Mitä jäi käteen?

Kato vaan, ei se enää mitään muista!

Vanha vuosi kääntyy kohta viimeiselle tunnilleen ja ensimmäistä kertaa tänään istahdin vanhaan tuttuun tuoliini ja näppäsin MacLäppärin tulille. Tässä hiljalleen varisevan joulukuusen katveessa on hyvä ja rauhallinen olla. Koirat piereskelevät, astianpesukone hyrskyttelee ja kauempaa kuulen telkkarin joutavan jollotuksen.

Sauna teki terää ja elpaannutti ne lihakset, joita iltapäivällä piinasin huolella, monellakin eri veivauksella. Tein oman henkilökohtaisen ennätykseni, painoja oli pakassa lisää ja sen päälle tulevat kruununjalokivet, lankkusarjat viimeistelivät harjoituksen. Syksyllä pysyin ns. pidossa huissit 20 sekuntia, mutta tänään kellotin ajan 3,02. Siis: KOLME MINUUTTIA. Vielä olisi mennyt muutama sekunti lisää, mutta vain puhtaat sarjat lasketaan joten päätin lopettaa hallitusti, en romahtaen.

Noita sarjoja teen kolmella eri tavalla, kaksi kutakin. Peruspito, pito jalannostoilla ja kylkipidot. Kaksi kertaa maksimi per harjoitus. Kyljet tietysti omina osinaan. Hyvillä mielin kuittasin itseni salilta ulos. Tämän vuoden tavoite on saavutettu. Vaakalla en ole käynyt enkä mene. Hyvä olo kertoo enemmän kuin vaa'an lukemat. On muuten hankala taivutettava tuo vaaka. Siksi en sen kanssa pelaa ollenkaan.

Yritin tänään kelailla vuotta taakse päin. Olen varmaan maailman pinnallisin ihminen (ja teen sen useimmiten mielelläni) kun muistan lähinnä kaksi asiaa. Vesisateet ja liikunnalliset saavutukseni. On niitä oikeasti paljon muitakin mutta nuo kaksi nousevat päällimmäisenä mieleen.

Terveenä on saatu olla. Jotain pientä nuhaa, köhää ja kuumetta. Muutama migreenipäivä ja Nuoremman  Perillisen katkenneet kädet.

Iso-J nyt on aina jostain kohti kipeä, mutta onneksi ei mitään sellaista mihin perusburana ei auttaisi. Hierojalle ja niksauttajalle on maksettu lihashuollosta paljon ja se on maksanut itsensä takaisin moneen kertaan. Venyttely auttaisi paljon. Kissat harvemmin valittelevat jäykkyyksiään...

Härnään nyt kohtaloa oikein huolella kun muistan kiitellä hevostenkin terveystilannetta. Vain yksi ontumistapaus (Tössellä) joka sekin meni ohi kipupiikillä ja kolmen päivän kuurilla. Mikälie kolhaisu.
Eihän niiden kestävyyttä ole äärirajoille viety vaikka kumpainenkin on kuluneen vuoden aikana uudelleenratsutettu.

Soosipossu aloittaa hankijumppakaudella laukkaharjoitukset, samoin tekee Tösselitamma. Keväällä, jos Luoja suo, ne lähtevät kerran kuussa viikonlopun pituiseen tehotreeniin ja tulevat sitten kotiin sulattelemaan oppimaansa.

Hissuksiin edetään, silloin ehkä ehtii havaitsemaan tulevat katastrofitkin. Tai ainakin painaa paniikkinappulaa ja lukea viimeiset loitsut.

Kissojen nuppiluku on näköjään vuodenvaihteessa vakio. Neljä plus kolme meillä ja Patsymuumio Äitikullan hoivissa. Patsylla ei ole enää suussa kuin kieli ja takahampaat joten kermavellillä se elelee. Paksusti. Tuo plus kolme meinaa niitä Ellin jokavuotisia yllätysvauvoja. Vaan sekin peli loppuu tähän vuoteen. Plus kolmesta kaksi etsii vielä omaa ymmärtäväistä kotia. Painotan sanaa ymmärtäväinen.
Ne on ihan pimeitä, kaikki kolme. Elli nyt on mitä on.

