Välihuuto !

Torppa kuittaa saamaansa kyselyyn ja kertoo, että kaikki on hyvin.

Kaikenlaista pientä puuhaa ja askaretta, välillä enemmän, välillä vähemmän. Laiskuuskin ajoittain houkuttaa ja tänään luin lähes yhtä soittoa yhden kirjankin, pikalaina kirjastosta.

Heinäkuu näyttäisi päättyvän siedettävän lämpimissä mutta pilvisissä merkeissä, vettä saisi vähän sataa että porkkanan kasvu pääsisi oikein kunnolla vauhtiin.

Peetu on trimmattu näyttelyä varten ja tallin vuosihuolto edistyy välillä hitaammin, välillä jopa ihan vauhdikkaasti.

Välihuuto päättyy tähän. Palataan. Elokuun ensimmäinen päivä lähestyy... :D

Väliraportti remppatyömaalta

Ennen varsinaista rempparaporttia (koostuu ennen-jälkeen -kuvista, tästä väliraportista ja loppuraportista) tyrkkään yleisön pyynnöstä jokusen kuvan siitä, missä nyt mennään.

Nasse-Setä saa kuitenkin luvan aloittaa. Tottunut poseeraaja on esiintynyt Torpan päiväkirjoissa niin Pääsiäiskoirana kuin rillimallinakin joten nämä päähinekuvat ovat Nasselle ihan perusmeininkiä.

Siskolikka tuli Torpalle perjantai-iltana ja lähti äsken. Mukana oli muutama (!!) laatikko muutosta ylijäänyttä tavaraa, myös nuo karvaiset paljettikorvat ja tiara.

Kerrankin sää oli suosiollinen ja lauantai-illan eväät saimme nauttia vanhassa kunnon Takapihan Tavernassa, lempeässä ja ihmeen sääskettömässä kesäillassa. Tähän tulisi kuva eiliseltä, mutta koska se manattu Kuvavirta kiukuttelee taas, laitan kuvan perjantai-illan myöhäratsastukselta. Vai olikohan se torstai? Anyway, Nuorimmainen kävi peltolenkillä peltohevosen ratsuhevosen kanssa.

Siitä olen kuitenkin satavarma, että eilen kumpainenkin Perillinen (!!) ratsasti tehokkaasti. Persvammautunut minä yritin katsoa maastakäsin menoa, toimia liikenteenohjaajana ja vahtia, ettei kukaan roikkunut ohjassa tai tehnyt mitään ehdottoman kiellettyä. Eivät tehneet. Tekivät hyviä tehtäviä ja Sörsselson sai taas esiintyä liitokaviona. Töttis oli vähän vaisu ja etenkin myötäpäiväkierroksessa jopa haluton. Pitää vähän kopaista lihaksistoa jos siellä olisi vähän jumia.

Tänään Töttis on ollut vielä astetta vaisumpi ja köhinyt, tyrkkään illalla pari uskomuspilleriä kitaan ja katsotaan aamuun asti mikä vointi. Täällä päin on todettu myös harmillista vaivaa, hevosten pääntautia eikä olisi ollenkaan poissuljettu, että meilläkin olisi se pöpö nyt käymässä. Testejä ei ole (vielä) otettu, noita viruksia on niin paljon, että se voi olla periaatteessa ihan mitä tahansa muutakin.

Nytkin istuksin tässä Takapihan Tavernan tuolissa ja mulla on suora sihti laitumelle. Kumpikin syö ja chillaa aivan tavalliseen tapaan. Köhimistäkään ei kuulu. Ainoastaan vieno raadonhaju löyhähtelee nenääni jostain. Arvaan Veljesten olleen asialla. Puolikkaita hiirentynkiä löytyy milloin mistäkin.

Nyt sinne remppatyömaalle. Koska en löydä kaikkia kuvia alusta saakka, laitan kuvia tämän päivän tilanteesta. Huomenna tulee vielä Päällikön Esimies katsomaan tehdyn työn ja sitten ollaan omillamme.

Tämä on näkymä takaovelta, tupaan mennään tuosta edessäolevasta ovesta. Lähinnä pyytäisin kiinnittämään katseet tuonne katon ja seinän yhtymäkohtaan, noita listoja on veistetty tarkkaan ja ajatuksella, että istuvat noin nätisti. Kuva ei tee oikeutta työn jäljelle.

Eikä ole itsestäänselvää, että satavuotiaassa torpassa kaikki seinät olisivat ristimittavaaterissa kaikkiin suuntiin. Niillä on kesäelämä ja talvielämä ja sen mukaan on elettävä.

Meillä oli suunnaton tsägä, että saatiin niin tunnolliset ja työstään ylpeät miehet töihin. Ei tarvinnut jälkiä siivota eikä kamoja keräillä pihamaalta. Työmaa oli siisti ja järjestyksessä koko ajan.

Tässä kuvassa näkyy vasemmalla kylpytiloihin menevä ovi.
Kaikki tämä meni uusiksi kun lattiakaivoista tulvi sisään sitä ihtiään.

