Ottiatuota

Keikarinkukka tuoksahtaa vienosti, kevään kunniaksi.
Liete on pysynyt vielä tankissa, pellot ovat vettyneet liian märkään kuntoon? Tähän nerokkaaseen päätelmään pääsin ihan itse. Nytkin sataa ja ropisee ja ärsytyskäyrä alkaa lähennellä saturaatiopistettä. Kohta ehkä posahtaa.

En minä nyt niin hingulla lietteen katkua kaipaa, torpan tiluksien kahta puolta sitä herkkua kohta töhötetään kummiskin. Jos olisin yhtä äveriäs kuin tahtoisin, ostaisin nuo pellot takaisin kantatilaan ja päättäisin ihan itse mitä niille levitetään. Vaan kun en ole niin siedän sen mitä peltoja vuokraava isäntä niille tekee.
Leivän tuo, leivän tuo, leivän tuo liete isännän luo (Posti-Paten sävelin).

Päivän ohjelmaan kuuluu molempien perillisten vienti ratsastustunnille. Poniopistolle kertausharjoituksiin. Tähän kohtaan tulee tuo maailman typerin sanonta; ottiatuota.

Minä vein aamulla kaksi hevosta tarhaan ja siivosin niiden öky-yksiöt. Lakaisin ja puunasin. Ja sitten lähden viemään lapsosia kaupunkiin ratsastustunnille. Ja maksan siitä aimo nivaskan euroja.
Hullua, niin hullua. Mutta totuuden nimissä, tarpeeseen ne kertaustunnit tulevat.

Minä en ole ratsastuksenopettaja. En ohjaaja. En edes osaava harrastaja. Pedagogisilta taidoiltani olen huonoa surkeampi. Siksi tarvitaan ulkopuolista ohjausta. Tähän tarpeeseen tulee poniopisto.

Jollain tasolla ymmärrän hevosten kanssa pelaamista. Siksi meillä on kotona kaksi hevosta. Täällä opetellaan olemaan niiden kanssa -läsnä- ja toimimaan oikein kaikissa tilanteissa. Ratsastuksellinen oppi haetaan muualta.

Ainakin toistaiseksi mennään näin ja toivottavasti tulevaisuudessa pärjätään enimmäkseen omillaan.

Viikonlopun muita suunnitelmia vielä veivataan. Ulkoilma-aktiviteetit riippuvat hyvin pitkälti säistä. Kalkinlevitys on ainakin mennyt ns. nappiin. Iso-J on seissyt sateessa jo kahtena iltana ja nakannut pari sataa kiloa kalkkia tantereeseen. Sinne se hulahtaa maaperään siististi ja kauniisti. Ei kantaudu kissantassuissa tuvan pitkälle pöydälle.

Multalasti pitäisi nyt ainakin tilata pihaan. Parilla säkillä en selviä suuruudenhulluista suunnitelmistani. Enkä välty lapiotyöltäkään. Mitenköhän kiltti sitä pitäisi oikeasti olla, että saisin sen ikioman pikkuisen Bobcatin äitienpäivälahjaksi?? Se olisi todellinen hyötylahja.

Nyt olisi syytä sonnustautua kaupunkikuosiin, moido!