Koiramäärä on tuplattu. Peetu pikkupistiäinen saapui kesän lopulla. Yllättävän positiivinen kokemus ollakseen Jack Russelin terrierin urospentu. Kasvattajalta on tullut tukea, tsemppiä ja kannustusta paljon ja oma kokemus terrierinpenikoista on sekin auttanut yli pahimpien sudenkuoppien. Murrosikä iskee sekin kevään edetessä, myös koiraan. Uskoisin pärjääväni tällekin koiralle niin, että rauhanomainen yhteiselo jatkuisi tulevana kesänäkin. Ei meiltä yhtään pitovaikeuskoiraa ole lähtenyt, ei lähde nytkään.

Nassepappa, Tupaterrieri on ollut korvaamaton apu tässä asiassa. Juoksuttaa pennusta pahimmat ärinät pois ja painii väsymättä. Sekin on nähty, että Nasse painaa käpälällä penikkaa tatamiin ja pentu rimpuilee tassun alla, äristen kuin näätä. Nassen ilme on pyhää arvokkuutta, siinä on koirasetä tehtäviensä tasalla ja nuori juippi siellä missä pitääkin, pahnan pohjimmaisena.

Kanaset voivat nekin hyvin. Kanan elämä on vain niin lyhyt, että myös menetyksiä siipikarjan suhteen on kirjattava aikakirjoihin. Tulopuolelle merkataan yksi kuoritunut tipu ja muutama uushankinta.
Vanha kunnon Kullervo The Kukko siirtyi taivaallisiin ilmavoimiin. Sijainen hommattiin, mutta unohdettiin nimetä. Siellä se Nimetön Kukko nyt häärää.

Lampaat voivat hyvin, edellinen päivitys koski niiden kuulumisia. Hyvässä villassa ja ilmeisen hyvässä lihassakin ovat. Äitikulta on kutonut monet sukat ja lapaset omien bäbättimien villoista. Kaikki ovat kiitelleet lämpimiksi.

Sää oli mitä oli. Kesä sateinen eikä syksykään tuottanut pettymystä, sateiden suhteen.
Nyt ollaan nollakelillä, ehkä hitunen pakkasen puolella.

Lunta on maassa reilu 20 senttiä, nietospaikoissa enemmän.

Torpalla on käynyt vuoden aikana paljon väkeä, sukua, ystäviä ja tuttuja. Naapureiden kanssa ollaan edelleen puheväleissä ja uusia tuttavuuksia on tullut lisää. Virtuaalivieraita on häkellyttävä määrä, Torpan blogin lukijoita on jo 42. Tyhjästä aloitin ja nyt teitä on jo noin monta. Plus kaikki anonyymit lukijat päälle. Kävijälaskuri kierähti uusiin kymmeniintuhansiin, nyt rullaa lukema 60000 plus vähän päälle.

Kiitos teille kaikille.
On mukava jakaa tätä arkea iloineen ja ahistuksineen kanssanne. Aina löytyy vertaistukea, tsemppiä ja kannustusta. Joskus olen saanut ilmeisesti tarvitsemaani ravisteluakin, kiitos myös siitä.

Nyt on syytä piipahtaa vielä kerran tallissa katsomassa mitä hevosvoimat tuumaavat tämän illan ilotulituksista. Toistaiseksi eivät ole tuumanneet mitään. Paitsi valitelleet heinien hupenemista.

Tästä vuodesta jäi käteen hyvää mieltä. Oli tasainen ja turvallinen vuosi. Elämää, ei sen vähempää.

Huomenna uusi vuosi ja armo uus.
Kiitos tästä vuodesta, nähdään ensi vuonnakin.

Kiertelevä teatteriseurue

Tervapadat toivottivat yleisön tervetulleiksi Mehtäteatterin ulkoilmanäytökseen.
Lienen jossain vaiheessa tätä päiväkirjaa maininnut, että Torpan bäbättimet liittyivät teatteriseurueeseen jokunen viikko sitten.

Nyt meille vihdoin koitti tilaisuus nähdä tämä Ja tapahtui niinä päivinä -niminen joulukuvaelmaesitys. Teema on jouluiseen aikaan ja ajan henkeen nähden erittäin sopiva.

