Lomalla viimeinkin, voin ottaa iisimmin

Portinvartijamme on tuima kaveri. Enkä minä ikinäikinäikinä kyllästy Bougainvilleaan. Täällä näkee punaista, aniliininpunaista, liilaa ja valkeaa versiota. Meillä on tuommoinen palavanpunainen. Kuva ei todellakaan näytä värejä aitoina. Punaisuus korostuu liiaksi ja taivas näyttää valjulta. Tai toisinpäin. Ei hyvä. Kyllä seiskadee on tuotava tänne jotta saadaan kunnon kuvat hienosta kasvista.

Niin, täällä sitä nyt ollaan ja vähitellen alkaa tämä CdS (Costa del Sol) tulemaan tutummaksi. Tänään lähdettiin ihan hyvissä ajoin rohkeasti kohti ostoskierroksen ensimmäistä etappia. Perillisillä polttelivat lomarahat ja tokihan mekin tahdoimme nähdä vähän näitä kulmia ja seutuja. Eilinen meni jotenkin vain leiriytymiseen ja taloon tutustumiseen.

Talo on kiva. Just passeli kahden makuuhuoneen talo. Hätätilassa täällä toki majoittaa useammankin ihmisen, mutta sitten alkaa syntymään vessajonoja ja olemaan ahdasta. Talossa on etupiha ja etuparveke ja takapiha. Takapihalle paistaa iltapäivästä auringonlaskuun saakka ja tänään minä todellakin löysin itseni makaamasta lepolassesta.

Mutta ennenkuin pääsin lepolassen syliin, vaelsin kilometreittäin ostoskeskusten käytäviä, näin tuhansia kenkäpareja, tuhansia t-paitoja, toppeja, laukkuja, whatever. Tokihan ostoksia tehtiin ja suoraan sanoen älyttömän edullisesti. Huomaa, että talouden epävakaat ajat koettelevat todella kovin kourin espanjalaisiakin. Kaupoissa on valtavat aleprosentit ja silti isot ostoskeskukset kaikuvat tyhjyyttään.

Ajelimme hissuksiin rantakatua, hotelli toisessaan kiinni ja tien toisella puolella kilometreittäin uimarantaa, turisteja ja kaupustelijoita. Meillä oli hakusessa eräs tietty ravintoja ja Mr. Happy Singh, tarjoilija Luojan armosta, jolle minulla oli tärkeä viesti eräältä suomalaiselta hevosnaiselta.

Ravintola löytyi, mutta valitettavasti Mr. Happy oli tänään töissä toisessa saman omistajan ravintoloista. Nälkä näkersi sisuksia joten jäimme niille sijoillemme ja söimme älyttömän hyvät setit intialaista evästä.
Aterian jälkeen olimme valmiit kohtaamaan vielä yhden ostoskeskuksen tarjonnan.

Liikennehän täällä on vähän jotain muuta kuin siellä sarvikuonojen ja jäykkäniskaisten puusilmien kaupungissa joka myös kotikaupunkinamme tiedetään. Aika hupaisaa, nyt siihen kaikkia sääntöjä soveltavaan liikenteen rytmiin jo tottui. Eilen poljin apukuskin paikalla olematonta jarrua niin, että kinttua kivistää penikkatauti. Leuat louskuttivat tyhjäkäyntiä vielä aamuyöllä. Tänään mikään ei ollut liikennettä kummempaa.

Kotiinpaluu kävi jo työstä. Ajoimme ansiokkaasti oman liittymärännimme ohi sekä mennen, että tullen ja kävimme jossain hemmetinkorven tietulliasemalla kääntymässä. Ja vielä sittenkään emme osuneet ensimmäisellä yrittämällä oikealle kadulle vaan tehtiin kunniakierros jo tutuksi tulleen Lidlin kautta.

Tässä näytteet paikallisen Lidlin hyvän viiniosaston antimista. Älyttömän kivaa punaviiniä, 3,99 €. Oli kalleinta mitä löysin.

Sattumalta osuimme erään hakemani kampaamon kohdalle ja sain buukattua maanantaille ajat. Minä tasoittelen värieroja ja Iso-J ottaa perinteisen piänleikkuun, 10 euroa.

Niin paljon kuin arvostankin kotikaupunkini palveluja ja erityisesti Johannan ansiokasta aherrusta kuontaloni kimpussa, aion tällä reissulla tehdä yhden elämäni edullisimmista raidoituksista. Once in the lifetime.

Kun raidoitettavaa hiusta on lähemmäs metri pituutta ja tuuheutta tuplamäärä per neliösentti, sitä ihmeesti oppii arvostamaan sitä, että saa kampaamokäynnin muutamalla kympillä.

Palaan kyllä uskollisesti Johannan tuoliin tämän yhden syrjähyppyni jälkeen. Tämä on tämmöinen lomaromanssi joka ei toistaiseksi kanna pidemmälle.

Vanha kunnon Välimeri, kaukana tuolla

Kun sitten vihdoin saimme volkkarin parkkiin ja kassit, pussukat ja nyssäkät hinattua perille, tuntui kuin olisi raatanut täyden työpäivän. Vetäisin siis itseni äkkiä vaakaan lepolassen syliin ja löhnötin siinä auringonlaskuun saakka.

Ja tein sen niin hyvällä omallatunnolla, että tiesin olevani lomalla. Ja loman tarpeessa. Makasin kuin lisko, puolihorteessa. Välillä selasin akkainlehden human interest -haastatteluita, välillä siemaisin kylmää valkoviiniä. Välillä vain torkuin. Aika ihanaa.

Söimme myöhäisen koti-illallisen jonka kokkailin vanhasta muistista kaasuliedellä. Semmoinen pitäisi kyllä hommata kotiinkin. Hybridiliesi. Sähkö, kaasu ja kiertoilma samassa koneessa, kokkaajan ilo.

Nyt täällä on taas säkkipimeää, koirat räksyttävät ja kissat mouruavat.

Huomiselle kaavailtiin tutustumista Puerto Banuksen markkinoihin, lounasta sataman liepeillä, rakkaan kuomaseni Nempan tapaamista ja rantsussa löhöämistä.

Ei paskempi perjantai. Tähän ei voi tottua, sillä tämä on lomaa. Loma ei olisi lomaa jos sitä jatkuisi ikuisesti. Meille kaikille tämä on tosi tarpeellista yhteistä aikaa ja rentoilua. Jaksaa taas arkea ja ankeita aikoja. Ne tosin ovat kaukana nyt.

Ja vielä tähän loppuun, The Koirakassi ja kimppakissamme Rusina:

Tämä oli saatava!

Rusina onkin semmoinen kulkija, ettei sille kelpaa whiskassit eikä muut kissapöperöt. Mortadellamakkara sen sijaan uppoaa kuin ne kuuluisat hohtimet kaivoon.

Mukavaa iltaa ja viikonloppua, missä lienetkin!
Me katsomme nyt uusimman Wallander -leffan. Kirja loppui haikeasti, jännityksellä odotan saako leffaversio silmähiet pintaan.

Lomamusaa: 

Raappana

JVG