Karkauspäivä 2012

Karkauspäivä on metka päivä. Nyt on tasattu neljän vuoden ajanlaskun pikkufibat. Neljältä vuodelta kipaistu kiinni karanneet ja käyttämättä jääneet tunnit. Ihan työstä käy tämmöinen ekstrapäivä.

Mitään ekstraa en tänään saanut aikaan. Yritin selättää silitettävien vuorta. Aivan maantasalle sitä en vieläkään saanut mutta alkuhan se on pieni ja vähäpätöinenkin alku. Sämpylöitä sentään leivoin, lähinnä helpottaakseni kiikunkaakun sairaiden perillisten olon kurjuutta.

Iltapäivän ja illan lepäilyn jälkeen näyttävät kumpainenkin sen verran omalta itseltään, että huomenna menevät kouluun mikäli nykyinen kunto säilyy. Onhan siellä paljon kaikenlaisia pöpösiä liikkeellä, mutta tällä kertaa ns. näyttö ei riitä eikä laiskuripäiville jäädä.

Huomenna saadaan maalle uusi Presidentti (kirjoitetaanko titteli isolla??) ja muutoinkinhan se tapaa torstai olla toivoa täynnä. Saas nähdä ylittääkö päivä odotukset vai jääkö ns. suutariksi. Vähäpätöinen arkipäivän tuhnaus.

Perjantaille panen paljon toivoa, silloin on käyttöä tuolle kuvassa osittain näkyvälle lippunivaskalle.
Voi veljet, sitä päivää on odotettu! Viimeksi näin Kiteen hipit soittopoikina Tavastialla, edellisen levyn julkkarikeikalla, siitä taitaa olla jo neljä vuotta. Espoossa asuttiin eikä torpasta ollut tietoakaan.

Elämällä on joskus mukaviakin ylläreitä takataskussaan. Ja ässiä hihassaan. Näemmä.  Ainakin karkausvuosina.

Nyt karkaan minäkin, höyhensaarille.

Onninpäivän parempi tuuri

Näin Kalevalan päivänä olisi varmaankin aiheellista ja syytä panostaa kirjalliseen ulosantiin ja tyrkkiä ilmoille mykistävä, typerryttävän upea hengentuotos blogitekstin muodossa. Mieluiten kalevalaisessa runomitassa.

Älkää nyt henkeänne pidätellen odotelko, saattaapi naama sinistyä semmoista sielunrykäystä ootellessa. Vaikka multa kuinka olisi kieli toisesta päästä irti, aivo on sen sijaan jumissa monestakin kohtaa. Ei paista vintille valo eivätkä ideat pukeudu sanoiksi.

Tyrkkään tähän rapsakat tulppaanit ja totean, että päivähän se oli tämäkin. Hyvä päivä sikäli, että en joutunut tekemisiin virkavallan kanssa eikä posti tuonut laskuja. Varsinainen tuuripäivä tämä Onnin päivä.

Päivä oli armollinen myös siinä mielessä, että kivut ja vaivat tuntuivat tänään vähäisiltä. Syynä hyvät ja pitkät, suorastaan autuaat yöunet. Uni parantaa.

Jokin hyvä homma oli puolellani myös säätilan suhteen. Eilisestä lähtienhän säitäennustavat ovat kuorossa toitottaneet kuinka tänään tiistaina kiivas lumimyteri koettelee maatamme, yksikään kolkka ei säästy.
Tsippidii, täällä sitä vain ihastellaan melkein kirkasta taivasta revontulien toivossa. Lumimyräkästä ei vilahdustakaan.

En tiedä minne myrsky matkallaan eksyi, ehkä se veti henkeä kauniin Karjalan yllä ja jatkaa nyt puhkumistaan itärajan tuolla puolen. Kivat sinne. Ja lumet kans. Meillä piisaa jo.

Kissojen riehumisesta päätellen huonoa keliä oli luvassa. Mutta näin on näköjään kissakin erehtyväinen ja vaistoissaan perin vajavainen. Näillä meidän felinoilla on kyllä vajavaisuutta parissa muussakin kohdassa. Kuvassa Veli Milton taistelee kiivaaasti pyykkipojan kanssa.

Tiellä nähtiin tänään kahteen kertaan ihme. Ihan elävä hevonen se siellä kipsutteli ensin toiseen suuntaan ja sitten toiseen. Semmoista elävää en olekaan ennen nähnyt, ihan outo ja ennennäkemätön hevonen. Satula sillä selässä oli ja likkalapsi vieressä asteli taluttamassa. Meidän hevoset juoksivat heti aidalle ihmettelemään outoa tummaa kulkijaa. Hiljaa katsoivat, eivät tervehtineet.

Ihan hauskaahan se on kun ikkunasta näkee ohikulkevien autojen lisäksi ohikulkevia hevosia. Eivät minua haittaa ollenkaan. Pitää hankkiutua sopivan tilaisuuden tullen juttusille ja kysellä reitistöä. Olisikin taivahan lahja kun tuosta meidän kohdalta olisi oikoreitti hiljaiselle välitielle, siellä on sangen houkuttelevat pitkät ja mäkiset suorat. Oivalliset hevosella lasetteluun.

Nyt on kuitenkin syytä läpsäyttää tämän laulukirjan kannet kiinni ja souvella unten ulapoille.

Hirveen oli kiva ja nätti päivä ja mieki oon aamulla nätti kun nyt meen kauneusunille.

Naisautoilijan maanantai

Alkaneen viikon kunniaksi äly oli sukkela kuin etanalla, vauhti ja ajatuskin aivan yhtä tahmeat.
Mikään juhlamokka ei meinannut aamulla riittää, minä yritin ja yritin saada kofeiinitasapainon balanssiin mutta ei, väsytti vain.

Ihan oli jonninjoutava ja turha esitys tämä maanantai.
Kauppareissulla törttöilin -luoja tietää miksi- ... puhuin ajaessa puhelimeen ilman hf-piuhaa ja kas, se syntihän näkyi poliisin valppaaseen silmään. Tätä en vielä tuossa vaiheessa tiennyt. Kurvasin huoltiksen pihaan ja pamautin penkkaan. Ei se sisäänajoväylä ollutkaan ihan niin leveä.

Keplottelin (ihan omin avuin) sammahtaneen autoni kinoksesta ja hyvä etten peruuttanut maijan nokkaan, olivat viekkaasti siinä takana blokkaamassa mahdollisen karkuunperuuttamisen.

Oli kuulkaa ylikonstaapelilla naurussa pitelemistä (toinen nauroi häpeämättä ääneen) kun tuli puhuttelemaan.

Ei niitä niinkään se minun penkkaanajoni häirinnyt mutta se kännykkään puhuminen oli rikesakon arvoinen suoritus. Ja mikä parasta, minä vastasin kun odotin sitä soittoa ja sanoin: en voi nyt puhua, ei ole handsfreetä, soitan kohta koulunpihasta....


Niinpä minä sitten istuin maijan takapenkillä (kova istuin) ja kuuntelin kiltisti nuhteet. En kiistänyt puhumistani ja kuittasin viisikymmentä euroa rikesakkoa syntilistaani.

Naureskellen poliisit toivottelivat hyvää matkaa. Onneksi en nähnyt ilmeitä sillä maijan nokan ympäri kiertäessäni meinasin lipsahtaa kyljelleni, siinä oli pliukasta. Ja sitten hyppäsin autoon ja kurvasin mittarille. Poliisit eivät onneksi tulleet huomauttamaan siitä, että siirtäessäni autoa en ollut kiinnittänyt turvavyötä. Ei niillä olisi enää pokka pitänyt.