Orvokki estradilla

Tarinahan on lähestulkoon kaikille tuttu, Joosefin ja Marian vaellus Betlehemiin ja tapahtumat niinä päivinä. Käsikirjoittaja oli kauniisti nivonut tarinaan myös talvisotamme, korpisotureiden jouluyön rintamalla. Tykkien jylinä ja taivaanrannan loimotus säestivät kaukopartiomiesten jouluista nuotiohetkeä. Siinä ei mieli mettä keittänyt ja ikävä läheisten luo oli valtava. Voi vain kuvitella mitä se on oikeasti ollut. Siellä jossain.

Tässä Enkeli Gabriel ilmestyy Marialle joka saa kuulla tulevista tapahtumista.

Pukujen eteen oli nähty todella paljon vaivaa. Kaikki on tehty vapaaehtoisvoimin, 4H-nuorten ja vapaaehtoisten voimia, työtunteja ja vaivannäköä säästämättä.

Säät eivät kaikkia näytöksiä suosineet, paukkuva pakkanen ja siperian jääkentiltä puhaltanut tuuli eivät ole välttämättä mikään valtti kun väkeä halutaan ulkokatsomoon. Tänään oli toisin. Leuto n. -8° pikkupakkanen ja melkein tyyni sää vetivät katsomon lähes täyteen.

Kamerani ja kuvaustaitoni eivät nekään tee kunniaa upealle esitykselle. Liikutus paistoi sekä seurani olleen Äitikullan, että Nuoremman Perillisen kasvoilta.

Ensiksi mainittu muisti oman lapsuutensa kun Itsenäisyyspäivänä joutuivat lähtemään evakkotaipaleelle. Nuorempi herkistelee aina kun on kaunista katsottavaa ja kuultavaa. Ihan niinkuin minä. Että ei siis mikään ihme, kädet tärisivät sekä liikutuksesta, että talvi-illan vilpoisuudesta. Pannaan kuvaajan piikkiin.

Keisarin sanansaattajat

Tähän väliin on pakko mainita Kanalassa tapahtuneesta tragediasta. Eilen huomasin yhden kiuruveteläisnuorikon notkuvan hieman alavireisesti, vähän niinkuin siipi maassa. Tarkempi tutkimus paljasti, että osumaa oli saatu sekä helttaan että nokkaan. Selkäänkin oli tullut hittiä.

Pikainen pihaneuvottelu ja Hen Rescue kuljetti jo kanaa pupuhäkissä yksityisosastolle. Verstaan lämmössä on hyvä ja turvallinen toipua. Alkujärkytyksen jälkeen kananen jo söi hyvällä halulla ja ryysti leipämuussia saaden samalla kipeästi kaipaamaansa nesteytystä. Tänä aamuna pelkäsin löytäväni hengettömän siipiveikon, mutta ihan pirteä potilashan siellä odotti.

Kanatyttö nukkuu paljon, mutta toisaalta jaksaa myös tutkia yksityisasumuksensa tarjoomuksia. Ennusteesta en sano mitään, päivä kerrallaan mennään ja toivottavasti kananen saadaan pian sujuttaa takaisin omaan parveensa. Kanaharrastajat, joita lukijoissani on, voisivat ystävällisesti neuvoa, pitääkö pieksetty kana pestä verenhajusta puhtaaksi ennenkuin sen voi turvallisesti palauttaa omiensa joukkoon.

Aasi Filemon ja majatalon seimi

Jumala ompi linnamme, kaukopartiomiesten jouluhetki

Talvisodasta puhuttaessa, hieman aasinsiltana rohkenen sitä käyttää viitatessani Torpan nykyisiin tuuliin. Meillä on nähkääs nyt jonkinasteinen sotatila The Teini vs. Perhearvot. Perheen sääntöjä EI kyseenalaisteta, ovia EI paiskota, kenellekään EI puhuta nenäkkäästi eikä varsinkaan poljeta jalkaa kuin tulpatonta mopoa. Lukuisista muista pienemmistä lipsumisista puhumattakaan. Sanat joojookohta -saavat kymmenennen pyynnön jälkeen verenpaineeni yhteiskunnallisesti vaarallisiin lukemiin.

