torstai 11. heinäkuuta 2013

Kahdella rintamalla

Lomapäivät seuraavat toinen toistaan.

Automaattisesti herään, ilman herätyskelloa, heti seitsemän pintaan (hevosten ulosvienti) ja totean vieläkin olevani riittävän välimatkan päässä arjen rutiineista. Naapurin neljä kanaakin ovat hiljaisia tyyppejä, niillä ei ole hulluja kukkoja rääkymässä olemassaoloaan niinkuin meillä siellä kotona. Mistä niitä on meille niin monta ja niin pahaäänistä siunaantunutkin??

Torkun siis vielä tunnin, puolitoista kunnes löntystelen lataamaan kahvinkeitintä. Pitää sitä juhlamokkaa saada vaikka missä maailman äärissä olisi. Koska suomalainen on semmoinen, tapojensa orja. Lomallakin.

Kotikadun puussa asuu joku pahuksen pulu jolla on joko hengitysvaikeuksia tai ylitehostunut lemmentuska. Se hinkuu, hönkyy ja kujertaa varsin pontevasti. Pärjää siis kotitorpan kukoille melko hyvin.

Ja kun ensimmäiset askeleet läpsyvät kivilattialla, alkaa kimppakissa Rusina parkumaan huomiota etuparvekkeelta. Aamiaistarjoilua se odottaa kehräten ja kinttuja puskien. Mutta jos sitä erehtyy silittämään, se nappaa kiinni. Ei pure liian kovasti, mutta osoittaa kyllä, ettei ole soveliasta lääppiä liikaa.

No ei lääpitä ei. Eikä nostella syliin. Ties mitä kirppuja...

Tämä päivä oli vähän välipäivä. Ostoksilla oltiin La Canadan tavarataivaassa. Hollisterin puoti on nyt tullattu katosta lattiaan kahteen kertaan. Tyhjin käsin ei ole poistuttu.

Käytiin kunniallisina kansalaisina maksamassa eiliset parkkisakot. Tosin maksuautomaatin symbolien selvittämiseen tarvittiin pikapuhelu serkkupojalle. Hän ohjeisti niin selkeästi maalaisserkkuaan, että sakot saatiin kuitattua ja kuitit tungettua oikeasta lävestä sisään.

Perjantaina treffataan serkun kanssa toivottavasti ihan naamatusten. Onhan se ihan kiva kerran kymmeneen... öööh, kahteentoista vuoteen tavata sukua. Ja kyllä minä mielelläni vaikka vuosittain treffailen, onpahan syy pitää lakisääteinen pienyrittäjän vuosiloma.

No hups. Ajatus karkasi. Tätä se loma tekee. Tehtävänsä.

Kotitorpalla on kuulema kaikki hyvin. Äitikulta tikahtuu mansikoihin mutta on säästynyt suuremmilta kastelu-urakoilta. Ilmeisesti siellä on ollut kohtuullisen viileää ja sateistakin. Kitkemisestä en uskaltanut kysyä.

Hevosilla menee hyvin. Viimeksi tuli terveiset pari päivää sitten ja voi pojat mitä kuvamateriaalia minulla onkaan. En saa niitä nyt valitettavasti auki, mutta julkaisen ne heti kun saan imuroitua jotenkin pois facebookin viestiliitteistä.

Kumpainenkin on päässyt mm. irtohypytysradalle ja Sörsselsson on kuulema multitalentti. Jotenkin asia ei tule varsinaisesti yllätyksenä. Se jätkä on lahjakas.

Ja yllättäen sopiva satulakin olisi löytynyt. Hinta kohtuulliset 80 euroa.


Nämä kaikki kukat menevät Peetupojalle. Poika juhli 1-vuotispäiväänsä syömällä yliannostuksen ruohoa, oksentelemalla ja pieremällä monta mattoa kuralle. Hölmö pikkuinen. Ja sääli hoitokodin äitiä joka kuuraa mattojaan.

