Toukokuun kymmenes

Kevät on kaunein vuoden aika. Osaa se olla myös kauhein. Ainakin hajujensa puolesta, eikä siitepölyallergisillakaan liene mieli taivaissa.

Naapurin karjatilalla on jo raoteltu lietesäiliön luukkuja, tuuli tuo muikeat aromit suoraan takaovelle. Ei pääse unohtumaan, että asuu keskellä viljavaa maatalouspitäjää. Niinsanotusti tuntumalla ollaan.

Kyseinen karjatilallinen on tänä keväänä vaivojensa vanki eikä perinteinen vappuyllätys lietteenajon merkeissä häneltä onnistunut. Ilmeisesti seuraavaksi paras työpäivä on Äitienpäivä. No antaa tulla vaan paskaa peltoon, kyllä se kestetään.

Kevään lämpöennätykset ovat nekin kuitattu, tänään on ollut aika harvinainen hautovan lämmin päivä. Ja riuska tuuli etelästä. En minä jaksa uskoa, että mitään iltasanomien vouhottamaan viistoräntää tulee, liian lämmintä on. Mutta jotain saisi oikeastaan vähän sataa. Sittenhän se vihreys ryöpsähtää valloilleen.

Ja yleensähän sade on poishuuhtonut myös niitä kirottuja siitepölypilviä.

Piipahdin aamusta Herra Taikanäpin vanutettavana ja kyllähän sitä raihnas kroppa vertyy kun miesvoimalla vatkataan. Mitä pienempiä lihaksia, sitä pahemmassa jumissa. Ja kun ne pienet penteleet ovat selkärangan nikamien välissä, selkävaivat ja krampit ovat taatusti jokapäivän tuttuja kumppaneita. Löytyi ihan uusiakin vinkaisun arvoisia paikkoja, ahteripuolelta. Lonkan ulkokiertäjä (tai joku semmoinen) oli oikealla puolella aika äksy. Mutta ei ole enää. Kesyyntyi sekin.

Luojalle kiitos näistä käsilläparantajista! Jos en olisi ihmissuhdetaidoiltani näin rajoittunut, harkitsisin itsekin hoitotyöstä uutta ammattia. Mutta taitaa olla parempi, että jätän sen ammattikunnan maineen pilaamatta ja keskityn vain olemaan kiitollinen asiakas.

Tänään on tärkeä päivä. Äitikullan synttäripäivä. Torpan väki siirtyy pihan laidalle, Äitikullan residenssiin päivälliselle. Se on meillekin juhlaa, saan istua valmiiseen pöytään.

Ensi vuonna onkin sitten vuorossa isommat partyt, Äitikulta täyttää uudet kymmenluvut käyntiin. Olkoot vuodet hälle suotuisat ja olkoon niitä edessä vielä paljolti.

Suurin lahja hänelle olisi tänäkin vuonna se, että ainoa poikansa ottaisi jollain tavalla yhteyttä. Mutta jos ei niin ei sitten, samperin sarvikuono ja itsekäs raukkamainen pässi.

Vuosi vuodelta tuntuu tympeämmältä koettaa selitellä aikuisen miehen valintoja ja koettaa piristää asiaa murehtivaa äitiä. Toinen nyt vaan sattuu olemaan niin raukkamainen, ettei vaivaudu edes tekstiviestiä lähettämään.  Saati että selittäisi mistä sandaali puristaa. Ajaa kyllä tuosta puolen kilometrin päästä ohi muttei vahingossakaan voi pysähtyä tervehtimään. Minä sen vielä jollain tasolla kestän, mutta että vanhaa ihmistä noin nöyryyttää, se ei ole miehen teko.

P-skan maku suussa, eikä se ole liete. Ikävä sivumaku syntymäpäivään. Ja samaa luvassa äitienpäivänä. Pyörtyisin varmaan suorilta sangen tukevilta sääriltäni siihen paikkaan jos laatikossa olisi äidille kortti kyseiseltä lurkilta.

Tämmöistä tänään. Sori.

PeeÄs:
jos joku kysyy mitä olen yrittänyt itse tehdä asian eteen niin voin kertoa: yrittänyt olen. Puheluihin ei vastata, sähköposteihin ei vastata. Sukujuhlissa kättelee hätäisesti ja luikkii jonnekin tätimuurin keskelle piiloon ettei vain vahingossakaan joutuisi hyvääpäivää vaativampaa sanomaan.