Kevättä ilmassa

Taannoin oli puhetta Pupunaama Bros.:in kyttäyskeikoista. Eivätpä jää torpan terrierit huonommiksi. Siinä missä kissaveljekset tarkkailevat takapihan liikennettä, toisaalla koirapojat kyttäävät kyläläisten toikkarointeja kylätiellä. Onhan siinä liikennettä laskettavaksi vaikkei edes taajamassa olla.

Hyvät kevätkelit ovat tuoneet sekä rullaluistelijat, fillaristit ja mopokillet liikenteeseen.
Sinne sekaan kun vielä sovitellaan koirankusettajat, rollaattorimummot ja vaunulenkkeilijät niin on, liikennettä on laskettavaksi Peetullekin. Eikä valitettavasti puutu vauhtia tai vaaratilanteitakaan.

Ensimmäinen mopokolarikin on valitettavasti ihan tässä nurkilla kolahtanut. En jaksa esittää hämmästynyttä, aika haipakkaa ne jonnet niillä ilmeisen viritetyillä mopoillaan tuosta pyyhkivät. Pahin veitikka ajoi tuhannen sataa ja räpelsi kännykkää samalla. Onneksi vastaantullut hölkkäheikki oli skarppina ja dyykkasi piskeineen ojan puolelle, eihän se mopojomppe mitään olisi voinut tehdä.

Tuli mieleen se vuosien takainen oma kokemus entiseltä tallitaipaleelta. Olin kääntymässä pieneltä tieltä vielä vähän pienemmälle kun pimeydessä vilahti jotain, kuului ilkeä muovinen räksklomps ja näin kypäräpäisen ihmishahmon liukuvan tien pintaa pitkin autoni valoissa. Jälkeenpäin selvisi, että nuori huimapää oli päättänyt tehdä stunt-tempun koulun pihalta hypäten ojan kautta tielle ja siitä kotiin. Mopo oli valoton, rekkaamaton ja muutenkin täysin laiton. En siis saanut mitään ennakkovihiä pimeässä pärräävästä vehkeestä vaan se tuli todellakin puskista. Kirjaimellisesti.

Tuntui pirun ikävältä keräillä sitä jannua sieltä ojanreunalta ja odotella pitkät minuutit poliisia ja ambulanssia paikalle. Kuulin jälkeenpäin, että kundia oli leikattu moneen kertaan (jalasta). Hyh, puistattaa vieläkin pelkkä ajatus. Enkä tajua miten osasin siinä tilanteessa edes toimia. Hassua oli, että 112:een soitettuani soitin tallille ja kerroin, etten pääse tunnille, olen kolaripaikalla osapuolena. Ihme logiikkaa joka jälkeenpäin vähän häpesinkin.

Jos teillä on mopoikäisiä perillisiä, kerratkaa ne säännöt ja asiat vielä kerran läpi. Please. Kiitos.

Kevät on edistynyt. Äitikulta ja Iso-J heiluttelevat vuorollansa haravaa, uutta haravoitavaa ilmaantuu neliöittäin joka päivä. Tänään oli ensimmäinen pilvisempi päivä pitkään aikaan ja jokunen sadepisara 'jotain veden olomuodoista' tuli taivaalta. Yöksi on käsittääkseni luvattu räntää tai vettä.
Kinokset ottavat kyytiä nyt ja se on kyllä ihan kiva.

Kukkapenkkien reunakiveykset näkyvät jo. Jännää pitää kun ei voi tietää millaisia myyräorgioita hangen alla on pidetty. Toivottavasti eivät ole hilluneet pionipenkeissäni. Sitten nimittäin minäkin ryhdyn lataamaan ohjuksia ja kaasupanoksia, ihan niinkuin se pulska tissiposki siellä Korean niemimaalla. Minulla kohteena ovat myyrät ja tavoitteena täyskarkoitus. Ja mitä pioneihin tulee, niiden kuoleman kostan silmä silmästä periaatteella.