Lattiassa on tumma, melkein mustanpuhuva laatta ja sen alla ihana lattialämmitys. Voi että miten minä tykkään. Mitään irtopattereita ei siis enää tarvita ja kosteat tilat kuivavat huippuimurin ja lattialämmityksen avulla nopeasti. Olihan meillä ennenkin lattialämmitys, mutta se toimi milloin halusi ja eli muutenkin vähän omassa tahdissaan.

Kalusteita tähän 'apukeittiöön' tai enemmänkin takaeteiseen on tilattu ja ne tulevat muutaman viikon päästä.
Muita kodinhoitohommia tässä tilassa ei tehdä kuin pyykinpesu. Tilaa on tupaan vievän oven oikealla puolella pyykkikaapille, laatikostolle, pesukoneelle ja yläkaapeille.

Kuivausrumpukin meillä on,  lähes virattomana toisessa rakennuksessa, siinä on hyrskytelty kuivaksi jokunen untuvatakki. Ei olla kaivattu pesutornirakennelmaa tähän tilaan.

Takaovelta (josta kuva on otettu) oikealle on myös ikkunallinen seinä. Siihen tulee matala vetolaatikollinen penkki pukemista varten. Siis jos haluaa istualteen kenkänsä laittaa. Naulakoita juu, kenkäkaappi joo.

Kylpyhuoneen puolelle, mars.
Suihkukulma näyttää tältä. Tuotiin Espanjan tuliaisina tuo vekotin ja säästettiin satasia. Ihan oikeasti.

Laatasta ja väliraidasta saatte vapaasti olla mitä mieltä tahansa, minä tykkään ihan hirmuisesti. Se nyt vaan sopii minun mielestäni tähän vanhaan taloon. Viimeisellä hetkellä ennen matkoille lähtöämme vaihdoin saumausaineen valkeasta mustaksi ja hyvä tuli.

Tähän tilaan ei tule muita kalusteita kuin pakolliset pesuainehyllyt, mutta niitä mietitään sitten myöhemmin. Ainakaan mitään muovilankakoreja ei tule, ajattelin lähinnä jotain lasihyllyjä mustilla vanhantyylisillä kannakkeilla.

Ja kenties tuohon nurkkaan katosta roikkumaan kerroskori pesusienille ja semmoisille. Kenties. Ehkä.

Tämä jos mikä on arjen luksusta. Lisävessa pihanäkymin. Pytyn ja suihkun väliin meillä on suihkuseinä joka asennetaan jahka Iso-J paranee kesäflunssastaan.

On se vaan niin, että nelihenkisessä perheessä jossa kaksi teiniä, toinen vessa helpottaa arkiaamujen hässäkkää ihmeesti. Ainakin uskoisin sen vaikuttavan suotuisasti hermojen kireyteen.

Antiikkimusta verhotanko on, vain rätit puuttuvat.

Tämä on remontissa juuri se vaihe, jossa pitää pysähtyä vetämään henkeä ja miettimään. Kaikki mitä seiniin porataan, jää nille sijoilleen joten nyt harkitaan: mitä, mihin ja miksi.

Kylpytekstiilit ovat niin riemunkirjavaa tavaraa, että täytyy tarkkaan harkita minkä antaa hyppiä silmille mistäkin. Minä niin nautin tuosta tasaisesta puhtaasta seinäpinnasta.

Lattia on tässä sama kuin eteisenkin puolella, se rauhoittaa ja kokoaa kaiken tämän mustavalkoisuuden nippuun.

Eilen kun remppamies Niksu lopetti hommansa, paikalle oli karauttanut yhden miehen siivouspartio joka oli pessyt ja kiillottanut kaikki pinnat, jopa ikkunat.

Suihkun vierestä mennään sisäsaunaan. Se on laatoitettu lattiasta, mutta muu jää meidän kontollemme. Iso-J:n isä värkkää lauteet ja sen minä kyllä tiedän, että niistä kiistelee perikunta vielä toisessakin polvessa. Kahdet hänen tekemänsä lauteet olen istunut ja tiedän, että ne ovat pilkulleen ajatellut ja toteutetut.

Seiniin tulee ilmeisesti melko tumma paneeli, lauteet vaaleampaa, olisikohan ollut haapapuuta? Lauteiden taakse alhaalta ylös suuntautuen ledivalot. Kiuaskulmauksen tiiliseinä peitetään tummalla kivilaatalla ja ovi on muistaakseni savulasinen. Kiuas on luonnollisesti puulämmitteinen, sellainen verkkohommeli joka täytetään kivillä.

No, niitä esittelen joskus myöhemmin. Nyt saunotaan ulkosaunassa niin kauan kuin kesää riittää. Ja riittäähän sitä.

Yhteenvetona voin sanoa, että siitä kaameasta alkukesän paskaylläristä jalostui loppujen lopuksi oikea onnenpotku. Uskallanko niin sanoa? Talon kalleimmat neliöt on nyt remontoitu viimeisen päälle huolella. Voin kyllä jo vähitellen pystyä elämään sen faktan kanssa, että suunniteltu remontti tuli kolme vuotta etukäteen. Hyvä näin. Ja kun vieläkään ei taivaasta tipahtanut tulikiveä päähän, totean, että hyvältä näyttää! Materiaalivalinnoille ei jäänyt aikaa, kiireessä ja paineessa ei ollut aikaa vatuloida yhtään. Onneksi olen nopea päättämään ja yleensä tiedän, mikä on se oikea.

