Hirrrrveen kiva päivä!

Otsikosta voi päätellä, että Leena Hefner os. Herppeenluoma on ehdoton Putous -ohjelman sketsihahmosuosikkini ja iloitsen hirrrrveesti kun Leena liihotti finaaliin. Kovan vastuksen antaa ei-niin-hintava-pappi Usko Eevertti Luttinen. Hän se jaksaa rukoillen hinkata ja himoita tummaa kenialaista.
Koulussa U-E teki pahan teon, kurkkasi Artun penaaliin ja ties mitä muuta.

Mutta Leena, hän se on kerrassan hirrrveen hieno rouva. Ja kaunis.

Ne jotka eivät tiedä koko ohjelmaa, laittakaa youtubehakuun mainitut nimet. Sieltä löytyy pienellä viiveellä parhaat palat.

Noo, päivä alkoi kivasti. Nukuin nätisti ja heräsin hehkeänä heti seitsemän jälkeen. Tallin pitkänaamoille lurittelin huomenlaulut heleästi ja kohtasin haukottelevia hevosia ja umpiunessa töhiseviä lampaita. Orvokki havahtui jollotukseeni ja jatkoi märehtimistään. Lampaista yksikään ei vaivautunut jalkeille, pötköttelivät vain paksulla pehkupatjallaan. Ilmeisen tyytyväisiä bäbättimiä.

Aloituskuvassa Elli tankkaa low-carb -aamiaistaan, ohuen ohutta keittokinkkua. Meille kävi perjantaina semmoinen fiba, että kukaan ei muistanut ostaa kissoille märkäruokaa. Tupaterrieri luopui kurttuisin kulmin NEU-pötköstään, onhan se sentään täyttä lihaa.

Veljekset Hulluudessa ilahtuivat aidosti saadessaan miehekästä koiran evästä ja suunnistivat sen jälkeen täynnä toimintatarmoa pihalle. Jossa ottivat suorat suuntimat kohti Mummolan lihapatoja.

Siellä ropisee kissankippoon sekä luomukermaa, että parasta senioripöperöä. Patsymummo katselee vierestä kun jätkät imuroivat ahnaisiin kitoihinsa villiriistaraasteet, pateet ja hyytelöt.

Elli sen sijaan vetelee jahtimakkaroita ja muita miehisiä eväitä. Tuo keittokinkku on jotain höpsötystä. Taisi olla Elli joka veteli koiranruuatkin muina tyttöinä parempiin suihin. Nyt vasta alkaa Ellikin kuntoutua niiden pentujen jäljiltä. Laiha ja pikkuinen kissahan se reppana on. Ja mahdottoman höllä moraaliltaan.

Pakkasta oli hillitysti ja taivaan pilviverho karkasi kauas pois. Hyvä homma, valoa tarvitaan.

Hirrrrveen kiva päivä oli sikälikin, että otin Ponipojan narun jatkoksi ympyrälle ja sehän mokoma tarpoi hangessa ihan hyvässä tahdissa. Tamma kävi koulukiusaajan ominaisuudessa häiriköimässä, mutta ajelin hänet tylysti pois, ihminen opettaa tietyt asiat ja hevoslauma sosiaalistaa hevosten henkimaailman juttuihin. Niinpä Inga Hepo seisoi vartin verran nokka nirpallaan portilla, mutta ei onneksi kehrännyt jäähykomennuksestaan isompaa draamaa.

Piinasin tammaa vielä lisää ottamalla Ponipojan tarhasta pois ja lähtemällä piilosleikkiin. Otettiin päiväheinäkassi mukaan ja kipaistiin piiloon maakellarin kummun taakse. Eihän Ponipojalla ollut mitään kiirettä tarhaan, täysinäinen heinäkassi eväänä ja aurinko lämmitti mukavasti.

Tammaa harmitti kun kauko-ohjaus ei nyt toiminutkaan. Palautin Ponipojan vasta sitten kun älysi olla hörisemättä. Heti kun alkoi uudelleen huutelemaan, vein Ponin takaisin piiloon.

Siinä mielessä saavutin tavoitteen, että tamma toimi äänellä. Sanoin huspoisportilta ja tamma lampsi  (kolmannella käskyllä) pois. Kätevämpää viedä portista toinen hevonen kun siellä ei härräköi ylimääräisiä.

