lauantai 5. toukokuuta 2012

Ljuva maj...


... rajat ne on huumorintajullakin. Kevät löi taas avokämmenellä poskelle ja toisellekin. Ja heitti kuravettä silmille. Roiskaisi räntää ikään kuin lauantain toivotuiksi. Kyllä syletti kun leukaperät kireinä tiirailin aamulla tuvan (pesemättömistä) akkunoista maalaismaisemaan. Harmaata, tuulista ja ihan marraskuista.

Buuuuuu!

No, vapaa aamu se on räntäsateinenkin aamu. Nuorempi Perillinen oli ihan itse järkännyt itselleen ratsastustunnin poniopistolle ja kyydit mennen tullen. Iso-J ja Vanhempi Perillinen suorituivat yllättävän aikaisin kaupunkiin puutavaraostoksille.  Näin ollen löysin itseni ihan omasta seurastani hiljaisesta tuvasta. Pannullinen kahvia kuittaantui samalla kun klikkailin netin ihmeitä.

Josta tulikin mieleen: mikäli tämä blogi linkitetään yhdenkin kerran hevosväen tietotoimistona tunnetulle keskusteluforumille, joudun pistämään yksityisyyttämme suojatakseni blogin ovet säppiin. Sisään pääsee tunnussanalla jonka kerron vain kysyjille. Toivottavasti tähän ei tarvitse mennä. Olisi kiva jos Hirnakan Torpan ovet voisivat pysyä auki niin satunnaisille kävijöille kuin säännöllisesti poikkeavillekin *poikkeaville, tyrskis*


Eikä päivä ole kirkastunut vieläkään ja nyt mennään jo iltapäivässä. Kaupunkireissulaiset palailevat yksi kerrallaan takaisin ja kanatarhan työmaa näyttää olevan aloittamista vaille valmis.

Ja kun nyt eletään ainakin kalenterin mukaan kevättä, silloin grillataan. Vaikka räntäsateessa. Ja saunotaan pihasaunassa, satoi tai paistoi.

Jos säiden säätäjä suo, pyhäaamun kahvit saan nautiskella pihakeinussa ja seurailla Kanalian väen ulkoilmaelämää. Sitten elämässä on kevät! Kana on kevääntuoja, vähän niinkuin pääskyset ja muut ilmassa singahtelevat tirpulaiset.

Juuri nyt ilmassa ei singahtele tihkusadetta kummempaa, mutta tirpulit mellastavat puiden suojissa. On niillä yltäkylläinen osanotto kevätkonserteissaan.

Ai joo... meidän kanat ovatkin sitten lainrikkojia ja minä syyllistyn ainakin kansalaistottelemattomuuteen laskiessani kanaset ulos ennen kesäkuuta. Mutta minun oikeustajuni mukaan isompi synti on jemmata kanoja sisätiloissa kun maa on sula ja kanaa tarvitaan kuopsutelemaan kanatarhan pohjasta nokkosenversot pois.

Minä kuopsuttelen nyt matoista roskat pois ja kuittaan lauantaisiivouksen tehdyksi.









3 kommenttia:

  1. Kanrykmentti ainakin on tyytyväinen ulkoiluoikeudesta ja nokkosenversoista. Ja Peräti Keltaista munnukkaa pukkaa! Nokkosessa sitä on vitamiinia ja hiveniä. Tehomunia tullee luomusti.

    Meillä on ollut vain pientä vesitihkua, mutta säälittävät pari plusastetta ja täysin lihat luiden päältä kuoriva tuuli. Ei ulkoilukeli ensinkään.

    Vielä huomenna rutistusta töissä ja sitten vapaata yksi päivä. Menee se viikonloppu näinkin.

    VastaaPoista
  2. Muutaman pisaran heitti vettä eilen, ja sitten ollaankin nautiskeltu auringosta superkuusta luppuaika. Paistaa koko ajan joku taivaalla. :D

    Kanat ne on pihalla meilläkin, tosin ympäriinsä suljetuissa katollisissa tarhoissa, vaikka mieluusti niitä ihan vapaana pitäisinkin. Liian innokkaita vierailevia lapsia varten pidän kanat ja muut elikot turvassa omissa looseissaan. Vapaa kasvatus, jne... You know. ;)

    VastaaPoista
  3. Toveri Titan työtahti on kiivas. Eikö se kuitenkin kesäksi hellitä?
    Tuon kennollisen kanalian rouwain työnäytteitä, ensi viikollahan me pikaisesti treffaamme, eikö?

    Kanaemo näki superkuun, minä en. Meillä se mollikka piilotteli pilvien takana. Satuitko ottamaan kuvia?

    Kanatarha on meilläkin aidattu, eräät tietyt rikollismieliset kissanretkut eivät voisi vastustaa kiusausta loikata irrallaan tepastelevan kukon kimppuun. En viitsi kokeilla kumpi jää henkiin.

    VastaaPoista

Ilahdun kovasti kaikista kommenteista.
Voit myös laittaa minulle sähköpostia hirnakka@gmail.com