Joku minua ilahduttavasti viisaampi on sanonut jotenkin näin: kyllä paskastakin timantti tulee kun pistää tarpeeksi painetta. MOT.

Nyt sunnuntain muihin puuhiin. Tallissa pääsisi maalaamaan, vadelmia tulee ruhtinaallisesti yli oman tarpeen ja torpalla kaikki hyvin. Paitsi Iso-J kipeä ja minä istun edelleen oikealla kankulla. Vasemmistosiipi on äkäinen.

Mukavaa pyhäpäivän jatkoa, missä lienetkin!

Niin paljon mälsää...

Tekeville tekemistä

Vanha kunnon Rotestilaulu iski korvamatona kimppuuni samalla kun persausosastolla hoilattiin synkkiä hymnejä ja takareisi kirkui kireänä kuin pirunviulu. Varsinainen tuskien trio.

Ei se sitten ihan viikossa parane, se persaus. Tömähdyskulma kentän pintaan oli sittenkin vasemmalle kallellaan sillä oikea puoli on jo ihan vetreä ja sallii jopa jalan nostot ylös. Vasemmalla kiukutellaan ja naristaan, niinkuin aina.

Toveri Tita soitti palvelevana etäparantajana ja antoi parhaan neuvon: älä mene lääkäriin. Se määrää sulle vaan kipulääkettä, tabletteina. Nestemäinen kipulääke (Lindemans Shiraz) on paljon miellyttävämpi. Valitettavasti reseptejä ei kirjoiteta punaviinihyllyjen suuntaan joten piti kaivella omia varastoja.

Sitäpaitsi, meillä on kaapissa jo sellainen kattaus painkillereitä, että niillä saisi moukarinheittäjän moukarinkin jodlaamaan ilovirsiä. Ei kiitos niitä tähän nuppiin.

Muilta osin päivä oli kiva. Eikä ollenkaan mälsä.
Remonttityömaalla taitaa huomenna olla loppuitkujen aika. Kättelen kyllä työnjohdon ja tekijät, loistavaa porukkaa ja tekevät työnsä ihailtavalla työmoraalilla ja tarkkuudella. Siistejä ja huomaavaisia, mukavia ammattimiehiä.

Hieman minua kyllä nauratti kun nousi häly: sähkömies lähti jo mutta sähköt eivät toimi. Yhyy....
Aikansa siinä Torstipoikaa sättivät kunnes sain suunvuoron ja kysyin, onko varmasti sulake taulussa.
Hmmm... hiljaista tuli ja sitten Iso-J kurkisti vaivihkaa sulaketaluun. Jooo-o... yksi näyttäisi puuttuvan mutta missälie, ei taida olla ikinä paikoillaan ollutkaan.

Oli se. Minä näin hyllyn päällä kekottavan sulakkeen. Ja kun sen tälläsi paikoilleen, tuli sähkö. Hoplaa! Meinasin tukehtua omahyväisyyteeni ja katsoin parhaimmaksi luikkia etuovesta ulos sillä ääneennauramisen riski oli ilmeinen. Ja se tilanne ei olisi ollut suotuisa ääneen nauramiselle.

Se on mälsää, että tässä kaikessa kiireessä ja hötkyssä en ole joutanut tekemään kamera-asialle mitään. Näköjään kaikkeen tottuu. Jopa siihen, että ainoa kamera on armottoman hidas pokkari ja puhelimen kamera. Puhelimen kamerasta ei ikinä tiedä minkälaisen kuvan se suostuu ottamaan. Joskus päättömän vaikeat kohteet onnistuvat puhelimella hyvin, joskus taas sillä ei saa minkäänlaista kuvaa edes paikoillaan kököttävästä kivestä.

Toisaalta, tässä viimeaikoina olen syytänyt verottajan suuntaan kaikenlaista lakisääteistä maksua siihen malliin, että liikoja rahoja ei ole tileillä pyörinyt. On ennakkoa, alvia, palkan sivukuluja ja veroja... mitähän kaikkea niitä onkaan? Loputon molokin kita.

Myöhään illalla järjestettiin hevosille vähän tekemistä. Nuorimmainen karautti Töttiksellä pellolle ja minä pyörittelin Sörsselsonia narunjatkona aitauksessa. Hyvin pyöri, mutta vain vastapäivään. Myötäpäivä on mahoton paikka sekä minulle, että ponille. Ollaan varmaan vastarannan kiiskiä kumpainenkin. Töttiksellä oli jännää katsella maisemia taas vähän uusista kulmista ja kuskiakin vähän jännäsi. Hyvässä järjestyksessä, ehjin luin palasivat kotiin.

Perjantaina aamulla olisi aikeissa kammeta talon vaivaisosasto autoon ja sata kilometriä etelään, kodinhoitohuoneen kalustehankinnat olisi tehtävä. Pientä painetta pukkaa, minulla ei ole minkäänlaista käryä minkälaiset kalusteet sinne haluan ja mihin järjestykseen. Tila on rajallinen eikä tilassa ole yhtään ehjää seinää. Pitäisi mahtua pesukone ja narikka ja kaikki muu sälä kissanvessasta lähtien.

