Taiteilijaelämää

Minä kelvoton äiti unohdin tyystin kehuskella ja röyhistellä (talven juoksuissa kuihtunutta) rintaani Perillisten taiteellisten ansioiden osalta. Molempien työt pääsivät jatkoon Silva metsämessut -piirustuskilpailussa.

Tietenkin unohdin kuvata molemmat työt, tässä Esikoisen versio aiheesta Minun Metsäni. Puhelimella napattu räpsy ei todellakaan tee oikeutta alkuperäiselle työlle. Juniorin teoksessa metsää katseltiin kotkaperspektiivistä niin, että kotkakin oli näkyvissä. Molemmat kuvat olivat todella hienoja ja pääsivät siis jatkoon, oman koulunsa edustajina. Ihan älyttömän hieno juttu ja tytöille tärkeä saavutus.

Aamukin alkoi, isosti ajatellen metsäisissä merkeissä. Tuttavaperheen mies kiikutti aamuvarhain tänä aamuna juoksuttamaansa koivunmahlaa juuttaan ison kymppikannullisen. Aamupäivän ihmettelin ohijuostessani mitä hemmettiä minä senkin kanisterin kanssa osaan tehdä. Jos se olisi ollut kymppilitran kanisteri punaviiniä, minulla ei olisi minkäänlaisia ongelmia sen sijoittamisessa. Mutta mahla on vähän harvinaisempaa herkkua näissä pöydissä.

Päivän mittaan tietoa ropisi monestakin tuutista ja nyt tuo luonnonnektari on sekä maistettu, että osin taltioitu. Eli siirretty yön kylmyyteen takaportaille.

Vaikka olenkin koivunmahlaa ennenkin juonut, ei sitä ryystä ihan veden lailla. On sen verran raskaampaa tavaraa, että normaalin puolilitraisen vesi'lasilliseni' sijaistaja, tavallinen juomalasi alkoi tökkiä jo puolessa välissä.

Kun mahlasta oli selvitty ja torpan sekä tallin aamuihuolto hoidettu, saapui posti. Ja myöhemmin postin antimista (kiitos kuuluu Jypinkylään) laati Esikoinen tämmöistä 'taidetta'

Tarvikkeet ovat purkki Erikeeperiä, arpivahaa, vesivärejä ja Lancomen meikkivoidetta. Tästä syntyy veret seisauttavan upea (?!)  vappulook koulun (zombie)vappubileisiin. Ja mitä ilmeisimmin me saamme nivaskan lastensuojeluilmoituksia, viranomaisvierailuja ja tolkuttoman paljon leukojen louskutusta kylän äässimarketille.

Yritän nyt viikonlopun aikana koota loput kasvattaja-auktoriteettini rippeet ja neuvotella arpien ja haavojen sijoittelun uudestaan. Lähtökohta on se, että tiistaina meiltä lähtee fillarilla kouluun suupielestä ratkennut ja otsaansa susiluodista osumaa ottanut teinizombie. Yritän neuvotella vähän siistimpää K6 versiota sillä eihän eskareita voi pelotella tuommoisilla hirviöteineillä, eihän?

Olen sen verran henkisesti tolaltani eilisestä jälki-istuntolapun aiheuttamasta perhepalaverista, että tähän haasteeseen lähden vasta huomenna, hyvin nukutun yön jälkeen.
Olkoon voima kanssani.

Mitähän nämä pikku da Vincit vielä keksivätkään? Kampaajani kokee ainakin laman tinttaavan roiman avokämmenellisen, sillä minun ei tarvitse kohta maksaa maltaita (mahlaa??) raidoituksista, harmaata pukkaa ohimolle tällä kyydillä ihan omavaraisuuteen saakka.

Tässä yksi elämäntaiteilija, Sörsselssön. Kuva on parin viikon takainen sillä takana näkyy lunta ja ponin harja on kuvan ottamisen jälkeen särmäksi tasattu. Ihan itse vetelin fiskarsseilla. Alkaa tulla jo rutiinia. Ponikin ottaa tilanteen oivallisena päänroikottamistilaisuutena eikä juurikaan reagoi vaikka sakset louskuttavat korvanjuuressa piinallisen pitkään.

