keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Sohjohiihtoa


Tuo kuva palauttaa lohdullisesti mieleen, että aurinko on kyllä olemassa vaikka harvakseltaan näyttäytyykin näinä ankeina kaamoksen aikoina.

Eilisestä vielä lämpeni ja aamulla satoi vettä. Voi hevonrähmänrähmä sitä sohjon paljoutta ja sulavan lumen lotinaa kumiteräsaappaan sisällä. Uskolliset hunterini ovat nimittäin ottaneet osumaa ja jossain kohtaa oikean jalan päkiän tienoilla on vuoto. Voi sitä ketutuksen määrää kun asiaa ei muista ja seuraavassa hetkessä on villasukka likomärkänä.

Tähän hätään en nyt uskalla tilata uusia, pitää vetää pari kiekkoa jeesusteippiä kengän ympärille, kyllä se vuoto silläkin tyrehtyy. Esteettisyydestä viis.

Sen mä vaan sanon, että jos ja kun tuo piha yöllä jäätyy, aamulla on akat oikosenaan mäellä. Kissakaan ei ilman sivuluisua pääse etenemään, saati sitten ihmispolo jolla ei ole nastoja alla.

Olisi syytä hakea yötallireissulla vaikka kipollinen kauroja joita voisin kylvää kunnon maajussin elkein edelleni jarruksi kitkaa tuomaan. Saisivat aamuvirkut kyläläiset taas kerran puheenaihetta. Pitkään aikaan ei ole sitä heille suotukaan, nyt suurin kohina valkosipulinkylvöstä lienee laantunut.

Sukat märkänä sohjossa, semmoinen keskiviikko tänään. Iso-J tutki huomisen myyntikokouksen aikatauluja ja kokouspaikan sijaintia ja tuli siihen tulokseen, että kun lähtee taipaleelle tänään, on mahdollisuus pari tuntia pidempiin yöuniin (koirattomassa sängyssä) kuin jos lähtisi aamuyöllä ajelemaan.

Katumusharjoituksia parin päivän konvehtitalkoista kuului niin ikään päivän agendaan. Siellähän se pelkäämäni lukema sitten odottikin jalkaprässissä. Mutta totesin, että minä en pelkää jalkaprässiä, sen on syytä pelätä minua ja ryhdyin punnertamaan. Ensin en meinannut saada koko vempeleen kelkkaa liikkeelle mutta lähtihän se kun vähän rykäisin roisimmalla otteella.

En todellakaan uskalla ajatella millä taktiikalla laskeudun aamulla portaat alakertaan. Näky voi olla mielenkiintoinen.

Muilta osin päivä oli tyypillinen arki. Perillisillä alkoi koulu ja sen mukanaan tuomat kuljetuskiemurat.

Ilahduin presidentin palkkatalkoista (teki aloitteen oman palkkansa alentamiseksi) ja ihmettelin erään Suomesta rasismin takia Hollantiin muuttaneen naisen ajatuksenkulkua. No, se nyt vaan on semmoista ja sillä lailla, ettei mun tarvitse kaikkea ymmärtääkään. Se, että asuu tässä sikaniskojen maassa yli 30 vuotta ja toteaa sen jälkeen, että paska maa, mie lähen pois ja räkyttää haastattelusta toiseen samaa saarnaa. Mulle nyt tuli mieleen että sillä naisella on hemmetin heikko itsetunto ja valtava kiire puhua aina kaikesta suunsa puhtaaksi. Pikkuisen avarampaa näkemystä hällekin toivoisin, saattaapi maailmankuva kirkastua kummasti ja entisen kotimaankin kasvot kaunistua.

Juu, meni taas tämmöiseksi. Minä hiihtelen nyt reinoissa (ainoat kuivat hiihtimet) livertämään hevosille tuutulaulut ja pimentämään kanalan. Sitten taitaa olla aika hinautua petiin ja toivoa, että sieltä jollain konstilla pääsen aamulla ylös.

Ai joo, se eristyskana. En oikein jaksa uskoa, että sillä olisi keskushermostossa vikaa. Veikkaan, että se on kertakaikkiaan vain niin pahasti pieksetty että ottaa aikansa moisesta löylytyksestä toipua. Nuori kanahan se vasta on, keväällä joskus kuoriutunut eikä munikaan vielä. Sitkeitähän me maatiaiset ollaan, uskon, että kanakin tokenee ja pääsee omiensa sakkiin. Ei se kyllä näytä pullaruokinnastakaan pahastuvan.

Ei ole muita kuvia, laitan vielä kerran tämän paljon porua herättäneen hokimiehen.
Hyviä öitä, pidä kädet peiton päällä, missä lienetkin!




