Ensimmäiset kuvat

Ellihän se siinä ja kissakehnon alla kolme pörröistä pennukkaa. Rietastelun tulokset ovat saaneet silmänsä auki ja eipä aikaakaan kun niitä pirulaisia mönkii tuosta luukusta maailmaa valloittamaan. Toistaiseksi keskittyvät vain kasvattamaan itseään maitobaarissa. Järkihän ei näille juurikaan voi kasvaa, tyhjästä on huono ammentaa.

Pennukat eivät ole mitenkään erityisen kuvauksellisia vielä, pehmeitä, pieniä ja pörröisiä vain. Eivät ne juurikaan ääntele ja eteneminenkin on vielä enemmänkin ryömintää. Mutta kunhan pikku pistiäiset saavat jalat allensa, sitten niitä viedään.

Meillä oli eilen, perjantaina armottoman aikainen ylösnousu, hevosetkin olivat järkyttyneitä kun räpsäytin talliin valot päälle tuntia liian aikaisin. Kumpainenkin siristeli silmiään ja pyöritteli päätään kun aloitin nuttujen pukemisen ja valmistautumisen ulkoilupäivään.

Koska meillä oli Suunnitelma, se vaati uhrauksia myös hevosilta.
Suunnitelman kohteena oli Kuopio ja siellä Matkuksen kauppakeskus. Keskus, helvetti, taivas? Ihan mikä vaan, mutta juuttaan iso se on. Kun noin kymmenen aikaan kurvasimme pihaan, siellä parveili sankoin joukoin liikenteenohjaajia viittilöimässä tulijoita oikealle sektorille. Me saimme tietysti ns. paalupaikan, pääoven tuntumasta. Iso-J on melkoinen parkkihaukka, aina eturivissä.

Perilliset viettivät vapaapäiväänsä vinguttaen pankkikorteiltaan monen viikon viikkorahat ja vaivalla säästetyt eurot, me Iso-J:n kanssa norkoilimme vähän siellä sun täällä. Väljää oli käytävillä ja syömäänkin olisi mahtunut.

Pari tuntia myöhemmin käytävät olivat ihmisvirroista tukossa, kassajonot joka paikkaan kymmenien metrien pituiset ja toppatakeissaan kuumottavat ihmiset enemmän tai vähemmän kiukkuisia. Me poistuimme paikalta. Tulijoita näytti riittävän, liikenteenohjaajat telkesivät yhden sisääntulorampin kokonaan, en tiedä mitä kautta sinne loppujen lopuksi pääsi sisään.

Poistuimme siis ns. kreivin aikaan. Kaupungillakaan ei tarvinnut yksin pyöriä, oli väkeä ja tungosta. Veronpalautukset ja monelle vapaa perjantai saivat väen liikkeelle. Hyvähän se on, että asiakas liikkuu ja käy pyydyksiin.

Kotimatka taittui kiivaassa lumipyryssä, välillä tuntui, että käsikopelolla pääsee turvallisemmin eteenpäin. Mistä niitä itsevarmoja kaahareita riittää? Taas kerran näin pari sellaista ohittelijaa joilta pitäisi ottaa kortti pois ja pistää vähäksi aikaa miettimään. Ensin roikkuvat kilometritolkulla kontissa, sitten keskiviivan päällä ja lopulta ohi, näkyvyyttä noin kymmenen metriä. Itse kuitenkin posottelin ihan reipasta vauhtia mutta näköjään aina jollain on vielä vähän isompi kiire.

Iso-J kuorsasi apukuskin penkillä eikä tiennyt täpäristä tilanteista tuon taivaallista. On siinä miehellä hyvät hermot ja luottamus meikäläisen ajotaitoon kun pystyy täydelliseen kokovartalorentoutukseen sillä samalla hetkellä kun silmänsä sulkee. Tai sitten ei uskalla katsoa. Makaa hiljaa silmät kiinni ja lukee äänetöntä tielläpysymisloitsua.

Minä sen sijaan en nuku sen enempää lentokoneessa kuin autossakaan, junassakin vain vartin pätkissä.
Mutta kun illalla pääsin omaan petiini, ei Nukku-Mattia tarvinnut pitkään vikitellä. Tuli ja kolkkasi ja vei mukaansa.

Dallaskin jäi tallentamatta, täytyy kaivella se tänään jostain tv:n nettiyhteyden takaa.

Tänä aamuna taas aikainen ylösnousemus, heinänhakureissulle piti lähtemän. Ja nyt on loppuvuodeksi heinää, viisi jättipaalia hyvää, kuivaa ja vihreää heinää.

Seuraavaksi ohjelmassa on kaupunkireissu, vien Esikoisperillisen katsomaan Robin -elokuvaa ja sen jälkeen yökylään. Itse luikahdan salin rauhaan reuhaamaan jalkasarjojeni parissa. Nyt jo hieman hiottaa minkälaiset painot ja sarjat siellä odottavat. Voipi olla, että illalla hapottaa totisesti.

Vaan antaapa hapottaa. Meikälikka kipaisee pihasaunan uuden kiukaan löylyihin. Se on lauantain luksusta se.

Mukavaa lauantain jatkoa, missä lienetkin.