Sulka hattuun

Jahasjahas, mikäs meillä on tässä?

Tämä tammikuinen aamu alkoi varhain, jopa niin varhain, että torkahdin uudestaan ja heräsin myöhästymispaniikkiin. Iso-J oli jo kurvannut taipaleelle joten ketään muuta en voinut taaskaan syyttää kuin itseäni.

Puolijuoksulla kiidin kanalan kautta talliin, loimitin ja ulkoistin hevoset. Tamma näytti hyvin nyrpeältä saadessaan ruudullisen sadenutun niskaansa. Säätiedotus lupasi tiuhaa ja sakeampaa lumisadetta eikä juoksuun huurtuneen hevosen sulattelu iltatallin yhteydessä houkuttanut. Siis loimet päälle ja tammalle turpa tukkoon. 

Sain kuin sainkin kaikki tarvittavat nyytit ja nyssäkät autoon ja Perilliset kouluun juuri kun kello pimpautti kahdeksan.

Aamuruuhka täkäläisittäin tarkoitti yksiä punaisia valoja ja paria väistämistilannetta joten olin Hyvin Tutussa Parkkihallissa aivan oikeaan aikaan. Kuntosalin ovella kuulin korvissani tuomionkellojen kuminaa ja pientä pintahikeä pukkasi kun tuli aika astua armottomaan kehonkoostumusanalyysiin.

Siinä koneen raksutellessa ja piippaillessa juteltiin ruokavaliosta, treenistä ja nykytilasta. Nykytila on mainio. Selkä toimii ja kulkee mukana, joskus jopa täysin huomaamattomasti. Aamuinen pillerikouralliseni sisältää nykyisin vain vitamiineja ja kivennäisiä, ei yhtään painkillereitä.

Minulla on saalis, minulla on saalis!!

Kun raportti sujahti ulos koneesta, kuntokoutsin kulmakarvat kohosivat korkeuksiin. Pienen rykimisen jälkeen hän katsoi minua aitoa kunnioitusta katseessaan ja onnitteli. Olin kuulema täräyttänyt semmoiset pohjat pöytään, ettei muista moisia nähneensä aikoihin.

Henkilökunnan kesäkauden kuntohaaste oli ollut kova ja minun lukemani olisivat oikeuttaneet voittoon.

Aaah se oli nektaria korvilleni. 

En meinannut itsekään uskoa prosenttien kääntyneen niin monessa suhteessa niin paljon mutta kyllä, laardi väistyy lihaksen tieltä, hitaasti ja hikoilemalla mutta vääjäämättä. Koska lihas painaa enemmän kuin laardi, ei vaakalukema ollut kummoisestikaan muuttunut, muutama kilo vain. Mutta kun ihmisen kehon koostumus muuttuu ja ihminen tavallaan tiivistyy, niin sehän meinaa timmimpää pakettia.

Vähemmän on enemmän, olen vähän niinkuin liemikuutio, paljon tavaraa tiiviimmin pakattuna.

Minä sain kuvaannollisesti sulan hattuuni kera vilpittömien onnittelujen. Ja sitten olikin aika siirtyä salin puolelle kohtaamaan päivän liikunnalliset haasteet. Ja olihan niitä kertynyt, voi ristus sitä taakan määrää. Tätä kirjoittaessani selkääni tukee pari tyynyä ja koko selkä on kuin pieksetty. Ei sillä, että minua olisi pahemmin pienenä pieksetty, mitä nyt serkkupoika heitti neljästi ilmaan ja otti vain kerran kiinni.

Selkätreeniä on todellakin kovennettu. Taakka oli raskas ja sarjat pitkiä mutta yllättävää kyllä, selvisin niistäkin.

Erittäin tyytyväisenä kurvailin kotiin aamiaiselle. Pitää nimittäin syödä hyvin ja hyvää, että jaksaa. 

Loppuosa päivästä menikin suhatessa sinne ja tänne, yksi kannettava tietokone on nyt huollossa. Ihmeen kaupalla en suistunut ojaan sillä reissulla, pyry oli niin sakea ja tie niin kapea, että puhtaasti tuurilla sain auton pysymään kahden ojan välissä.

Huomenna tietokonenörtti tulee kotiin asentamaan uutta tukiasemaa, tavoitteena saada Äitikullan bunkkerikin kotiverkkoon. Sen jälkeen Seniorikansalainen pääsee taas minnelie sökörinkiin ja muihin senioreiden nettikinkereihin. Mitähän siitäkin seuraa? Googlen hakusanat kun johtavat usein varsin kummallisille reiteille. 

Peeeeeetuuuuu! Nyt tänne se sulka, minä löysin sen!

Paskan liekit, tukehdu sulkaas, minä lähden mummolaan!

Tämmöistä tänne tänään. Lunta tuli ihan laittomat määrät ja samaa kuonaa sataa vieläkin. Onneksi se on taas kerran semmoista pehmoista puuteria jonka voi suunnilleen luutia pois. 

Käsittääkseni pakkasta on luvassa lisää, joten niitä viimeviikkoisia Issee viskasi -kelejä ei ole luvassa.

Nyt koen ansainneeni vähän pidemmät yöunet, joten se on iltalääkkeitä vaille päivä pulkassa. Tuli tuossa mieleen, että onhan se aivan mahdottoman onnellista, että ne keväällä piinanneet mysteerikivut ovat toistaiseksi jääneet pois. Aivan kaikkea en voi laskea liikunnan piikkiin mutta paljon silläkin on varmasti tekemistä tämän nykyisen hyvän olon ja paremman voinnin kanssa. 

Pessimisti minussa kuiskuttaa toiseen korvaan, että alitajuisesti kerään nyt voimia jaksaakseni sen, mitä on tulossa. Mitä se on, sitä en tiedä. Aika näyttää.

Tähän loppuun vielä yksi ajan hampaan kanssa sovussa oleva, aina vain kypsyvä ja kypsyessään parantuva herrahenkilö uuden biisinsä kanssa. 

J. Karjalainen: Mennyt mies

Sulka hattuun, sulka huuleen, voittajan hymy!