Arvailu on ajanhukkaa

Keskiviikkopäivä taisi olla kiireinen? Sain ainakin kuntosalille päivitetyn ohjelman ja nyt se onkin entistä armottomampi. Nimittäin kaikki mitä siellä laitteiden parissa touhuan, tallentuu saman tien kuntopiiskurini tietokantaan ja hän näkee oitis tekeekö rouva sen mitä pitää ja miten rouva sen tekee.

Seuraavalla kerralla laitteen, sanotaan nyt vaikka ikiystäväni abdominal chrunch:n näyttö rankaisee velttoilusta, kuntopiiskuri voi näppärästi käskyttää systeemiä vaatimaan minulta esimerkiksi 15 x 35 kg entisten 15 x 27,5 kg:n asemasta. Jos lintsaan, saan aikamoisen läksytyksen heti respan kohdalla. Toimii!

Huoh, toimivan selän uudelleenrakennus on kovaa työtä. Se, että jokunen aiemmin piukahko vaate pyörii nyt ympärilläni, on kieltämättä mukava lisäpalkkio. Vaikka kalliiksihan se käy, vaatteet ovat melko kalliita ja minulla on valitettavan kallis maku. Sitä paitsi, inhoan vaatteiden sovittelua. Ainoat jotka sopivat heti, ovat juuri niitä hintahaitarin kalleimpia. Mikähän Herra Murphyn laki tuossakin piilee? Vaikka mieluummin minä maksan uusista vaatteista kuin kipulääkkeistä.

Ainakin sen muistan, että keskiviikkoiltana loikkasin pitkän päivän päätteeksi hyvillä mielin sänkyyn, erittäin aikaisin. Vain herätäkseni aamuyöllä vienosti kolkuttelevaan päänsärkyyn. Heti seitsemältä samainen kolkuttelija rynnisti ns. karmit kaulassa läpi ja huusi tullessaan: Ylläripylläri, täältä tulee migreeni ja kaikki sen pikkuserkut!

En muista, miten sain vanhemman perillisen kyydittyä kouluun tai miten sain ulkoistettua hevoset, kannettua silkkikukon ja rouvan kustannuspaikalleen tai miten hoidin kissojen ja koirien aamusapuskat. Pesukoneenkin käynnistin, ehkä? Sen jälkeen romahdin nuorimmaisen petiin, siihen jota olin juuri menossa petaamaan. Ja heräsin puoliltapäivin. Paha olo, huimaus ja jyskyttävä särky, se sattui jokaisella askeleella jotka jouduin ottamaan asiaankuuluville tyhjennysrituaaleille vessaan. Raah raah ja huuto-oksennus.

Silloin oli pakko tunnustaa, että ei tästä päivästä mitään tule.

Peruutin hevosten vuoluajan, peruutin kaikki muutkin päivälle suunnitellut asiat. Iso-J peruutti ison osan työpäivänsä asioista. Henkselit heilahti kalenterisivun ylle.

Armahtava uni tuli pätkissä ja valveillaoloajan tuhlasin jonninjoutavaan arvailuun, spekulointiin ja miettimiseen. Magneettikuvissa ei löytynyt mitään rakenteellista vikaa (Jees!!) mutta verisuoni on kuulema likeisessä kontaktissa kolmoishermon kanssa. Se saattaa jonkin muun tekijän kanssa aiheuttaa tätä vaivaa. Tai sitten syy on hormoneissa tai kallonpohjan lihasten kireydessä. Tai ne kaikki yhdessä muodostavat pirun äkäisen ja helposti ärsyyntyvän kolmikantaliiton. Seurauksena mojova M.I.Greeni.

Jäin sitten oikein ajatuksella arvioimaan tuota arvelun mielettömyyttä. Miten paljon ihminen, peruspirkko ja peruspekka tuhlaakin aikaansa jonninjoutavaan vatulointiin! Ja mikä nolointa, eniten sitä pähkäilee ja arvailee toisten ihmisten asioita? Miksi tuo roikkuu tuossa (minua) ärsyttävässä puolisossaan? Miksi tuo tekee aina (minun mielestäni) vääriä valintoja? Miksi tuo pääsee (minun mielestäni) aina kaikesta niin helpolla? Mitä tuo muka tietää (minun) haasteellisesta arjesta? Mitä tuo valittaa kurkkukipuaan, sillä voisi olla paljon vakavampikin sairaus?!

