Jeppis jee

Maanantai alkaa olla viimeisillä tunneillaan, taidetaan sitä tästäkin päivästä selvitä.
Maanantai ei ole ikinä ollut nk. vahvin lajini, ajattelun ja asioiden aloittamisen ohella.
Nykyisin maanantai on semmoinen päivä, jolle ei kannattaisi paljoakaan aikataulutettuja asioita budjetoida. Ei nähkääs onnistu.

Perillisten kyytiminen on maanantaisin aivan omaa luokkaansa. Kerronko? No kerron tietysti...
Eka kouluun vienti kl. 8, toinen heti perään kl. 9
Haku koululta kl. 12 (hyppytunteja 2 ennen iltapäivän oppituntia), seuraava haku kl. 14.
Klo 14.30 toisella ipanalla alkaa ranskantunti toisella koululla, vienti sinne.
Ranskan tunti loppuu 45 minuutin kuluttua joten turha ajaa kotiin tässä välissä. Kolme varttia nenänkaivuuta, tekstareita ja irtokarkkien mässytystä autossa. Tai pikainen kauppareissu lähimarkettiin.

Tänään piti veivata hevosenkäsittelyharjoitukset samaan iltapäivän ajoruuhkaan joten jouduin vähän soveltamaan. Vein ranskanopiskelijan koululle samalla kun hain pikkusiskon kotiin. Omalta koululta menee bussi sen maanantain ranskantunnin koulun ohi joten perillinen käytti joukkoliikennettä. Ranskan tunnin jälkeen meni paikalliseen kirjastoon tunniksi ja hain hänet kotiin vasta paljon totuttua myöhemmin.

Jonkun pitää joskus venyä ja joustaa eikä se suinkaan aina ole minun aikatauluni. Useimmiten toki on.
Joku voisi toki nyt kohotella kulmiaan, miksi kyyditsen penskoja noin paljon. No siksi, että joukkoliikenne täällä meidän selkosilla ei ole vielä kehittynyt sille tasolle mitä se on esimerkiksi pääkaupunkiseudulla. Täällä linjoja ja vuoroja lakkautetaan sen sijaan että joukkoliikennettä kehitettäisiin. Ei puhettakaan että aikataulut ja tuntien ajankohdat täsmäisivät edes kohtuullisesti. Puolen tunnin pituinen bussin odottelu on vielä ok, mutta puolitoista tuntia on jo melko paljon. Etenkin kun koulupäivä on alkanut kl. 8. Tulee päivälle pituutta. Vaikka on 2 hyppytuntia välissä.

Tuo ranskan opiskelu toi omat mutkansa kuvioihin koska ryhmä koostuu kolmen pikkukoulun oppilaista ja tunnit pidetään niissä kahdessa muussa koulussa. Välimatkaa kouluilla on yli 10 km joten onhan se melko hurja fillarimatka.

Mainittakoon nyt vielä, perillisten koulumatka on ihan siedettävä, vajaa 3 km joten useimmiten kitkuttavat matkan fillareilla. Näinä epävakaisen sään aikoina minä pyhitän aamut ja iltapäivät kuskaamiselle.

Talvikelien aikaan ja pimeällä (mitkä katuvalot??) heillä on bussiliput koulukyytibussiin.

Noh, ei minun ole tarkoitus nillittää asioiden jamasta, kunhan totean asiaintilan.

Hevosenkäsittelyhomman teemana oli tamma ja tamman kanssa auvoisan yhteiselämän pelisääntöjen täsmennys. Tärkein läksy jonkan sain, oli olla itselleen armollinen. Ja opetella olemaan olematta kehityksen jarru. Monessa asiassa minä olen se, joka ei tohdi poistua mukavuusalueelta ja olla tammalle ns. hyvä paimen joka johtaa vankkumattomasti ja varmaotteisesti tamman pois hätääntymisvyöhykkeeltä. Hieno lause jonka onneksi ainakin itse ymmärrän. Pääpiirteittäin.

Kuvassa oleva valkea tamma on kuulema ylläpitokotia vailla... Suuri suomalainen hevonen. Se sama tamma, jonka kevättalvella saattelin laumansa kanssa pois näistä meidän kylän maisemista. Lauman johtajaori on kuollut ja lauma hajotettu.

Huokaus. Voi kun tuo tamma löytäisi oikean ihmisen. Semmoisen turvallisen joka puhuu hevosen kieltä.

Niin että tämmöinen maanantai. Eihän tässä merkinnässä isommin asiaa saati järkeä ollut. Kunhan merkitsin muistiin. Iso-J:n terve käsi on kipeä, hakkasi eilen niitä halkoja yksikätisenä ja tietäähän sen miten siinä käy. Tulee käsi kipeäksi.

Taidanpa loikkia petiin, ei tämä päivä tästä enää kummemmaksi muutu. Toivottavasti.

...


Peeäss: Partapapalle piti vielä sanoa, kyllä ne meidän kissat ovat sellaisia huolettomia surffareita, ettei ole tosikaan. Osaavat ottaa ilon irti ja nauttia. Kateeksi käy ryökäleitä. Lumppu-Elli ja Wanha-Justiina ovat ihan toista maata. Lähinnä makoilevat, murjottavat ja mulkoilevat. Jätkät senkun porskuttaa.