Toivottavasti tapaan aamulla ammattilaisen joka osaa lukea ajatuksia ja tehdä niistä totta.
Sitä ennen, muutama tunti levollista unta. Paljon pyydetty mutta vähäänkin tyydyn.

Hyvää yötä ja mukavaa perjantaita, missä lienetkin.
Minä saan viikonloppuna niin mukavia vieraita, että taidan pakahtua ilosta!

Mättöä ja sitä ihtiään, glamoröösiä hevostilan elämää

Jep. Takaisin arkeen. Tänään alkoi Operaatio Tallin vuosihuolto.
Ennen kuin ryhdyn enemmälti töitäni luettelemaan, pari sanaa hevosten kotiinpaluusta.

Eilen aamulla (olihan eilen maanantai?) hevoset vihdoin tulivat kotiin. Lähtivät peltoporsaina ja palasivat ratsuina. Yhdentoista aikoihin vilkaisin kylätielle ja sieltä sitä kipsuteltiin, ratsuina kotiin.
Eihän välimatkaa ollut kuin nelisen kilometria joten se oli ihan passeli matka käppäilä reissulta kotiin.

Töttis oli jännittänyt pikkuisen suojatietä, ne valkoset viivat ja etenkin niiden välit olivat kai hevosia syöviä kanjoneita joten niitä piti varoa. Sörsselson oli tahallaan vitkastellut jotta sai sitten ottaa ravilla kiinni.

Hienot hepat, hyvä mieli. Kävimme sitten autolla heittämässä ratsastajat takaisin kotitallilleen ja haimme  samalla reissulla hevosten kamat. Sörsselson sai oman satulan ja siihen piti oitis hakea sopiva (riittävän pitkä) satulavyö. Onneksi niitä löytyy kotikylän varustekaupoista ja vieläpä hyvillä alennuksilla.

Paljon ne ovat näinä viikkoina ehtineet kokemaan ja oppimaan. Meidän työmme alkaa tästä.
Siitä sitten enemmän aikanaan.

Takaisin perusasioiden äärelle. Lampaiden karsinan talvipatja piti poistaa. Koska meillä EI ole tähän tarkoitukseen soveltuvaa moottoroitua konetta, minä otin tukevan otteen talikosta ja ryhdyin mättämään. Pintakerros kuohkeaa ja kevyttä, syvemmällä kerrostumat paksuuntuivat ja olivat märempiä. Lopussa aivan likomärkiä. Ja painavia.

Niitä sen kymmenkunta kärryllistä tuuppasin tilusten takalaitaan. Viikko sitten tapahtuneen harmillisen satulasta suistumisen seurauksena osumaa ottanut perslihaksisto protestoi minkä ehti, mutta minä en ehtinyt kuunnella. Oli töitä tehtävänä.

Älysin kuitenkin iloita. Viime kesänä tiukaksi tallattua pehkua oli tuon harkkoperustan yläreunaan, nyt huomattavasti vähemmän.

Nuorimmainen jynssäsi hevosten karsinoita.

Tässä alemmassa kuvassa on Sörsselsonin tilataideteos, installaatio nimeltä Valuvat elämät.
Tarkka poika, hyvin tarkka. Vessa on vessan paikalla eikä siitä tingitä. Optimaalista ponnistuspaikkaa on talven aikana haeskeltu mutta yllätävän tarkka sihti, vai mitä?

Tuohon tarvittiin erilaisia liuotinaineita, terävää talttaveistä, ihmesieniä ja patapataa. Sekä lukuisa määrä muita astaloita ja neitienergiaa.

Lopuksi tuli Iso-J ja huitaisi roippeet painepesurilla pois. Nyt talli saa rauhassa kuivua muutaman päivän. Sitten alkaa maalaus ja osumaa ottaneiden puuosien korjaus. Jollakulla on nimittäin ollut tylsät talvi-illat ja hampaita on koeteltu pariin oven pystypalkkiin. Siihen tulee kulmarauta, loppuu jyrsiminen. Kalkkimaalilla vetäisen harkot ja metallimaalilla kalterit. Ikkunaverhoja ei tule.

Virkon-S:llä vielä loppusilaus ja sitten talli alkaakin olla valmis vastaanottamaan kolmannen talvensa. Heinäverkot otetaan taas käyttöön, Sörsselsonille ehkä metallinen häkkiversio.

Hevoset olivat kieltämättä vähän närkästyneen näköisiä kun tajusivat, että talliin ei ole yöksi tulemista. Vähän sellainen "hei nuija, me ollaan kuule Ratsuja ja Ratsut nukkuu yönsä tallissa, eksä hei tiedä ketä me ollaan?" -asenne ja ilmeet asenteen mukaiset. Ulos jäivät ja siellä pysyvät muutaman yön. Voi sitä mökötyksen määrää.

Naapuri kyllä oli astunut karhunpas-kaan ja löytänyt makuupaikan, alta puolen kilometrin päästä meiltä.  Mutta kun ne siellä Brysselissä tietävät, ettei täällä ole karhuja niin ei kai niitä sitten ole. Eikä kannata vakavasti ottaa vaikka pihoihin tulevatkin.

