Nelivetoja

Sunnuntai on ainakin joskus ollut cruisailupäivä. Aurinko, kauniit maisemat ja leppoisa rullailu. Oh yeah, meillä oli ne kaikki tänään, hevoshaassa. Aamulla ulkoistin hevoset loimitettuina mutta päivä paljastikin sinisen taivaan ja keltaisen auringon. Siispä loimet veks ja nakuna hankeen.

Hupia piisasi kun kaksi hyvin syönyttä, laiskasti liikkunutta hevosta päästelivät höyryjä pakkaspäivään.
Ei tarvinnut kauaa hoputtaa kun kumpainenkin rallasi ja rullasi kiitolaukalla tarhaa päästä päähän, ympäri ja ämpäri. Välillä näytti siltä, että aikoivat tosissaan haastaa aidan ja loikata naapurin pellolle. Onneksi päättivät tehdä tiukan uukkarin ja vaihtaa suuntaa.

Kaunis sunnuntai saatiinkin. Pakkasta oli hyvin maltilliset -12 ja aurinko toden totta lämmittää jo. Jos olisi jossain oikein suojaisalla seinustalla ja sulkisi silmät, voisi kuvitella kevään olevan pidemmällä.
No, ainakin sen tietää olevan jo matkalla tänne päin.

Keväälle on paljon suunnitelmia.
Se, mitkä niistä jalostuvat niin pitkälle, että edes osittain toteutuvat, on vielä arvoitus.

Yksi mieluisimmista tehtävistä on työskentely hevosten kanssa, kevättä kohti enenevissä määrin ja vaikeusastetta lisäten.
Soppaponi toki saa varttua vielä rauhassa, mutta jotain pientä puuhaa ja aktiviteettia on nyt otettu suunnitelmiin.

Satula sovitetaan ja vetohommia palautellaan mieliin.

Tamman pään menoksi onkin paljon enemmän ässiä hihassa.
Voihan se olla, että tamma näyttää asialle oman äässinsä ja poistuu paikalta niskojaan nakellen, mutta alkuhan se on sekin.

Siitä vain sitten leuka rintaan ja nöyränä kohti uusia vastoinkäymisiä.

Eikä kun oikeasti, lisääntynyt valo tuo ihmisen päähän kaikenlaisia levottomia ajatuksia ja yksi niistä on korvata jo tylsäksi käynyt fillarilenkkini nelivedolla eli yhdellä hevosvoimalla. Onhan se nyt kyläläistenkin kannalta huiman paljon somempi katsella rauhassa askeltavaa suomenhevosta kuin virttyneissä verkkareissa fillarin selässä äheltävää meikäläistä.

Kuutostien tuolla puolen on pelkkää erämaata, hiekkaharjua ja kauniisti kumpuilevaa maalaismaisemaa aina itänaapurin rajalle saakka. Kun löydän turvalliset reitit sinne jonnekin, onkin maailma taas paljon laajempi ja avarampi.

Passi taskuun ja pollella baanalle :D

Sunnuntain lisäbonus oli Iso-J:n serkkulikan visiitti torpalle. Onnistuin kyhäämään poronjauhelihasta, fetasta, pinaatista, valkosipulista ja yrteistä vallan makoisan täytteen piirakkaan ja alkuilta hujahtikin äkkiä kuulumisia ja kokemuksia vaihtaessa.

Muistan kuin eilisen päivän kun keväällä 1999 ostimme hänen kanssaan hetken mielijohteesta kumpainenkin rullaluistimet ja illan hoipuimme tutisevin polvin läheistä huoltoasemaa ympäri, hirmuinen naurunrähäkkä vain kaikui keväiseen iltaan.

Se pantiin kylällä kaupunkilaisten kotkotusten piikkiin eikä kukaan näytä enää tunnistavan. Huoltsikkakin on vaihtanut omistajaa näiden vuosien aikana useampaan kertaan.

Sen huiman illan jälkeen elämä on tuonut eteemme kaikenlaista ja etenkin kaikkea. Rullaluistimet möin jo aikoja sitten pois, pölyttyivät turhan panttina kaapissa. Se kuuluisa Äidin Oma Aika oli ns. kortilla niinä vuosina.

Lupaavasti alkanut luisteluharrastuskin tyssäsi raskaustestin positiiviseen tulokseen.
Ehkä me vielä joskus villeinä ja valoisina vanhuksina elvytämme lupaavasti alkaneen harrastuksemme. Jos ei muuten niin kyläläisten kiusalla.

Nousuviikkoon on ohjelmoitu toistaiseksi varsin kohtuullisesti aktiviteetteja. Yritän varata oikein pitkät piuhat ja ottaa jopa ne kuuluisat lehmänhermot ja vaikka sinivalkoiset taikalasitkin käyttööni johdattaessani Iso-J:tä onnellisten ihmisten macmaailmaan.

Toistaiseksi vaikuttaa lupaavalta. Työhuoneesta kuuluu useammin Ahaaahahahaa, Wohhou, Jees, Oho kuin "stanakelehelevettiperekele". Koneet ja tekniikka ovat kivoja kun ne toimivat rykimättä ja sujuvasti. Ja etenkin savuttamatta.

Minä herkuttelin illalla pihalla teknologian kanssa huvitellen. Latasin puhelimeeni Skyview -ohjelman. Siinä on ajantasainen kartta tähtitaivaalle. Senkus vain töhöttää puhelinta kohti kiintoisaa tähteä ja ohjelma kertoo mikä tähti siellä tuikkii. M45 on hyvin kirkas, Castor ja Pollux tulivat kerralla tutuiksi ja monta muutakin tuikkijaa saivat nyt nimet.

Ei minun muistikapasiteetillani muisteta lasten Pikku tähtitietelijä -kirjan taivaskarttoja. Onneksi puhelin kertoo senkin. On se peli, puhelimeksi.

Nyt on kuitenkin tullut aika kääntää selkä mukavalle sunnuntaille ja suunnata nokka kohti höyhensaaria. Tässä tamma näyttää suuntaa ja antaa alkuvauhdit. Maanantaita kohti harja hulmuten!