Si, si!

Viimeinen lomapäivä on kääntynyt lähtöpäiväksi. Laukkuja pakataan ja punnitaan ja tavaroita jaetaan suunnilleen tasan kaikkiin pakaaseihin. Lauantaina puoliltapäivin lähdemme ystävällisen naapurin kyydissä kentälle ja yritämme suoritua koneeseen ilman isompia kommelluksia. Kotimaan kamaralle meidän pitäisi lävähtää iltakahdeksan tienoilla. Päätimme, että yö ollaan Espoossa ja sunnuntaiaamuna lähdetään kömpimään kotikoloa kohti.

Minun täytyy kyllä myöntää, että tämä pidennetty viikko täällä andalucian auringon alla on muuttanut käsityksiäni tästä maasta, paljon. Niin paljon, että suunnittelen jo kovasti uutta reissua. En ehkä ääneen mutta hiljaa mielessäni.

Perheelle tämä yhdessäolo, yhdessätekeminen ja elämä ilman arkirutiineja on tehnyt hyvää. Nyt on ollut aikaa vain olla. Se on aika hyvin muuten niin ajastetussa elämässämme.

Näennäisleppoisa maalaiselämä on kuitenkin varsin tiukasti aikataulutettu, suunniteltu ja vuodenaikojen mukaan erilainen. Ei sitä paljoa jouda telkkaa katsomaan kun jokaisesta torpan ikkunasta näkyy uusi työmaa.

Olen suunnattoman kiitollinen, että tänä vuonna tämä mahdollisuus irtiottoon tarjoutui.

Torstaina ajelimme Rondaan. Google on ystävä ja kertoo varmasti paljon tästä antiikkisesta vuoristokaupungista. Jo pelkkä menomatka sinne, mutkikasta ja aina vain korkeammalle kiipeävää tietä pitkin oli elämys.

Itse kaupunki, etenkin sen historiallinen alue oli henkeäsalpaavan upea. Harmittelen, etten saa syvyys- ja korkeuseroja kuviin niin huikean todellisina kuin ne ovat.

Päivä oli kuuma, joten ylösalas kipuaminen söi kuntoa. Onneksi vehreitä puistoja ja varjoisia terassejakin oli kiitettävän tiuhassa. Ja sangria kylmää.

Tuolla korkealla vuoristossa ei käy vilvoittava merituuli vaan tuuli on kuivaa ja kuumaa. Koville otti mutta oli kaiken vaivan väärti.

Pois ajelimme sileämpää ja suorempaa reittiä, San Pedroon, Marbellaan ja siitä suitsait sukkelaan A-7:lle. Olemme jo monet oppirahat maksaneet siitä, että ollaan kurvattu väärään ränniin ja päätyneet maksulliselle AP-7:lle.

Marbellan jälkeen stoppasimme vielä kerran La Canadan ostosparatiisiin ja teimme viimeiset hankinnat. Iso-J on sangen kärsivällinen, ottaen huomioon, että autossa on kolme kenkä-, laukku- ja rättitarjonnasta seonnutta naisihmistä.

Hän toki löysi oman keitaansa, siellä iso cerveza 1 €. Eipä siis muuta kuin isi parkkiin ja tytöt irti.
Minäkin, niin tolokun immeisenä kuin olen itseäni pitänyt (pyhimykseksi julistanut), hypistelin Hollisterin rekkejä autuaana ja teinkin monta hyvää löytöä. Eipähän tarvitse kotona rättikaupoilla ravata.

Illalla lähdimme vielä kerran tapaamaan kaupungin parasta edeskäypää, Mr. Happy Singhiä. Sen ravintolan antimet ovat parasta ikinä. Eilisen pizzan yllä hiljennyin ja melkein vuodatin pari ilonkyyneltä pizzaan. Se nyt vaan oli niin hyvää.

Perilliset, the Princesses, saivat tietysti erikoiskohtelun ja talo tarjosi jälkiruuat. Jäätelöt, Irish Coffeet ja laskun mukana pienet hömpsyt jotain makeaa ja helposti kurkkuun solahtavaa.

Minulla on ollut Irish Coffee -juomiin monet vuodet negatiivinen katsanto. Lienen joskus iloisen illan päätteeksi kumonnut toisellekin jalalle ja maksanut seuraavana aamuna kalliisti huikentelevaiset valintani.

Sielu ja ruumis ravittuina kapusimme kotimäkeä huikean paljon puolen yön jälkeen.
Tänään aamu koitti pikkuisen turhan aikaisin mutta pääsimme kuitenkin liikkeelle kohtuullisen ajoissa. Tarkoitus oli piipahtaa Antennivuorella ja treffata serkkupoika.

Sen verran möhlittiin aikatauluissa, että serkkupojan piti jo rientää toisaalle joten sukulaisia ei tällä reissulla nähty. Ehkäpä jo seuraavalla kerralla.

Antennivuori on korkealla. Ihan pahuksen korkealla. Tie kapenee ja kapenee ja turvakaiteita on vain jyrkimmissä kurveissa. Onneksi autoja ei tullut vastaan sillä siinä on vaihtoehtona vain ja ainoastaan ohituspaikalle pakittaminen.

Ja siellä ne olivat, hiljaa humisemassa, Teletapit.

Antennivuorelta laskeuduimme alas kaupunkiin. Olihan meillä rantakamat mukana mutta jostain syystä emme saaneet aikaiseksi hinata itseämme rannalle. Eikä tämä lomamme ainoa pilvisempi päivä suoranaisesti houkuttanut rantapedille rojottamaan.

Ajelimme Paseota pitkin poikin ja toimittelin mm. Anopin apteekkiasioita. Parkkeerattiin auto ja jalkauduttiin keskustaan pienelle välipalalle ja tutkimaan kauppojen antia.

Vähän oli ajatuksissa tuliaisia katsella, mutta mikään ei oikein sytyttänyt. Kaikkea oli jo nähty, niin paljon, että päässä sumeni.

Viimeiset kierrokset kehätien kauppakeskuksissa ja marketin kautta kotiin.  Illalliseksi tuunattuja valmispizzoja ja jääkaapin tyhjennystalkoiden antimia.

Nyt alkaa olla pakkaukseet valmiina ja Torpan väli köllähtää hyvän päivän päätteeksi ansaituille unille.

Hasta luego Finlandia!