Mitä jäi käteen?

Kato vaan, ei se enää mitään muista!

Vanha vuosi kääntyy kohta viimeiselle tunnilleen ja ensimmäistä kertaa tänään istahdin vanhaan tuttuun tuoliini ja näppäsin MacLäppärin tulille. Tässä hiljalleen varisevan joulukuusen katveessa on hyvä ja rauhallinen olla. Koirat piereskelevät, astianpesukone hyrskyttelee ja kauempaa kuulen telkkarin joutavan jollotuksen.

Sauna teki terää ja elpaannutti ne lihakset, joita iltapäivällä piinasin huolella, monellakin eri veivauksella. Tein oman henkilökohtaisen ennätykseni, painoja oli pakassa lisää ja sen päälle tulevat kruununjalokivet, lankkusarjat viimeistelivät harjoituksen. Syksyllä pysyin ns. pidossa huissit 20 sekuntia, mutta tänään kellotin ajan 3,02. Siis: KOLME MINUUTTIA. Vielä olisi mennyt muutama sekunti lisää, mutta vain puhtaat sarjat lasketaan joten päätin lopettaa hallitusti, en romahtaen.

Noita sarjoja teen kolmella eri tavalla, kaksi kutakin. Peruspito, pito jalannostoilla ja kylkipidot. Kaksi kertaa maksimi per harjoitus. Kyljet tietysti omina osinaan. Hyvillä mielin kuittasin itseni salilta ulos. Tämän vuoden tavoite on saavutettu. Vaakalla en ole käynyt enkä mene. Hyvä olo kertoo enemmän kuin vaa'an lukemat. On muuten hankala taivutettava tuo vaaka. Siksi en sen kanssa pelaa ollenkaan.

Yritin tänään kelailla vuotta taakse päin. Olen varmaan maailman pinnallisin ihminen (ja teen sen useimmiten mielelläni) kun muistan lähinnä kaksi asiaa. Vesisateet ja liikunnalliset saavutukseni. On niitä oikeasti paljon muitakin mutta nuo kaksi nousevat päällimmäisenä mieleen.

Terveenä on saatu olla. Jotain pientä nuhaa, köhää ja kuumetta. Muutama migreenipäivä ja Nuoremman  Perillisen katkenneet kädet.

Iso-J nyt on aina jostain kohti kipeä, mutta onneksi ei mitään sellaista mihin perusburana ei auttaisi. Hierojalle ja niksauttajalle on maksettu lihashuollosta paljon ja se on maksanut itsensä takaisin moneen kertaan. Venyttely auttaisi paljon. Kissat harvemmin valittelevat jäykkyyksiään...

Härnään nyt kohtaloa oikein huolella kun muistan kiitellä hevostenkin terveystilannetta. Vain yksi ontumistapaus (Tössellä) joka sekin meni ohi kipupiikillä ja kolmen päivän kuurilla. Mikälie kolhaisu.
Eihän niiden kestävyyttä ole äärirajoille viety vaikka kumpainenkin on kuluneen vuoden aikana uudelleenratsutettu.

Soosipossu aloittaa hankijumppakaudella laukkaharjoitukset, samoin tekee Tösselitamma. Keväällä, jos Luoja suo, ne lähtevät kerran kuussa viikonlopun pituiseen tehotreeniin ja tulevat sitten kotiin sulattelemaan oppimaansa.

Hissuksiin edetään, silloin ehkä ehtii havaitsemaan tulevat katastrofitkin. Tai ainakin painaa paniikkinappulaa ja lukea viimeiset loitsut.

Kissojen nuppiluku on näköjään vuodenvaihteessa vakio. Neljä plus kolme meillä ja Patsymuumio Äitikullan hoivissa. Patsylla ei ole enää suussa kuin kieli ja takahampaat joten kermavellillä se elelee. Paksusti. Tuo plus kolme meinaa niitä Ellin jokavuotisia yllätysvauvoja. Vaan sekin peli loppuu tähän vuoteen. Plus kolmesta kaksi etsii vielä omaa ymmärtäväistä kotia. Painotan sanaa ymmärtäväinen.
Ne on ihan pimeitä, kaikki kolme. Elli nyt on mitä on.