Varmuuden vuoksi täyteen virtaan ladattu akku on kiinni paimenessa ja hevoset lauta-aidan takana. Turvassa, toivoakseni.

Valittelin eilen... ööh, toissapäivänä (vuorokausi taisi juuri vaihtua), että en saa toimimaan kuvavirta -nimistä palvelua. Sehän on periaatteessa sangen kähvä systeemi jolla puhelimella näpätyt kuvat näkyvät langattoman yhteyden (??) avulla myös läppärillä. Vaan kun eivät näy, ainakaan sellaisina kuin minä ne olen mielestäni kertaalleen korjaillut.

No, tyydytään nyt tähän versioon. Kuvassa rakkain matkamuistoni Hispaaniasta. Siinä on oikeastaan kaikki olennainen.

Maanantaina palasimme vielä kerran reissuun, Ystävät tulivat illaksi torpalle ja oli kerrankin vähän reilummin aikaa vaihtaa kuulumisia. Ja syödä.

Jotain espanjalaistyylistä yriteltiin, tapaksia, sangriaa ja lihat grillistä. Hyvin syötiin.

Miehet saunoivat pidemmän kaavan kautta ja me naiset pistettiin taas kerran maailman asiat hollilleen.
Tänä aamuna kieltämättä väsytti vähän ja oikaisinkin hevosten ulkoistamisen jälkeen tuvan soffalle kissojen ja koirien vierihoitoon. Pari tuntia katosi...

Viime yönä oli Suuri Täysikuu. Sekin valvotti. Sosiaalisessa mediassa kiersi joku kuujuttu, tämä täysikuu on kuulema erinomaisen tehokas niille, jotka aikovat aloittaa elämässään jotain uutta. No minä päätin sitten luopua lampaista. Ja kunhan häntäluu suo, entistäkin tehokkaampi treenikausi alkakoon. Sekä ratsailla että salilla. Puoli vuotta ohjattua, kovennettua ja tiukkaan kontrolloitua tekemistä. Mukana muutama muu naiseläjä joka tahtoo pistää itsensä likoon tai ainakin vähän rankempaan mankeliin.

Siitä sitten lisää tuonnempana. Ei parane huudella suulla suuremmalla kun ei (Luojan kiitos) tiedä, mitä loppukesä ja syksy tuo tullessaan.

Ja tähän loppuun täysikuun ja alkavien uusien haasteiden kunniaksi vähän ilotulitusta viime lauantailta, Farewell, Imaginaerum -tour!

Mukavaa keskiviikkoa, missä lienetkin!

PeeÄäs: olkoot nämä ilotulitteet myös uuden HRH -prinssiperillisen kunniaksi! Monarkisti minussa huutaa hillittyä hurraata ja kohottelee kulmakarvojaan tämän kruunun... eikä kun päähineen äärellä:

Kainuu

Perjantaina illalla päädyttiin vihdoin ja viimein näihin hienoihin kainuulaisiin Nuasjärven maisemiin.
Olikin viimeinen mahdollinen viikonloppu visiteerata Ystävien mökillä, nyt se nimittäin tyhjennetään, puretaan ja tilalle rakennetaan uusi, entistä ehompi hirsimökki.

Meillä on vähän semmoinen homma näiden vierailukutsujen kanssa, että tullaan kunhan päästään. Tänä kesänä on päästy moneen paikkaan ja hyvä niin.

Huomenna se lysti loppuu, hevoset tulevat kotiin.

Mutta vielä takaisin viikonloppuun. Koskapa kameraton kurjuustilani jatkuu vieläkin, olen puhelimen ja tietokoneen keskusteluyhteyden ja minkälie arveluttavan pilvipalvelun varassa. Pilvipalvelu on tasan niin pahenteinen, hämäräperäinen ja outo homma kuin miltä se kuulostaakin. Tekstiä lukeva miekkamiehistö olkoon huoletta. Kyse ei ole sellaisesta pilvipalvelusta.

Minulla on monta kivaa kuvaa lauantai-illan riennoista, mutta koska se tyhmä keskusteluyhteys puhelimen ja tietokoneen väliltä tökkii, en saa kuvavirtaa päälle ja sitä myötä kuvat jäkittävät puhelimen kuvavirrassa. Mikä lie hornansyöveri koko virta. Ei toimi.

Lauantaista lyhysesti, NW soitti hyvin mutta toista vuotta jatkuneen kiertueen viimeinen keikka oli vähän rutiinilla vetäisty. En sano, että kukaan soitti vasemmalla kädellä, mutta ajoittaista leipääntymistä oli itse kunkin soitannossa kuultavissa. Lopun ilotulitus oli komea päätös pitkälle työrupeamalle. Loppukaronkka lienee ikimuistoinen.

Jatkoa odotellessa toivotan hyvää lomaa koko remmille. Kokonaisuus on osiensa summa ja tuo kokoonpano toimii.

Tämäkin kokoonpano toimii.
Peetu ihmettelee kahta identtistä metrilakua. Nuo kaverit ovat saletisti pötkötelleet samassa tuubissa ennenkin, niin luontainen on Superkissojen unilentoasento.

