Paperinmakuinen päivä

Yksi kuva riittää kun se on riittävän hyvä. Päivän tositeteema aiheuttaa jopa kuvatunlaista hulluutta.
Minä en ymmärrä, miten kirjanpidon tositteiden kirjaamisesta ja muusta papereiden kanssa puljaamisesta on tullut niin mahdottoman vastenmielistä.

Itse työhän ei tosiasiassa vie aikaa puolta tuntia pidempään per kuukausi jos muutama perusasia on hoidossa. Eli: tositteet muovitaskuun sitä mukaa kun niitä kertyy. Parkkiliput ja polttoainekuitit siivotaan autosta viikottain. Mitään ei jätetä 'vain hetkeksi jätän tähän ja siirrän sitten oikeaan paikkaan' -periaatteella mihinkään väliaikaissäilytykseen.

Ja vaikka miten minä teen nuo muutamat perusasiat, tositteiden setviminen on silti niin tervanjuontia kuin olla saattaa. Olen tullut siihen tulokseen, että se tilitoimiston leipääntynyt syöjätär aikaansaa niin paljon painetta ja ahdistusta pelkällä olemassaolollaan, että se sekoittaa minutkin jo siinä vaiheessa kun yritän tehdä hänen töitään helpommaksi huolellisella tositteiden ennakkovalmistelulla.

Huokaus. No nyt minulla on kaksi tositenivaskaa vallan valmiina ja viimeinen toimenpide on vaativin. Se, että minä käyn henkilökohtaisesti luovuttamassa ne tilitoimiston tädille. Jäisen hyinen väristys kulkee lävitseni pelkästä ajatuksesta kohdata se tiliöintihirmu nenästä nokkaan.

Alan olla entistä vakuuttuneempi, että etsin toisen tanssipartnerin tämän pikku bisnekseni asioita hoitamaan. Minä tarvitsen asiallisen mutta riittävän rennon consiglierin, neuvonantajan. En etusormea heristelevää umpitympääntynyttä riivinrautaa. Tämä nykyinen lähettää käskynsä sähköpostilla. Ei soita.

Enää pitäisi löytää uusi tanssikaveri jonka kanssa askeleet passaavat sopuisammin.

Se tilitädistä, siirrytään toiseen, lähes yhtä ärsyttävään asiaan, nimittäin myyriin.
Kuva on viime keväältä, tältä samaiselta päivältä. Vuodessa ei ole tapahtunut mitään muutosta. Kekoja syntyy päivittäin.

Jos yhden toiveen saisin esittää Yläkertaan; anna minun nähdä joskus omin silmin kuinka multakeko nousee nurmen pintaan! Minä silloin omin kätösin kaivan rähmäkäpälän ylös tunnelistaan ja esittelen hänelle kirkkaassa päivänvalossa tihutöidensä tulokset. Paikallispäärynä 'Olga', luumupuu ja se marjaomenapuu. Tappioiden rahallinen arvo suunnilleen 120-150 euroa. Plus potutus päälle.

Ymmärrettävästi myyrä on niin paatunut ja itsekeskeinen, ettei korvaushalukkuutta löydy vaikka miten kovistelisin. Siispä aion muiluttaa mokoman roiston kaupungille torin laitaan ja kehotan kaivamaan itselleen uuden olosijan.

Miksi hitossa niiden pienten pirulaisten pitääkin änkeytyä ihan pihaan kun vierellä olisi peltoa ja metsää ja niittyä vaikka kuinka?

Sinivuokot ovat suunnilleen aikataulussa tänäkin vuonna. Ihan samalta näyttää tämän päivän tilanne kukkapenkissä kuin tuossa vuoden takaisessa kuvassakin. Nuo ovat niitä Vanhan mummolan maasta kaivettuja, näyttävät viihtyvän täälläkin.

Tämän kummoisempia ei tänne. Mukavan tylsä ja tavallinen torstai, ei siis mitään muuta valittamista kuin ne pahuksen tositteet. Ja niiden vieminen kaupunkiin vielä tänään.

Päivän varsinaisen Jymylapun iski pöytään koulusta ampiaiskiukkuisena palannut Esikoinen. Elämänsä ensimmäinen (ja toivottavasti viimeinen) jälki-istuntolappu. Välituntivalvojan mielestä lössiä oli maleksinut koulun sisätiloissa liikaa, kuka milläkin verukkeella. Toisen hajaantumiskäskyn jälkeen valvoja ryhtyi jakelemaan kirjallisia penaltteja.

Minä niin ymmärrän tätä välituntivalvojaa. Joo-joo-kohta -vastauksiin kyllästyy, etenkin kun niitä saa kuunnella päivästä toiseen. Ainoata vaihtelua tuohon joojotteluun tuo äänensävy jolla ne lausutaan. Asteikko vaihtelee nyrpeästä tympeään, joskus jopa äkäiseen.

Istukoon arestinsa. Jos ei muuten tajua, että joojottelu ei todellakaan kuulu hyvään käytökseen, ehkä oppi menee kalloon perslihasten kautta. Asiasta on käyty jo tuvanpöytäkeskustelu johon minä annoin ns. kasvatuksellista ohjausta ja Esikoinen uskoaksi ymmärsi venyttäneensä väärän ihmisen pinnaa.

Kaikilla meillä on taakkamme. Ja läksyjä opittavana. Tsemppiä, missä lienetkin!

PeeÄäs:
Lisää paperipuuhaa! Äsken sain soiton, erittäin epämääräisen soiton henkilöltä joka ei esitellyt itseään. Kyseli kuka ajoi kutostiellä. No ei voi tietää, en ole meedio.
Nyt pitäisi kuvia katsella ja todeta onko täti setä vai kuka on kuka. Varmaan oli joku valepoliisi tai Rauno Repomies Pasilan asemalta.

Voi rähmä...