Kultakukko

Härnään ihan vain pikkuisen Suurta ja Mahtavaa Googlea. Voihan olla, että kultamunia värkkäävien kanojen kysyntä on näinä taloudellisesti tuulisina aikoina googlessakin kovaa ja Kultakukko -nimitys herättää ties mitä intohimoja.... ja tuo osumia torpan päiväkirjaan.

Hähhhää, tästä saatte, ei pidä aina uskoa mitä google tarjoaa. Ihan sama kuin se taannoinen metsäsika-juttu. Tässä blogissa oli kuva Nassesta ja kuvatekstinä metsäsika. Arvatkaas tuliko kuvahaussa hutiosumia. Mahtoi moni koululainen saada biologian esitelmästään hylsyn kun kuvituksena oli hengästynyt borderterrieri.

Asiaan!
Meillä on niin kaunis uusi kukko! Heleä ja kirkas kiekaisu. On kuin yhden kukon cantores minores kajauttaisi hyvät huomenet. Tämä uutukainen kultakurkku on kiuruveden kanarodun uljas kukkoedustaja. Savolaiseksi sangen komea yksilö. Notkea ja elastinen, pomppii ketterästi, tanssii ja temmeltää. Sääret sileät ja sulat kiiltävät. Korea kaveri.

Ruskeat rouvat ovat onnestä soikeina, vasta sisäkoppikauden alussa näitä kanaryhmiä pitää vähän sortata ja siihen saakka (jokunen viikko vielä) ruskeat tehomunijarouvat saavat pitää hunksinsa.

Viikko alkoi muutenkin mukavasti. Mikäpä rattoisampaa maanantaiurakkaa kuin istahtaa aamupäivän kunniaksi kampaajan tuoliin ja ottaa luvan kanssa rennosti seuraava parituntinen. Varsin arvokasta terapiaahan tämä kampaamoterapia on. Toisaalta, kun kustannukset jakaa jokaiselle käynnin jälkeiselle hyvälle hiuspäivälle, ei se enää olekaan niin ruokottaman kallista. Enemmän minua itkettää jokaisella tankkausreissulla. Siinä kympit ottavat tililtä äkkilähdön eikä niillä pitkälle pääse.

Ilokseni huomasin, että tuttu kampaaja oli palannut takaisin ja jatkoi kuontaloni ruoppaamista niinkuin ei olisi koskaan poissa ollutkaan. Hyvähyvä. Lähetti sitä paitsi kauttani terveisiä serkuilleen... vinkvink. On niitä näköjään muitakin sukuja joissa yhteydenpito on vähän verkkaisempaa.

Maanantai on muutenkin aina niin rankka päivä. Alkava viikko vie jotenkin voimat, ramasee, masentaa, vtuttaa. Näin tiistaiaamuna on jo paljon helpompi hengittää, viikko on alkanut ja tiistaihan on melkein viikon puoliväli. Taitaa olla korvien välissä koko maanantaiallergia?

Tavallaan olen vähän kateellinen kanoille. Ne eivät piittaa viikonpäivistä. Ne vain tepastelevat, kuopivat, kylpevät, kujertelevat ja silloin tällöin pullauttavat munasen. Vaikka näillä meidän kanasilla ei ole mitään tuotantokiintiötä täytettävänä, useimmat helttapäät päkistävät munan monta kertaa viikossa. Parhaat päivittäin.

Tällä alimman kuvan Gaddafilla (oikeanpuoleinen) on erikoisserviisit. Rouvansa ei edes muni ja silti näitä kohdellaan kuin kuninkaallisia. Yöksi kannetaan kainalossa sisään kanalaan puhtaille puruille ja aamulla sama kuljetuspalvelu kyyditsee pariskunnan ulos. Tämä kukonpölvästi kun ei hoksaa hakeutua yöorrelle vaan kyyköttää kanalan portin edessä yövahtina.

Ylempien kuvien kiuruveteläisnuorikot pitivät eilen lentonäytöstä. Kun tulin koululta kotiin, kolme kanaa istui kanalan aidan ylimmällä pienalla. Siitä ne lehahtivat parvia erottavan raja-aidan päälle. Onneksi ne älysivät liihottaa omalle osastolleen eivätkä päättäneet liittyä ylilentäneen hanhiparven auramuodostelmaan.

Tämä tarkoittaa nyt sitä, että ulkotarhojen päälle laitetaan kattoverkko. Onhan semmoinen jo, osittain. Mutta näköjään on parempi verkottaa kokonaan. Loppuupahan se harakoidenkin rellestys ja kanat pysyvät siellä missä pitääkin.

Muistan vieläkin sen yhden, parin vuoden takaisen syksyisen iltayön kun jahtasimme Turha Kakkosta pihapuusta. Hittolainen, se kävi työstä.

Eikä terve ruumis työtä kaipaa!

Tälle viikolle on kalenteriin kirjattu huominen eläinten joukkorokotus. Herra Kylän Eläinlääkäri tulee neulapusseineen ilahduttamaan niin hevosia, kissoja kuin koiriakin. Täytyy muistaa teljetä kattikansalaiset tupaan heti aamusta. Nehän nimittäin vaistoavat milloin on lääkinnällisten toimenpiteiden aika ja katoavat silloin kuin rosvo Lontoon sumuun.

Peetu ja Nasse saavat myös lakisääteiset piikkinsä ja pääsevät sen jälkeen laajentamaan maailmankuvaansa kaupunkiin koirahallille. Vanhempi perillinen liittyi koiraharrastusyhdistykseen ja aikoo virittää Nasseparan agilitytykiksi. Toisaalta, tuommoinen vanhempi opetusmestari on kullan kallis harjoittelukappale. Ihan sama juttuhan se on koirissa kuin hevosissakin. Vanhempi koira ei höntyile turhia, osaa käskyt ja paikkaa tarvittaessa ohjaajan virheitä.

Nassella on peruskäyttäytymissäännöt hienosti hallussa ja herrasmiehenä se osaa käyttäytyä lähes kaikissa tilanteissa. Uskoakseni... kyseessä on kuitenkin terrieriryhmän kaveri.

Torstaina hevosille tehdään manikyyri, vuollaan taas turhat pois ja harkitaan taas kerran talvikenkien tarve. Uskoaksi niitä ei vieläkään tarvita. Saahan ne rautahelyt kilkuteltua kavioihin myöhemmin mikäli todellista tarvetta syntyy. Vaikka en olekaan mikään luomuhevosteluhihhuli, olen nyt reilun vuoden aikana nähnyt kuinka hevonen pärjää kengättäkin. Käyttöhevosillahan asia on toinen, ei puhuta nyt niistä.

Meidän hevoset suihkivat sujuvasti kaikilla keleillä paljain varpain, kavioaines pysyy hyvänä ja pito on ihan riittävä. Eivätkä riko toisiaan, leikkihetkinä nimittäin rapa roiskuu ja sivuslaidilla luisuttavat toisiaan päin. Hokkikengällä saa aika julppeat arvet kaverin kankkuun niin halutessaan. Ja vahingossakin.

Perjantaina alkaakin syysloma. Koko seuraava viikko olisi lomaa, koululaisilla.
Ei tämä viikko nyt niin pahalta vaikuta, vielä.

Sujuvasti eteenpäin, hushus! Missä lienetkin...