Kotiin oli kiva tulla. Ajelin vienon kuorsauksen säestämänä lähes koko matkan. Myöhään venähtäneet yöt vaativat veronsa ja saunan jälkeen alkaa luomi painaa itse kunkin säihkysilmiä. Omat ovat lähinnä vihikoiran verestävät luppaversiot.

Nyt on tämän kesän reissut heitetty. Jotain yksittäisiä pistokeikkoja tehdään, mutta koko porukalla emme pääse päivänreissuja pidemmille keikoille.  Syyskuussa olisi tarkoitus hankkiutua Olympiastadionille ihmettelemään hevostouhuja ja ehkä/kenties/jos Luoja suo, lokakuussa vielä Jaffa Areenalle Horse Show:n merkeissä. Jollekin näistä keikoista yritän saada pienen itä-länsi -kiertueen jotta nähtäisiin mahdollisimman monta tuttuakin.

Nyt kuitenkin uutta viikkoa päin. Mukavissa merkeissä tämä tulevakin alkaa, heti huomenna saataneen mieluisia iltavieraita espanjalaisen illan merkeissä. Toivottavasti taivaalta tulee muutakin kuin vesisadetta.

Tämän päivän kuriositeetteihin on mainittava pihaan kävellyt Torpan entinen emäntä. Sydäntä lämmittivät nämä sanat: on ihana nähdä, että nyt tällä mäellä asuu oikeat ihmiset.

Tähän on hyvä päättää tämä antoisa ja mukava viikonloppu. Kiitos vielä kerran viikonlopun isäntäväelle.

Mukavaa viikon alkua, missä lienetkin!

Voimakoneita ja villieläimiä

No niin. Ruohonleikkuussa on siirrytty Raskaan sarjan kalustoon. Tuo monsteri ei tukehdu ensimmäiseen tuppaaseen ja pilppuaa toivoakseni salavanlehdetkin kohtuullisen tehokkaasti. Kunhan se syksy ja putoavat lehdet joskus kuukausien päästä koittaa.

Nyt on heinäkuu ja nyt sataa. Tämä välihuutona tiedoksi saatetaan.

Reissumme aikana ruoho oli venähtänyt yli kaikkien säädyllisyysrajojen. Entinen, vajaa kaksivuotias päältäajettava oli susi jo syntyessään. Kävi huollossa useammin kuin leikkasi nurmen. Lopulta maahantuoja teki niin hyvän hyvitystarjouksen ja maatalouskaupan supermyyjä Onni hoiteli välirahan asialliseksi (meni tinkimiseksi, siinä oli kaksi kovaa vastakkain, Iso-J ja Onni) joten eilen tuo Iso Musta sitten hörähti Torpan pihalla ensimmäiset ärjähtelynsä.

On se huima peli. Kerurista on näpsä kipata silput katteeksi kasvimaalle ja ne halavatun salavanlehdet sitten aikanaan kompostiin.

Pitää varmaan pikkustigalla työnnellä tienpuolen ruohot ja tuo piilotella takapihalle. Muuten kyläläisiä harmittaa liikaa.

Tärähtäneitä kaikki tyynni

Eilen jäi ratsastelut ja fillarilenkit sekä salijumpat väliin. Persaus oli (ja on vieläkin) melkoisen kipeä. Ei se onneksi ole mustana eikä turvonnut, mutta pahuksen varovasti pitää ahterinsa asetella.

Ettei liian hyvin menisi, Iso-J vietti eilisillan sairaalan päivystyksessä, olkapään hermopinne säteili leukaan asti ja puudutti välillä vasemman jalan. Ensiavuksi saadut piikit ja rohdot auttoivat tähän päivään asti ja nyt illalla Tohtori Taikanäppi ropeloi miehen taas toimintakuntoon.

Tänään kurvasimme Nuorimmaisen kanssa takaisin hevosten luo.  Koska tallilla oli pesuoperaatio, emme voineet jättää toista ratsureipasta talliin vaan otimme ne kentälle yhtä aikaa. Ei körötelty possujunassa vaan teimme kumpainenkin omilla tahoillamme omia tehtäviämme.

Nyt olisi sitten saatu jo paljon parempia kuvia. Pidensin jalustimet kolmella reiällä ja pystyin istumaan oikein. Nimittäin ainoa asento, jossa persauksiin ei sattunut, oli ilmeisesti optimaalinen ja oikeaoppinen istunta. Hyvin sujui ja hevonen alla oli rennompi heti alusta. Olin minäkin rennompi. Toissapäivän rautakanki oli poissa ja nyt löytyi ihan elastinen selkäranka tykötarpeineen. Niskakaan ei nyökkynyt kun muistin katsoa maisemia ja menosuuntaa enkä liinaharjaa.

Tuo ponisöpöys löytyi laitumelta. Melkonen minipakkaus hevosvoimaa.

Meistäkin löytyi tänään parin ponin verran iltavirtaa. Nuorimman kanssa harvensimme 11 porkkanapenkkiä, olin jo 7 harventanut aiemmin. Hyvältä näyttää porkkana, tasaista ja tuuheaa riviä. Mikäli sato onnistuu, meillä ollaan porkkanan suhteen omavaraisia pitkälle ensi kevääseen.