PeeÄääs:
Peetu pentele aiheutti pari tilannetta arvauskeskuksen pihalla. Kiikutin muuan reseptin uusittavaksi ja otin piskit autoon. Kun kipitin takaisin, löysin harvinaisen tutun näköisen piskin hengailevan terkkarin oven luona ja pyrkivän kiivaasti sisään. Se pöljä piski ei tunnistanut minua, omaa mammaansa, vaan mielisteli jotain paikalla höperehtinyttä papparaista.

Sain kuitenkin haalittua kiemurtelevan koiran kainalooni ja viskasin sen auton ovesta sisään. Pahuksen pingispallopiski otti kimmokkeen penkistä ja loikkasi vastapallona takaisin pihalle. Ja juoksi häntä heiluen tervehtimään kaikkia niitä kivoja autoja joita siellä pihalla liikkui paikasta toiseen. Tukittiin toviksi koko väylä kun koira istui häntää heiluttaen keskellä ajoväylää eikä kukaan uskaltanut liikkua mihinkään. Onneksi lanssi ei ollut työajossa juuri silloin.

Voi rähmä! Onneksi muuan ketterä herrasmies (jonka poliisiksi tunnistin) kaiveli sisuaskin taskustaan ja sitä rapistelemalla sai Peetun kopaisuetäisyydelle. Piski autoon, kiitos ja näkemiin. Verenpaine huiteli julmissa lukemissa mutta en tohtinut siinä ihmisten nähden pimahtaa. Messusin sitten koko ajomatkan koiralle joka istui korvat luimussa vieressäni ja yritti olla katuvainen. Se piru!

Luoksetulo on nyt semmoinen asia jonka opettamisessa eivät mitkään konstit ole kiellettyjä. Ruokakuppi tehoaa. Se ryökäle ei saa ruokaansa ellei tee sadan metrin juoksun ennätystä. Vapise Usain Bolt, Peetu ryhtyy treenaamaan.





22 kommenttia:

  1. Peetu perkule!!
    Voin kuvitella mielentilasi ja verenpaineesi tason!
    Mutta miten se oli päässyt autosta ulos? Livahti sun perässä?

    Kanalle paranemisia ja Peetulle onnistuneita treenejä ettei tartte nälkään kuolla. ;)

    VastaaPoista
  2. Se roisto luikahti siinä hässäkässä kun keräilin laukkua ja puhelinta ja muita tuikitarpeellisia asioita mukaani. Enkä huomannut, että pikkuilkiö maastoutui niin vikkelästi valkean lumipenkan viereen.

    Pitää myös tallentaa koirankeksinmuruja kaikkien takkien taskuun, käsveskaan ja vähän kaikkialle. Jos sitten lemahdan eltaantuneelle lihanpalalle se ei johdu henk.koht. hygienian puutteellisuudesta vaan piskin koulutuksesta! Sitä paitsi, yhteinen idolimme Elizabeth liikkuu aina kaikkialla ne hassut corgit perässään, varmaan on Ellulla lihatikku jos toinenkin jemiksessä sukan varressa.

    VastaaPoista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Jotain hässäkkää tapahtui vastausviestissä, joka sekotti kappalejakoa. Uusiksi, onneksi oli hiiressä tallessa:


    Kuninkaalliset corgit ovat olleet kuuluisia siitä, että maallinen kasvatus ei ole koskenut heitä. Legendan mukaan täysin ruokottomasti kasvattamattomia, lellittyjä pirulaisia.

    On sulla sarkaa... on teiniä, esiteiniä, neitimäistä tammaa, sotkusoppaponia, kanasia montaa sorttia, Iso-J ja vielä seniorikansalainenkin (joka taatusti vieläkin yrittää sinua kasvattaa vaikka vaivihkaa) ja siihen vielä Peetu päälle. Nasse sulla on työkaverina ja vastuun jakajana.

    Syytä on nostella rautaa ja juosta asfalttia rullalle... jokaisen elämä kaipaa vastapainoa. Mulla ei ole mitään näin talvella, jakaantunut persoonallisuuteni lepää talven ja ahertaa kesän. On tai off. Kaasu pohjassa tai sitten jarrulla seisten.

    Puumil...öh... rouville vinkki - hokimiehen kuvaa klikaten saa suuremman kuvan tarkasteltavaksi. Ihailin erityiesti Pectoralis majorin sekä rectus abdominiksen rakenteita. Deltoideus yhdessä biceps brachiin kanssa muodostaa visuaalisesti stimuloivan kaaren. Tämä selitys siksi, että ymmärrätte kiinnostukseni olevan puhtaasti anatomista :D

    Kuvan rajausta moitin, sangen mielenkiintoisia yksityiskohtia on mielestäni rajautunut teoksesta pois. Kai tulevat kuukaudet parantavat tätä kamerapuuman seksististä (rajaavaa) otetta?