Kotiin pääsin onneksi ihan ongelmitta. Perillinen istui pää punaisena vieressä ja mäkätti koko matkan.

Olenpa nyt antanut aihetta moneen hauskaan saunaillan tarinaan, pitäkööt hyvänään. Herrasmiehiä ehdottomasti ja tekevät oikeasti työtä jolla on tarkoitus. Ilolla maksan sakkoni ja pidän jatkossa huolen, että handsfree on aina korvalla kun käynnistän kiesini.

Taitaa olla viisainta siirtyä tallikäynnin jälkeen vaaka-asentoon ja toivoa, että huominen on parempi päivä. Katseeni on vähintään yhtä uninen ja sumea kuin Veli Miltonilla. Hyvää yötä!

... Hyvää syntymäpäivää Titalle :D

Veny veny

Tupaterrieri näyttää vähän mallia lonkanvedon vaativassa lajissa.
Tärkeintä on olla rentona, vetelänä ja löysänä. Venytellä selkärankaa ja oikaista lonkanseutua hyvällä venytyksellä. Kyllä se syvärentoutuksen tavoitetila sieltä löytyy.

Tuvan pikkusohva on passeli näille karvaisille kavereille, mutta meille ihmisille se on auttamatta liian lyhyt. Jopa meikäpätkä tuntee itsensä sillä soffalla hujopiksi, kerrankin.

Lauantaina hiihtolomalaiset pakkasivat mondeon ja surauttivat etelän suuntaan. Illalla olivat turvallisesti perillä. Kiitos vielä kerran kun kävitte. Tulkaa hetipian uudestaan.

Säätila sallii ulkoilma-aktiviteetit ja kyllä niitä jonkin verran on harrastettukin. Yksi joogaili hevosen selässä, toinen teki lumitöitä ja kolmas mitälie. Minä maleksin paikasta toiseen. Iso-J kiipeili seinille, kaksi liiketunnistinvaloa oli tullut tiensä päähän ja piti siis vaihtaa tuoreet polttimot. Tallinpäädyn valo on varmaan jossain kuudessa metrissä. Alumiinitikas notkuu kivasti kun se on ääripituudessaan ja roima miehenroikale kipaisee latvaan painoksi. Hrrrrh, hirveetä kattoo!

Veli Milton on aivan suvereeni mestari venyttämisessä. Metrin verran rentoa kissannahkaa lojuu missä milloinkin. Kissanpäivät näyttävät sangen rennoilta. Mikäs se on kissalla laiskotellessa kun hiiriä ei pyöri nurkissa ruuhkaksi asti.

Lumikko tai joku muu melko pieni näätäeläin näkyy kiertelevän torpan nurkkia, mutta semmoisen pienpedon kanssa edes Veljekset Hulluudessa eivät ryhdy mihinkään. Ihan hyvä, turhaa hässäkkää ja tappelua on syytä vältellä.

Tämmöistä leppoisaa laiskottelua ... korjaan venyttelyä tänne tänään. Taidan itsekin kokeilla vielä koko rangan retkauttamista, tuvan sohvanpätkä näyttäisi olevan juuri nyt vapaana. Keinutuoli sen sijaan tursuaa kissannahkaa ja uuninpankollakin pyllerehtii joku mustaturkki.

Mitään en tarvii, näin on hyvä!

ps. Hyvää syntymäpäivää velipojalle, missä lienetkin!

MUOKS: Tässäpä vielä linkki, nyt on maailmassa kaikki tarpeellinen kun on ihan wieninleikkeen makuista vettäkin. Tutkikaa ja ihmetelkää:  http://dinnerinabottle.com/wiener-schnitzel

Kevät sanoo tullessaan: Thumps!

Kevät on nyt ihan oikeasti täällä ja se on ihan totta!
Keskiviikkona oli hieno auringonpaiste, aurinkolasit olisivat olleet niin tarpeelliset... ja tietenkin ne olivat jossain hukassa.

Illalla taivas tummeni ja meni lopulta ihan umpeen. Ja ummesta tunki sateen, tiuhan ja kiivaan lumisateen.

Tämä torstai oli plussa-asteinen. Monta kertaa päivän aikana kurkkasin mittariin ja kyllä se pylväs vain oli nollan yläpuolella. Kehnonkehno!
Räystäiden alla lotisi tip-tip-tip ja sitten alkoikin peltikatolta kuulua rahinaa.

Talven lumikuorma luiskahti alas ensin piharakennuksen pohjoispuolelle ja sitten etupuolelle. Thumps -sanoi kevät tullessaan!!

Vettynyttä lunta tuli alas kymmeniä kuutioita, Äitikulta pääsi juuri sen verran alta pois, että lumilasti tipahti kantapäilleen. Säikähdys oli kova. Onneksi kummipoika oli paikalla ja älysi mitä on tapahtumassa ja ennätti varoittaa.

Torpalla on porrasvahtikin saanut lunta niskaansa. Tupaterrieri makoili kuvaushetkellä mukavasti tuvan puolella joten en saanut portaalle koira-asetelmaa. Ehkä joskus toiste. Enkä edes oikein tykkää tekemällä tehdyistä kuva-asetelmista, mieluummin kytistän luontevia tilannekuvia. Enkä käytä photoshoppia. Jos kuva ei rajaamalla ja valojen säädöllä parane, sen voi poistaa. Ja ottaa uuden.

Minä piipahdin tänään neurologian erikoislääkärin pakeilla. Ylilääkäri näkyi olevan. Erittäin mukava ja inhimillisen oloinen nainen ja se on minun suppean kokemukseni mukaan yhä harvinaisemmaksi käyvä luonteenpiirre pitkälle erikoistuneissa spesialisteissa.

Mitään selkeää vikaa ei tälläkään kertaa löytynyt. Ilmeisesti vika on korvien välissä *ironiaa*

Juhannuksen jälkeen menen magneettikuvaan, sitten ollaan viisaampia. Tai sitten nollapisteessä.

Sain myös kivunestolääkityksen, masennuskipulääke auttaa kuulema hyvin kolmoishermosäryn(kin) tyyppisiin kroonisiin kipuihin. No joo. Minun täytyy nyt nukkua yö jos toinenkin ennenkuin haen lääkkeet.

Tuntuu niin oman luonteeni vastaiselta teolta aloittaa keskushermoston kautta toimivat lääkkeet.

Mummovainaakin lääkitsi kaikkea synnytyskivuista kohmeloon hotapulverilla, miksei sitä voisi saada kokeeksi tähänkin vaivaan?

En minä kyseenalaista lääkärin päätöstä, mutta silti tuumailen vielä tovin.

Sekavia ajatuksiahan tämä jättää päähän pyörimään, meikämaallikolle etenkin. Palataan niihin myöhemmin, ehkä. Toivottavasti elämä täällä torpalla tarjoaa kuitenkin jotain muuta kirjoittamisen aiheita kuin sairauskertomuksen. Vasen ranne sentään saattaa kokea ihmeparantumisen, enää vain satunnaista arkuutta. Olen kuullut Titan soimaavan äänen korvissani ja yrittänyt lepuuttaa. Kantanut enemmän oikealla kädellä.

Hiihtolomalaiset ovat yksi kerrallaan kuumeisena ja flunssassa, nyt siellä vällyn alla kärvistelee Siskolikka. Ilmeisesti tauti on vain pari päivää pahana ja sitten helpottaa. Eihän se ole kivaa olla lomalla kuumeessa, ei se ole kivaa milloinkaan. Ainakin lepääminen tulee hoidettua.

Tänään tuli suloisia vauvauutisia Ruotsista. Prinsessoja syntyy aivan liian harvoin ja tulevia kuningattaria vielä harvemmin. Hejaheja naapurimaahan!

