättä eteen luopuminen. Jokaisen kuolleen kanankin kohdalla minä mietin elämänlangan haurautta. Ja koetan muistaa olla kiitollinen jokaisesta päivästä jonka saamme viettää terveinä.

    VastaaPoista
  10. Lämpimiä osanoton ajatuksia kaikille mutta erityisesti Seniorikansalaiselle, joka kuitenkin jakoi arjen mitä suurimmassa määrin Patsyn viimeisten vuosien aikana. Olkaa herkästi kuulolla pihan toiselle puolen nyt erityisesti. Parisiumista kotiduttiin ja nyt on sitten koettu sekin, kun paikalle kiitää poliiseja ovista ja ikkunoista muutaman minuutin sisällä, teminaali suljetaan ja tutkitaan matkalaukku pommiryhmän toimesta pamahtaako vai ei? Poliisit eivät olleet erityisen ystävällisiä mutta hyvin nopeita mutta jos olisi pamahtanut niin siellä olisimme olleet kuin sillit purkissa. Elämä opettaa, en enää koskaan hymyile vienosti kuulutuksille liittyen matkatavaroihin.Tällä kertaa selvisimme säikähdyksellä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kai Suuri Keltainen ollut epäilyksenalainen?

      Tapahtuiko tuo Orlyssa vai Helsinki-Vantaalla?
      Huih ja puuh kuitenkin.

      Reissussa vähän oudoksuin uusia, ilmeisestikin taas tiukennettuja turvamääräyksiä, kaulakorutkin piti laittaa laatikolle. Ja kaikki kaksi läppäriä piti esitellä erikseen. Viereisellä hihnalla jonkun lennon miehistö riisui tottuneesti vyöt ja hiihteli sukkasillaan läpi. Toivottavasti tarkka linja jatkuu yhäkin. Jokainen läpipäässyt terroristi on liikaa.

      Poista
    2. Ja vielä. Seniorikansalainen on oikein huojentunein mielin, nyt on iso päätös tehty ja ikävän kanssa oppii elämään. Muistot onneksi jäävät. On kuulema hiljaista ja outoa nukkua yksin. Varmasti.

      Poista
  11. Parisiumissa Charles de Gaullella, mistä Finski lentelee ja vielä Finskin terminaali. Tosiaankin en enää koskaan väheksy kuulutuksia ja tepsutan suosiolla ilman vyötä, ilman huiveja jne...Loppu hyvin, kaikki hyvin, poliisi ja pommiryhmä hoiti homman ja kaikki pääsi lennoilleen ajoissa ja kaikin puolin kunnossa ja hyvä niin. Ja tosiaankaan, en kannata nesterajoitusten helpottamista, pakkaan ilomielin kaiken tästä eteenpäinkin:). Hyvä kuulla, että pihan toisella puolen kaikki kunnossa ja asian kanssa sinut, vaikka päätös on aina vaikea ja ikävä ja kaipuu muuttaa muotoaan.Pilvet saavat kultareunan pikkuisen kerrallaan. Patsy the Butteflyelle kauniita unia kauas tähtien taakse Nemppalasta.

    VastaaPoista

Ilahdun kovasti kaikista kommenteista.
Voit myös laittaa minulle sähköpostia hirnakka@gmail.com