Esikoisperillinen ei ole viimeviikkojen aikana sisäistänyt näitä sinänsä yksinkertaisia ja aina aiemmin itsestäänselvinä pitämiämme asioita. Penska kärsii ns. kovennettua. Nykysuomelle käänettynä a) kotiarestia b) nettikieltoa c) (äly)puhelinkieltoa. Kesto: toistaiseksi. Vapautus: kunnes riittävä tahtotila perheen säännöillä elämiseen on saavutettu. Ja todeksi osoitettu.

Saas nähdä miten paksukalloiseksi likka on näinä kuohunnan aikoina kasvanut.

Ja tämä tähti on teille merkiksi annettu

Minäkin kaipaisin jonkinlaista johtotähteä tähän sangen haastavaan tilanteeseen. Enhän itsekään ole ennen teini-ikäistä kasvattanut. Varsinainen riiviö ja mieliharmi olin toki itsekin ja isäparkahan minut silloin (terveytensä kustannuksella) luotsasi läpi kaikenlaisten karikoiden. Nyt kun itse katson purjehtineeni jonkinlaiseen keski-ikäisyyden rauhaisaan satamaan, tulee yksi perhanan pyörremyrsky ja repii kaikki huolella rakentamani suojamuurit palasiksi.

Uhkasin, että pakotan penskan pitämään seuraavat vuodet pipoa ja t-paitaa joissa lukee Ärsyttävä//Irriterande. Sillä sitä ne ovat. Nenäkkäitä ja ärsyttäviä. Kaiken aiemmin hyväksymänsä kyseenalaistavia.

Peiliinkatsomisen paikkahan se on meille vanhemmille ja varmasti kasvattava kokemus jota tarvitaan vaelluksella valoisaan vanhuuteen. Ja ihanaan isovanh.... *ei pysty edes kirjoittamaan tuota sanaa*

Hormonit, nuo ihmiskunnan ilonpilaajat. Niin paljon kuin niistä tietyissä elämänvaiheissa on iloa ja lystiä, niin paljon ne voivat myös aiheuttaa pahaa mieltä ja suoranaista v-tutusta (lisää puuttuva i-kirjain). Tällä hetkellä tätä jälkimmäistä.

Yleisö kiitti seisaallaan, aplodit olivat valtavat. Kiitospuhetta pitäessään hankkeen puuhamies (alin kuva), Viisas Itämaan Tietäjä liikuttui itsekin. Kymmenen vuoden unelma tuli nyt valmiiksi ja otti yleisönsä. Valtava urakka, viikkojen ja kuukausien panostus ja nyt se on tehty. Loppukaronkka on varmasti ollut riemuisa. En tiedä milloin bäbättimet palaavat kotiin, Iso-J lupasi heille pässiherran visiitille. Saas nähdä mitä siitäkin tulee.

Minäkin kiitän, paljosta ja monia.
Toivoisin itsekin opastajakseni edes yhtä viisasta miestä. Lapsen isää ei niihin lasketa, hän on jäävi tekijänoikeuskysymysten takia. Näinä kuohuvina aikoina oma, monissa liemissä keitetty isä olisi kultaakin kalliimpi peruskallio josta hakea voimaa ja vastauksia. Valitettavasti isäni tuntien, tiedän hänen hihittelevän jostain pilvenlongasta ja toteavan hieman lakonisesti: sitä saa mitä tilaa.

Tämä vuosi päättyy näihin kuohuviin tunnelmiin, toivottavasti seuraava alkaa seesteisesti.
Katsotaan nyt mitä huominen, vuoden viimeinen päivä tuo tullessaan. Maanantain kunniaksi taidan rykäistä kunnon nollaustreenit kuntosalilla ja katsoa mihin se riittää.

Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin. Ole kiltti läheisillesi, missä lienetkin.

Pakastehevosesta Notre Damen kellonsoittajan kissaan

Niin ne ponikirjat huijaavat heppahulluja. Englantilaisissa ja ruotsalaisissa heppakirjoissa aina paistaa aurinko, tallin pahisilkimys putoaa vesiesteeseen ja idylli on aina rikkumaton. Toista se on täällä arktisten ilmanalojen takapihan talleissa. Hevoset jäässä persusta myöten ja puuro kuorruttaa jalorotuisen kavioeläimen pään kauttaaltaan.