Peetu pääsi kettua katsomaan ja oli Esikoisen raportin mukaan pitänyt melkoiset metakat, haukkunut ketun pystyyn, änkeytynyt johonkin koeluolaan ja räpiköinyt sieltä pois, ihan omin avuin. Saattaapi olla jossain vaiheessa harkinnan paikka siinä, miten pitkälle Peetun riistaviettiä yllytetään. Voi olla, että se ei enää voi olla pihalla irti koska kissakin voi terrierin leimahtaessa muuttua riistaksi...

Kiva kuitenkin nähdä, että russelissakin on alkuperäistä luonnetta jäljellä. Nassehan kuuluu myös kettua ylösajaviin terriereihin. Nasse ei tietääkseni ole kettua livenä nähnyt mutta yhden supin kanssa se aikanaan tappeli ja kunnolla. Silloisen tallin maneesin alla asusti supi joka ilmeisen ärhäkkäästi puolusti pesäänsä. Tuttu metsästäjä sattui käymään meillä kotona ja löysi puremajäljet Nassen leuasta. Sanoi heti, että supin kanssa on oteltu.

Ei siitä supista kyllä sen koommin kuultu maneesissa pihaustakaan. Ehkä se pakkasi nyyttinsä ja muutti rauhallisemmille sijoille.

Pitää joskus lähteä mukaan kettutalolle ja koettaa saada kuvia. Video olisi varmaan vielä hauskempi, russelista lähtee ääntä vähemmästäkin ärsykkeestä kuin ketusta.

Huomenna olisi meininki käydä vielä kerran viipottamassa Sörsselsonin ja Töttiksen kanssa vähän kiemuroita, sitten onkin syytä suunnata leijonankuono kohti Kainuuta. Jos aloitan Perillisten aamuherättelyt säädyllisesti jo kahdeksalta, on toiveissa, että ainakin Nuorimmainen on jalkeilla ennen kymmentä.

Mukavaa torstai-illan jatkoa ja kivaa perjantaita, missä lienetkin.

PeeÄäs: pakko mainostaa, eilen Äitikulta kantoi tupaan ison vadillisen pinaattilettuja. Oman maan sadosta, omien kanasten munista, oman läänin jauhoista. Taivaallisen hyvää. Illalla tein perunamunakkaan oman maan potuista ja chileistä ja munasista ja valkosipulista.
Järjettömän hyvää.

Viimeisistä pinaattiletuista käytii Perillisten kanssa kiivas taisto. Melkein piti purra Esikoista ranteesta, että sain saalistettua itselleni viimeisen. Reilukerhon äitinä jaoimme kuitenkin viimeisen letun kolmeen osaan.  Onni on oma kasvimaa.

Perhonen

Absolutely Fabulous, Patsy The Butterfly on poissa.
Milanolaisen aristokatin matka Karjalan kunnaille oli pitkä. Matkalla nimen eteen liittyi Europa Champion -titteli, monet maat kiersin näyttelyissä kissani kanssa, moneen kertaan.

Patsy sai elämänsä aikana jokusen pentueen joten italialainen veri kihisee edelleen tämän kattikansan suonissa.

Viimeiset vuotensa Patsy vietti Äitikullan residenssissä, sai arvonimen Kurtturuusu ja arvoisensa kohtelun. Ohuen ohutta Herra Snellmanin keittokinkkua pieneksi pilputtuna ja luomukermaa. Välillä maistui sheba, välillä joku muu. Rouvan nirso maku tuli Äitikullalle tutuksi. Onneksi Veljekset Hilpeydessä tyhjensivät joutilaat ruokakupit joten haaskuun ei mennyt mitään.

Tänään oli hyvä päivä tassutella kissojen ilmavoimiin. Lähti sinne lempeästi ja arvokkaasti. Kehräsi nukahtaessaan. Vuodesta 1997 asti sykkinyt sydän sammui iltapäivällä. Vointi oli edeltävinä viikkoina vaihteleva eikä mattopyykiltäkään vältytty. Hyviä päiviä oli yhä harvemmin, joten oli aika päästää ystävä isommille estradeille.

Patsy elää kanssamme, ei tuota Persoonaa voi unohtaa. Eikä tuota Persoonaa saa ystäväkseen kuin kerran.

Patsy haudattiin tänään Ellin viereen. Saatoväkeen liittyivät frakkipukuiset Veljekset Hartaudessa.
Kiitos Patsy yhteisistä vuosista, nuku hyvin.

Hummani hei

No niin. Tänään Torpan Armo könysi ratsun selkään ja aloitti 'oikeasti' ratsastamaan. Taukoa edelliseen kertaan on vajaa kuusi vuotta, eihän se oma rakas Herra Harmaa ollut loppuaikoina enää niin tykki, että sillä olisi voinut mitään käppäilyä kummempaa tehdä.

Voin jo nyt kertoa, että kuvat eivät kerro sen enempää hevosen kuin minunkaan tarinaa. Kuvat ovat hetken räpsyjä, jo seuraavassa ruudussa näkyisi höllempi sisäohja, pidempi jalka, parempi ryhti. Tai sitten ei. Joka askel piti kuitenkin ratsastaa ja omia virheitäni sain korjata aina uudelleen.