Pitkä päivä taitaa vaatia veronsa, leukoja tekee mieli venytellä äärimmilleen ja se on oikeastaan aika hyvä syy vetäytyä vällyihin.

Iso-J tuli illalla kotiin ja saunottaa nyt terveenkirjoihin elpyneitä lomalaisia. Minä elvyttelin heitä jo pellillisellä muhkeita mokkapaloja. Hyvin tehosi ja ilme kirkastui. On se jännä, hyvä ruoka, parempi mieli :D Jos tuohon malliin toipuvat, huomenna on luvassa hevosten tarhan siivoustalkoot. Jokaiselle pulkka vetopeliksi ja jätesäkki keruuastiaksi ja eikun hommiin, paskaralli on täällä taas!

Paikka auringossa

Aurinkoista huomenta!

Tässä sitä nyt sitten istun miettimässä kuinka saisin tuon tunkiota tonkivan koiran tarmon hyötykäyttöön tallinsiivoukseen. 

Minulla on nähkääs vasen käsi täysin viraton. Yhdellä kädellä toki kantaa vesiä ja taluttaa hevosia mutta karsinoita ei yhden käden talikointitekniikalla putsata.

Käpälä meni käyttökelvottomaksi ihan tyhmästä rasitusvaivasta. Toissapäivänä kiukuissani etenin nietostuneessa tallipihan kinoksessa kuin höyryjyrä, se oli vartti kun koko tallipiha ja tarhapolku oli putsattu. Tuuli oli tiivistänyt lumen harmillisen napakaksi paketiksi ja sitä purkaessa tuli hiki ja rasittui käsi. Kiukkua jäähdytellessäni siivosin vielä boksit, kannoin vedet ja jotain muutakin pientä perushommaahan päivän aikana eteen tulee.

Eilen käsi oli kipeä mutta tänään se vasta kipeä onkin.

Jopa tämä kirjoittaminen tekee kipeää, etenkin kun yritän käyttää kaikkia kymmentä sormea. Autolla ajamista ei oikein voi ajatellakaan. Sitä paitsi, tokkopa se on ihan laillistakaan kun melko vahvoin särkylääkkein itseäni troppasin.

Onneksi siskolikka on täällä! Iso-J elpyi kuumeestaan sen verran, että kurvasi kuutostietä kaakkoon. Siskolikka ottaa nyt tuntumaa tallitöihin. Hän ei koske hevosiin eikä talikkoon mutta ainakin lupasi kantaa vedet ja heinäpaalit tarhaan. Illalla mulla on onneksi perillisetkin apuna.

Aamu on joka tapauksessa mahdottoman kaunis.

Pakkasta nätit -4 ja aurinko helottaa mahdottoman lupaavasti. Melkein tekisi mieli ottaa kahvimuki mukaan ja hilpaista pihalle suojaisaan kulmaan istuksimaan. Se nimittäin lämmittää jo!

Eilen ylitin itseni ja väsäsin meille laskiaispullat. En todellakaan oikeasti leiponut yhtään mitään, kopistelin pellille pussillisen pirkkapullia, käytin uunissa, täytin ne ja vot, ahertamisen tuloksena 14 hienoa laskiaispullaa. Oli sekä kermavaahto-vadelmahillopullia että yksi mantelimassaversio. 

Pikkuinen fiba sattui äkkinäiselle pullanpaistajalle, olivat uunissa pari minuuttia liian pitkään. Siskolikka kuittasi pullien tummahkon sävyn johtuvan tummasta taikinasta. Maku oli hyvä ja sehän on tärkeintä.

Illalla olikin helppo tehdä paastolupaus. Yhtään kermatäytteistä pullaa en syö ennen Pääsiäistä.

Muita paaston ajan lupauksia pitää vielä jalostaa ja harkita. Jos vielä yhtään vähennän lihansyöntiä, minusta tulee kokonaan vege. Eihän se paha asia tietenkään ole, mutta hankaloittaa arjen ruokapuuhia melkoisesti. Minä ne ihan pelkillä raasteilla elä enkä toisaalta ehdi kaksia ruokia värkkäämään. Ja miten se sitten toteuttaa ekopaaston henkeä? 

Jospa yrittäisin ilman isompia torventoitotuksia klaarata paaston ajan elämällä kohtuullisesti ja nätisti? Jos vaikka säästäisin kirpeitä kommenttejani ja yrittäisin vähän enemmän pidentää pinnaani. Siinä olisi neljänkymmenen paaston ajan vuorokauden urakaksi ihan hyvä tavoite. 

Totesin, että minä puhun hevosille nätimmin kuin Perillisille. Hevosten kanssa ns. hihojen polttaminen on aivan turhaa. Mitä se sitten muka hyödyttää lastenkasvatuksessa...  Osui ja upposi. Otatko haasteen vastaan?

Pihalla ei vielä näy sen kummemmin helleboruksen kuin vuokkojenkaan nuppuja eikä kukintoja. Mutta ei niihin enää pitkä aika ole. Hangen alla jo varmasti oiotaan juuria ja kiihdytellään nestekiertoa. Jos ei nyt niin ehkä ihan pian.

Lohdullista.

Yritän lepuuttaa ranteeni nestekiertoa ja hermosäikeitä ottamalla forssia päivään vaaka-asennosta. Olohuoneen soffalle paistaa just nyt mukavasti lempeän lämpimät auringon säteet. Missä kissa, siellä lämpö. Huspois kissa, minä tarvitsen paikkani auringossa juuri nyt!!

Hankirallia

Kuva sen kertoo. Joku pikkuinen on pinnistellyt vimmatusti pihasaunan alle turvaan, ilmeisesti kerkesi.

Hankirallia saatiin tänään vähän epätyypillisessä muodossa. Se oli tuuli jonka ulinaan heräsin 6.14 ja jonka ansiosta en ole sen jälkeen ihmeemmin levännyt.

Puoli seitsemältä aamulla hiippailin talliin tsekkaamaan, että kaikki on varmasti hyvin. Uniset hevoset siellä ihmettelivät liian aikaista visiittiäni. Pyytelin sorisorianteeksi ja kipaisin takaisin vällyjen väliin tunniksi. Ja sitten vielä takaisin peiton alle kun hevoset oli ulkoistettu.

Ei sitä voi nukkumiseksi sanoa, ajanhaaskuusta ja väkisimakuuta. Parempi panostaa pitkiin yöuniin kuin yrittää jo kerran heränneenä vaipua takaisin elvyttävään uneen.

Niin se tuuli. Peeveli sentään kun se on jaksanut tänään puhkua. Minä luulin, että vuodet Espoon tuulisella rannoilla asuneena olen karaistunut kuin Myrskyluodon Maija. Katinvillat. Aina vain palelen, oli tuuli pohjoisesta, Siperian peräaroilta tai etelästä. Kyllä se näinä talvikuukausina kirpaisee ikävästi. Lämmin kuin itänaapurin pääministerin katse...

Huima tuuli siirteli hankia. Lunta nyt sinänsä ei mainittavammin satanut, mutta tuuli siirsi entisiä kinoksia uusiin paikkoihin. Päivän aikana pihaan ilmestyi ihmeellisiä poteroita ja dyynejä.

Koko päivän seurailin silmä kovana hevosten puuhia. Oltiin valmiina ottamaan ne talliin heti jos näyttävät siltä, että tallin fasiliteetit olisivat houkuttelevampi vaihtoehto kuin ulkoilmaelämä. Mutta ne vetivät häntä suorana hullunrallia ympäri tarhaa, välillä hautasivat turpansa heinäkasaan ja nukkuivat tyynesti. Pylly tuulta vastaan ja unta nuppiin. Helppoa kuin hevosen elo.

Lienee sanomattakin selvää, että tänään jätin sovulla väliin kaikki aktiviteetit joissa mukana olisi viisisataa kiloa hölmöä hevosvoimaa.

Päivä meni siis lehtipinon vajuttamiseen, tuvassa köllöttelyyn ja muutenkin ihan vaan laiskottelulle.
Äitikulta veivasi pastakoneellaan 120 rapsakkaa karjalanpiirakkaa. Piirakkapulikka on ihan amatöörien kapine, tosimummot lasettelevat piirakkakiekkonsa pastakoneen läpi.

Muistan hyvin kun joskus muinaisella viime vuosituhannella aamutv:n lähetyksessä muuan neropattikokkitäti veivasi piirakkapyöröt pastakoneen läpi. Ja samana päivänä halpahallien varastot hupenivat pastakoneista. Näin se menee, aika tavaran kaupitsee.

Illaksi näyttää tyyntyvän sekä tuuli että lumituisku. Lumitöitä ei ainakaan vielä ole tehtäväksi asti. Jätetään oikein reilusti kolattavaa huomenna saapuville hiihtolomalaisille. Siskolikka varmasti arvostaa tehokasta niska-hartiajumppaa jota lumikolan liikuttelu parhaimmillaan tarjoilee. Ja kolme teinipoikaa ihan varmasti kiljuvat riemusta päästessään lapiohommiin.

Hokipoika varmasti lämii innoissaan hevostarhasta sontakikkareita ilmaveiveillä lantalavalle. Pitää varmaan hankkia työsuhdemaila, se Kanadanreissulta tuomansa aarre ei ehkä pääse sontalingoksi.

Näihin positiivisiin toiveisiin on hyvä päättää tämän Laiskiaissunnuntain päiväkirjamerkintä. Tiistaina on luvassa Laskiaispullaa, kermavaahdolla ja hillolla tietenkin. Alakuvassa kirsikkana kakun päällä Tallikissa Veli Milton. Se kiltti kissa.

Hirrrrveen kiva päivä!

Otsikosta voi päätellä, että Leena Hefner os. Herppeenluoma on ehdoton Putous -ohjelman sketsihahmosuosikkini ja iloitsen hirrrrveesti kun Leena liihotti finaaliin. Kovan vastuksen antaa ei-niin-hintava-pappi Usko Eevertti Luttinen. Hän se jaksaa rukoillen hinkata ja himoita tummaa kenialaista.
Koulussa U-E teki pahan teon, kurkkasi Artun penaaliin ja ties mitä muuta.

Mutta Leena, hän se on kerrassan hirrrveen hieno rouva. Ja kaunis.

Ne jotka eivät tiedä koko ohjelmaa, laittakaa youtubehakuun mainitut nimet. Sieltä löytyy pienellä viiveellä parhaat palat.

Noo, päivä alkoi kivasti. Nukuin nätisti ja heräsin hehkeänä heti seitsemän jälkeen. Tallin pitkänaamoille lurittelin huomenlaulut heleästi ja kohtasin haukottelevia hevosia ja umpiunessa töhiseviä lampaita. Orvokki havahtui jollotukseeni ja jatkoi märehtimistään. Lampaista yksikään ei vaivautunut jalkeille, pötköttelivät vain paksulla pehkupatjallaan. Ilmeisen tyytyväisiä bäbättimiä.

Aloituskuvassa Elli tankkaa low-carb -aamiaistaan, ohuen ohutta keittokinkkua. Meille kävi perjantaina semmoinen fiba, että kukaan ei muistanut ostaa kissoille märkäruokaa. Tupaterrieri luopui kurttuisin kulmin NEU-pötköstään, onhan se sentään täyttä lihaa.

Veljekset Hulluudessa ilahtuivat aidosti saadessaan miehekästä koiran evästä ja suunnistivat sen jälkeen täynnä toimintatarmoa pihalle. Jossa ottivat suorat suuntimat kohti Mummolan lihapatoja.

Siellä ropisee kissankippoon sekä luomukermaa, että parasta senioripöperöä. Patsymummo katselee vierestä kun jätkät imuroivat ahnaisiin kitoihinsa villiriistaraasteet, pateet ja hyytelöt.

Elli sen sijaan vetelee jahtimakkaroita ja muita miehisiä eväitä. Tuo keittokinkku on jotain höpsötystä. Taisi olla Elli joka veteli koiranruuatkin muina tyttöinä parempiin suihin. Nyt vasta alkaa Ellikin kuntoutua niiden pentujen jäljiltä. Laiha ja pikkuinen kissahan se reppana on. Ja mahdottoman höllä moraaliltaan.

Pakkasta oli hillitysti ja taivaan pilviverho karkasi kauas pois. Hyvä homma, valoa tarvitaan.

Hirrrrveen kiva päivä oli sikälikin, että otin Ponipojan narun jatkoksi ympyrälle ja sehän mokoma tarpoi hangessa ihan hyvässä tahdissa. Tamma kävi koulukiusaajan ominaisuudessa häiriköimässä, mutta ajelin hänet tylysti pois, ihminen opettaa tietyt asiat ja hevoslauma sosiaalistaa hevosten henkimaailman juttuihin. Niinpä Inga Hepo seisoi vartin verran nokka nirpallaan portilla, mutta ei onneksi kehrännyt jäähykomennuksestaan isompaa draamaa.

Piinasin tammaa vielä lisää ottamalla Ponipojan tarhasta pois ja lähtemällä piilosleikkiin. Otettiin päiväheinäkassi mukaan ja kipaistiin piiloon maakellarin kummun taakse. Eihän Ponipojalla ollut mitään kiirettä tarhaan, täysinäinen heinäkassi eväänä ja aurinko lämmitti mukavasti.

Tammaa harmitti kun kauko-ohjaus ei nyt toiminutkaan. Palautin Ponipojan vasta sitten kun älysi olla hörisemättä. Heti kun alkoi uudelleen huutelemaan, vein Ponin takaisin piiloon.

Siinä mielessä saavutin tavoitteen, että tamma toimi äänellä. Sanoin huspoisportilta ja tamma lampsi  (kolmannella käskyllä) pois. Kätevämpää viedä portista toinen hevonen kun siellä ei härräköi ylimääräisiä.

Huomenna jatketaan, piilosilla oloa. Voisinhan minä tehdä niin, että veisin toisen hevosen päiväksi naapuriin ja antaisin yksinjääneen selvitellä tilanteen itsekseen. Mutta minusta on parempi edetä nätisti ja hevosen sietokykyä hissuksiin venytellen. Eikä siitä jälleennäkemisestäkään tohdi tehdä isompaa numeroa. Vähin äänin livautan kaverin takaisin tarhaan ja visusti vältän riemastuttamasta kumpaakaan.
Better safe than sorry.

Pitkästä aikaa katselin maisemia kameran linssin läpi. Yrttimaalla näytti rusakon kurvailua lukuunottamatta sangen talviselta, tuosta ei oikein näy kuinka mahdottomalla loikalla siellä on kaahattu, ainakin metri on loikalla väliä. Se on se jättirusakko, kylän kykenevin ristihuuli.

Tämä löytyi zoomilla, ensin kauempaa ja sitten zoomasin nähdäkseni paremmin:

Ihanat unikothan ne siellä törröttävät talvikoristeina. Ei lunta tosiaan ole paljoa, hädin tuskin tuossa pellolla 40 cm. Unikot ovat nimittäin isoja pioniunikkoja. Kerrottukukkaisia pioniunikkoja. Niitä ilman kesä ei tunnu kesältä.

Hirrrveen kiva lauantai oli siitäkin syystä, että nuoremman perillisen toive sämpylöiden leipomisesta tuli täytetyksi. Uusi, koulussa ompelemansa essu tuli käyttöön ja leipuri vaani iloissaan tuotoksien uuniaikaa. Hädin tuskin malttoi riisua essunsa saunaan mennessä.

Hyviähän niistä sämpylöistä tuli. Vähän ehkä harmittaa, että leipominen jää nykyisin niin vähälle. Eihän sämpylätaikinan veivaamiseen kauaa mene ja on ihanaa saada pöytään uunilämmintä leipää. Yritän ryhdistäytyä. Mutta en ryhdistäydy huomenna.

Äitikulta nimittäin viritteli vehkeensä valmiiksi, huomenna täällä on karjalanpiirakoita. Ihania voissa voideltuja rapsakoita piirakoita *pyyhkii kuolaa*

Muistelen aiemmin viikolla leuhkineeni niillä Ystävänpäiväleivonnaisilla. Kameran kortilta löytyi kuva.

Koristelut eivät täytä esteettisimpien lukijoideni herkkiä silmiä, mutta hei camoon, koristelu on koulun Ystävänpäiväkahviota silmällä pitäen mahdollisimman tyrkky. Ja kaupaksi män, viimeistä murua myöten.  Se on kirsikkainen suklaakakku. Alkuperäiseen ohjeeseen kuuluu olennaisesti konjakki mutta kohderyhmän takia korvasin konun kermalla.

Yritän paremmalla aikaa laittaa resetin uudelle sivulle. Hirnakan torpan tortut ja pullat... ei sentään niitä pikkasia kahveja :D

Hirrrveen kivan päivän illan hupia oli iltatalli Iso-J:n kanssa. Tottakai Iso-J hövelisti tarjoili hevosille maistiaisia panimotuotteista eli saunaoluestaan. Tamma lipaisi kerran ja seisoi ylähuuli rullalla ainakin minuutin. Poni imuroi oman tilkkansa ääntä kohti ja kerjäsi lisää. Potentiaalinen teinijuoppo, ruunanretku.

En pannut merkille oliko maistuvin merkki Koffia vai Olvia.

Ja tietysti hirrveen kiva oli perillisten kanssa katsella Putousta ja hissutella issekseen saunassa.
Nyt olisi hirrrrveen viisasta hissutella petiin, aamuherätys on aina aikainen, arkena ja pyhänä.
En kuitenkaan vielä malta, kurkkaan pari nettisivua ennen menoani.

Aamukahvit siemaillaan todennäköisesti lumipyryä ihmetellen, vielä kestää tovi ennenkuin tähän lumen raskauttamaan pihakeinuun pääsee kuivin tassuin aamukahville. Kanalan aitakin pitää korjata, se kiivas Hannunpäivän myrsky repäisi vanhan seiväsaidan pötkölleen.

Näillä mennään, pyhäaamua kohti.

Älä tule paha tuuli, tule hyvä tuuli

Aamulla puoli kahdeksan aikaan ei ollut enää kuu kaakon yllä, vaan idän suunnalla rusotti somasti.
Aurinkohan se siellä aloitteli nousuaan. Kivan ja pitkän kaaren aurinko päivän aikana jo tekeekin, onneksi. Päivät ovat valostuneet ja pidentyneet huimasti.

Kaikki valo mikä annetaan, otetaan vastaan.
Silti tänään joku oli noussut kahdella väärällä jalalla ja aamu oli ikävä. Minua niin väsyttää jonninjoutava riitely ja kinaaminen. Elämässä on kuitenkin niin paljon tärkeämpääkin asiaa hoidettavana kuin päästä sanomaan aina se viimeinen sana ja olla oikeassa.

Oikeassa kun ei ole kukaan ja mitä jos ne kuuluisat viimeiset sanat lähimmäiselle ovat vaikkapa Haista ite?!

Ajelin aamulla heti kahdeksan jälkeen kohti kaupunkia, Äitikullan leegoja on rustailtu kuntoon tällä viikolla ja tänään oli joku viimeinen säätö. Kelpaa taas leukoja louskuttaa eivätkä iltaisin jauha tyhjäkäynnillä. Nyt on leveä smaili ja säädöt kohdillaan.

Piipahdin hakemassa kyytiini Hevosnaisen (lainaan Titan termiä) ja yllättäen Äitikultakin pyrki kyytiin, takaisin kotiin odottelemaan hammasteknikon työn valmistumista.

Tämäkään luottoystävä ei yksinkertaisena annoksena auttanut. Minulle kertyy autoon välillä aivan ruokoton määrä tyhjiä kahvihylsyjä. Törkeän kallista, mutta ah niin hyvää. Salainen pahe.

Pitäähän minullakin joku pahe olla kun en edes sököä osaa pelata.

Hevosnaisen kanssa juoksutettiin hevosia narunjatkona.
Tai noh, aikeena oli juoksuttaa, hevoset lähinnä löntystelivät ja haukottelivat.

Niillä kun on päiväuniaika puoli kymmenestä puoleen päivään jolloin tarhaan kipataan seuraava säkillinen heinää.

Joka tapauksessa kumpainenkin kaveri nosteli hangessa kavioitaan ja ainakin minä hioin narujuoksutustekniikkaa hyvässä ja oivalluksia herättävässä opissa. Ei se hevosen ympyrällä juoksuttaminen mitään rakettitiedettä ole, mutta ei kyllä sujukaan ilman pieniä niksejä.

Herra Harmaata oli helppo juoksuttaa. Se juoksi nättiä täydellistä ympyrää ympärilläni, vaihtoi askellajia itsekseen ja otti huilikävelyt kun siltä tuntui. Juoksutti siis itse itsensä. Ilman köyttä. Näytin vain suunnan ja sanoin naksnaks ja Pappahevonen hiihteli tyytyväisenä ja aina niin tyylikkäänä.

Vein Hevosnaisen seuraavaan kohteeseen ja palasin torpalle muihin puuhiin.
Ketutuskäyrä kohosi taivaisiin samalla kun päivän aikataulut heittivät iloisesti volttia ja pahuksen ikävä tuuli nousi jostain eteläiseltä kolkalta. Niin kylmä, niin riettahan kylmä tuuli. Pakkasta oli vain surkeat -9 mutta tuuli teki siitä inhottavan pistelevän riiviön. Juuri semmoinen pakkasenpaskiainen joka jäädyttää märät näpit rautasalpoihin kiinni, tukkii nenän ja saa posket helottamaan hullunpunaisina pitkän aikaa. Samainen tuuli tekee kissat hulluiksi ja ihmiset hermostuneiksi.

Vaikka paha tuuli tulikin, se kuitenkin tyyntyi ja laantui iltaa kohden. Eihän talliin sovi mennä kiukuttelemaan. Neiti Inga Hepo sai letin otsatukkaansa ja Pikku-Jonne söpöili mopsinsilmineen muuten vaan.

Toivottavasti yöllä ei ole Bad moon rising. Mikäli sattuu olemaan, shit happens, who cares, minä aion ruuvata korvatulpat syvälle ja surffata höyhensaarille.


Vanhempi perillinen kehitteli lievän kuumeen, nuorempi sinnittelee vielä terveen kirjoissa.
Onneksi viikonlopulle ei ole mitään ihmeempää. Polttopuita olisi enemmän kuin aiheellista pätkiä ja pilkkoa, lupauduin Hevosnaiselle vastapalveluksen nimissä avuksi pihaton siivoamiseen ja muuten aion rojottaa suorin sorkin, hyvällä omallatunnolla.

Hevosvoimiakin on toki aikomus vähän viritellä, en vielä tiedä miten. Se niin riippuu mistä tuulet puhaltavat.

Ensi viikolla saadaan etelästä hiihtolomalaisia, kivakiva! Tänään on siskonpoika tanssahdellut wanhojentansseja ja eilen veljentyttö mekasti abinalaumassa ympäri Keravaa penkkareiden merkeissä. Oi niitä aikoja! Ja mitenkä ihmeessä lapset alkavat olla niin mahdottoman vanhoja??

Tähän loppuun vähän villiä luontoa. Heipat ja moikat, torppa hiljenee nyt.

Varovasti nyt

Nyt on syytä asetella sanansa varovasti.
Monta kertaa olen todistanut, että sen minkä kirjoitan, sen tulen tuomionani kuulemaan. Silmille tulee ja rumasti.

Eli en kerro, että elämä on kivaa, tasaista ja rauhaisaa. Ei. Jos se nyt hetkittäin sitä olisikin, aina on jotain pientä vastoinkäymistä. Kun oikein antaumuksella kaivelee. Vähintään nenänpielessä näppylä, kengän kanta hiertää, mahassa kiertää ja hevosellakin on karvanlähtö. Tuo viimeisin Titalle huomioon, ruuna tosiaan strippaa. Kevättä pukkaa.

Jos minä kelvoton iloitsisin, että postipeku ei tänään tuonut yhtään laskua, hän kantaisi niitä huomenna kelpo nivaskan. En iloitse en...  sillä pessimisti ei pety.

Pariin päivään en ole tehnyt päiväkirjamerkintää kun ei oikein ole asiaa.
Paljonhan täällä torpalla päivittäin tapahtuu, mutta jotenkin tuntuu, että kaikki on jo kerrottu kolmeen kertaan.

Ei täällä tosin vielä ennen ole minun toimestani hevosten kanssa pelattu tähän malliin.
Ja ensimmäinen talvihan tämä on meidän historiassamme kun viedään lammastrioa talven yli. Yllätyskaritsoitakaan ei ole luvassa, sillä likkaporukalla ei kyetä ihmetekoihin. Tai olisihan se, Kevään Ihme! Kuvassa Wappumme, muutaman tunnin vanhana.

Silti, jotenkin minusta tuntuu, että kaikki on jo kerrottu, kuvat on näytetty ja jotenkin on nuttu tyhjä.
Ehkä se on tämä talvi joka on kuitenkin omalla tavallaan erityisen rankka. Se kai lyö mielen matalaksi ja aikaansaa henkisen kooman?

Enhän minä laiskavätys ole ottanut kuvan kuvaa moneen päivään. Puolustus käyttää tässä puheenvuoron ja tähdentää kylmän ilman ja hyytävän tuulen asettamia haasteita. Sormet jäässä ei tarkenneta hevonpersausta kauemmaksi. Ja sitä paitsi on melkoisen riskaabelia puuhaa könytä varsan selkään kameran ja pitkän objektiivin kanssa.

Vaikka pehmoinen hanki ottaisikin hevosen selästään linkoaman tädin mukavasti vastaan, ei valokuvauskoneen hienomekaniikka ehkä arvosta hankipehmustetta. Enkä ota riskiä.
Enkä tosiaankaan uskalla kehua kuinka hyväkäytöksinen varsapoika meillä onkaan. Ukkona syntynyt mammanpoika ei hypi eikä hillu. Ainakaan vielä.

Muutenkin noiden vahinkoselvitysten tekemisessä on oma hommassa, lisää ei tarvita. Nyt alkaa olla kaikki aineisto kasassa vakuutusyhtiötä varten, siitä taannoisesta varastomurrosta siis.

Iso-J teki pitkän päivätyön inventoidessaan pilallejäätyneet maalit ja muut varastoidut artikkelit, koneet ja laitteet. Sitten niiden jälleenhankinta-arvon selvittäminen ja ostokuittien selaaminen... sääliksi kävi. Hetkittäin.

Minä ja Äitikulta vahditaan pihaa haukkojen lailla, Äitikulta hyppää yölläkin tähystämään jos jokin outo kolahdus jostain kuuluu. Harmittaa, että vanha ihminen joutuu nyt hätäilemään jonkun hemmetin hamppariporukan takia.

Jos minä ne retkut saan kiinni, aion kyllä kertoa mitä saivat aikaan! Oppiivatpahan olemaan, nilkit.

Huomenna on taas perjantai.
Tämä viikko on kieltämättä ollut antoisa ja hevosille on annettu paljon aikaa. Nyt onkin ollut ns. tuhannen taalan paikka niiden kanssa pelaamiseen kun olen saanut niiden entisen omistajan avukseni.

Kaikenlaisia reaktioita tammalta nähty.
Aivan kaikkiin en ehdi itse reagoimaan mutta yritän ymmärtää tamman ankeaa lapsuutta.

Aika paljon varsanelämän traumoista kertoo se, että kun vein sellaisen kolmiaskelmaisen metallijakkaran sen karsinaan, hevonen pani päänsä karsinan peränurkassa lattiaan ja tekeytyi pieneksi. Kuin strutsi joka kaivaa peloissaan päänsä hiekkaan. Se hevonen vapisi.

Viaton aikomuksenani siedättää se siihen, että kyseiseltä jakkaralta könytään selkään ja että se jakkara ei ole lihamylly.

Jonkin aikaa piti puuhata ennenkuin tamma suostui ottamaan leivänpalan jakkaran kaikilta askelmilta ja vähän pidempään meni siihen, että sain seistä jakkaralla ja nojata hevosen kylkeen. Lopulta röhnötin ihan kunnolla ja tahallani potkin jakkarasta kaikenlaisia kolinoita ilmoille. Korvakaan ei heilahtanut, taisi nukkua mokoma.

Tottakai jakkaran muoto, haju ja ääni laukaisivat jonkin ikävän muiston hevosen entisiltä ajoilta.
Sama homma oli aiemmin muovisen pinkin talikon kanssa. Silloin minulla ei ollut aikaa sen kummemmin selitellä talikon käyttötarkoitusta hevoselle, otin lannat makuupaikalta pois ja lähdin itsekin nukkumaan. Ilmeisesti talikkoakin on käytetty tamman "koulutuksessa", eikä ainakaan kiitostarkoituksissa.

Ihminen osaa olla paha ja piru. Sikamaista se, että pahuus ja pirullisuus kohdistuu lapsiin, eläimiin ja muihin viattomiin tai puolustuskyvyttömiin. Niihin joille sanat ovat merkityksettömiä, vain teot ratkaisevat.

Kuvassa karua faktaa viime talvelta. Metrin mittana Äitikulta. Lunta oli pihakäytävien varsilla paljon.
Nyt on vähän, Äitikullastakin näkyy nuttu kokonaan.

Päivän muihin ansioihin lasketaan runsaudensarven löytyminen. Heinäladon muodossa. Haettiin pikkupakulla pikkupaaleja, 25 niitä mahtuu rellun pakuun. Siellä on vielä kolmisen sataa paalia vihreää, tuoksuvaa ja lehtevää viimekesän heinää. Ja jokaisen paalin saan hakea, euro per paali. Isäntä pistää ensi kesänä peltonsa vuokralle ja harkitsee pistääkö koko tilan myyntiin. Kuutisenkymmentä hehtaaria maalaismaisemaa ja taatusti hinta kohdallaan.

Teki vielä viime vuonna heinät pitääkseen taitoa ja konekantaa kunnossa. Ei meinaa jaksaa enää, totesi; "miulta ne on heinähommat tehty, tehköön joku nuorempi". Tilalla ei ole jatkajaa.