Sääliksi melkein kävi Perillisiä, he joutuivat ruoppaamaan elikkonsa yökuntoon. Ovatpahan hevoset saaneet tänään perusteellisen pesun ja syväpuhdistuksen, olivat loimetta ulkona kaikki 12 tuntia. Valitettavasti aamun idyllinen lumenleijailu muuttui veemäiseksi viimatuuleksi. Siinä vaiheessa kun havaitsin pihalla puhaltavan tuulen, peli oli jo pelattu. Hevoset tököttivät hangessa kuin lumiukot. Lihavat lumiukot.

Mutta emme olisi itsenäisen valtion vapaita kansalaisia jos sotahevoset olisivat olleet kovin säänarkoja. Ja tokkopa tuo viikinkihevonenkaan olisi hengissä Kölivuoristossa selvinnyt vuosisatoja jos kovin herkkä otus olisi.

Joululoma jatkui tänään totuttuun tapaan. Ulkoistin hevoset ja köllähdin tuvan soffalle. Josta heräsin noin kolmen tunnin kuluttua. Näin ensimmäistä kertaa viikkokausiin unta ja sitä katsellessa aika sai siivet. Oli muuten vinha uni, siinä korjattiin talkoilla meidän aittarakennusta, myytiin kananmunia ja touhuttiin ihan huimana kaikkea. Itse taisin olla jonkinsortin majatalon emäntä.
Tokkopa tuolla unella mitään suurempaa merkitystä tai viestiä on. Eiköhän siinä vain käyty läpi viimepäivien tapahtumia.

Sitten miukulaisiin. Ensin pari kuvaa.

Voi mitä lullukoita. Sieviä ja siistejä. Ihan kunnollisen kissan näköisiä, eikös?

Ennen viimeistä kuvaa vielä pikaisesti muita asioita.
Lunta siis satoi tänään tännekin. En paljoa valehtele enkä lyö sitä kuulua Lapin lisää päälle kun kerron, että kymmenisen senttiä sitä tuli. Kinosti ja nietosti. Ei hotsittanut yhtään lähteä lenkille. Sen sijaan päätin viettää illan(kin) levon kannalta.

Veli Venäläisiä soljuu tasaisena virtana kutostiellä, nyt ne sieltä sitten taas ryysäävät lompakot euroja pullistellen. Onhan se hyvä kaupalle ja matkailupalveluiden tarjoajille. Meitä alkuasukkaita sen sijaan satunnaisesti hivenen hiillostaa venäläinen ajokulttuuri, pysäköintityyli ja kaikesta kaikkialla mekastaminen. Ja se suhina. Se hirveä toppahousujen suhina mikä kuuluu kun koreat Irinat ja Tatjanat kipsuttelevat korkkareissaan kauppakeskusten käytävillä. Korvat vuotaa verta, silmät vettä yliparfymoinnin vuoksi ja keuhkoputki ujeltaa astmakohtauksen takia. Sielu sentään riemusta laulaa samaa tahtia kassakoneiden kanssa. Turismi on iloinen asia. Mutta on sillä hintansakin.

Älköön kukaan pahoittako mieltään edellisten lauseiden vuoksi. Minulla ON ja tulee olemaan trauma, kateellisuuden trauma. Kun ei ole itsellä varaa jymymaasturiin eikä muihin venäläisrouvien luontaisetuihin. Tunnustan sieluni pienuuden, kateuden ja pimeyden, saan siis sanoa asian niinkuin se on.

Huomenna me suuntaamme kohti synkeää Savoa. Perilliset tekivät tiliotteidensa tarkistuksen ja nyt polttelee ilmeinen vimma päästä tuhlaamaan. Enemmän noilla pienillä kroisoksilla on fyrkkaa tilillä ja lompsassa kuin meillä yhteensä. Mutta se heille suotakoon. Onhan tuo räkäisten ponien kanssa pelaaminen ihan oikeaa duunia.

Huomenna illalla saatan olla hyvinkin identtinen noiden kissanpentujen höllämoraalisen emän kanssa. Vai mitä sanotte tästä?

