Laiskoja laulattaa

Näillä laiskureilla laulaa hanuri, ilma on sakeana nukkuvan tupaeläimen päästöjä! Kissan ruuansulatuselimistössä vaeltava hiiri tai koiranpennun nakertamat lantapallerot eivät ole mitenkään raikkaita päästessään hännänalusesta takaisin valoon.

Nassen tyylinäytettä en tullut kuvanneeksi, Sir Nasse tarjosi edellisen postauksen kuvaparaatin joten jätin koiran tällä kertaa rauhaan. Pappakoiran päästöt eivät sen sijaan ole yhtä huomaavaisia.

Viikonloppu meni ja nyt ollaan jo pitkällä kolmannen adventin illassa. Nyt vasta muistin tuikata kynttilät tulille. No säästyypähän enemmän aatonaatolle, kinkunpaistossa menee myöhään ja se on mukavampaa kynttilänloimotuksessa.

Kalenterit menivät pikkuisen remonttiin ja yksi ennakkoon odotettu meno piti perua. Harmi sinänsä, häät ovat aina iloinen tapahtuma, etenkin kun kyse ei ole omista häistä. Tämä pari vihittiin 12-12-12 mutta kemut olivat lauantaina.

Tänään oli kuitenkin jo armo uus. Perilliset touhusivat Neiti Hevoisen kanssa pellolla, tuiskussa ja viimassa. Onneksi lunta ei tullut ihan etelän malliin. Rouva Anoppi raportoi, että Espoossa oli tullut lunta yhdessä tuokiossa parikymmentä senttiä. Ja kun tietää ne Mankkaan kapeat kujat, alkaa lumikolamiehillä olla kohta tukalat paikat mihin lumet mättää. Meillä se ei ole mikään ongelma, tonttia on sen verran ettei tarvitse naapurin puolelle yönkähmyssä aurata.

Tähän saakka lähes kaikki tänne manatut lumikuurot ovat menneet vain tontinreunaa viistäen yli, suurimmat sateet on saanut ison veden läntisen laidan tienoot. Kyllä sieltä kuitenkin vielä lunta piisaa meillekin, viimeistään maaliskuussa ropsahtaa pientilallisen riesaksi metrinen hanki jonka sulamista saa yrittää jouduttaa kaikilla mahdollisilla loitsuilla ja manauksilla. Ja silti vaan sataa lisää.

Ja se joka lohduttelee minua silloin uusi lumi on vanhan surma -löpinällä, saa taatusti K-18 palautetta.

Koska olin tänään oitis aamusta saanut paljon aikaiseksi, pakkauduimme autoon ja karautimme joulumarkkinoille.

Myyjiä oli paljon ja väkeäkin yllättävän paljon. Itse pysyin raudanlujana enkä sortunut englantilaisen fudge-myyjän houkutuksiin. Mutta toki avustin Äitikultaa valikoinnissa. Näin varmistin sen, että armottoman karkkihampaan kolotuksen hetkellä voin kipaista naapuriin ja ruinata vähän ensiapua.

Iso-J riehaantui hollantilaisten (salami)makkaravalikoimien edessä ja kassi painoi valehtelematta kaksi kiloa. Toinen pussukka pullisteli hollantilaisten juustojen painosta. Niiden häivyttämisessä minäkin voin avustaa, savujuusto on vastustamattoman hyvää.

Markkinoiden houkutusten jälkeen olikin hyvä tuuletella tuoreiden donitsien, loimulohen ja makkaroiden käryt nenästään ja siirtyä äheltämään jalkaohjelman pariin. Ja kyllä, siellähän se 80 kilon haaste odotti heti jalkaprässissä. Tämän siitä saa kun manaa :(

Olin ihan varma, etten saa semmoista painovastusta liikahtamaan milliäkään, mutta niin vain sinnittelin koko sarjan läpi. Ja sitten toisellekin jalalle.

Kotiin päästyäni olin kohtuullisen tasaraha ja tattis, vähän niinkuin Veli Milton näissä kuvissa. Hätistin perheen talliin ja hevoshommiin, itse jäin sovulla hellan ääreen.

Nythän tässä joutaa itsekin sohvanpohjaan, ensi viikko on kiireinen. Enkä ole kiireineni yksin, moni muukin havahtui viimeistään tänään siihen viiltävään faktaan, että jouluaatto on ensi maanantaina. Auh, se todella sattui kuin olisi metrisellä halolla huitaistu. Niin paljon tehtävää, niin vähän aikaa.

Koska kiireitä on luvassa, tämä ilta on syytä pyhittää huolelliselle suunnittelulle. Soffalla luonnollisesti.
Ehkä tirautan tilkan punaviiniä inspiraatiota kiihdyttämään. Jotenkin minusta tuntuu, että olen sen ansainnut.

Vedä henkeä sinäkin, missä lienetkin.