Muistan aina, kun joskus perillisten ollessa pieniä, valittelin silloin tällöin aikapulaani. Joku sanoi, että minä en tiedä mitään moisesta kun lapseni eivät olleet allergisia ja nukkuivat yönsä hyvin. Joku toinen sanoi, että syy aikapulaani on hevosharrastukseni. Kunnon äidit eivät ramppaa tallilla hyysäämässä hevostaan illat pitkät. Tai en tiedä mitään arkirumbasta (ärsyttävä sananakin) kun Äitikulta on aina apuna.

No joo, apuna ja apuna. Otapa sinä kolmas käskevä pyörä elämääsi päivittäin... ja muista aina onnitella itseäsi että on ne apukädet. Aina niitä ei olisi tarvinnut, halunnut, jaksanut. Mutta annettu apu on arvokas lahja  ja jälkeen päin kyllä ymmärrän, että helpottihan se, useimmiten paljonkin.

Joskus, aika usein itseasiassa, pysyinkin hiljaa  ja sujuvasti annoin paljon kovia (omasta mielestään) kokeeneemman ihmisen valitella elämänsä vaikeuksia. Mitäpä sitä yhtymään jonninjoutavaan kilpalaulantaan. Jokaisella on kuitenkin tasan yksi, oma elämänsä ja sen kokee jokainen tasan omalla tavallaan. Päivät, viikot, vuodet sen kummemmin kuin ihmisetkään eivät ole samasta muotista valettuja.

Tiedän, että tätäkin blogia lukee ihmisiä jotka ovat menettäneet paljon. Ihmissuhteita, perheenjäseniä, terveytensä. Heidän kenenkään menetyksiä väheksymättä aion jatkossakin kirjoittaa, että minua ottavat suunnattomasti päähän nämä minun omat arjenharmini. Se, että kirjoitan kuinka en pidä lietelannan hajusta, siitä, että migreenin takia olen vähintään yhden päivän off-line, siitä, että hetkittäin koen jostain asiasta suunnatonta iloa ja ylpeyttäkin. Se ei ole keneltäkään pois. Se on minun elämääni.

Tähän paluumuuttajan päiväkirjana aloitettuun happyhappyjoyjoy -pakettiin kuuluu myös näitä ei niin iloisia ylistyslauluja maalla asumisen ihanuudesta. Iskee se päänsärky paluumuuttajaankin. Kallistuu se sähkö, ruoka, bensa, polttopuut ja heinä täälläkin.

Ja minä kehtaan sanoa sen ääneen. Ja kirjoittaa. Myös häpeilemättä sen, että tänään ei koske, satu eikä särje ja tänään meillä alkaa viikon pituinen syysloma!

Onneksi suuri osa lukijoistani tietää, että täällä on ihan oikea, elävä ihminen jota koskevat samat elämän lainalaisuudet kuin teitä ruudun toisellapuolella oleviakin. Aina ei aurinko paista, kumppari vuotaa, sämpylätaikina ei kohoa ja joskus muutenvaan vtuttaa ihan kaikki. Rahat loppuvat ja laskupino kasvaa. Rutto vie perunasadon ja murtovaras jättää ovet auki talviyöhön. Semmoista se on.

Semmoinen täky vielä tähän loppuun, jos oikein kovasti arveluttaa joku asia, minulle voi myös meilata. Osoite on hirnakka@gmail.com. Vastaan kaikille, myös nimettömille.

Näin tänään. Älä arvele, se on ajanhukkaa. Kysy ja kuuntele. Kyseenalaista. Missä lienetkin.

PeeÄääs, aloitin nyt sitten eilen minulle keväällä määrätyn estolääkityksen. Sisäinen ääni sanoo, että se ei ole hyvä juttu, mutta järki neuvoo kokeilemaan helpomman olon takia. Joojoo.