Huomatkaa myös nämä taidokkaat graffitit jotka poni on ihan itse taiteillut talvikarvaansa. Nyt ei ole enää talvikarvaa vaan hiekka ja muta irtoaa ponin sileästä (ja mahan kohdalta kiristävästä) turkista kevyellä harjan hipaisulla.

Tamma Tötterssön ei ole yhtään sen kuvauksellisempi. Samanlainen törkymöykky sekin on vaikka yrittää välillä esittää Ah olen hauras mimosankukka -rooliaan. Ei uppoa enää, olen paatunut ja kyyninen ja tiedän, että se perhanan junttura yrittää vedellä samoista naruista kuin Esikoinenkin.

Tänään totesin, että molemmilla on a) liikaa purkamatonta energiaa b) liian vähän tekemistä c) pitkä tylsä talvi takana joten talutin talliin helikopteria imitoivan Soosin. Tamma sinkoili omilla reiteillään pelkästään siksi, että Soosi näytti mallia. Voi varjele, että oli pitkä taival tarhasta talliin. En nimittäin hyväksy minkään valtakunnan kiekkumisia ja jokaista ryntäysaskelta kohti pyysin kolme nöyrää taaksepoistumista. Eli nylkyttämällä kaksi eteen neljä taakse -menetelmällä karavaani kulki tuskallisen hitaasti talliin. Iltaruoka on kumman hyvä motivaattori ja loppujen lopuksi talutin oikein hyväkäytöksisen Soosin iltapuurolleen omaan boksiinsa.

Toki pikkunulikka päätti viskoa puurokuppiaan vähän seinille, olihan kylmäksi jäähtynyt pellavamössö paljon tympeämpää imuroitavaa kuin kädenlämpöinen versio.

Mitenköhän pitkälle mun hermoni venyvät ennenkuin ne pimahtavat korjaamattomaan tilaan?

Nämäkin ryökäleet venyttävät Peetun uhmaiän ansiosta hermoa pinteeseen -ja sen yli. Tässä ollaan sulassa sovussa lehdenhakureissulla ja seuraavassa hetkessä, kotipihaan päästyä juostaan reikäpäinä ympäri tiluksia hullunrallilla.

Peetun kuulo on huolestuttavasti (vitsivitsi) heikentynyt uhmaiän myötä. Mutta vinkulelun ääntä se ei voi vastustaa, ei edes kesken kiivaimman lokkijahdin. Se juoksee tappijalat sutien kotiportaille ja odottaa saavansa taas uuden vinkulelun nyljettäväkseen. Ja joka kerran hölmö päätyy lavuaariin pesulle. Sinne jäi pulska lokki mekastamaan, sinne jäi pulska vinkuva virtahepo ehjänä odottamaan. Ja Peetua harmittaa.

Onneksi talossa on vanha ja viisas Nasse-Setä joka ottaa nulikan isälliseen, kasvatukselliseen otteeseen ja pitää kakaran huilitauolla sen verran, että minä saan kahvit juotua.

Uskokaa tai älkää, tästä elämäntaiteilijoiden hullunmyllystä huolimatta minun rauhaisa satamani löytyi tänään citymarketin perjantairuuhkasta. Jätin Perilliset kaupungille ja kurvailin kaikessa rauhassa ruokaostoksille, yksin. Tyynesti kuin laiskanmeren ilta-aallot minä ajelehdin marketin käytävillä puolelta toiselle, tutkin rauhassa myslien ravintosisältöjä, maistelin juustoja ja hypistelin avokadoja löytääkseni juuri sen parhaimman.

Illan rentouden kruunasi tallinjälkeinen fillarilenkki ja pitkän kaavan mukaan suoritettu sauna, pihasaunalla.

Elämä on hyvää vaikka se joskus kovin kourin koitteleekin.
Kestämme sen, eikös niin? Hyvin voisin kestää myös viikon, ehkä jopa kahden stressiloman tässä kohteessa, jossain syvän Afrikan siimeksessä löytyy tämmöinen aarre, varsinainen Afrikan tähti.

Kauniita unia, missä lienetkin. Minä lähden nyt savannille, grrauh!