Onko oikeasti pakko vaikkei tahdo?

Rastaat ovat saapuneet, samoin peipot

Perjantaina taivas oli tismalleen samanlainen kuin omat ajatukset. Ne ovat pyörineet vinhasti, lähinnä yhtä ja samaa 'ei voi olla totta' -ympyrää. Tässä on vähitellen kuitenkin pakko koota itsensä ja pysyä herkällä korvalla kuulolla, joskus avunpyyntö voi olla niin hiljainen, ettei sitä kuule omien ajatustensa kohinalta.

Nooo, viikonloppu oli varsin hyvä, vuodenaikaan nähden monta työtä voidaan kuitata tehdyksi. Iso-J ja Äitikulta ovat haravoineet, kärränneet roskia ja värkkäilleet ties mitä. Minä olen lähinnä hiihdellyt perässä ja koettanut saada jotenkin itseni näyttämään hyödylliseltä.

Minun kiesissäni on suvikumit alla ja mokoma kippo kiiltelee kuin kolmen euron kolikko. Iso-J:hän se ahersi tänään niissä hommissa ja olen jo oppinut, ettei sille työmaalle kannata maleksia notkumaan. Löytää itsensä hyvin äkkiä imoroimasta auton sisustaa, hinkkaamassa koiranräkiä pois ikkunoista tai pyörittelemässä rengasrulettia. Ihan Lotusteamille ei Iso-J vielä pärjää mutta mihinkä tuo nyt niin hirmuisen tulinen kiire onkaan.

Seniorikansalaisen Turvakoirat

Kukkapenkeistä punkee nyt ylös yrttiä jos monenmoista. Mukana hyvin talvehtineita ja varsin pontevia nokkosia. Että ne pienet vihulaiset osaavat olla sitkeitä. Niin kiivaasti kun olen niitä kurittanut kaikkina torppalaisvuosinani, ne penteleet änkeävät eturiviin heti kun lumi sulaa ja routa sallii.

Myyrät ovat tehneet tihua myös eikä niitä valitettavasti voi kitkeä pois yhtä helposti kuin nokkosia. Nostin yhden hyvin viihtyneen purppura-marja-omena-puu-jonkin ylös, irtosi helposti koska oli nakerrettu katkipoikki juuri myyräverkon alapuoleta. Luumu- ja päärynäpuille näkyy käyneen suunnilleen samoin.

Voi kun ne pienet talttahampaat ymmärtäisivät olla kiitollisia siitä, että minä niin jaloja ja arvokkaita eväitä heille taimistoilta kannan, istutan ja hoidan. Sietäisi mokomien kyynelsilmin kiittelevän hyviä kattauksiamme.

Valitettavasti ne kutsuvat kaverinsakin pitopöytään ja keväällä me saamme siivota jäljet. Yritin tänään inventoida puuvartisiani mutta kun en pahus vieköön enää muista mitä olen mihinkin istuttanut. Ja talvi on vienyt nimisäleet tai nimikepannat. Jos Luoja (ja myyrä) suo, ainakin Japanin siipipähkinä sekä Höyhenpensas näyttävät selvinneen talvesta.

Ja pari muutakin näyttää elonmerkkejä, tässä esittäytyvät pioni, jouluruusu ja punainen sinivuokko.

Voi miten olen näitä pikkuisia odottanut!
Tänään aurinko revitteli siniseltä taivaalta täydellä teholla ja sen sijaan, että olisin hevoset tarhattuani könynnyt takaisin petiin, jäinkin jalkeille. Noh, melkein. Olin hereillä, makoilin tuvan soffalla ja lueskelin kaikessa rauhassa viikonlopun lehtipinoa. Kymmenen maissa totesin, että ihan on älytöntä tämmöinen persus homeessa makaaminen ja itseni tukasta nostaen hankkiuduin tallitöille.

