Mättöä ja sitä ihtiään, glamoröösiä hevostilan elämää

Jep. Takaisin arkeen. Tänään alkoi Operaatio Tallin vuosihuolto.
Ennen kuin ryhdyn enemmälti töitäni luettelemaan, pari sanaa hevosten kotiinpaluusta.

Eilen aamulla (olihan eilen maanantai?) hevoset vihdoin tulivat kotiin. Lähtivät peltoporsaina ja palasivat ratsuina. Yhdentoista aikoihin vilkaisin kylätielle ja sieltä sitä kipsuteltiin, ratsuina kotiin.
Eihän välimatkaa ollut kuin nelisen kilometria joten se oli ihan passeli matka käppäilä reissulta kotiin.

Töttis oli jännittänyt pikkuisen suojatietä, ne valkoset viivat ja etenkin niiden välit olivat kai hevosia syöviä kanjoneita joten niitä piti varoa. Sörsselson oli tahallaan vitkastellut jotta sai sitten ottaa ravilla kiinni.

Hienot hepat, hyvä mieli. Kävimme sitten autolla heittämässä ratsastajat takaisin kotitallilleen ja haimme  samalla reissulla hevosten kamat. Sörsselson sai oman satulan ja siihen piti oitis hakea sopiva (riittävän pitkä) satulavyö. Onneksi niitä löytyy kotikylän varustekaupoista ja vieläpä hyvillä alennuksilla.

Paljon ne ovat näinä viikkoina ehtineet kokemaan ja oppimaan. Meidän työmme alkaa tästä.
Siitä sitten enemmän aikanaan.

Takaisin perusasioiden äärelle. Lampaiden karsinan talvipatja piti poistaa. Koska meillä EI ole tähän tarkoitukseen soveltuvaa moottoroitua konetta, minä otin tukevan otteen talikosta ja ryhdyin mättämään. Pintakerros kuohkeaa ja kevyttä, syvemmällä kerrostumat paksuuntuivat ja olivat märempiä. Lopussa aivan likomärkiä. Ja painavia.

Niitä sen kymmenkunta kärryllistä tuuppasin tilusten takalaitaan. Viikko sitten tapahtuneen harmillisen satulasta suistumisen seurauksena osumaa ottanut perslihaksisto protestoi minkä ehti, mutta minä en ehtinyt kuunnella. Oli töitä tehtävänä.

Älysin kuitenkin iloita. Viime kesänä tiukaksi tallattua pehkua oli tuon harkkoperustan yläreunaan, nyt huomattavasti vähemmän.

Nuorimmainen jynssäsi hevosten karsinoita.

Tässä alemmassa kuvassa on Sörsselsonin tilataideteos, installaatio nimeltä Valuvat elämät.
Tarkka poika, hyvin tarkka. Vessa on vessan paikalla eikä siitä tingitä. Optimaalista ponnistuspaikkaa on talven aikana haeskeltu mutta yllätävän tarkka sihti, vai mitä?

Tuohon tarvittiin erilaisia liuotinaineita, terävää talttaveistä, ihmesieniä ja patapataa. Sekä lukuisa määrä muita astaloita ja neitienergiaa.

Lopuksi tuli Iso-J ja huitaisi roippeet painepesurilla pois. Nyt talli saa rauhassa kuivua muutaman päivän. Sitten alkaa maalaus ja osumaa ottaneiden puuosien korjaus. Jollakulla on nimittäin ollut tylsät talvi-illat ja hampaita on koeteltu pariin oven pystypalkkiin. Siihen tulee kulmarauta, loppuu jyrsiminen. Kalkkimaalilla vetäisen harkot ja metallimaalilla kalterit. Ikkunaverhoja ei tule.

Virkon-S:llä vielä loppusilaus ja sitten talli alkaakin olla valmis vastaanottamaan kolmannen talvensa. Heinäverkot otetaan taas käyttöön, Sörsselsonille ehkä metallinen häkkiversio.

Hevoset olivat kieltämättä vähän närkästyneen näköisiä kun tajusivat, että talliin ei ole yöksi tulemista. Vähän sellainen "hei nuija, me ollaan kuule Ratsuja ja Ratsut nukkuu yönsä tallissa, eksä hei tiedä ketä me ollaan?" -asenne ja ilmeet asenteen mukaiset. Ulos jäivät ja siellä pysyvät muutaman yön. Voi sitä mökötyksen määrää.

Naapuri kyllä oli astunut karhunpas-kaan ja löytänyt makuupaikan, alta puolen kilometrin päästä meiltä.  Mutta kun ne siellä Brysselissä tietävät, ettei täällä ole karhuja niin ei kai niitä sitten ole. Eikä kannata vakavasti ottaa vaikka pihoihin tulevatkin.

Varmuuden vuoksi täyteen virtaan ladattu akku on kiinni paimenessa ja hevoset lauta-aidan takana. Turvassa, toivoakseni.

Valittelin eilen... ööh, toissapäivänä (vuorokausi taisi juuri vaihtua), että en saa toimimaan kuvavirta -nimistä palvelua. Sehän on periaatteessa sangen kähvä systeemi jolla puhelimella näpätyt kuvat näkyvät langattoman yhteyden (??) avulla myös läppärillä. Vaan kun eivät näy, ainakaan sellaisina kuin minä ne olen mielestäni kertaalleen korjaillut.

No, tyydytään nyt tähän versioon. Kuvassa rakkain matkamuistoni Hispaaniasta. Siinä on oikeastaan kaikki olennainen.

Maanantaina palasimme vielä kerran reissuun, Ystävät tulivat illaksi torpalle ja oli kerrankin vähän reilummin aikaa vaihtaa kuulumisia. Ja syödä.

Jotain espanjalaistyylistä yriteltiin, tapaksia, sangriaa ja lihat grillistä. Hyvin syötiin.

Miehet saunoivat pidemmän kaavan kautta ja me naiset pistettiin taas kerran maailman asiat hollilleen.
Tänä aamuna kieltämättä väsytti vähän ja oikaisinkin hevosten ulkoistamisen jälkeen tuvan soffalle kissojen ja koirien vierihoitoon. Pari tuntia katosi...

Viime yönä oli Suuri Täysikuu. Sekin valvotti. Sosiaalisessa mediassa kiersi joku kuujuttu, tämä täysikuu on kuulema erinomaisen tehokas niille, jotka aikovat aloittaa elämässään jotain uutta. No minä päätin sitten luopua lampaista. Ja kunhan häntäluu suo, entistäkin tehokkaampi treenikausi alkakoon. Sekä ratsailla että salilla. Puoli vuotta ohjattua, kovennettua ja tiukkaan kontrolloitua tekemistä. Mukana muutama muu naiseläjä joka tahtoo pistää itsensä likoon tai ainakin vähän rankempaan mankeliin.

Siitä sitten lisää tuonnempana. Ei parane huudella suulla suuremmalla kun ei (Luojan kiitos) tiedä, mitä loppukesä ja syksy tuo tullessaan.

Ja tähän loppuun täysikuun ja alkavien uusien haasteiden kunniaksi vähän ilotulitusta viime lauantailta, Farewell, Imaginaerum -tour!

Mukavaa keskiviikkoa, missä lienetkin!

PeeÄäs: olkoot nämä ilotulitteet myös uuden HRH -prinssiperillisen kunniaksi! Monarkisti minussa huutaa hillittyä hurraata ja kohottelee kulmakarvojaan tämän kruunun... eikä kun päähineen äärellä: