Kummia kukkijoita

Kun sain eroteltua silmäluomeni toisistaan, totesin, että tänään särkee päätä. Pökkyrä ja tokkura olo. Kunnes jostain mieleen luikersi ajatus omituisesta hajusta. Makea, raskas ja tunkkainen... ei se en ole minä ja ominashajuni. En käytä halpoja hajuvesiä, aito Hevonräkä on ainoa hajusteeni.

Ikkunalaudalla majaillut mahoksi julistettu Posliinikukka on kymmenvuotisen elinkaarensa kunniaksi väsännyt salassa kahdeksan kukkaterttua. Ja nyt ne ovat auki. Haju sen mukainen.

Kiireesti ristiveto päälle ja tuulettamaan. Buranapurkin ja kahvipannullisen avulla päivä käynnistyi sittenkin. Kello 8 pihaan kaarsi kirvesmies joka kartoitti työmaataan. Kävi selville, että hän on hevosten asumuksia nikkaroinut ennenkin. Luvassa  käytännön kokemuksiin (ei pelkästään omiini) ja kirvesmiestaitoon pohjaavaa rakentamista. Ei huono, ei huono ollenkaan.

Takaisin kukkiin. Alakerrassa leijuu sama imelänmakea lemu. Ja kas kas, Iso-J:n työhuoneen ikkunan amppelissa tuoksahtelee anopinlahja, toinen vanha posliinikukka. Tässä on jos mahdollista, vieläkin törkeämpi katku.

Sen minä kyllä sanon, että meikäläiselle osuneet posliinikukkayksilöt ovat ns. hitaasti kiiruhtavia. Yläkerrassa lemuava on hankittu vuonna 2001 ja nyt se sitten oli valmis kukintaan.

Samaan aikaan kun minä taltutin tuvassa päänsärkyä, pihaan kurvasi rakennustarkastaja. Oli Äitikullan residenssin loppukatselmuksen aika. Muuten meni ihan niinkuin remonttireiska opastaa mutta hellan kaatumissuoja olisi pitänyt oikeasti asentaa. Ja sähköpiirustuksista laittaa kopio rakennuspöytäkirjaan. Ja pari levyä kiinnittää teknisen tilan seinään. Palokatkolevyt, nyt tiedän ja nyt ymmärrän.

Todettiin pöytäkirjassa mainitut huomautukset oman huolimattomuuden ja muistamattomuuden hedelmiksi. Onneksi ne on helppo korjata eikä mitään sanktioita synny jos tämän vuoden puolella on asiat korjattu. Kopioiden ottamiseen menee aikaa noin minuutti, kaatumissuojan laittoon kymmenen ja levyttämiseen tovi. Kaikkine puheineen parin tunnin työ.

Melko hyvä suoritus rakennushommiksi. Väitän, että ammattimaiset remppareiskat saavat huomattavasti pidemmän ja mykistävämmän vika/puutos/huomautuslistan eteensä. Meillä on amatöörin tuuri. Ja hirmu pätevät opastajat.

Tästä on hyvä jatkaa.

Tuo sininen, suttuinen ja huono kuva on pakko laittaa. Olkoon miten onneton valokuvana tahansa.  Kyseessä on jokin outo ugandalainen köynnöskasvi. Sain sen äitienpäivälahjaksi. Välillä se näyttää lurpsahtavan ja kuivuvan surkeuteensa, nyt se taas kukkii. Suloinen ja sievä.

Ulkona kukinnasta taittuu jo komein terä ja tasaista rupsahtelua tapahtuu perennapenkeissä, katsoipa suuntaan tai toiseen (tai sisällä peiliin). Sisäkasvit sen sijaan vasta virittäytyvät kukintaan. Se on kiva. Ja syksyn merkki. Ei ihan niin kiva.

Tämä taas on muovisemman näköinen kuin muovikukka. Iso-J sai viime vuonna isänpäiväkukaksi flamingonkukan. Ja se mokoma kukkii taas. Ikävä kasvi siitä, että huonepöly suorastaan kirkuu olemassaoloaan tuommoisella plastiikkisella pinnalla.

Koskapa en plediä kasveihin laita, niitä pitää hönkiä ja höyryttää siistimmiksi. Vähemmälläkin on saanut hullun -tai ainakin arveluttavan- leiman otsaansa. Näillä tiluksilla sekin ansioksi luettakoon.
Pitää olla hullu jaksaakseen näitä iäisyysrojekteja. Ainakin se helpottaa.

Ja ennenkuin perjantainen autoiluralli alkaa, laitan vielä yhden oudon sisä"kasvin" tähän kukkimaan.
Tuo kuvan otus saa jäädä sisään murjottamaan, minä ajan pari kertaa koululle ja takaisin. Sitten pitkän ajokaavan mukaan kaupunkiin, kolmen rautakaupan kautta ruokaostoksille. Ja jos luoja suo, minulla on vielä hermoja jäljellä keskittyä valikoimaan itselleni kelvollinen ratsastuskypärä. En edes uskalla ajatella sitä, että pitäisi myös ahtautua ratsastushousuihin...

Meilläkin vietetään Nouse ratsaille -päivää. Hinataan Torpan Vanhempi Armo hevosen kyytiin. OMG! Kuvia ei ole luvassa.

PeeÄääs:
selasin koulukyytien välitauolla nettiä ja ratsastushousuvalikoimaa. Jukuliste minkälaisille rimppakintuille (sori rimppikset, oon kade) ne mallit on tehty. Ja hinnat... taivas varjele! Kultaakohan aika muistot? Muutamia vuosia sitten satasella sai jo ökyhousut, nyt kahdella tuskin mitään.
Eikä niitä oikein voi netistä ostaa valistuneen kokoarvauksen perusteella. Tai ensin pitää sovittaa byysat liikkeessä ja sitten kirmata nettikauppojen tarjontaan. Luvassa nöyryyttäviä ja hikisiä hetkiä sovituskopin kuumuudessa. Glamour on tästä lajista kaukana!

Nyt on kuitenkin syytä kuositella itsensä kaupunkiasetuksille, ei auta voivottelu.