lauantai 31. heinäkuuta 2010

Jälkilämmöistä Kymppikerhoon


Nasseakin nauratti kun tavernan penkille istahti rapsuteltavaksi.
Hymy oli itselläkin herkässä kun torstai-iltana karautettiin torpan pihaan.
Helle-ennätys +37,2 oli ihan paperia meidän mäen lukemien rinnalla, vaan kun ei ole virallinen mittari niin ei kerrota kenellekkään :-)

Olipa ihastuttavaa kamojen purkuoperaation jälkeen parkkeerata bärsse tavernan penkkiin ja nautiskella helle-illan jälkihiestä. Ilma oli tahmean kostea ja mittarissa puolen yön aikaan +28.

Minkään näköistä myrskyä, mylvintää saati sateitahan täällä ei havaittu. Savonlinnassa yöpyneet ystävämme olivat ns. myrskyn silmässä. Vain älyttömän hyvä tsägä piti huolen, ettei mini saanut kipeää viereen kaatuneista puista.

Kuva ei tietenkään anna oikeutta upouusille tunnelmalyhdyille mutta kertoo ehkä idean.

Perjantaina saatiin kauan odotettu kihlapari visiitille ja myöhäänhän se ilta venyi. Taisi kello lähestyä aamukolmea kun kiipesin yöorsille.

Tämä päivä meni ihan harakoille, ei vanha jaksa enää valvoa.

Onneksi piristystä saapui autolastillinen, kiva Satu ja Olli kun kävitte! Ja kiva kun likatkin viihtyivät.
Kuvassa Nasse raittiusmies paheksuu irvistellen röppötörpön lemahdusta. Muuten kelpo koira muttei älyä oluen päälle pätkääkään.

Nyt vielä katse yläilmoihin. Punaisena rusottava taivas olkoon torpan tervehdys kymppikerhon kunniaksi. Ihan täysin käsittämättömän uskomatonta, että tätä a) vielä jaksan ylläpitää b) joku vielä jaksaa klikkailla auki c) on oikeasti aika hauska ylläpitää.

Kovasti paljon kiitoksia kaikille julkilukijoille, satunnaisille kävijöille, salarakkaille ja muille blogiin eksyjille.

Tässä vielä loikan mallia uusiin lukemiin, torppa hiljenee kuun vaihteen ajaksi! Kiitos vielä kerran, ystävät, tuttavat ja kaverien kaverit. Myös te "kampaajalla roskaa lukevat", thänx!

See you sitten, vielä on kesää jäljellä!

7 kommenttia:

  1. No nih... ei siis ole talo kaatunut eikä sähköt kadonneet! Kuitataan teidät turvallisesti elossa oleviksi!

    Upea iltaruskotaivas kerrassaan!

    VastaaPoista
  2. Juu, borta bra men hemma bäst, näin se vaan on.

    Nopeasti sitä tottuu sääoloihin, tänään piti hakea hupparia niskaan kun tavernan mittari näytti vähäpätöistä +21 lukemaa iltaysin aikaan ;-)

    Pikkupistiäiset eli Pupunaamat saivat kotiinpaluumme kunniaksi punkkiliemet niskaan ja heijastinpannat kaulaan. Nyt roikkuvat kuin hyperaktiiviset marakatit pihasalavassa, valtava kiipeilypuu. Ja mikä upeinta, tulevat sisään nukkumaan!!

    VastaaPoista
  3. Se on sitten Augusti, Elokuu! Ihanaa!

    Edellisestä kommentista unohtui ns. ajatus. Tyypillistä.
    "Ja mikä upeinta, tulevat sisään nukkumaan!!"

    Niin, siis oikeasti ne syövät, käyvät hiekka-pytyllä ja menevät nukkumaan. Eivät aloita hilluntariehumisia. Odotettavissa naarmuttomia otsanahkoja kun killinpillien kiitorata onkin pihapuun rungolla eikä nukkuvien naamoilla :-)

    Nyt unille, ei vanha jaksa valvoa.

    VastaaPoista
  4. Kiva kuulla, että Torppa ja kulmakunta säästyi myrskyltä...olin jo hetken huolestunut ja tänään- siis eilen piti rimpauttaa mutta Nemppa valvoi rallin viimeistä huoltotaukoa ja katsoi keihäsfinaalia, kummasti päivät valuvat kuin juoksuhiekka. Maanantaina töihin, suuntana Kokkola- kummallinen ajatus mutta eiköhän se siitä...päivä kerrallaan.

    VastaaPoista
  5. Viimeistä lomapäivää täällä vietän minäkin. Puutarhatöiden merkeissä - kuinkas muutenkaan.

    Itse asiassa tosi mukavaa aloittaa taas työt! Ja kunhan koulut alkaa, niin elämä muutenkin normalisoituu rutiineikseen. Hyvä ja siunattu asia sekin.

    VastaaPoista
  6. Niinpä Tita. Kaikella on puolensa. Olisin kuitenkin voinut olla lomalla vielä toisen mokoman lisää, ehkä sitten olisin ehtinyt tehdä edes puolet työlistan askareista?

    Aasipäivät Tähtelässä onnistuivat loistavasti, edellisessä kirjoitelmassa esiintynyt Heikki-muuli vei koulu-ja esteluokan voitot ! Hipii : ))

    Tänään aiheesta pitäisi tulla pätkä 10 uutisten kevennyksenä ?

    VastaaPoista
  7. Kevennys nähty. Aasien kanssa puuhaaminen on hyvähermoisten ja huumorintajuisten ihmisten puuhaa... :P

    VastaaPoista

Tip of the day:
Kannattaa tallentaa vaivalla väsätty kommentti ctrl-c komennolla ja mikäli julkaisuvaiheessa tekstisi lehahtaa taivalle, sen voi palauttaa ctrl-v komennolla takaisin.

Ja nyt sitä kommenttia väsäämään. Saa lähettää terveisiäkin!