Se on niin harmi, surku ja sääli.
Maaseudulla on vaikka mitä mahdollisuuksia, mutta kun niiden peltohehtaarien kanssa pitää tehdä raakaa duunia niin harvaa kiinnostaa.

Tämän sekavan päiväkirjamerkinnän anti selvinnee tuonnempana. Ei se ole minullekaan tätä ulossuoltaessani kirkastunut.

Pannaan kevätväsymyksen piikkiin. Nyt vain sattui tämmöinen päivä kun mikään ei tunnu miltään ja eniten vtuttaa kaikki. Paitsi tämä joka on ihan kohta ajankohtainen.

Ystävät

Nyt pukkaa ruusua. Tapani mukaan päivä on jo illassa ennenkuin ehdin edes reagoimaan tähän erityiseen päivään millään tavoin. Puhelin viserteli viestejä pitkin päivää ja parhaani mukaan vastailinkin. Kortithan jäivät tänäkin vuonna askartelematta. Ja hätävarakortit jäivät kauppaan... that´s me.

Sovittaisko vaikka niin, että Ystävänpäivä on oikeasti ihan jokapäivä ja muumimamman sanoin halataan kun tavataan. Mie vähintään keittelen kahvit, tarjoan teet ja olen saatavilla kun tarvitaan. Jos en muuhun pysty, niin yritän olla apuna rinnalla vapisemassa jos oikein tiukka paikka kelleen tulee.

Hevosystävien maailmanrauhaaa ja -järjestystä tärveltiin tänään oikein ajatuksella. Juuri kun ne rutjakkeet olivat löntystelemässä aamuheinien jälkeen tarhan alalaitaan aamupäiväunille, ne otettiinkin töihin.
Soppaponi sai kantaa satulahuopaa ja ratsastusvyötä, tammalle annettiin taakaksi satula.

Minäkin kävin avartamassa maailmankuvaani ponin korkeuksista. Mukavalta tuntui pontevan ponin askellus, se on niin mammanpoika!

Lisäksi niitä reppanoita kiusattiin yksinololla. Siis että toinen harjoitteli tallielämää toisen mässyttäessä lounasheiniään ulkona. Ja sitten toisin päin. Ei moitteen sanaa senkään suhteen. Tervepäisiä kavereita.

Koska pakkaset näyttävät lauhtuvan jatkamme treenejä heti huomenna.

Koululla oli tänään Ystävänpäivän herkkukahvio.
Eilen illalla ähelsin muhevia mokkapaloja ja kirsikkaista suklaakakkua. Ne loppuivat kuulema ekana ja reseptit pitäisi toimittaa opettajanhuoneeseen. No se on kiva että kelpaa ja toki annan resetit, mitäs niitä panttaamaan. Hyvä kiertämään. Harvoin minä muuten leivonkaan, ne ovat nuo koulun myyjäiset, perillisten synttärit ja satunnaiset sämpyläkaudet jolloin meillä lämpimäisen hönkä tulvii uunista. Hyvä, että edes silloin.

Illalla tallin jälkeen sinnittelin valjaspyykillä, hajotin, putsasin, öljysin ja kokosin kahdet suitset ja yhdet palmikoidut nahkaohjat. Pakkasen puremat näpit huusivat ylistysvirttä valjasöljyn elvyttäville ainesosille.

Koska aamu alkaa aikaisin, on viisainta ottaa pino lukemattomia lehtiä mukaan ja parkkeerata itsensä vaaka-asentoon, nyt siellä sängyssä on vielä tilaa. Yön tunteina tila käy vähiin kun kissat, koira ja vähintään yksi perillinen änkeytyy samoille neliöille.

Heippa ja huomiseen. Yritän kuljetella kameraa jossain vaiheessa mukana, eri asia on, saanko sen kaiveltua esille kun olisi jotain kuvattavaa...

Nelivetoja

Sunnuntai on ainakin joskus ollut cruisailupäivä. Aurinko, kauniit maisemat ja leppoisa rullailu. Oh yeah, meillä oli ne kaikki tänään, hevoshaassa. Aamulla ulkoistin hevoset loimitettuina mutta päivä paljastikin sinisen taivaan ja keltaisen auringon. Siispä loimet veks ja nakuna hankeen.

Hupia piisasi kun kaksi hyvin syönyttä, laiskasti liikkunutta hevosta päästelivät höyryjä pakkaspäivään.
Ei tarvinnut kauaa hoputtaa kun kumpainenkin rallasi ja rullasi kiitolaukalla tarhaa päästä päähän, ympäri ja ämpäri. Välillä näytti siltä, että aikoivat tosissaan haastaa aidan ja loikata naapurin pellolle. Onneksi päättivät tehdä tiukan uukkarin ja vaihtaa suuntaa.

Kaunis sunnuntai saatiinkin. Pakkasta oli hyvin maltilliset -12 ja aurinko toden totta lämmittää jo. Jos olisi jossain oikein suojaisalla seinustalla ja sulkisi silmät, voisi kuvitella kevään olevan pidemmällä.
No, ainakin sen tietää olevan jo matkalla tänne päin.

Keväälle on paljon suunnitelmia.
Se, mitkä niistä jalostuvat niin pitkälle, että edes osittain toteutuvat, on vielä arvoitus.

Yksi mieluisimmista tehtävistä on työskentely hevosten kanssa, kevättä kohti enenevissä määrin ja vaikeusastetta lisäten.
Soppaponi toki saa varttua vielä rauhassa, mutta jotain pientä puuhaa ja aktiviteettia on nyt otettu suunnitelmiin.

Satula sovitetaan ja vetohommia palautellaan mieliin.

Tamman pään menoksi onkin paljon enemmän ässiä hihassa.
Voihan se olla, että tamma näyttää asialle oman äässinsä ja poistuu paikalta niskojaan nakellen, mutta alkuhan se on sekin.

Siitä vain sitten leuka rintaan ja nöyränä kohti uusia vastoinkäymisiä.

Eikä kun oikeasti, lisääntynyt valo tuo ihmisen päähän kaikenlaisia levottomia ajatuksia ja yksi niistä on korvata jo tylsäksi käynyt fillarilenkkini nelivedolla eli yhdellä hevosvoimalla. Onhan se nyt kyläläistenkin kannalta huiman paljon somempi katsella rauhassa askeltavaa suomenhevosta kuin virttyneissä verkkareissa fillarin selässä äheltävää meikäläistä.

Kuutostien tuolla puolen on pelkkää erämaata, hiekkaharjua ja kauniisti kumpuilevaa maalaismaisemaa aina itänaapurin rajalle saakka. Kun löydän turvalliset reitit sinne jonnekin, onkin maailma taas paljon laajempi ja avarampi.

Passi taskuun ja pollella baanalle :D

Sunnuntain lisäbonus oli Iso-J:n serkkulikan visiitti torpalle. Onnistuin kyhäämään poronjauhelihasta, fetasta, pinaatista, valkosipulista ja yrteistä vallan makoisan täytteen piirakkaan ja alkuilta hujahtikin äkkiä kuulumisia ja kokemuksia vaihtaessa.

Muistan kuin eilisen päivän kun keväällä 1999 ostimme hänen kanssaan hetken mielijohteesta kumpainenkin rullaluistimet ja illan hoipuimme tutisevin polvin läheistä huoltoasemaa ympäri, hirmuinen naurunrähäkkä vain kaikui keväiseen iltaan.

Se pantiin kylällä kaupunkilaisten kotkotusten piikkiin eikä kukaan näytä enää tunnistavan. Huoltsikkakin on vaihtanut omistajaa näiden vuosien aikana useampaan kertaan.

Sen huiman illan jälkeen elämä on tuonut eteemme kaikenlaista ja etenkin kaikkea. Rullaluistimet möin jo aikoja sitten pois, pölyttyivät turhan panttina kaapissa. Se kuuluisa Äidin Oma Aika oli ns. kortilla niinä vuosina.