Hyvää illanjatkoa ja leppoisaa lauantaita. Missä lienettekin.

Äiti on vähän väsynyt

Olisko se nyt siinä?

Kuvakulma by M.W

... otsikon kysymykseen viitaten, joko se Joulu nyt meni? Virallista joulunaikaa taitaa olla loppiaiseen saakka jolloin Paha Nuutti pois viepi sen jonka Hyvä Tuomas taannoin toi. Variseva kuusennäre lentää hevosten leluksi kyllä oitis. Ei se kestä loppiaiseen saakka, emmekä me kestä niitä neulasia.

Jouluvieraat menivät ainakin. Aamupäivällä Siskolikka pakkasi omat ja eilen saapuneen lainapojan autoonsa ja kurvasi kohti synkeää Savoa. Ovat siellä ystäväperheensä luona yhden yön ja ajavat huomenissa päivänvalolla etelään.

Iso-J:n esikoinen ynnä vävy ynnä toppahousukoiransa lähtivät taipaleelle vasta illansuussa. Eivät malttaneet millään lähteä.

Meille jäi hiljaisuus jota säesti kuusennäreen neulasten tasainen rapina.
Koirat ovat kohtuullisen voipuneita kaikesta humppaamisesta, Peetu etenkin väsähti kaupunkilaisdaaminsa kanssa vehtaillessaan. Pieni, vienosti kuorsaava koiranpentu on nytkin tuossa jaloissani. Nassepappa taisi jo hakeutua yöpuulle.

Tapaninpäivänä nuorempi naisväki reuhasi hevosten kanssa, onhan Tapanina perinteisesti hevosmiesten puuhapäivä. Rekikelejä meillä ei ole, lunta on reteästi arvioiden 15 senttiä. Siinä reen jalakset iskisivät kipunaa. Eikä meillä ole edes sitä rekeä.

Kumpainenkin hevonen pääsi hommiin, Soosipossu yritti kuulema niin kovasti olla iso poika ja Ratsu. Miettimisviikot ovat tehneet pääkopalle hyvää ja nyt on taas työmoraali kunnossa. Puhun siis edelleen hevosesta.

Me varttuneempi naisväki (Siskolikka ja minä), karautimme kaupunkiin kinkunsulattelutreeneihin.
Hirmuinen ohjelmahan siellä odotti niinkuin vähän ounastelinkin. Että semmoinen joululahja sitten tällä kertaa kuntokoutsilta.

Illalla tietysti piti saunottaa sekä lainapoika että oma väki ja kello klenkkasi kolmatta tuntiaan kun puhalsin pelin poikki ja hiippailin petiin. Eihän siellä ehtinyt kuin kierähtää kerran kun kello jo piippasi.  Hevoset ihmettelivät leutoa säätä ja hiljaista lumisadetta.

Tämä päivä meni vähän puolivaloilla, ilta on jo pitkällä. Muu perhe istuu älyvapaat kolmedee -lasit päässä katsomassa Avatarta, minä istun ihan yhtä älyvapaan näköisenä (ilman laseja) täällä tuvassa. Vieläkään ei oikein tajua, että joulu tuli ja nyt se kai sitten meni.

Suklaakonvehtirasioita on ruokoton läjä vielä avaamatta. Mihin hiiteen minä niitä nyt tyrkin? Lainapoika toi eilen Lindtin superfiinejä konvehteja ja se aski kyllä aukeni heti. Ehkä minä vappuun mennessä saan nämä kaikki konvehtikalorit kulutettua.

Tässä olisi nyt muutama päiivä vanhaa vuotta jäljellä ja siitä sitten kohti uutta. Mitään isompaa agendaa ei näille viimeisille päiville ole, kunhan ollaan. Perilliset tahtoisivat kiireesti hankkiutua eroon lahjarahoistaan, taitaa tulla Savon reissu eteen meillekin. Oma kaupunki menee ihan tukkoon pitkäkilpisistä autoista, rajalla on jo nyt ruuhkaa, jonoksi asti.

Tällä kertaa odotan tammikuuta toisestakin syystä. Toinen on se tipaton kunnonkohotusten ja katumusharjoitusten nimikkokuukausi, toinen on uusi kalenteri.

