Painetta

Tässä nyt aluksi selvennys taannoiseen hajoita vetoketju ulko-ovea käyttäen -arvoitukseen. Uusi tallitakkini on aseteltu suunnilleen siihen paikkaan jossa entisen, hyvin palvelleen ja uskollisen takkini kovia kokenut vetoketju roikkui.

Puunkannon tiimellyksessä ovi (valkoinen tuossa taustalla) oli apposen auki ja joku tönäisi takkia niin, että vetoketjun mekanismiparka joutui oven ja karmin väliin, saranaosastolle. Sitten kun tuli aika sulkea ovi, se ei mennyt kiinni, koskapa tämä vetoketjupoloinen oli siellä välissä.

Iso-J luuli, että joku jääkökkäre oli taas kerran kynnyksen ja oven alaosan välissä ja koitti tönäistä vähän kovemmin. Ja havaitsi sitten, että kas, siellä on puoli takkia välissä.

Loput tiedämmekin. Selkee?

Eilinen tiistai oli juuri niitä päiviä joita voi syntyä vain silloin, kun aamulla on aikaa porisuttaa koiranpuuroja hellalla ja höpistä joutavia blogipäiväkirjaan. Se oli tyyntä myrskyn edellä.

Selvisin kohtuullisen vähin hermovaurioin kaikista aikatauluista ja ajeluista. Pikkuhiljaa päivän aikana vasemmalla puoliskollani pääkoppaani alkoi tuntua ikäviä jomotuksia ja pientä pirullista jäytävää kipua, semmoista tulehdukseen viittaavaa sykähtelyä. En tiedä olenko luonnon oikku vai mikä, mutta minä nyt vaan tiedän milloin sisuskaluissani kehkeytyy kriisipesäke.

Sinnittelin iltatallin mitenkuten. Tekstailin Titalle mitä rohtoja tähän nyt tohtisi ottaa kun pienimuotoinen helvetti pääsi valloilleen. Iso-J onnistui jotenkin kaatamaan jauhesammuttimen josta irtosi (oli jo irti, kissalle kiitos?) sokka ja kaatumisen yhteydessä se sammutin ryhtyi tyhjentymään.

Hirvittävä tussahdus ja siniharmaata pulveria lehahti tuvan täydeltä, tietenkin juuri tiskipöydän, hellan, astianpesukoneen ja muiden kyökkikalujen päälle.

Siitä juoksi kissa, koirat ja sammutusjauhe senkus levisi. Onneksi, en tiedä miten, Iso-J sai vehkeen vaikenemaan ja jäimme tarkastelemaan tuhoja. Eikös se niin mene, että savun hälvettyä tutkitaan tuhot ja lasketaan kaatuneet?

Juuri kun imuri, liesituuletin ja läpiveto saatiin päälle, soitteli Tita. Ja samalla hetkellä päätä viilsi hirveä kipu. Joo, normipäivä ei tässä mitään. Pilsut poskeen ja hommiin. Kiitos Tita vinkistäsi, saattaapa toimiakin.

Seuraava tunti pyyhittiin, imuroitiin, kuurattiin ja huuhdeltiin paikkoja puhtaaksi. Kuivauskaapin sisällöstä lähtien, hellan takaa ja kissankäpälätkin. Tumma lattia on armoton, joka ikinen pölyhitunen näkyy. Onneksi Iso-J imureineen on armottomampi ja saatiin homma haltuun.

Sitten kaatui pelargonioiden talvivaraston kastelukannu (lattialle jossa kissanhiekkapussi ja muuta roinaa) ja sitten tuli pieni teiniangstiyhteenotto ja sitten oli jotain muuta ja v-tutuskäyräni huiteli kurkihirren kieppeillä.

Kello kävi jo puoltayötä kun kippasin kipulääkkeet ja rohdot kurkkuuni ja rojahdin sänkyyn.
Tämän aamupäivän olen ottanut erittäin levollisesti. Onneksi ei ole mitän semmoista työlistalla jota ei voisi siirtää aikaan parempaan. Olo on pikkuisen helpompi mutta vasen puoli kytee vielä. Jos sitä ei ruoki julmalla ulkoilmalla, se ehkä sammuu kokonaan. Pysyn tuvassa ja kärvistelen.

Tähän loppuun vielä muistutus, paine kasvaa ja paine purkautuu, tavalla tai toisella.
Pysy paineiden herrana, missä lienetkin!

Räjäytyskuva

PeeÄäs, mitähän happoa kanalan rouvat oikein vetävät, käynyttä marjamäskiä varmaan jostain jemmasta. Eihän tuommoisia kuohumunia yksikään selväpäinen saati kunniallinen kana muni!