Kyseessä on 8-vuotias ravisukuinen pienhevostamma joka on kulkenut pitkän taipaleen tänne Karjalan kunnahille. Ennen päätymistämme tuolle hiekkakentälle on kuljettu parivuotinen taival luottamusta rakentaen. Välillä askel eteen ja kaksi taakse. Unohtakaa ratsastajan säkki-istunta ja katsokaa hevosta.

Se tekee töitä. Jukoliste mulla oli alla hevonen joka todellakin halusi näyttää oppimaansa ja teki sen mielellään. Intoa, virtaa ja eteenpäinpyrkimystä riitti. Se, että minä en aina pysynyt omalta jännitykseltäni hevosen tahdissa, on tällä kertaa sivuseikka. Nimittäin, valehtelisin törkeästi jos väittäisin, ettei jännittänyt. Pelotti ihan hemmetisti. Lopussa oli pelkkä autuas rentous.

Meillä on (toivottavasti) monet yhteiset vuodet edessä ja jossain vaiheessa voinen ehkä keskittyä istuntaani. Siihen asti edetään tismalleen sitä tahtia kun hevonen on valmis etenemään. Nyt se toimii noin, noilla säädöillä. Käsien pitää olla tuon hevosen kanssa leveällä ja alhaalla. Ei tuolla ratsastuksella mennä kisakentille tai valmennuksiin. Tuo on opettelua.

Ja tähän loppuu selitykset.
Hirmuisen kivaa oli ja yli tunnin minä veivasin kärsivällisen JV:n opastuksessa. Minulta loppui kunto eikä kurkusta tullut kuin rahinaa. Hevonen käveli tyytyväisenä ja rentona. Ja se on hieno homma. Eipä omassa fiiliksessäkään ollut moittimista. Homma helpottui siinä vaiheessa kun itse rentouduin ja uskalsin hengittää.

Tottakai Nuorimmainen otti vähän loppuravia ja käyntiä Töttiksellä, kun se kerran oli niin hyväntuulinen ja rento. Oli ilo nähdä sen seisovan letkusuihkutuksessa ihan tattina. Rento ja työnsä tehnyt hevonen.

Kurlattuani hiekat kurkustani ja huilattuani tovin, oli aika vaihtaa alle toinen ratsureima.
Hoplaa hei, se vasta oli hauskaa.

Sörsselson on semmoinen peli, että oksat pois. Rentoja ja letkeitä ravipätkiä, pysähdyksiä ja pieniä tehtäviä. Pohkeenväistön alkeita ja pientä temponvaihtelua.

Innoissani päätin kokeilla laukannostoja ja kyllähän poni laukan nosti. Ja minä suistuin persiilleni maahan. Pitihän se käydä kumartamassa vähän syvempään kun on elämä niin hienon hevosen luokseni kuljettanut.

Koskapa mikään muu kuin lomalla laajentunut gluteus maximus ei ottanut pahemmin osumaa, kipaisin takaisin satulaan ja sitten taas mentiin. Jätettiin se laukka sitten seuraavaan kertaan. Opettajamme käväisi välillä selässä ja katsoi ne laukat molempiin suuntiin. Kyllä ne toimivat mutta minut liikeen suuruus yllätti. Täysin. Siitä sitten ei ollut muuta tietä kuin suistua mätkis maahan.

Sörsselsonin ilme oli hyvä. Se katsoi minua täysin järkyttyneenä: mitä hemmettiä sä sieltä läksit hakemaan, kesken hyvän laukan??

Lopuksi Nuorimmainen kipaisi oman poninsa kyytiin ja kurvaili vartin verran sangen siistiä menoa.
Tälle viikolle pitäisi tunkea mahdollisimman monta ratsastuskertaa, otetaan nyt ilo irti kentästä ja opetuksesta kun ne ovat saatavilla. Niin kauan kuin persus kestää. Nyt on kipeä, syvältä. Häntäluu on ehjä eikä muitakaan oireita ole illan aikana ilmennyt joten tästä taidetaan selvitä pelkillä itsetunnon kolhuilla. Eivätkä nekään pahoja ole, lähinnä naurattaa.

Huomenna piti käväistä salilla pitkästä aikaa treeneillä, mutta jotenkin minusta tuntuu, että ohjelmassa oleva jalka/persusjumppa ei tule olemaan mahdollista.

Fillarilenkkikin hiottaa jo etukäteen. Pelkkänä ajatuksena.

Näin. Tämmöistä tänään. Illalla syötiin hyvin, grillin kautta tuli iltaeväs pöytään. Nyt köpöttelen saunaan, käyn äkkiä pesulla ja rojautan osumaa ottaneen persaukseni patjaan.

Huomenna lissee. Tämä on kivaa, me tahdomme lisää!
Kivaa huomista sinullekin, missä lienetkin.

PeeÄääs:
kuvat otti Esikoinen. Tahtoi itse mukaan ja nappasi kameran mukaansa.... ei se hevoskärpäsen puraisu taida niin vain parantua.