Niin paljon mälsää...

Tekeville tekemistä

Vanha kunnon Rotestilaulu iski korvamatona kimppuuni samalla kun persausosastolla hoilattiin synkkiä hymnejä ja takareisi kirkui kireänä kuin pirunviulu. Varsinainen tuskien trio.

Ei se sitten ihan viikossa parane, se persaus. Tömähdyskulma kentän pintaan oli sittenkin vasemmalle kallellaan sillä oikea puoli on jo ihan vetreä ja sallii jopa jalan nostot ylös. Vasemmalla kiukutellaan ja naristaan, niinkuin aina.

Toveri Tita soitti palvelevana etäparantajana ja antoi parhaan neuvon: älä mene lääkäriin. Se määrää sulle vaan kipulääkettä, tabletteina. Nestemäinen kipulääke (Lindemans Shiraz) on paljon miellyttävämpi. Valitettavasti reseptejä ei kirjoiteta punaviinihyllyjen suuntaan joten piti kaivella omia varastoja.

Sitäpaitsi, meillä on kaapissa jo sellainen kattaus painkillereitä, että niillä saisi moukarinheittäjän moukarinkin jodlaamaan ilovirsiä. Ei kiitos niitä tähän nuppiin.

Muilta osin päivä oli kiva. Eikä ollenkaan mälsä.
Remonttityömaalla taitaa huomenna olla loppuitkujen aika. Kättelen kyllä työnjohdon ja tekijät, loistavaa porukkaa ja tekevät työnsä ihailtavalla työmoraalilla ja tarkkuudella. Siistejä ja huomaavaisia, mukavia ammattimiehiä.

Hieman minua kyllä nauratti kun nousi häly: sähkömies lähti jo mutta sähköt eivät toimi. Yhyy....
Aikansa siinä Torstipoikaa sättivät kunnes sain suunvuoron ja kysyin, onko varmasti sulake taulussa.
Hmmm... hiljaista tuli ja sitten Iso-J kurkisti vaivihkaa sulaketaluun. Jooo-o... yksi näyttäisi puuttuvan mutta missälie, ei taida olla ikinä paikoillaan ollutkaan.

Oli se. Minä näin hyllyn päällä kekottavan sulakkeen. Ja kun sen tälläsi paikoilleen, tuli sähkö. Hoplaa! Meinasin tukehtua omahyväisyyteeni ja katsoin parhaimmaksi luikkia etuovesta ulos sillä ääneennauramisen riski oli ilmeinen. Ja se tilanne ei olisi ollut suotuisa ääneen nauramiselle.

Se on mälsää, että tässä kaikessa kiireessä ja hötkyssä en ole joutanut tekemään kamera-asialle mitään. Näköjään kaikkeen tottuu. Jopa siihen, että ainoa kamera on armottoman hidas pokkari ja puhelimen kamera. Puhelimen kamerasta ei ikinä tiedä minkälaisen kuvan se suostuu ottamaan. Joskus päättömän vaikeat kohteet onnistuvat puhelimella hyvin, joskus taas sillä ei saa minkäänlaista kuvaa edes paikoillaan kököttävästä kivestä.

Toisaalta, tässä viimeaikoina olen syytänyt verottajan suuntaan kaikenlaista lakisääteistä maksua siihen malliin, että liikoja rahoja ei ole tileillä pyörinyt. On ennakkoa, alvia, palkan sivukuluja ja veroja... mitähän kaikkea niitä onkaan? Loputon molokin kita.

Myöhään illalla järjestettiin hevosille vähän tekemistä. Nuorimmainen karautti Töttiksellä pellolle ja minä pyörittelin Sörsselsonia narunjatkona aitauksessa. Hyvin pyöri, mutta vain vastapäivään. Myötäpäivä on mahoton paikka sekä minulle, että ponille. Ollaan varmaan vastarannan kiiskiä kumpainenkin. Töttiksellä oli jännää katsella maisemia taas vähän uusista kulmista ja kuskiakin vähän jännäsi. Hyvässä järjestyksessä, ehjin luin palasivat kotiin.

Perjantaina aamulla olisi aikeissa kammeta talon vaivaisosasto autoon ja sata kilometriä etelään, kodinhoitohuoneen kalustehankinnat olisi tehtävä. Pientä painetta pukkaa, minulla ei ole minkäänlaista käryä minkälaiset kalusteet sinne haluan ja mihin järjestykseen. Tila on rajallinen eikä tilassa ole yhtään ehjää seinää. Pitäisi mahtua pesukone ja narikka ja kaikki muu sälä kissanvessasta lähtien.

Toivottavasti tapaan aamulla ammattilaisen joka osaa lukea ajatuksia ja tehdä niistä totta.
Sitä ennen, muutama tunti levollista unta. Paljon pyydetty mutta vähäänkin tyydyn.

Hyvää yötä ja mukavaa perjantaita, missä lienetkin.
Minä saan viikonloppuna niin mukavia vieraita, että taidan pakahtua ilosta!