Ei kuulkaa ole mikään turha kalenteri. Minun jääkiekkoidentiteettini on hivenen hukassa, periaatteessa kannatan yhä vain Espoon sinisiä, toisaalta naapuriläänin korpisoturit ovat sangen houkutteleva ja mielenkiintoinen kohde *köhköh*

Loppuviimeksi paras miksaushan onkin aina leijonapaitainen maajoukkue.

Näillä tänään, mitä lie huomiselle. Lumitöitä ainakin päätellen ikkunantakaa viuhuvista hiutaleista.

Hyviä öitä, missä lienetkin!



PeeÄäs: jos joku ihmettelee, miksi en jatka keskustelua kommenttilootassa, se johtuu yksinkertaisesti siitä, että minun on täysin mahdoton saada omia kommenttejani läpi. Joku päivityshomma siellä nyt tekee hankaluutta. Taidan poistaa tuon yhden gadgetin väliaikaisesti, ihan kuin sen päivittyminen vaikuttaisi asiaan. Katsotaan ja kokeillaan.

Joulupäivä

Joulupäivänä perinteisesti maataan ja haistaan. Emme skipanneet tätä jaloa perinnettä tänäänkään. Vain pakolliset kuviot on hoidettu, muuten jokainen on saanut lillua omassa lepopäivässään parhaaksi  katsomallaan tavalla. Minä sijoitin komentokeskuksen tuvan soffalle joten olen pysynyt tilanteen tasalla varsin hyvin. Olen myös hyvin sijoittunut suhteessa lahjasuklaiden, fudgepussin ja muiden ihanuuksien sijaintiin.

Pukki kävi iltatallin aikana ja oli tapansa mukaan antelias. Ihan överiksi meni. Mutta toisaalta, olihan meitä 11 enemmän tai vähemmän kilttiä lahjottavaa. Koirat ja kissat saivat suhteessa eniten paketteja. Veljekset Hulluudessa imuttivat minttulelujaan ja makoilivat raukeina, silmäluomet puolitangossa vaikka ympärillä härräköi kolme koiraa ja jo mainittu 11 hengen posse.

Minä sain jostain syystä kaikenlaisia juoksutrikoita, urheilualusasuja ja muita sporttailuun liittyviä juttuja. Ja Kalpan kilpisoturit kalenterin, paras lahja! Pitää koettaa kuvata sivuja ja heruttaa vähän herkkuja naislukijoiden iloksi. Voitte kuvitella timmin Kapasen pojan soturiasussa ja 11 muuta kohtuullisen nätissä paketissa olevaa jääkiekkoilijaa *viu* Rakas sisareni sai samanlaisen kalenterin ja lisäksi Kilpisydän punaviiniä.

Peetu pikkuinen sai suuren paketin. Siellä oli hieno peti. Nyt Nassepappa saa oman karvapesänsä takaisin. Tähän loppuun vielä kuvasarja uuden pedin testihetkestä.

Sauna teki tehtävänsä tämän ihanan laiskan päivän päätteeksi. Nuoriso sentään ulkoili ja työnteli sataneen puuterilumen pois pihaväyliltä.

Huomenna yritän lähestyä kuntosalin laitteita. Joudun ehkä kumartamaan polvillani jalkaprässin edessä ja anella armoa. Tiedän, että tulen katumaan tämänpäivän mässäilyjäni mutta eikös näitä massapäiviäkin tarvita?? Henkisesti tämä lepo ja huili on tehnyt hyvää.

Kiitos kaikille mukavista kommenteistanne, en saa kaikkia kommenttejani läpi, jostain syystä blogger nakkaa minut "ulos" ja nollaa kommenttiruudun tekstin. Ihan tyhmää.

Testikuski The Stig-dog asettuu koemakuulle

Haetaan tuntumaa

Nassepappa toimi henkisenä taustatukena

Testitiimin jälkipalaverissa peti todettiin kelvoksi. Viisi tähteä.

Tontut kurkkii

Näätkö sä mitään lentävää rekeä? Nope.

Torpalla kaikki hienosti ja hyvin.