Koiramäärä on tuplattu. Peetu pikkupistiäinen saapui kesän lopulla. Yllättävän positiivinen kokemus ollakseen Jack Russelin terrierin urospentu. Kasvattajalta on tullut tukea, tsemppiä ja kannustusta paljon ja oma kokemus terrierinpenikoista on sekin auttanut yli pahimpien sudenkuoppien. Murrosikä iskee sekin kevään edetessä, myös koiraan. Uskoisin pärjääväni tällekin koiralle niin, että rauhanomainen yhteiselo jatkuisi tulevana kesänäkin. Ei meiltä yhtään pitovaikeuskoiraa ole lähtenyt, ei lähde nytkään.

Nassepappa, Tupaterrieri on ollut korvaamaton apu tässä asiassa. Juoksuttaa pennusta pahimmat ärinät pois ja painii väsymättä. Sekin on nähty, että Nasse painaa käpälällä penikkaa tatamiin ja pentu rimpuilee tassun alla, äristen kuin näätä. Nassen ilme on pyhää arvokkuutta, siinä on koirasetä tehtäviensä tasalla ja nuori juippi siellä missä pitääkin, pahnan pohjimmaisena.

Kanaset voivat nekin hyvin. Kanan elämä on vain niin lyhyt, että myös menetyksiä siipikarjan suhteen on kirjattava aikakirjoihin. Tulopuolelle merkataan yksi kuoritunut tipu ja muutama uushankinta.
Vanha kunnon Kullervo The Kukko siirtyi taivaallisiin ilmavoimiin. Sijainen hommattiin, mutta unohdettiin nimetä. Siellä se Nimetön Kukko nyt häärää.

Lampaat voivat hyvin, edellinen päivitys koski niiden kuulumisia. Hyvässä villassa ja ilmeisen hyvässä lihassakin ovat. Äitikulta on kutonut monet sukat ja lapaset omien bäbättimien villoista. Kaikki ovat kiitelleet lämpimiksi.

Sää oli mitä oli. Kesä sateinen eikä syksykään tuottanut pettymystä, sateiden suhteen.
Nyt ollaan nollakelillä, ehkä hitunen pakkasen puolella.

Lunta on maassa reilu 20 senttiä, nietospaikoissa enemmän.

Torpalla on käynyt vuoden aikana paljon väkeä, sukua, ystäviä ja tuttuja. Naapureiden kanssa ollaan edelleen puheväleissä ja uusia tuttavuuksia on tullut lisää. Virtuaalivieraita on häkellyttävä määrä, Torpan blogin lukijoita on jo 42. Tyhjästä aloitin ja nyt teitä on jo noin monta. Plus kaikki anonyymit lukijat päälle. Kävijälaskuri kierähti uusiin kymmeniintuhansiin, nyt rullaa lukema 60000 plus vähän päälle.

Kiitos teille kaikille.
On mukava jakaa tätä arkea iloineen ja ahistuksineen kanssanne. Aina löytyy vertaistukea, tsemppiä ja kannustusta. Joskus olen saanut ilmeisesti tarvitsemaani ravisteluakin, kiitos myös siitä.

Nyt on syytä piipahtaa vielä kerran tallissa katsomassa mitä hevosvoimat tuumaavat tämän illan ilotulituksista. Toistaiseksi eivät ole tuumanneet mitään. Paitsi valitelleet heinien hupenemista.

Tästä vuodesta jäi käteen hyvää mieltä. Oli tasainen ja turvallinen vuosi. Elämää, ei sen vähempää.

Huomenna uusi vuosi ja armo uus.
Kiitos tästä vuodesta, nähdään ensi vuonnakin.