    VastaaPoista
  5. Mitä minä oon ymmärtännyt UAH ei kritisoi itse saamaansa kohtelua, koulutustaan ja työuraansa täällä, päinvastoin, mutta äitinä häntä huolestutti rasismi, johon hän törmäsi adoptoityaan pienen tytön Etelä-Afrikasta. Tämä rasismi pelotti enemmän kuin se lottovoitto, joka jää nyt tyttären ossalta lunastattamatta.

    Totta se on, jos olet tummaihoinen Suomessa, tai naimisissä tummaihoisen kanssa, kohtaat huutelua. Liitty siihen, että avoin rasismi on lisääntynyt.

    Itse mietin (suomalaisena, liikuntarajoitteisena naisena, äitiydestä haaveleivana, mutta kimpassa ei-suomalaisen kanssa, olemme molemmat tohtoreita) samaa ratkaisua - tulevan perheeni kannalta olisi ehkä parempi lähteä alta pois - niin paljon kun Suomesta pidänkin - ja olen maksanut veroja tänne. Usko täi älä, myös oma liikuntavammani herättää aggressioita ihmisissä, saati sitten kun kuljen tulevan puolisoni kanssa. Haluanko tätä lapselleni? En.

    Ei nimimerkkiä tällä kertaa

    VastaaPoista
  6. Siis olisi pitänyt oikolukea... tekstissä piti lukea

    Tämä rasismi pelotti enemmän kuin se lottovoitto elää Suomessa houkutti.

    Detsamma

    VastaaPoista
  7. Jatkan vielä. Siitä, että kyseessä on todellinen asia omalla(kin) kohdalla, kertoo mm se, että vastikään edesmennyt isäni, joka oli sentään suomalainen ja isänmaallinen mies, kehotti lähtemään Suomesta paremman elämän perässä - kuultuaan siitä, mitä kaikkea täällä joutuu kuulemaan, ihan normaali arjessa. Eikä kyse ole pelkästään haukkujen kuuntelemisesta.

    Olen asunut ulkomailla pariin otteeseen ja tiedän, että jos siellä rasismia onkin, se ei ainakaan niissä maissa, joissa olen asunut hyppää silmille samalla tavoin kuin täällä.

    Detsamma

    VastaaPoista
  8. Parahin anonyymi.
    Tiesin jo kannanottoa kirjoittaessani (tahtomattani) pahoittavani jonkun mielen, loukkaavani (tahtomattani) ja herättäväni tuikeita tuntemuksia. Pyydän anteeksi niiltä osin kuin se on tarpeellista.

    Yleensä en edes blogissani kommentoi näitä ajankohtaisia, kansakuntaa kuohuttavia asioita, sillä turpakäräjät eivät kuulu torpan arkeen. Omia pidetään tuvan pöydän ääressä jos tarvis.

    Yritän pitää blogin polittisesti, uskonnollisesti ja muiltakin osin suhteellisen neutraalina. Se ei tarkoita, etteikö minullakin olisi mielipiteitä. Joskus, yleensä sangen huonolla ulosannilla, kannanottojani kuitenkin julkaisen. Sanoja ei voi asetella KUKAAN niin, etteikö joku olisi toista mieltä. Jos ei muuta niin pilkun paikasta nyt vähintään syntyy vääntö.

    Tässä UAH asiassa minua hämää eniten se, että henkilö itse on antanut kovin monta ristiriitaista, jopa osin toisiansa kumoavia lausuntoja. Monessa eri mediassa. Ei pelkästään hesarissa vaan myös Annassa, syksyllä radiossa ja ties vielä missä.

    Minusta tuo ulkomailta tapahtuva huutelu tuntuu yksinkertaisesti lapselliselta. Jonkun metrojuopon tai sekavan vanhuksen sähinöitä ei pitäisi tulkita kokonaisen kansakunnan mielipiteeksi. Muuttajat kautta aikain, kaikissa maissa, ovat joutuneet kohtaamaan sen, ettei yhteisöön sisäänpääsy ole aina, kaikilta osin ja kaikissa tilanteissa helppoa.

