Sohjohiihtoa

Tuo kuva palauttaa lohdullisesti mieleen, että aurinko on kyllä olemassa vaikka harvakseltaan näyttäytyykin näinä ankeina kaamoksen aikoina.

Eilisestä vielä lämpeni ja aamulla satoi vettä. Voi hevonrähmänrähmä sitä sohjon paljoutta ja sulavan lumen lotinaa kumiteräsaappaan sisällä. Uskolliset hunterini ovat nimittäin ottaneet osumaa ja jossain kohtaa oikean jalan päkiän tienoilla on vuoto. Voi sitä ketutuksen määrää kun asiaa ei muista ja seuraavassa hetkessä on villasukka likomärkänä.

Tähän hätään en nyt uskalla tilata uusia, pitää vetää pari kiekkoa jeesusteippiä kengän ympärille, kyllä se vuoto silläkin tyrehtyy. Esteettisyydestä viis.

Sen mä vaan sanon, että jos ja kun tuo piha yöllä jäätyy, aamulla on akat oikosenaan mäellä. Kissakaan ei ilman sivuluisua pääse etenemään, saati sitten ihmispolo jolla ei ole nastoja alla.

Olisi syytä hakea yötallireissulla vaikka kipollinen kauroja joita voisin kylvää kunnon maajussin elkein edelleni jarruksi kitkaa tuomaan. Saisivat aamuvirkut kyläläiset taas kerran puheenaihetta. Pitkään aikaan ei ole sitä heille suotukaan, nyt suurin kohina valkosipulinkylvöstä lienee laantunut.

Sukat märkänä sohjossa, semmoinen keskiviikko tänään. Iso-J tutki huomisen myyntikokouksen aikatauluja ja kokouspaikan sijaintia ja tuli siihen tulokseen, että kun lähtee taipaleelle tänään, on mahdollisuus pari tuntia pidempiin yöuniin (koirattomassa sängyssä) kuin jos lähtisi aamuyöllä ajelemaan.

Katumusharjoituksia parin päivän konvehtitalkoista kuului niin ikään päivän agendaan. Siellähän se pelkäämäni lukema sitten odottikin jalkaprässissä. Mutta totesin, että minä en pelkää jalkaprässiä, sen on syytä pelätä minua ja ryhdyin punnertamaan. Ensin en meinannut saada koko vempeleen kelkkaa liikkeelle mutta lähtihän se kun vähän rykäisin roisimmalla otteella.

En todellakaan uskalla ajatella millä taktiikalla laskeudun aamulla portaat alakertaan. Näky voi olla mielenkiintoinen.

Muilta osin päivä oli tyypillinen arki. Perillisillä alkoi koulu ja sen mukanaan tuomat kuljetuskiemurat.

Ilahduin presidentin palkkatalkoista (teki aloitteen oman palkkansa alentamiseksi) ja ihmettelin erään Suomesta rasismin takia Hollantiin muuttaneen naisen ajatuksenkulkua. No, se nyt vaan on semmoista ja sillä lailla, ettei mun tarvitse kaikkea ymmärtääkään. Se, että asuu tässä sikaniskojen maassa yli 30 vuotta ja toteaa sen jälkeen, että paska maa, mie lähen pois ja räkyttää haastattelusta toiseen samaa saarnaa. Mulle nyt tuli mieleen että sillä naisella on hemmetin heikko itsetunto ja valtava kiire puhua aina kaikesta suunsa puhtaaksi. Pikkuisen avarampaa näkemystä hällekin toivoisin, saattaapi maailmankuva kirkastua kummasti ja entisen kotimaankin kasvot kaunistua.

Juu, meni taas tämmöiseksi. Minä hiihtelen nyt reinoissa (ainoat kuivat hiihtimet) livertämään hevosille tuutulaulut ja pimentämään kanalan. Sitten taitaa olla aika hinautua petiin ja toivoa, että sieltä jollain konstilla pääsen aamulla ylös.

Ai joo, se eristyskana. En oikein jaksa uskoa, että sillä olisi keskushermostossa vikaa. Veikkaan, että se on kertakaikkiaan vain niin pahasti pieksetty että ottaa aikansa moisesta löylytyksestä toipua. Nuori kanahan se vasta on, keväällä joskus kuoriutunut eikä munikaan vielä. Sitkeitähän me maatiaiset ollaan, uskon, että kanakin tokenee ja pääsee omiensa sakkiin. Ei se kyllä näytä pullaruokinnastakaan pahastuvan.

Ei ole muita kuvia, laitan vielä kerran tämän paljon porua herättäneen hokimiehen.
Hyviä öitä, pidä kädet peiton päällä, missä lienetkin!

PeeÄääs:
Peetu pentele aiheutti pari tilannetta arvauskeskuksen pihalla. Kiikutin muuan reseptin uusittavaksi ja otin piskit autoon. Kun kipitin takaisin, löysin harvinaisen tutun näköisen piskin hengailevan terkkarin oven luona ja pyrkivän kiivaasti sisään. Se pöljä piski ei tunnistanut minua, omaa mammaansa, vaan mielisteli jotain paikalla höperehtinyttä papparaista.

Sain kuitenkin haalittua kiemurtelevan koiran kainalooni ja viskasin sen auton ovesta sisään. Pahuksen pingispallopiski otti kimmokkeen penkistä ja loikkasi vastapallona takaisin pihalle. Ja juoksi häntä heiluen tervehtimään kaikkia niitä kivoja autoja joita siellä pihalla liikkui paikasta toiseen. Tukittiin toviksi koko väylä kun koira istui häntää heiluttaen keskellä ajoväylää eikä kukaan uskaltanut liikkua mihinkään. Onneksi lanssi ei ollut työajossa juuri silloin.

Voi rähmä! Onneksi muuan ketterä herrasmies (jonka poliisiksi tunnistin) kaiveli sisuaskin taskustaan ja sitä rapistelemalla sai Peetun kopaisuetäisyydelle. Piski autoon, kiitos ja näkemiin. Verenpaine huiteli julmissa lukemissa mutta en tohtinut siinä ihmisten nähden pimahtaa. Messusin sitten koko ajomatkan koiralle joka istui korvat luimussa vieressäni ja yritti olla katuvainen. Se piru!

Luoksetulo on nyt semmoinen asia jonka opettamisessa eivät mitkään konstit ole kiellettyjä. Ruokakuppi tehoaa. Se ryökäle ei saa ruokaansa ellei tee sadan metrin juoksun ennätystä. Vapise Usain Bolt, Peetu ryhtyy treenaamaan.