Siipikarjakatsaus

Taivas tänään, sininen ja kaunis. Hajanaisia poutapilviä tuulen tuivertamina, siinä silmä lepäsi ja mieli kirkastui kun heti aamutuimaan pääsin ihastelemaan auringon ihmettä. Tilhiparvi saapui pihapihlajan rääppiäisiin, viimeiset marjat kurkusta alas ja tukka tuubilla uusiin seikkailuihin.

Näköjään valokuvausuupumukseni on suorassa suhteessa valon määrään ja vesisateen kovuuteen. Sovitaan sitten niin, että minä kuvailen vain hyvällä säällä ja jätän kameran pölyttymään pahemmissa keliolosuhteissa. Valojen kanssa on ainainen säätäminen ja muutenkin hommasta menee maku liialla veivaamisella.

Hevosetkin räpsyttelivät unisia silmiään marssiessaan tallista aamun kirkkauteen. Pyhäpäivän kunniaksi kumpainenkin sai uutukaiset päitset  käyttöön. Soosi-Possulla tietysti gansteriponikuosia, mustaa karvapehmustetta ja ponifiguureja. Tammalla tyttömäistä punaista paksulla fleecellä.

Ennen puoltapäivää Soosi oli jo onnistunut värkkäämään päitset päähänsä "vähän väärinpäin" ja kuorruttamaan lähes koko karvapehmusteen märällä multakerroksella. Että se siitä siisteydestä, tälläkin kertaa.

Eräillä vain on taito tallella ja homma hanskassa.
Huomatkaa erään särmä tukkatyyli ja kesän aikana kasvanut otsatöyhtö.

Päivän ohjelmaan oli kirjailtu lähes mahdottomaksi todettu tehtävä: etsi, löydä ja osta vanhemmalle perilliselle passelit kumpparit. En suostu vielä investoimaan huntereihin, kasvava koipi ei kaipaa sen koommin nahkaisia ratsastussaappaitakaan. Lähestulkoon jokaikinen kotikaupunkimme jalkineita myyvä puoti, kauppa ja marketti on tullattu. Ja valikoima huonoksi havaittu.

Lasten kumppareita on hyllymetreittäin, lämminvuorisia ja vaikka mitä ihania kuoseja. Kun koipi on kokoa 36/37 pitää tähytä aikuisten osaston suuntaan ja siellä on suunnilleen kahta mallia tyrkyn. Ja niitä kympin maksavia kiduttimia joissa jalka väsyy hinnan mukaisesti kymmenessä minuutissa, kengän keston ja vedenpitävyyden ollessa samaa aikaluokkaa.

Tänään oli onni myötä ja sopivat kumpparit löytyivät. Viisi kymppiä on pikkuraha käyttömukavuudesta, ihanasta väristä (possunpinkki) ja oletettavasti laatuakin saatiin.

Sitten kukonhakuun.

Kuvien onnelliset kanaset tepastelivat vapaana pihalla, kukoilla omat parvensa ja kaikki sopuisasti keskenään.

Meidän uusi kukkomme ei ole näistä kukaan, se on nuori ja komea kiuruveden kantainen kukkopoika. Ikää reilut 5 kuukautta. Tuolla se jo tanssii kanatarhassa uusien rouviensa arvioivien katseiden (ja hyväksyvän pulinan) ympäröimänä. Ei ole ujo eikä arka, yllättävän kesy ja kiltti kukoksi. Pienestä kotikanalasta tämäkin haettiin (kahvipaketin hinnalla) joten niillä on paljon ihmiskontakteja ja niitä käsitellään pienestä pitäen. Ihmisen kaverihan semmoisesta tulee ja hyvä niin.

Täytyy ilmeisesti vähän muokata sisäkoppikauden asumisjärjestelyitä niin, että tämä uusi kukkelbergi pääsee heti oman rotuistensa kanojen seuraan ja Vanha Gaddafi saa elellä ainokaisen rouvansa kanssa kahden kesken.

Kaikenlaisia kanoja sitä maailmaan mahtuukin, suurimmat näkemäni ovat nuo kuvien valkoiset jättikanat. Hienoja kuin mitkä.

Naapurin isäntä pyörähti juuri äsken kertomassa, että taas olisi yksi pariskunta pistänyt lusikat ja eläimet jakoon. Uutta kotia etsivät 5 kanaa, pari lammasta ja shetlanninponi. Kanat tulevat meille, selvä se. Poni ja lampaat eivät mahdu, enkä ottaisikaan. Joku järkihän tässä on pidettävä.

Aurinkoiseen sollistaihin kuului myös nuorimmaisen perillisen visiitille saapuneet ystävät. Tytöillä oli kivaa, mutta valitettavasti kiva loppui kesken. Ohjelmassa olisi vielä ollut nakinpaistoa ja vaahtokarkkien kärvennystä takkatuvalla sekä massiiviset piirustustalkoot. Kaksi tuntiahan ei riitä alkuunkaan. Kieltämättä vähän harmitti tyttöjen puolesta, mutta perheillä on aikataulunsa ja siihen pitää pikkulikkojenkin tyytyä.

Ensi kerralla vähän pidempi aika ja kenties osa suunnitelluista puuhista kannattaa jättää suorilta pois.

Eilen mehustamolle viedyt omput muuttuivat tänään mehuksi, 120 litraa pastöroitua ompputuoremehua on nyt kotiutettu torpalle. Meille siitä jäi reilut 50 litraa, otettiin porukkaan muitakin mehukatteja.
Täytyy vielä harkita mitä tehdään lopuille ompuille, niitä olisi vielä vaikka kuinka paljon. Hevosetkaan eivät määräänsä enempää syö.

Mukava päivä, so far. Ensi viikon ohjelma on vielä levällään, maanantaiaamuna on vihdoin luvassa kertaalleen peruttu kampaaja-aika. Viikko näyttää vanhetessaan mitä siitä kehkeytyy, kunhan nyt saisi suunnilleen terveenä sätkiä eteenpäin. Ja pääsisi kuntoilemaan, mieluiten joka päivä.

Minä kyhään nyt jotain evästä perheelle ja kipaisen juoksulenkin kautta saunaan. Siinähän se sunnuntai sitten alkaa ollakin.

Leppoisaa illanjatkoa, missä lienetkin!

PeeÄäs:
Huomaan, että oikeakielisyyteni alkaa taantua. Yhdys-sana-virheitä tulee solkenaan, pilkkuvirheitä sitäkin enemmän. Lauserakenne on mitä on eikä paremmaksi muutu. Onkohan tämä jotain rappeutumista vai alkavaa dementiaa?

Oikeamielisyys sen sijaan voi hyvin ja vahvasti. Ei saa olla pienille paha :D