Rusakot ja jänikset ovat saaneet muuta puuhaa kuin puuvartisten istutusteni hakettaminen. Ilveksen jälkiä on näkynyt näillä nurkilla kiitettävän paljon ja ilveshän pitää jänekset juoksussa.
Hyvähyvä.

Muilta osin viikko on ollut blääh-luokituksen viikko. Ei mitään suuria upseja eikä pahoja downseja.
Torstaina väänsin salilla aivan kaamean rääkin ja sen päälle olikin ihanaa istahtaa kreikkalaisen ravintolan antimien ääreen. Palkitsin itseni souvlakilla ja alkuun otin muutaman viininlehtikääryleen. Sissos miten teki hyvää. Seurakin oli ihan parasta, Iso-J:n serkun vaimo.

Terapoitiin toisiamme teini-ikäisten tyttärien äiteinä ja ainakin minä sain monta uutta näkökulmaa. Hän näkee poliisin työssään paljon sellaista, mikä ei kuuluisi lasten eikä nuorten nähtäväksi ensinkään... ja hän näkee lapset ja nuoret välillä tosi viheliäisissä oloissa. Loppujen lopuksi totesin, että eihän tässä omien kanssa mitään hätää ole ja jos näillä kuohuilla selvitään niin hyvin menee.

Hipoo nerokkuutta

Illan ratoksi tuli vielä vähän miettimistä ensi kesän lomien suhteen. Tuli tarjous josta ei oikeastaan enää voi kieltäytyä. Iso-J:n vanhemmilla on ollut talo epsanjassa jo kymmenisen vuotta, emmekä me ole olleet siellä vielä kertaakaan. Kutsuttu kyllä on. No nyt olivat funtsailleet, että kun he ostavat liput Perillisille, meidän on pikkuisen pakko lähteä mukaan. Joten jos tässä nyt kerrankin menee nallekarkit jakoon hyvin, vietämme ensi kesänä heti juhannuksen jälkeen kymmenisen päivää aurinkorannikolla.

Paljonhan siellä on näkemistä ja tekemistä ja mä saan kaipaamaani vuoristolenkkeilyä. Melkein jo innostun! Katsotaan nyt miten asiat sujuvat. Ykkösvaihtoehtohan meillä on ollut viimeiset kuusi vuotta viedä Perilliset helleenien maahan. Ja heidän kanssaan on lyöty kättä päälle, että reissuun lähdetään.

Ollaan nimittäin tänne muuton jälkeen lomailtu tasan kerran koko perheellä, oltiin pohjoisen kierroksella. Hevosille olen jo varannut laidunkuukauden ratsuttajan tiluksilta joten nekään eivät muodosta ylipääsemätöntä estettä matkaan lähdölle. Lompakko voi kiekaista kauhusta mutta se on asia jolle nyt vaan on voitava jotain.

Jos tänä vuonna hispaaniaan ja seuraavana kesänä sitten kriekkulaan.
Pitäkää nyt peukaloita pydessä, että tämäkin sakki pääsisi reissuun! Olisihan tuo jo korkea aika.
Kivaa viikonlopun alkua, missä lienetkin. Minä parkkeeraan itseni nyt tuvan sohvaan ja keskityn viikon aikana kertyneeseen lehtinippuun.

PeeÄäs:
Helsingissä käydään huomenna eräänlaiset lihaskinkerit. En minä muista sen tapahtuman nimeä, mutta kovasti treenattua lihaa siellä esitellään. Meidän salilta siellä on varsinainen Idän Ihmepoika, että tämmöinen puusilmäkin *köh* näkee pojan potentiaalin. Parasta on kundin ehdottoman nöyrä ja hieno asenne. Aivan huippuhyvä tyyppi joka ottaa homman vakavasti ja joka tekee sen tinkimättä.  Eikä ole pätkän vertaa leija, elvis eikä mikään öykkäri. Mahdottoman vaatimaton ja mukava jantteri josta kyllä kehkeytyy ihan mitä vaan. Käykää kurkkaamassa blogiin, siellä on kuvia ja tunnelmia treeni- ja dieettikaudeltaan ja varmasti myös huomisesta kisadebyytistä.