Lupaavasti alkanut luisteluharrastuskin tyssäsi raskaustestin positiiviseen tulokseen.
Ehkä me vielä joskus villeinä ja valoisina vanhuksina elvytämme lupaavasti alkaneen harrastuksemme. Jos ei muuten niin kyläläisten kiusalla.

Nousuviikkoon on ohjelmoitu toistaiseksi varsin kohtuullisesti aktiviteetteja. Yritän varata oikein pitkät piuhat ja ottaa jopa ne kuuluisat lehmänhermot ja vaikka sinivalkoiset taikalasitkin käyttööni johdattaessani Iso-J:tä onnellisten ihmisten macmaailmaan.

Toistaiseksi vaikuttaa lupaavalta. Työhuoneesta kuuluu useammin Ahaaahahahaa, Wohhou, Jees, Oho kuin "stanakelehelevettiperekele". Koneet ja tekniikka ovat kivoja kun ne toimivat rykimättä ja sujuvasti. Ja etenkin savuttamatta.

Minä herkuttelin illalla pihalla teknologian kanssa huvitellen. Latasin puhelimeeni Skyview -ohjelman. Siinä on ajantasainen kartta tähtitaivaalle. Senkus vain töhöttää puhelinta kohti kiintoisaa tähteä ja ohjelma kertoo mikä tähti siellä tuikkii. M45 on hyvin kirkas, Castor ja Pollux tulivat kerralla tutuiksi ja monta muutakin tuikkijaa saivat nyt nimet.

Ei minun muistikapasiteetillani muisteta lasten Pikku tähtitietelijä -kirjan taivaskarttoja. Onneksi puhelin kertoo senkin. On se peli, puhelimeksi.

Nyt on kuitenkin tullut aika kääntää selkä mukavalle sunnuntaille ja suunnata nokka kohti höyhensaaria. Tässä tamma näyttää suuntaa ja antaa alkuvauhdit. Maanantaita kohti harja hulmuten!

Pieni onnellinen hetki

Elämä antaa meille kaikenlaista. Tämä päivä on mennyt perheelle, harvinaista luksusta ja arvokkainta sellaista.

Ponilapsi sai uudet helyt päähänsä ja nuorempi perillinen sai kunnian ratsastaa muutaman kierroksen. Ponin eteenpäinpyrkimys ja liike-energia on suuntautunut ruokakipon suuntaan, mutta nyt se onnellinen lapsuusaika jää vähitellen taakse ja poni ottaa askeleen kohti työuraa. Askel oli lyhyt ja verkkainen. Olihan ponilla mitä arvokkain lasti, ei silloin sovi perhehevosen hötkyilläkään.

Se oli kaunista katsottavaa ja tämän päivän hohtohetki. Kiitos siitä.

Lotossa ei tullut roposia, isompaa eikä pienempää määrää ja ehkä se on hyvä niin. Jatketaan tätä pientä ja hyvää elämää. Nyt saunaan!

Perjantai-dai-dai

Viime yönä näin inhaa painajaista. Tai ainakin se oli ihan kamalan ruma uni.
En tiedä mitä alitajunta käy läpi ja mitä uni mieleni liikkeistä kertookaan...

Unessa työnsin valmiiksi kyteviä pyöreitä, hyvin pitkiä ja hyvin lyhyitä puita uunin luukusta sisään. Luukku (ja uuni) olivat täsmälleen samanlaiset kuin lapsuudenkodissani. Tunsin jopa nenässäni uunin kuumuudessa kuivuvien märkien villasukkien ja -lapasten hajun.

Jostain syystä siinä kytevien polttopuiden rivissä oli pieniä mustia pörröisiä linnunpoikasia. Ne olivat jotenkin vammautuneita, siivet retkottivat miten sattui. Ja minä työnsin nekin uuniin. Ja unessa työnsin palavaan pätsiin myös mustan kissanpennun :-(

Heräsin sydän hakaten ja mieli vauhkona. En tiedä huusinko.
Elli kelli kainalossa ja Veljet Hulluudessa rassasivat yövuorossaan jotain hiuslenksua sängyn alla. Kukaan ei ollut uunissa. Kävin tarkistamassa alakerrassa tilanteen.

Hyi kauhistus miten hirveä uni. Minä näen harvoin unia, nykyisin vielä harvemmin. Ja sitten kun kerran pari vuodessa unta näen, ne ovat just tuommoisia kauheita. Miksei voi mennä tasaisesti? Hömppää ja kevyttä viihdettä uniin eikä tuommoisia inhottavia painajaisia. Kiitos.

Jos lukijakunnassa on joku pätevä unientulkitsija, kertokoon hän ystävällisesti mitä tuokin kauhea näytelmä tarkoitti.

Päivän kuva on perillisten koulutieltä. Siellä on mutkanmerkki ja lukema 3 km. Mutkat menevät oikealta vasemmalle ja ylös ja alas. Tiellä mahtuu juuri ja juuri ohittamaan vastaan tulevan bussin jos molemmat menevät nätisti reunaan. Vähän niinkuin Punkaharjun maisematie mutta tiivistettynä muutamalle kilometrille.

Ja pienet koululaiset siellä seassa. Vähän hirvittää kieltämättä kun ipanat lipsuttelevat fillareillaan syyspimeässä. Pienet pojat varsinkin ovat melkoisia lenkuttajia fillaroidessaan ja kikkailevat ajaessaan joskus aika hurjiakin muuveja. Eivät suinkaan muista vilkaista taakseen tietä ylittäessään joten tarkkana saa olla. Ja pitää olla.

Päivään mahtui kaikenlaista. Periksiantaminen ei ole vahvin lajini joten väsyneeseen viikkoon kuuluva perhekinastelukaan ei isommin rauhaani järkyttänyt.

Kaupungilta kyydittiin kotiin auton täydeltä tarpeellista kampetta, ruokavarastot ovat taas mukavalla mallilla. Ja hevosille vampyyrinkarkoitetta, iso pänikkä valkosipulirouhetta.

Pakkanen paukutti sinnikkäästi -24 lukemia, nyt alkuyöstä oli vähän lempeämmät lukemat, ei ainakaan niin kipakasti nipistänyt poskipäitä kun hiihtelin reinoissani talliin ja takaisin.

Kuvassa tallimestarin työsuhdekeinutuoli.
Pitää kysellä naapuripitäjän lammastilalta tuohon passelia taljaa.
Muistuttakaa jos se ei lähiaikoina ilmesty kuvaan.

Iso-J sai tiedostonsa takaisin, naapurikylän nörtti veivasi datan talteen mutta muovi ja rauta siirtyi ser-jätteen kierrätykseen. Hyvä niin.

Ja Iso-J joutuu pakon edessä ottamaan mac-maailman antimet vastaan, muuta pöytäkonetta torpalle ei tule. Kolme kannettavaa antavat lisäturvaa. Ja ehkäpä varmuuskopioinnista nyt tulisi rutiinia. Paljonhan niistä on meilläkin puhuttu ja priorisoitu "sitten heti ensi viikonloppuna" -tehtäviin. Jep jep...

Alakuvassa Huimat Pojat kyttäävät silmä kovana tiputelkkarin käänteitä, Veli Milton tässä etualalla kokee tirpat kovin jännittäviksi, taustan punapantainen Veli Winston ottaa lungimmin. Kuvasta muistan, että nuo haisevat tallirukkaset, pipot ja lapaset pitää viskata pesukoneeseen... Pyykkikoneen ajastuksen kautta nukkumaan, huomenna lisää. Moi!