Teemapäivä

Tänäänkin on teemapäivä, tällä kertaa ihmisen uskolliselle ystävälle, koiralle, omistettu.
Päätin avautua muutamasta mieleeni nousevasta koirakysymyksestä. Jos olet herkkä pahoittamaan mielesi, lopeta lukeminen tähän. Sanon omat mielipiteeni seuraavilla riveillä suoraan.

Teemapäivän virallinen teema on koiranomistajan vastuu ympäristöstä. Ensimmäinen mieleentuleva asia tässä teemassa on koiranp-aska, tuo intohimoja herättävä luonnonvara jota sadattuhannet koiraystävämme vääntävät kaduille, ojien pohjille, pelloille, pientareille, pihoille. Omistajasta riippuen pökäleet joko kerätään muovipussiin (maatuva tavara pakataan maatumattomaan kääreeseen) tai jätetään niine hyvineen muiden ihasteltavaksi tai vihasteltavaksi. Varsin harva käyttää biohajoavia pusseja niiden ilmeisesti hieman kalliimman hinnan takia. Valistakaa minua jos olen väärässä.

Meillä, omaan pihaan sontivien koirien tontilla, ei ole nähty tarpeelliseksi paketoida pökäleitä muoviin. Ne kerätään päivittäin lapiolla pois ja nakataan hevosenlantojen sekaan. Kaupunkireissuja varten on mukana maatuvat pussit.

Lukuisilla lenkeilläni olen nähnyt valtavan kattauksen koiran jätöksiä. Mitä isompi, sitä varmemmin ne jäävät tienposkeen. Pieniä pökäleitä ei tien varsilla useinkaan näy. Tai ne maatuvat nopeammin.

Kysymys kuuluu: miksi hankit jättikoiran jos et ole valmis siivoamaan sen jättipaskoja pois yleisiltä kulkuväyliltä? Mielestäni riittävä raja on taajamakyltti. Sisäpuolella kerätään, ulkopuolella käytetään harkintaa.

Ilahduttavan moni ratsastaja jalkautuu hevosensa selästä ja potkii ojaan hevosen päästöt jos niitä tipahtaa yleisille teille. Koiranomistaja on jo valmiiksi jalkautunut ja silti moniin iskee sokeus ja kuurous silloin kun oma piski kyykkää.

En minäkään metsästä lähde koiranpökäleitä keräämään, sinne ne maatuvat eikä kukaan perään hauku.
Mutta että naapurin postilaatikolle jätetään, se on härskiä. Syypää jokakeväiseen koiranpaskadebattiin ei ole koira vaan sen umpiääliö omistaja.

Koiranomistajan vastuut eivät jää paskojen noukkimiseen. Koirakaverin täytyy olla yhteiskuntakelpoinen, peruskoulutettu ja asiallinen. Irrallaan hutkeltava 'tämä on ihan kiltti' -koira pelottaa joskus minuakin, ihmistä jolla itselläänkin on koira. Ei ole kiva, että ventovieras piski tulee härräämään jalkoihin lenkkipolulla, varsinkin jos omistajaa näy missään. Tai omistaja on sadan metrin päässä jolloin koira ei todellakaan ole välittömästi omistajansa hallinnassa (kiinnikytkettävissä) niinkuin laissa ja/tai asetuksessa vaaditaan.

Koiraa voi ja pitääkin pitää koulutuksellisista syistä irti, mutta vilpittömästi toivoisin sen tehtävän koirakentällä, aitauksessa tai muussa paikassa jossa sen keskittymistä eivät häiritse satunnaiset siviilit tai ohikulkijat.

Toinen mieltä hiertävä asia on koira ja lapset. Tästäkin yhdistelmästä saadaan kaksi ongelmaa.
Valitettavan usein näen lapsi ja koira -pareja joissa koira ei todellakaan ole lapsen hallittavissa. Se vetää, riekkuu, räyhää ja tempoo ja lapsi pistää hanttiin minkä pienillä voimillaan pystyy. Minkälainen vanhempi päästää lapsensa ja koiransa ihmisten ilmoille ilman, että on varmistunut sekä koiran, että lapsen ja muiden tiellä liikkuvien turvallisuudesta? Miten lapsi osaa toimia äkillisessä ja yllättävässä tilanteessa?

Toisaalta harmaita hiuksia tuottavat ne vanhemmat jotka antavat lastensa rynnätä paijaamaan hauvaa ilman, että koiranomistajalta on kysytty lupaa. Tuo nimenomainen paijattava hauva saattaa olla vaikkapa näköaistiltaan vanhuuden vuoksi heikentynyt ja kokee äkkiä ilmestyvän lapsen käden uhkaksi ja reagoi vaistoillaan, nappaa kiinni. Onko hauva silloin tuhma vai lapsen vanhempi tyhmä?