    Suomalaiset siirtolaiset 1960 luvulta lähtien saivat kantaa juopposuomalaisten leimaa otsassaan Ruotsissa, tuosta lähimpänä ja omaakin perhettä koskevana esimerkkinä mainitakseni. Hollanti, Italia tai Israel tuskin ovat sen helpompia maita sopeutua. Italiassa perääni syljettiin, olin eräille kansanosille punainen vaate, sporca straniera, saastainen muukalainen.

    Kaikkea hyvää sinulle ja läheisillesi. Missä lienetkin. Kuka lienetkin.

    VastaaPoista

  9. Ärrieri-asiaa:

    Hommaa ping-pongille koppa ! Siis semmoinen automatkustus-häkkyrä.

    Ruzzelit sen verran säpäköitä liikkeissään, että suattaapi olla parempi kuletella veikkoa kopassa ettei käy köpelösti.

    Meillä parzon matkustaa tilavassa yksiössään ihan tyytyväisenä. Labradoori on sen verran verkkaisempi liikkuja, ettei epätoivottuja autostapoistumisia satu. Ainakaan kovin usein ;)

    Kerran pentukurssille mennessämme ruskuainen havaitsi kentällä überihanan siskolikkansa ja tuolloin se ryysäsi takaluukusta ilman lupaa. Kerta jäi ainokaiseksi. Nyt osataan varautua.

    Nyt ollaan pidetty taukoa koulunkäynnistä, helmikuussa pitäisi palata ruotuun...

    VastaaPoista
  10. Nita, meillä ON koppa mutta se oli toisessa autossa, tietenkin :( Herra Murphy, ikuinen ystäväni, aina menossa mukana!

    Pingpongpiski täytyy köytää vähintään valjaisiin. Koppa on juurikin siksi, ettei se roisto uudelleenmuotoilisi auton sisustusta. Sellaistakin kuuluu tapahtuneen...

    VastaaPoista

  11. Mitä ruzzeleiden kanssa ei "kuuluisi tapahtuneen" ;)

    Meidän mymmeli pisti aamulla poskeensa PÖYDÄLLE "unohtuneen" makupalapussin sisällön. Ihan noin vaan. Mitään keltään kyselemättä mun tallikeikan aikana.

    Eikä ollut edes moksikaan. Massu vähän pömpötti, mutta sehän kuuluu asiaan muutenkin.

    Rehellisesti en edes älynnyt, että niin voisi käydä. Sen verran ikää matamilla on, ettei se ole keksinyt mitään tuollaista vähään aikaan...

    Mutta tämänaamuinen oli ihan hyvä herätys. Muistaa emäntäkin kerätä namuset pois pöydältä !

    VastaaPoista
  12. Tulin blogistaanisella vastavierailulle. Tapanani on laittaa uusien lukijoiden linkit omaan postaukseen, koska useimmat haalivat blogilleen näkyvyyttä. Päättelen siitä, ettei blogisi halua isoon jakeluun, ettet kaipaa mainospätkää. Jos mää tulkitsin väärin niin hihkaise vaan ja mää ohjailen tänne populaa. Nyt jatkan matkaa vanhempiin postuaksiin :)

    VastaaPoista
  13. Kiki, kyllä saat linkittää. Se on vaan sillä lailla, että mulla menee aika päivitellessä ja päivitän linkkilistaa ruokottoman verkkaisesti. Kyllä siekin seinälle pääset :D

    Nita, never trust a terrier ;-)

    Tita, tuohan kuulosti aivan runoudelta. Gluteus Maximuskin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osanottoni, Peetu on täysverinen terrieri! Se koettelee ja kokeilee aina välillä rajoja.
      Nasse vain on ollut kiltti tapaus, nyt sullakin on riiviö (niinkuin mulla) ... huokaus.

      Noin meilläkin tehdään, heti kun on mahdollisuus.
      Olen melko monta kertaa juossut kalssareissa ja villasukissa pitkin rivitalon pihatietä ja kiroillut nuppi punaisena isoon ääneen. Matka loppuu naapurin kissojen kaahaamiseen pysäköityjen autojen ympäri. Jollain ihmeen tuurilla saan Pönön jalasta tai hännästä kiinni. Se on jotenkin hämmästyttävän liukas, koppaaminen ei onnistu. :(

      Tässä vaiheessa kaikki naapurit, 8kpl, seuraa nenä lasissa hyvin koulutettua koiraa ja sen hyvin huonosti käyttäytyvää emäntää ...

      Poista
    2. Hirnakka - ikävä kyllä nimenomaan Gluteus maximus jäi pois silmistä. Se on suomeksi iso pakaralihas, ja erittäin mieluusti olisin ammattilaisen silmin halunnut arvioida sen visuaalisia ulottuvuuksia :D

      Kaikkea ei voi saada. Huokaus...

