Hummani hei

No niin. Tänään Torpan Armo könysi ratsun selkään ja aloitti 'oikeasti' ratsastamaan. Taukoa edelliseen kertaan on vajaa kuusi vuotta, eihän se oma rakas Herra Harmaa ollut loppuaikoina enää niin tykki, että sillä olisi voinut mitään käppäilyä kummempaa tehdä.

Voin jo nyt kertoa, että kuvat eivät kerro sen enempää hevosen kuin minunkaan tarinaa. Kuvat ovat hetken räpsyjä, jo seuraavassa ruudussa näkyisi höllempi sisäohja, pidempi jalka, parempi ryhti. Tai sitten ei. Joka askel piti kuitenkin ratsastaa ja omia virheitäni sain korjata aina uudelleen.

Kyseessä on 8-vuotias ravisukuinen pienhevostamma joka on kulkenut pitkän taipaleen tänne Karjalan kunnahille. Ennen päätymistämme tuolle hiekkakentälle on kuljettu parivuotinen taival luottamusta rakentaen. Välillä askel eteen ja kaksi taakse. Unohtakaa ratsastajan säkki-istunta ja katsokaa hevosta.

Se tekee töitä. Jukoliste mulla oli alla hevonen joka todellakin halusi näyttää oppimaansa ja teki sen mielellään. Intoa, virtaa ja eteenpäinpyrkimystä riitti. Se, että minä en aina pysynyt omalta jännitykseltäni hevosen tahdissa, on tällä kertaa sivuseikka. Nimittäin, valehtelisin törkeästi jos väittäisin, ettei jännittänyt. Pelotti ihan hemmetisti. Lopussa oli pelkkä autuas rentous.

Meillä on (toivottavasti) monet yhteiset vuodet edessä ja jossain vaiheessa voinen ehkä keskittyä istuntaani. Siihen asti edetään tismalleen sitä tahtia kun hevonen on valmis etenemään. Nyt se toimii noin, noilla säädöillä. Käsien pitää olla tuon hevosen kanssa leveällä ja alhaalla. Ei tuolla ratsastuksella mennä kisakentille tai valmennuksiin. Tuo on opettelua.

Ja tähän loppuu selitykset.
Hirmuisen kivaa oli ja yli tunnin minä veivasin kärsivällisen JV:n opastuksessa. Minulta loppui kunto eikä kurkusta tullut kuin rahinaa. Hevonen käveli tyytyväisenä ja rentona. Ja se on hieno homma. Eipä omassa fiiliksessäkään ollut moittimista. Homma helpottui siinä vaiheessa kun itse rentouduin ja uskalsin hengittää.

Tottakai Nuorimmainen otti vähän loppuravia ja käyntiä Töttiksellä, kun se kerran oli niin hyväntuulinen ja rento. Oli ilo nähdä sen seisovan letkusuihkutuksessa ihan tattina. Rento ja työnsä tehnyt hevonen.

Kurlattuani hiekat kurkustani ja huilattuani tovin, oli aika vaihtaa alle toinen ratsureima.
Hoplaa hei, se vasta oli hauskaa.

Sörsselson on semmoinen peli, että oksat pois. Rentoja ja letkeitä ravipätkiä, pysähdyksiä ja pieniä tehtäviä. Pohkeenväistön alkeita ja pientä temponvaihtelua.

Innoissani päätin kokeilla laukannostoja ja kyllähän poni laukan nosti. Ja minä suistuin persiilleni maahan. Pitihän se käydä kumartamassa vähän syvempään kun on elämä niin hienon hevosen luokseni kuljettanut.

Koskapa mikään muu kuin lomalla laajentunut gluteus maximus ei ottanut pahemmin osumaa, kipaisin takaisin satulaan ja sitten taas mentiin. Jätettiin se laukka sitten seuraavaan kertaan. Opettajamme käväisi välillä selässä ja katsoi ne laukat molempiin suuntiin. Kyllä ne toimivat mutta minut liikeen suuruus yllätti. Täysin. Siitä sitten ei ollut muuta tietä kuin suistua mätkis maahan.

Sörsselsonin ilme oli hyvä. Se katsoi minua täysin järkyttyneenä: mitä hemmettiä sä sieltä läksit hakemaan, kesken hyvän laukan??

Lopuksi Nuorimmainen kipaisi oman poninsa kyytiin ja kurvaili vartin verran sangen siistiä menoa.
Tälle viikolle pitäisi tunkea mahdollisimman monta ratsastuskertaa, otetaan nyt ilo irti kentästä ja opetuksesta kun ne ovat saatavilla. Niin kauan kuin persus kestää. Nyt on kipeä, syvältä. Häntäluu on ehjä eikä muitakaan oireita ole illan aikana ilmennyt joten tästä taidetaan selvitä pelkillä itsetunnon kolhuilla. Eivätkä nekään pahoja ole, lähinnä naurattaa.

Huomenna piti käväistä salilla pitkästä aikaa treeneillä, mutta jotenkin minusta tuntuu, että ohjelmassa oleva jalka/persusjumppa ei tule olemaan mahdollista.

Fillarilenkkikin hiottaa jo etukäteen. Pelkkänä ajatuksena.

Näin. Tämmöistä tänään. Illalla syötiin hyvin, grillin kautta tuli iltaeväs pöytään. Nyt köpöttelen saunaan, käyn äkkiä pesulla ja rojautan osumaa ottaneen persaukseni patjaan.

Huomenna lissee. Tämä on kivaa, me tahdomme lisää!
Kivaa huomista sinullekin, missä lienetkin.

PeeÄääs:
kuvat otti Esikoinen. Tahtoi itse mukaan ja nappasi kameran mukaansa.... ei se hevoskärpäsen puraisu taida niin vain parantua.