Yleensähän kai pidetään 13. päivää riivattuna tai ainakin onnettomuuksien päivänä. Omassa elämässä ovat kyllä isoimmat jutut osuneet juuri tälle nimenomaiselle päivälle.
Se, että tapasin Ison-J:n juuri 13.9., joka siis oli perjantai, on tulkinnasta riippuen joko poikkeus joka vahvistaa säännön, tai sitten samaa sarjaa. Näkemykseni tästä asiasta korreloi täysin mainitun parisuhteen kulloisenkin tilanteen kanssa.
Nyt hengästyttää tuommoinen sivistyssanoilla kikkailu, ajattelu kun EI tunnetusti ole vahvin lajini. Siinnoli kummiskin vitsi. Ehkä.
Kurkkua karhentaa ja piti vetää villasukatkin vanhojen ratsastuspolvisukkien päälle. Seuraavaksi täytyy tuikata iso uuni tulille. Sitä ennen ryyppään pipetillisen Vilustusta.
Tutustukaa muutkin Majakarin sivuihin, sieltä löytyy apu vaikka mihin vaivaan. Ja kuvaterapiaa kukkasten myötä.
Perjantai 13 päivä on pitänyt sisällään monenlaista - niin merkittäviä iloja kuin surujakin. Edellinen perjantai 13. osui kesäkuulle 2008. Silloin lopetettiin Tinna, toinen issikkani. Se oli surkea päivä, mutta eteenpäin on eletty.
VastaaPoistaTänään on ilojen päivä - talon suurin epätoivon paise eli pesuhuone pesee kasvojaan uusien kaakelien avulla! Sielukin riemuitsee, niin hieno siitä tulee!!!! Olen koko tämän viikon raatanut siellä rakenteiden pohjatöiden kanssa ihan uuvuksiin asti. Nyt tuntuu juhlavalta kun kaiken räpellyksen jälkeen tulee valmis pinta näkyviin. Ja se hirveä syvä turkoosi vesieristyskerros peittyy viileään, rauhalliseen valkeaan. Olen ihan huojentunut! Ja ennen kaikkea: minun ei ite tarvi laatoittaa. Keittelen vain hernekeittoa rennolla otteella.
Majakarin sivuilta voi tutustua halutessaan meidän puuhiin täällä Raahessa. Mutta lyhyesti esitellen olen puolikypsä naiselävä, perheeseen kuuluu kahden lapsen ja oinasmiehen lisäksi viisi kissaa ja yksi issikka sekä suokki. Työni teen yrittäjänä, olen koulutettu hieroja, vyöhyke- ja fytoterapeutti. Harrastan yrttituotteiden valmistusta ja Intohimo on puutarhassa. Aikuiseksi en kai koskaan kasva.
Taidan mennä hämmentämään hernekeittoa...
Oi ihanaa Tita, voin kuvitella sen ensisuihkun/kylvyn autuuden uudistetussa kylppärissä. Hampaitten pesukin voi olla juhlaa.
VastaaPoistaSinähän sitten konsultoit minua jahka meillä päästään freesaamaan märkätiloja. Ovat nyt niin kovin muodikasta retroa vuodelta -85 -OMG! Mäntypaneelia ja beigeä kaakelia, oh yes.
Pahus kun olis toimiva kamera, niin olisin voinut vaihe vaiheelta dokumentoida projektin. Paitsi siitä alkutilanteesta en olis kyllä kirveelläkään ottanut kuvaa. Oli se vain niin hirvee, ettei mitään rajaa. Koitan pyyhkiä menneisyyden niiltä osin omalta kovalevyltäkin.
VastaaPoistaNyt talon Uros siellä kaakeloi. Tää hyvä ystävä toi ammattitason vermeensä tänne, laatoitti malliksi yhden seinän, ohjeisti ja jätti loput talonväelle. Ihme että yleensä pystyi laatoittamaan, sillä hän on ollut vain vähän toista kuukautta sitten polvisaranan vaihdossa. Ei mikään pikkuleikkaus. Eikä mikään hento pieni kaveri...
Hmmmm, onkos nämä esittelemättä jätetyt pesutilat remonttia edeltävältä ajalta nyt semmoisia luurankoja siellä kaapin kätköissä ;-)
VastaaPoistaHommaa nyt äkkiä jostain joku kamera, pitäähän sitä kuvia nähdä, edes uutena. Ja onkohan sun parasta pysyä poissa laatoitushommista? Meinaan siinä voi äkkiä laastia roiskahtaa kuupallinen hutiosoitteeseen...
Meilläkin on se periaate, että vanhaa taloa asuttaessa on yksinkertaisesti pakko oppia sietämään keskeneräisyyttä, repsotusta ja keskenään riiteleviä värejä, esineitä ja materiaaleja. Pää hajoaa alta aikayksikön jos kaikki pitäisi olla viikossa valmista ja uudenveroista.
Tästä inspiroituneena lähdenkin kuvaamaan puistattavan liesituulettimen. Se on oikeasti elävä outo organismi, ruma, epähygieeninen ja iljettävä. Sillä voittaisi mennen tullen "Vuoden kauhein keittiövaruste" -kilpailun. Uusi, uljas tuuletin odottaa kyllä vielä muutaman viikon paketissaan. Asennetaan jahka ehditään.