      Poista
  14. Sitä sitten kirotaan teiden ja pihojen liukkautta, toivotaan että jaloissa olisi nastat vaan eipä kelvanneet ne IceBugit jota muistaakseni -S-:n kanssa (muistini on hatara, antakaa anteeksi jos meni väärin) yritettiin sulle kaupata. Ehei, piti ostaa juppilapikkaat juoksuihin ja nyt sitten ei nekään sandaalit pidä. ;D
    Vanha konstihan on - ihan aikuisten oikeasti - vetää se villasukka kengän päälle ja pito on taattu, varsinkin puhtaalla jäällä. Toki ne jalassa jos juokset lenkillä niin johan kylällä alkaa keräys kapitalistiyrittäjän ahdinkotilan auttamiseksi sekä tietysti saatanalliset juorut..
    Toi oli kyllä viisaas kehoitus pitää kädet peiton päällä (nauroin itseni tärviölle) vaikka taas oli Torpan Emännän pakko villitä rouvia :D :D
    Vielä kun tuo Titan hyväkäs rupesi latinaksi hehkuttamaan niin eihän täältä enää puutu kuin Nollis - mahtaako se olla hengissä vai onkohan TM lysähtänyt voipuneena sen päälle eikä se pääse sieltä pois? ;DD

    Titalle sen verran että vaikka noi kilpisoturit ovatkin komeita niin en tiedä onko niistä paljon iloa sillä saamieni tietojen mukaan lähes jokaisen musculus cremaster on vaurioitunut ja vaikuttaa näin kokonaisuuden toimintaan..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taas pikkasen kitkeryyttä ilmassa Pepponen osalta ;D Kai tiedät, että munasuojia ne Legioonalaiset käyttää, ettei kiveksen kannttajalihakset kärsi. Tai ekana ne karvapallukat on kyllä tulilinjalla... siksi hyvä toppaus etuvarustukseen.

      Ja jos lihas on vaurioitunut, niin akuutin vaiheen jälkeen hieronnalla voidaan tehdä lähes ihmeitä. Hermotusta kun stimuloi, niin johan alkaa lihas toimia.

      Ihan ammatillista keskustelua tässä vain Pepponen kanssa... :P

      Poista
  15. Eiku ei se noin mennyt parahin Peppone. Ostin kyllä ihan pitopohjazyndaalit juoksuriemuihin mutta torpan ja tallin väliä hiihtelen jossain vähemmän arvokkaissa hiihtimissä. Ja ne perhanan kumpparihuntterit on nyt mäsänä. Viimetalvena revitin rikki rumat mutta lämpimät uggit. Niilläkin lipsui.

    Palajan päivän jorinoihin jahka tästä päätäni selvittelen. Kävin nääs saunassa ja nyt rakastan koko maailmaa. Väärä mieliala päiväkirjamerkintöjen tekoon!

    VastaaPoista
  16. Tuula, voin vain kuvitella. Ja Neuvoa-antava siinä vielä opastamassa :D

    VastaaPoista
  17. http://www.lakeudenkone.fi/tuotteet.html?id=47/529 hyviä kenkänastoja. Tosin vaimoni tänään kaatui mutta johtui liian vähästä määrästä niitä kengissään. Mulla nuo lenkkareissa on toimininut, vaikken tällaisilla keleillä mieluusti ulkona juokse. Siis kaatui eilen, nythän on yö mutta en pääse muokkaamaan kun kännykkää hylkii kommenttikenttä. :]

    VastaaPoista
  18. Voi Peetua :) Meidän ärrieri lähettää lämpimät terveiset ja ohjeistaa Peetua kesällä siirtymään seuraavaan huviin; uimasille heittäytyvät ihmiset jättävät epähuomiossa vaatekasansa ja pyyhkeensä minne sattuu ja syntyy ratkiriemukas leikki kun varastaa isännän kalssarit tai pyyhkeen ja katsoo kun ukko munasilteen aiheuttaa pahennusta naapurustossa.

    Koiraverkkojen pitäisi ymmärtääkseni pitää koira farmarin takaluukussa ja muu väki penkkiosastolla. Meidän narttu pysyi verkon takana n. 25 sek, kunnes totesi hyvän designin tarjoavan juuri ärrierin mentävän kolon ja salamana minulla istui sylissäni Rinsessa ärrieri. Auto ympäri ja koppa sisältä ja matka jatkui...

    Terveisiä torpalle!

    VastaaPoista

Ilahdun kovasti kaikista kommenteista.
Voit myös laittaa minulle sähköpostia hirnakka@gmail.com