Kadonneen jäljillä 1-3

Korppikotka korkeuksissa

Vaikka eläinkunnan edustajat tuovat ihmiskurjan elämään niin paljon iloa, valoa ja hyvää mieltä, niin ainahan niiden kanssa on ns. apina selässä. Pikkuinen mörkö olalla suputtamassa että tämä ei kestä, kohta se loppuu ja itku tulee vähintään. Huoli, huoli ja huoli. Siinä on eläinten omistajan kolme tunnetta.

Tässä kolme esimerkkiä. Satunnaisessa järjestyksessä, koska en nyt aamukoomassani jaksa pohtia jännittävää draaman kaarta saati juonta tähän päiväkirjamerkintääni.

1 - Elli

Hönö-Elli poistui toissapäivänä. Jo tuttua ja vakiintunutta reittiään. Angstisen teinikissaäidin tyyliin sopiva draamaattinen loikka vapauteen, toisen kerroksen ikkunasta, hyttysverkon reiästä. Ellin poistuminen on meille nykyisin lähinnä tiedotusluontoinen asia. "Elli lähti" "Aha".

Ei sillä ettemmekö välittäisi. Mutta Elli pärjää. Kaikki tietävät että katti kyykkii aitan alla ja juoksee välillä häntä pörheänä riiheen. Ja takaisin aitan alle. Elli on sitä paitsi selviytyjien sukua. Toista ovat Pupunaamat, ne kiltit kiteeläiset kotipojat (engl. Homeboy) jotka ottavat turpiinsa naapurin kollilta ja joilla on visut kotiintuloajat.

Elli näyttelee meille kuvaannollisesti keskisormea niin kauan kunnes jahtimakkaran kutsu on vapaana liikkumisen halua vahvempi. Ja sitten Elli tulee kotiin. Marssii tassut tömisten ruokakupille ja painuu hiekkavessan kautta nukkumaan. Häpeämättä, mielistelemättä, kissatyyliin. Elli on puuma.

2 - Maija

Kolme viikkoa sitten musta Maijakissa lähti naapurista hatkaan. Maija on leikattu tyttökissa, pidetty, rakastettu kotikissa.  Samanlainen iso oma tontti kuin meilläkin, ei isoa autotietä edes niin lähellä kuin meillä.

Reilu viikko sitten perillisten koululle, vajaan kolmen kilometrin päähän ilmestyi sievä musta kissa. Tuli sisään kouluun, puski syliin ja oli lasten välituntikaveri. Sai nimen Nappi ja asettui läheisen maalaistalon pihaan koska siellä kinkkutarjoilu oli -kiitos talon lasten- mallia nonstop. Kun Veli Milton harhaantui omilla poluillaan, saimme tietää, että mustia kissoja olikin kulun päällä yhden sijasta kaksi. Veli M. saapui pikaisesti kotiin, mutta koulun maskotti pysyi.

Vihdoin, oi vihdoin minunkin päässäni syttyi älyn valo ja tajusin pyytää lapsia kuvaamaan koululla hoivaamansa kissa. Ilmoitus naapuriin että kantsis ehkä vilkaista kuvasta onko Nappi sittenkin Maija. Ja eilen illalla sitten vihdoin iloinen ihme tapahtui. Nappi olikin Maija ja perhe sai rakkaan kissansa kotiin.

Minultakin meinasi tirahtaa tippa silmäkulmasta kun perheen äiti, toistaiseksi tuntematon naisihminen, kapsahti kaulaan ja rutisti tunteella. Helpotus oli silminnähtävä. Jopa minulle, puusilmälle.

3 - Tötsä ja Riesa

Rakkaat hevosemme. Pienet ja pyylevät kotiharmimme. Tänään tulin taas tietoiseksi siitä, että veräjä pitää sulkea yhtä hyvin itsekin kuin mitä vaadin muita tekemään. Aamukahvi törskähti nenästä kun tajusin, että pihatiellä vedetään kunniakierrosta, hevosten kesken. Veräjä yhtä auki kuin oma suuni.

Nopeastihan ne penteleet kuulivat kaurakipon kutsun ja olivat takaisin veräjän toisella puolella.
Kävivät vain muistuttamassa, että jo valtoimenaan pihalla kirmailevat hevoset ovat sydämenpysähdyttävä näky, asteikolla ykkösestä kymppiin täysin pistein, 11.

Missä muruseni veljeni on?

Nyt voisi tietysti piehtaroida häpeässä ja soimata itseään. Mitäs päästät kissasi ulos. Mitäs et pidä hevosia kannellisessa rautahäkissä. Mitäs oot niin hyväuskoinen. Ei jakseta. Kaikki kotona ja kaikki hyvin.

Nyt päivän muihin hommiin. Poniopistolle, kirpputoria täydentämään, hevostarvikekauppaan...
Ja iltapäivällä pelataan lätkää! Harasoo!