Tänään oli luvassa uuden heinäpaalin toimitus ja sitäkin silmälläpitäen halusin tallin ja heinävaraston siistiksi. Naapurin miniälle tuli perjantai-iltana hevonen ja annoin hänelle 'rotinoiksi' säkillisen pellettiä ja viikonlopun heinät. On niin reippaan ja nohevan oloinen likka, että taidan saada hänestä joskus jopa seuraa metsäreissuille, hevosen kanssa.

Niin kivaa, kuin omassa tallissa hevosenpito onkin, sitä on kuitenkin loppuviimetteeksi pahuksen yksin. Itse on pähkäiltävä kulloinkin tarvittavat ja tarpeelliset toimenpiteet, menetelmät ja konstit. Aikuinen ratsastusseura on sekin asia jota arvostaa sitten, kun sitä ei maisemissa näy.

Nuorimmasta on kyllä valtava apu talliarjen pyörittämisessä, mutta joskus sitä kaipaa toisen aikuisen näkemystäkin. Onneksi lukijoidenkin joukossa on teitä arjen aarteita, joiden kanssa voi vatuloida hevosen sielunelämän monenkirjavia käänteitä ja kysyä neuvoa.

Kukko Nimetön toi rouvansa päiväkävelylle. Kyllä osaa olla ruma tuo kaulanseutu, toivottavasti kasvattaa kiireesti jotain sulkia peitoksi tai mokomalle pitää pujottaa terätön tennissukka kauluriksi. Ilmankos mokoma on himmaillut kanalan hämyssä, en minäkään kehtaisi tuon näköisenä keekoilla ihmisten ilmoilla. Tuo jos mikä on varsinainen kynäniska.

Flaksi hällä kuulema käy. Iso-J (ilmeisen kateellisena) kertoi kukon pölläyttäneen samoilta seisomiltaan parikin kanaa. Joten ehkä tämän kukon ansiot ovat jossain muualla kuin ulkonäössä. Tarkkakin tämä Ihmepoika on tavarastaan. Haukka vinkaisi muutaman kerran taivaalla ja tämä jehu hätisti rouvansa oitis sisään kanalaan.

Iltapäivällä suuntasin Esikoisen ja Peetun kanssa kaupunkiin, treeneistä ei lintsata. Samalla minun oli kohdattava omat peikkoni... monta treenikertaa jäi minultakin loppuviikon mollivoittoisessa ilmapiirissä tekemättä, lepo taisi kuitenkin olla tarpeen. Tänään pakkasin kiltisti juomapullot ja salivehkeet mukaan. Eihän tuo niin hyvin kulkenut kuin olisin toivonut, mutta alkuhan se on huonokin alku.

Huomenna taidan käydä fillarilenkillä ja katselen viikolla miten päivät etenevät. Treenailen tasan siinä tahdissa kun hyvältä tuntuu.

Ja täytyy kyllä tunnustaa, tämän päivän kevyemmän treenin jälkeen olo oli aika kiva. Pää tyhjentyi turhasta taakasta ja varmaan jokunen härskiintynyt hikipisarakin sai kyytiä. Lankkupidossa viihdyin 4,30 minuuttia. En kehdannut olla pidempään kun muille olisi tullut kademieli :D

Hyvää loppuiltaa ja mukavaa maanantaita. Missä lienetkin!

PeeÄäs:
tuttu autokauppias herkutteli tänään tämmöisellä unelmalla;  OIJOIJOI !!!!
En ole varma mallista, mutta hieno ja käsittämättömän kallishan se oli. Kuulema luksukseenkin voisi tottua, sanoi hän alahuuli aavistuksen vapisten ja kertoi palauttavansa kalliin lelun heti aamulla ja palaavansa maanantain ankeuteen kuuntelemalla oman ajokkinsa avainten helinää. Huokaus. Elämässä pitää olla tavoitteita. Ja auton merkin on paras alkaa J:llä. Siinä on haavetta toteutettavaksi.