Teksti 908

Blogin historiaa selatessani havaitsin, että tämä on päiväkirjamerkintä nr. 908. Voi hyvä tavaton miten paljon sitä onkaan aikaa, sanoja ja joskus jopa ajatuksia uhrattu tämän päiväkirjan eteen.

Onhan tästä ainakin minulle joskus iloakin ollut, silloin kun homma tuntuu pakkotyöltä, pistän blogin hyllylle ja keskityn johonkin muuhun.

Viikonloppuna oli sen verran paljon puuhaa, etten juurikaan jaksanut ajatella päivityksiä. Säät olivat mitä mukavimmat ja mahdollisimman paljon ajasta vietettiin pihalla.

Kuten kuvasta näkyy, torppa jököttää paikoillaan niinkuin on tehnyt viimeiset sata vuotta. Piha on tältäkin keväältä saatu haravoiduksi ja taas kerran taistelu salavia vastaan voidaan lukea voittoihin. Kohta ne saavat lempeämmän muodon kun pitkät vihreät lehdet punnertavat silmupaketeistaan esiin. Nyt nuo puut ovat kuin nippu risupiiskoja.

Päivittäin kukkapenkeistä pungertaa esiin uusia 'penkkipunnertajia', hätäisimmät ovat jo kukkineet mutta onneksi uusia yrittäjiä pinnistelee kohti aurinkoa. Tulppaaneita ei taida nousta, myyränryökäleet ovat tarvinneet ne talven aikana.

Onneksi näyttävät jättäneen ainakin pionit rauhaan, ne nimittäin ovat saaneet statuksen 'Pyhä ja Koskematon' ja kova on kohtalo sille joka pionin tuhoamisesta jää kiinni.

Vieläkin muistan kuinka suorastaan tärisin kiukusta espoolais"pihallani" kun tajusin naapurin pikku räkänokan napsivan kaikista kolmesta pionistani nuput irti. Myöhästyin juuri ne tarvittavat sekunnit, räkänokka juosta lyllersi kotioveaan kohti ja viskeli pioninnuput matkansa varrelle. Silloin kiehutti. Ja silloin päätin, että minun pioneihini ei rähmänäppi koske yltä eikä alta.

Äitikulta leikkasi vatukon ja Iso-J suoritti harvennushakkuita Saskatooneissa. Minä talikoin mansikkamaan päälle vyörynyttä lantatsunamia vähemmäksi ja totesin, että olkipelletillä kuivitettu hevosenpaska maatuu talven aikana mitä muhevimmaksi mullaksi.

Jahka me joskus saamme kauan himoitun kasvihuoneemme, siinä kasvavat kylän suurimmat monsteritomaatit, on meinaan sen verran tuhtia multamaata huoneen paikalla. Voipi olla, että pitää rakentaa se kasvihuone kellotapulin tyyliin, taivaita tavoittelevia tomaatteja saa leikkoa urakalla mikäli meinaa mahduttaa ne kasvihuoneeseen.

Olisi taas kylälle puheenaihetta kun kaupunkilainen rakentaa kasvihuoneenkin kirkontornin mallilla.

Kävin toiveikkaana kuikkimassa viime syksynä istuttamiani talvivalkosipuleita. Ei näy vielä mitään.
Ja niinkuin minä ahersin siellä pellossa lumilapion, talikon ja kuokan kanssa...

Viikonloppuun oli pakko mahduttaa myös vähän urheiluvapaata. Semmoiseksi päiväksi päätyi lauantai. Edes fillarilenkille en lähtenyt, vaikka alkuperäinen suunnitelmani piti sisällään mukavan fillaripyrähdyksen ennen saunaa. Toisin kävi.

Iso-J nimittäin retuutti uuden grillinsä talvijemmasta ja ilmoitti, että nyt alkaa tulla grillin maksimimitat ja painot vastaan. Onhan se aivan älyttömän kokoinen. Pitkälti toista metriä sivukeitintasosta toiseen. Minun mielipiteeni on, että vähempikin riittäisi vallan mainiosti, etenkin kun se olen edelleen minä joka värkkää ruokatarpeet paistovalmiiksi. Helppohan se on kantaa kananpalat ja pihvit valmiina grilliin, ryystää odotellessa pari olutta ja kantaa höyryävä, kypsä ja syöntivalmis saalis ruokapöytään.

Minä niin toivon saavuttavani jonain päivänä sen tilan, että istahdan valmiiseen pöytään ja keskityn grillimestarin mestariteoksiin ilman, että olen itse vaikuttanut niiden syntyyn.

Sitä odotellessa väkerrän salaatit, marinoin kanat, valmistelen pihvit ja paistan halloumit, keitän perunat ja paistan leivät. Peston teen jatkossakin mieluusti itse, se vaan kertakaikkiaan on jumalainen rituaali synnyttää yksinkertaisista antimista niin suussasulava herkku. Kiitos vielä kerran Kanadaan kun sain opastuksen ja ohjeistuksen kädestä pitäen.

Viimeisistä pestonokareista kiistellään koviakaan keinoja kaihtamatta. Melkein tökkäsin Iso J:n kämmenselkään haarukan. Meinasi laappia kitaansa viimeisetkin pisarat.

Nyt onkin jo vappuviikon maanantai ja toukokuu alkaa ylihuomenna. Kevät on ilmeisesti pikkuisen myöhässä. Viime yönä oli ollut taas pakkastakin, hevosten tarhan vesikupin pinnalla oli jääkerros ja maa oli kuurassa. Mieluummin se kuin vesisateen lotina. On kuitenkin huiman paljon valoisampaa ja se tekee ihmeitä ihmismielelle kaamoksen jälkeen.

Tällä viikolla on pakko laatia to do -lista Äitikullan synttäreiden valmistelujen suhteen. Täytyy tilata kakut ja suunnitella tarjoomukset sekä miettiä suuren päivän strategiaa muutenkin. Ja toki hoitaa omat sekä perheen rutiinit siinä sivussa.

Yhtään ylimääräistä jumppaa en kyllä seuraaviin viikkoihin toivoisi, mutta aivan varmasti jotain pientä vaikeusasteen lisäystä tapahtuu, luonnostaan. Pessimisti ei pety.

Mukavaa maanantaita ja viikon alkua, missä lienetkin.

Akileijasta löytyy helmi