Sillä chili

Puujalka kopisten (kuv.) tulin kehuskelemaan chiliomavaraisuudella. Tänä talvena on luvassa lämmittäviä ellei peräti kuumottavia hetkiä... ainakin ruokapöydässä. Satoa on piisalle asti.
Kunhan nuo kaikki kippuraiset vihreät ystäväni punastuvat, meillä on jytymiittiä vaikka aamupuuroon sotkettavaksi.

Täytyy muistaa yksi asia chilistä. Se kirvelee. Myös käsien välityksellä.
Lukijani Tuula-Anneli kertoi eräässä aikaisemmassa chilipostauksessa omakohtaisen kokemuksensa. Jaan sen (muistinvaraisesti) kanssanne. Tuula-Anneli voi paikata muistini aukot.

Joskus seurusteluaikanaan Tuula-Anneli ja Neuvoa-antava tekivät yhdessä ruokaa. Neuvoa-Antava leikkasi chiliä. Ja piipahti pikaisesti vessassa. Josta kuului kohtaperään kauhea tuskainen vaikerrus. Chilisin näpein ei passaa roplata minkäänsorttisia killuttimia, se kapsaisiini on totinen myrkky joka kirvelee. Se ilta taisi päätyä vähemmän romanttisiin tunnelmiin, vesihuljuttelussa ei ehkä ole sitä kaikkein kuumottavinta latausta.

Että näin. Olkaahan varovaisia chilienne kanssa chillaillessa.

Se siitä satokatsauksesta. Porkkanoita ja omppuja tulee kiitettävästi. Muilta osin sato on katovuoden tasoa.

Jatkan keittiöteemalla. Sain joskus pyynnön esitellä torpan sisätilainteriööriä.
Aikani pähkäilin asiaa moneltakin kantilta ja totesin, että niin kauan kuin tämä on kolmen muun ihmisenkin koti, pidän yksityisyydelle rajat ja se kulkee kodin kuvaamisessa. Olenhan toki kotini ovet avannut tämän blogin kautta, mutta muu julkistaminen jääköön tähän.

Meidän kotimme on sekalainen soppa sitä sun tätä, ei missään nimessä asuntomessukoti eikä muutenkaan sisustustyön taidonnäyte. Puhdasta pitää olla, satunnainen sekaisuus ei ole katastrofi. Se toki ärsyttää ja antaa ehtymättömän jäkätyksen aiheen. Tykkään, että tavarat ovat paikoillaan.

Kerran tuli puhetta keittiöstä kodin hermokeskuksena. Meillä keittiö on tupa eli kodin käytetyin huone. Kaapistot kaipaavat kipeästi päivitystä tälle vuosituhannelle ja kaakelit... ne on ostettu kyllä, mutta eihän niitä voi vanhojen kalusteiden väliin ängetä. Kodinkoneet on sentäs päivitetty, himoamani hybridiliesi (kaasu-sähkö) on vielä toivelistalla, pitäähän sinnekin jotain jättää. Kyökkiremontti on niin iso ja kallis kuluerä, että sitä mielellään tuumaa tovin ja toisenkin.

Meillä tupa on iso tila ja kaikki näkyy kaikille. Kaappijärjestys on määrätty jo taloa rakennettaessa, vuonna 1902 tai jotain. Yhdellä pitkällä sivulla ne ovat ja sillä hyvä. Kokkaaja saa liikuntaa kirmatesssaan sivuttaisaskelluksella vesipisteen ja jääkaapin väliä.

Saareketta meille ei lattiakellarin takia saa, mutta nyt oivalsimme, että kaapistoon upotettava, liikuteltava (in-out) moduli toimii ehkä vielä paremmin. Asiaa pitää kehitellä, ehdottomasti.

Niin se hermokeskushomma. Kuinka monella jääkaapin ovi toimii ilmoitustauluna? Meillä ainakin. Seinäkalenteri, puhelinten kalenterit ja muut eivät ikinä vedä vertoja jääkaapin ovelle. Eihän tämä esteettistä silmää viehätä, mutta tämä on perheen yhteinen tilataideteos. Alati elävä.

Blogia tai nettipäiväkirjaa pitävät lukijani, ottakaapa kuva omasta jääkaapin ovestanne ja julkaiskaa se. Kyläillään vaikka näin jääkaappien välityksellä toistemme luona!
Rohkeimmat voivat avata kaappiensa ovetkin ja esitellä sisällön. Minä jätän väliin, tällä kertaa. Hevoset odottavat iltapuuroaan...

Mitä miellyttävintä lokakuista maanantaita (sarkasmia), missä lienetkin!