Joulupuuro syöty ja nyt on tovi aikaa huokaista. 

Huokaiskaa tekin, rakkaat lukijani lähellä ja kaukana!

Toivotamme teille kaikille hyvää ja rauhallista joulun aikaa,

pysytään kuulolla, missä lienemmekin.

Missä tonttu? Missä pukki? Missä mun lahjat? Missä poro?

Yksi yö Jouluun

Aamutallista palatessani huomasin uskollisen kynttilälyhdyn vielä tuikuttavan viimeisillään. Tuli väistyi, valo tuli (onko tuo aito haikuruno vai tanka vai mitä niitä nyt on?)

Tänään on ollut perinteinen Naisväen Näytönpäivä enkä puhu nyt mistään vilauttelusta. Ihan on oltu uutterasti kyökissä ja välillä tuuletettu sauhuavaa päätä autonratissa. Pakkasta oli rapsakka -23° joten pahin sihinä viileni heti kun pisti nokkansa töllin ovesta ulos.

Sihinän aihetta riitti. Teinikiukkua, laiskoja lorvehtijoita ja muuten vaan joojooihankohta -verenpaineennostattajia. Kaikki samassa perhan persoonassa.

Eilen värkkäämäni perunamössö oli yön tunteina mutatoitunut joksikin alkuliman näköiseksi notkeahkoksi puuroksi. Voisin kuvitella löytäväni samantapaista koostumusta aamuyön tunteina jostain snagarin ja taksitolpan välimaastosta. Tälläsin puuttuvat aineet sekaan ja tungin loorat uuniin.

Sen verran uskottavan näköisiä niistä kehkeytyi, että uskallan rohkein mielin tarjota niitä jouluaterialla. Itse en kyllä varmalla maista.

Piipahdin kaupungin kautta pohjoisemmassa kaupunginosassa (matkaa 50 km) viemässä kynttilät isovanhempien haudalle. Jätin kolmannen kynttilän kaikkien poislähteneiden vuoksi, ehkä kuitenkin eniten sen omistin tänään kuolleena löydetylle pikkupojalle. Siihen perheeseen en usko enää aidon jouluilon palaavan. Ikinä.

Palattuani kotiin tölli oli tyhjä ja autio. Iso-J lähti Perillisten kanssa eteläisiin taajamiin kynttiläkierrokselle. Sain kaipaamani hetken omaa aikaa. Ja vietin sen paperien, teippien ja nauhojen kanssa, Äitikullan tasaisen pälätyksen säestämänä.

Ohimosuoni pullottaen palasin takaisin kyökkiin, vyötin kupeeni ja varasin ulottuvilleni arsenaalin vispilöitä, kulhoja, kippoja, kermaa ja voita ynnä juureksia. Tyytyväisyydestä hyrrittäen tungin leivinuunin jälkilämpöön neljä painavaa vuokaa. Iltapäivän mittaan aromit tuvassa vaihtuivat koiranpieruista kypsyviin laatikkotuoksuihin.

Paistoin läjän pipareita ja läjä hupenee jo lupaavaa vauhtia. Siskolikka kolmen komean poikansa kanssa saapui juuri joulunviettoon ja se tietää myös menekkiä pipareille ja muille makeille herkuille. Kun pääsin vauhtiin, veivasin vielä yhden tujakamman konjakkisuklaakakun. Hyvä tuli. Juuri äsken tuuppasin kinkun verkkosukkineen yötöihin. Kypsyköön yön yli, Iso-J vahtii kyllä.

Minä kuittaan itseni petiin. Tähän loppuun vielä jokunen kuva päivän tunnelmista. Eläimet sen osaavat, rennosti ottamisen. Ota sinäkin, missä lienetkin!

Alussa oli kissa.

Toisaalla oli koira. 

Sitten koira näki kissan...

Just leave me alone. I know what to do.

Usko nyt, pösilö!

Pidä tunkkis, tää läks!

Niin palaa hermot. Niin ne palaa. Nykynuoriso!!

Onneksi on toi Setä Milton vähän kiltimpi

Just jäin eläkkeelle, en kuule, enkä kuuntele!

Joku roti! Ja hajurako!

Neljä kynttilää ja yksi sammutettu järjen valo