Huomenna jatketaan, piilosilla oloa. Voisinhan minä tehdä niin, että veisin toisen hevosen päiväksi naapuriin ja antaisin yksinjääneen selvitellä tilanteen itsekseen. Mutta minusta on parempi edetä nätisti ja hevosen sietokykyä hissuksiin venytellen. Eikä siitä jälleennäkemisestäkään tohdi tehdä isompaa numeroa. Vähin äänin livautan kaverin takaisin tarhaan ja visusti vältän riemastuttamasta kumpaakaan.
Better safe than sorry.

Pitkästä aikaa katselin maisemia kameran linssin läpi. Yrttimaalla näytti rusakon kurvailua lukuunottamatta sangen talviselta, tuosta ei oikein näy kuinka mahdottomalla loikalla siellä on kaahattu, ainakin metri on loikalla väliä. Se on se jättirusakko, kylän kykenevin ristihuuli.

Tämä löytyi zoomilla, ensin kauempaa ja sitten zoomasin nähdäkseni paremmin:

Ihanat unikothan ne siellä törröttävät talvikoristeina. Ei lunta tosiaan ole paljoa, hädin tuskin tuossa pellolla 40 cm. Unikot ovat nimittäin isoja pioniunikkoja. Kerrottukukkaisia pioniunikkoja. Niitä ilman kesä ei tunnu kesältä.

Hirrrveen kiva lauantai oli siitäkin syystä, että nuoremman perillisen toive sämpylöiden leipomisesta tuli täytetyksi. Uusi, koulussa ompelemansa essu tuli käyttöön ja leipuri vaani iloissaan tuotoksien uuniaikaa. Hädin tuskin malttoi riisua essunsa saunaan mennessä.

Hyviähän niistä sämpylöistä tuli. Vähän ehkä harmittaa, että leipominen jää nykyisin niin vähälle. Eihän sämpylätaikinan veivaamiseen kauaa mene ja on ihanaa saada pöytään uunilämmintä leipää. Yritän ryhdistäytyä. Mutta en ryhdistäydy huomenna.

Äitikulta nimittäin viritteli vehkeensä valmiiksi, huomenna täällä on karjalanpiirakoita. Ihania voissa voideltuja rapsakoita piirakoita *pyyhkii kuolaa*

Muistelen aiemmin viikolla leuhkineeni niillä Ystävänpäiväleivonnaisilla. Kameran kortilta löytyi kuva.

Koristelut eivät täytä esteettisimpien lukijoideni herkkiä silmiä, mutta hei camoon, koristelu on koulun Ystävänpäiväkahviota silmällä pitäen mahdollisimman tyrkky. Ja kaupaksi män, viimeistä murua myöten.  Se on kirsikkainen suklaakakku. Alkuperäiseen ohjeeseen kuuluu olennaisesti konjakki mutta kohderyhmän takia korvasin konun kermalla.

Yritän paremmalla aikaa laittaa resetin uudelle sivulle. Hirnakan torpan tortut ja pullat... ei sentään niitä pikkasia kahveja :D

Hirrrveen kivan päivän illan hupia oli iltatalli Iso-J:n kanssa. Tottakai Iso-J hövelisti tarjoili hevosille maistiaisia panimotuotteista eli saunaoluestaan. Tamma lipaisi kerran ja seisoi ylähuuli rullalla ainakin minuutin. Poni imuroi oman tilkkansa ääntä kohti ja kerjäsi lisää. Potentiaalinen teinijuoppo, ruunanretku.

En pannut merkille oliko maistuvin merkki Koffia vai Olvia.

Ja tietysti hirrveen kiva oli perillisten kanssa katsella Putousta ja hissutella issekseen saunassa.
Nyt olisi hirrrrveen viisasta hissutella petiin, aamuherätys on aina aikainen, arkena ja pyhänä.
En kuitenkaan vielä malta, kurkkaan pari nettisivua ennen menoani.

Aamukahvit siemaillaan todennäköisesti lumipyryä ihmetellen, vielä kestää tovi ennenkuin tähän lumen raskauttamaan pihakeinuun pääsee kuivin tassuin aamukahville. Kanalan aitakin pitää korjata, se kiivas Hannunpäivän myrsky repäisi vanhan seiväsaidan pötkölleen.

Näillä mennään, pyhäaamua kohti.