Juhlapäivän kattaus on kuulema ollut keitettyä riisiä. Toivottavasti oli opiksi ja ojennukseksi.

Kissaveljeksistä ei ole mitään hälyyttävää kuulunut, uskoakseni Äitikulta on pysynyt kattikaartinsa nuppiluvusta kärryillä ja ilmeisesti Nassekin voi ihan hyvin. Pulskasti ainakin, niinkuin aina mummolassa.

Pidetään Peetulle oikeat synttärit sitten kun kotiudutaan. Kovasti olemme etsiskelleet tyylikkäitä koiranpantoja mutta valitettavasti valikoima ei ole mitenkään kattava. Puerto Banuksessa toki olisi ollut Koko von Knöbelin kauppa, mutta hintaluokassa 10-50 euroa ei ollut sopivan pituisia tai sopivan värisiä pantoja.


Mekin olemme syöneet hyvin. Tämä välimerellinen rento elämänrytmi sopii meille. Syödään myöhään, illan pimennyttyä ja viilennyttyä. Sangria on loistava iltajuoma ja illalla lataan aina pikkupulloja vettä pakastimeen. Kun lähdetään reissuun, nappaan jääkalikkapullot mukaan ja niistä riittää jääkylmää janojuomaa moneksi tunniksi.

Tuosta sangriasta vielä. Olin aivan unohtanut miten hyvää ja raikasta se on. Tarvikkeet ovat helpot ja halvat. Pullo 'kaasuvettä' gasosaa, pullo Don Simon sangriaa ja muutamia appelsiineja. Yhdistä ainesosat, pidä kylmässä ja nautiskele. Minä viipaloin appelsiinit semmoisenaan pitkään lasiin ja täytän nesteillä. Oivallinen jälkiruoka. Nautitaan rauhassa terassilla istuskellen. Tarvikekulut noin euro per litra.

Huomiselle olisi ohjelmassa koko päivän reissu Rondaan.
Muinainen kaupunki joka kuuluu käsittääkseni Costa del solin must see -listan kärkikolmikkoon.

Nyt on aika pistää mamma kumoon ja käydä kyselemässä Nukku-Matin yönäytöksiä.

Tämmöistä tänne tänään. Välillä netti hiertää ja aiheuttaa pientä hiostusta. Mutta kaikesta selvitään. Manana, manana, eihän tämä ole niin päivän päälle.

Rentoa torstaita, missä lienetkin!

Olisihan se pitänyt arvata, että tämä kyltti vie serkkupojan treenikämpälle

Talojen nimikylttitaidetta
Tässä on tiukka kurvi vasempaan, ylhäällä näkyy jo oikealle taittunut kurvi
Tästä tiukka u-käännös ylös oikeaan
Maalisuora, viimeinen talo vasemmalla


2 kommenttia:

  1. Voi Peetua, elämä opettaa vaikka takatassun kautta. Synttärionnittelut täältä. Pantatuliaisten osalta kannattaa poiketa Banuksen El Corten lemmikkiosastolle, jos ajelette Gibraltarille. Banuksen Corte on pettämätön paikka, sieltä on Boksuneitosille löytynyt ikimuistoisia jenkkiläisiä koiran leluja, jotka kovassa käytössä jo vuoden. Nassella mm. lintu sininen Cotesta.

    VastaaPoista
  2. Onpas hulppeat maisemat asustella! Jyrkkiä rinteitä kävellessä tulee kunnon treeni reisi- ja pakaralihaksille. Sähän tulet sieltä entistä treenatumpana takaisin :D

    Sangria... olenkohan koskaan edes maistanut...?

    Niitä Sörsselssönin hyppykuvia tuskin maltan odottaa. Ruunapoika taitaa olla poikkeuksellinen helmi - norskien luonteenlaatu kun usein on itsepäisen laiskanpulskea. Noh - kokemuspiirini ei ole norskien suhteen kamalan laaja.

    VastaaPoista

Ilahdun kovasti kaikista kommenteista.
Voit myös laittaa minulle sähköpostia hirnakka@gmail.com