Muita mieleen nousevia kauhukuvia ovat ne koirat, jotka on hankittu omistajan mitätöntä vähäisemmän egon pönkittäjäksi. Hommataan täysin vääränrotuinen koira, yliarvoidaan omat koulutuskyvyt, jaksaminen ja unohdetaan autuaasti se, että koira todellakin sitoo omistajaansa. Päivittäin.

Näiden onnettomien hankintaperusteiden ja -päätösten tuloksena on usein luonnevikaiseksi tulkittu koira joka a) myydään pitovaikeuksien takia uuteen kotiin b) unohdetaan pihan perälle häkkiin c) viedään viimeiselle piikille.

Koiraa kohtaan vaihtoehto c on useissa tapauksissa reiluin, pääse pois osaamattoman tai piittaamattoman omistajan luota. Lopullisesti.

Eikä sekarotuinen tai rescuekoira ole yhtään sen parempi/turvallisempi valinta. Pienestä pennusta voi kasvaa iso, monen eri rodun luonteenpiirteitä kantava härveli jolla on sekä paimen-, riista- että suojeluvietti. Kaikki samassa paketissa.

Rescuekoiria rahdataan maahan ulkomailta, usein varsin epämääräisistä oloista. Minulta ei oikein riitä ymmärrystä miksi näin koetaan tarpeelliseksi tehdä. Eikö niitä koiria olisi paras auttaa kotimaassaan? Kastroida tai lopettaa irtokoirat, etsiä niille sieltä koti. Maailmasta eivät koirat lopu vaikka niitä muutama sata vuosittain Suomeen 'pelastettaisiin'.

Sitten vielä nämä ns. puhdasrotuiset, paperittomat koirat. Ne jotka ostetaan netti-ilmoitusten perusteella, todennäköisesti pentutehtailijalta kun halutaan puhdasrotuinen (tai siltä näyttävä) koira, muttei haluta maksaa 'papereista'.

Voi jumalaute, miksi?
Peräkontista ostetaan söpö pentu joka saattaa kuhista matoja, loisia ja syöpäläisiä, olla sukusiitetty äärirajojen yli, kantaa kaikki mahdolliset perilliset sairaudet ja emäkin on jo uudelleen tiineenä.
Eivät ne pentutehtaat lakkaa ennenkuin kysyntä lakkaa. Ihan turha tulla jeesustelemaan, että pelastetaan edes yksi pentu. Ei, kutakin 'pelastettua' pentua kohti syntyy kymmenen uutta pelastettavaa.

Tiedän, että kaikki nämä mainitsemani asiat herättävät voimakkaita intohimoja puolesta ja vastaan. Moni lukee näitä kappaleita ohimosuoni sykkien ja sappi kiehuen. Toivoisin, että kerrankin jätettäisiin omat mielipiteet ja uskomukset syrjään ja mietittäisiin miten sinä ja minä voisimme toimia koiran puolesta?

Minun kantani taisikin tulla jo selväksi. Korostan vielä ymmärtäväni, että poikkeuksiakin on, kaikissa näissä mainitsemissani epäkohdissa. Poikkeuksia on koirissa, omistajissa, tilanteissa ja olosuhteissa.
Vedin tarkoituksella mutkat suoriksi ja yleistin, ehkä vähän provosoinkin.

Koira on kiva ja ihmisen kaveri. Se ei sellaiseksi tule, jos sille ei jo ennen syntymää anneta mahdollisuuksia kasvaa terveeksi ja toivotuksi perheenjäseneksi, työkaveriksi, oppaaksi, sielunhoitajaksi. Koira tarkoituksen mukaan, sopiva koira sopivalle ihmiselle, sopiviin oloihin.

Hyvin kasvatettu, koulutettu ja pidetty koira elää hyvän elämän ja tuo paljon iloa koirattomienkin ihmisten elämään.

Mikäli sinulla on koiriin liittyviä uskomuksia, suosittelen lämpimästi päivittämään tietosi. Narttukoira ei todellakaan saa immuniteettia kohtusairauksia vastaan tekemällä pennut, sekarotuinen koira ei välttämättä ole yhtään terveempi kuin rotukoira, pentu ei opi sisäsiisiksi kun sillä pyyhkii pissalänttejä, koira ei koulutu alistamalla eikä koira elä perunankuorilla.

Yksi totinen fakta on: koiran hankintahinta on vasta alkua sille, mitä yhteen koiraan sen elämän aikana tarvitaan rahaa. Mukaanlukien ne maatuvat kakkapussit.

Ole kiltti koirallesi, missä lienetkin.

Peetun uniluu ulkoilutuksen jälkeen