Pilleet

Hyvän työviikon päätteeksi Torpalla pidettiin pilleet. Partyt ja pippalot.
Kahdeksan kammottavan näköistä hyypiötä istui tuvan pöydän ääressä ja mässytti sormenpätkiä, mahahappoboolia,  kissanhiekan kultakimpaleita, mörönräkäpizzoja ja muuta makoisaa. Myös niitä supervaarallisia antikarppisokerimatoja.

Välillä puutarhassa kirmaili Tuhmikko, noitia, pikkupiruja, merirosvozombie ja Röllipeikko.

Ohjelmassa oli mm. luudallalentämisen oppitunti ja lyhtymarssi autoilijoiden iloksi. Taas tietävät kylällä puhua kaupunkilaisten touhuista... :-D

Suku, perhe ja kummit sekä tuttavat tunnistavat ehkä kuvasta torpan perilliset. Tai sitten ette.... aika hyviä asuja vai mitä?

Aiemmin päivällä tallityömaalla tanssitettiin betonimyllyä ja muurattiin sekä harkkoa että tiiltä.
Mulla on runsain mitoin kuva-aineistoa remontin inhorealistista vaiheista, lykkään niitä vähän kerrassaan Hirnakan tallin sivulle. Kunhan nyt ensin keksi miten toteutan remppapäiväkirjan. Laitanko uusimmat loppuun vai alkuu... siis nouseva vai laskeva kuvajärjestys??

Huomenna laitetaan pihasaunan takkatuvan ilmanvaihto kuntoon, Iso-J:n velipoika saapui visiitille ja huomenissa on ohjelmassa ns. pientä laittoa että grillikauden päättäjäiset. Rouva Anoppikin liikkuu maisemissa. On niin harvinaisia vieraita, että meinaan panostaa tarjoomuksiin astetta enemmän. Pestotarpeetkin on hommattu, suu jo napsaa...

Tuhmikko

Sää oli hieno ja lämmin koko pitkän päivän. Oiva lopetus Syyskuulle tämmöinen lämmin ja aurinkoinen päivä. Lokakuu ei hyvää lupaa nimensä puolesta mutta onhan siitäkin aina selvitty. Miksei nytkin.

Nyt on mukavan väsynyt fiilis. Tupa on siivottu, astianpesukone hyrrittää boolikulhoja puhtaaksi, kynttilät lepattavat ja ulkona on jo sysipimeää. Kissa kuorsaa vienosti tuolin selkänojalla, aivan korvani juuressa ja perilliset sammahtivat kuin ne kuuluisat saunanlyhdyt.

Kanalastakin tuli jymysatsi, kuusi munaa yhdestä pesästä. Pikkurouvat alkavat päästä vauhtiin ja munatuotanto käyntiin. Kohta on munukkaa marenkitalkoisiinkin. Harmi vain, että loppusyksy ei ehkä ole niin marenkisesonkia kuin esimerkiksi kesäkuu olisi. Noh, tehdään hiottavan tukevia ja tuhteja piiraita ja kakkuja koulun myyjäisiin. Kohta on hiottavan tukeva ja tuhti emäntäkin.

Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin, adidas bananas!

Länsitaivas punakkana

Muistiin merkitään

Nyt ei ole mitään kuvia, ihan yritän pysyä asiassa, enimmäkseen.
Merkitään nämä tapahtumat muistiin, siirrän joskus tallin omalle sivulle raksapäiväkirjaan.

Tänään oli todellakin oikea työpäivä tallityömaalla. Minä tarkkailin ensin ettäämmältä, kärräsin tarhasta sonnat veks. Sitten hivuttaudin sisään työmaalle ja pääsin ensimmäiseksi ottamaan piikkaustyömaan suojapressut pois. Ja sitten tekemään työskentelytilaa varaston puolelle. Ähellystä ja puhellusta ja kyllä sinne tuli riittävä työtila levyttämisvaihetta varten. Tallinpuolellahan tilaa on vaikka tanssit pitää.

Koolauksia, kehikoita ja jalostuvia suunnitelmia, sitä se tänään oli. Hitsinvimpulat kun tulee hyvä. Minä jo luulin, ettei minun huolella suunnittelemaani versiota voi enää parantaa, mutta kyllä vaan voi.

Hakkasin korvat kilisten teräspalkeista ruosteita pois, moukarilla (pieni malli) kun täräyttää, on loppuillan tinnitus taattu. Maalasin 7 tolppaa, kaksi jäi huomiselle.

Sitten oli aika rientää harkko-ostoksille. Skodzillapoloisen jouset kitisivät kun riuska noutopihan nuorukainen latasi kontin täyteen lecaharkkoja. Iso-J riensi paikalle ja survottiin laastisäkit Pesoliton perään.

Huomenna muurataan vesiboksin alaseinät tarvittavilta osin ja pääsen kärräämään tiilet karsinoiden alaosia varten.

Suuri kiitos Iso-J:lle, löysi kaksi väliseinään tulevaa ikkunaa sekä satulahuoneen oven, total 30 €. Kannattaa näköjään tsekkailla kierrätyskeskuksen tarjontaa, sieltä löytyy käypää tavaraa sopuhintaan. Ja koska kaiken, siis aivan kaiken, voi elvyttää valkoisella maalilla, ei ole niin väliä mikä väri ostohetkellä hallitsee.

Lisäksi tehtiin hankintoja huomisia perillisten naamiaisia varten. Ja Rouva-Anoppikin laskeutuu torpalle huomenna.

Kiireitä -mutta ehdottoman mukavia sellaisia- nämä tämmöiset päivät.
Homma käy ja valmista tulee.

Nyt pötkin pötkölleen, väsymys on suunnilleen tolkuton.

Reviirejä ja siirtymisiä

Iltaa!
Tässä kuvassa ollaan helttapäiden reviirillä. Kullervo The Kukko pitää huolen back-upista ja antaa kanasille muutenkin taustatukea. Nuoret ja wanhat rouwat ovat sulassa sovussa ja sekaisin, niinkuin kanat nyt voivat olla. Munakennot täyttyvät taas lupaavaa tahtia.

Hevoset siirrettiin sitten lopullisesti kesälaiduntarhasta pois. Varmuuden vuoksi pantiin aitanauhat rullalle ja kerättiin kepit pois, ei tämä enää tästä kesäksi muutu, talvi on väistämättä edessä. Tuumattiin Äitikullan kanssa, että useampi kilometri on kesän mittaan aitauksia viritelty, ensi kesänä ollaan jo ihan päälliköitä. Näissäkin hommissa.

Pataässäkin on ihan päällikkönä kanalaumassa. Korea kuin mikä mutta auttamattoman arka nössykkä. Mitähän se tuossakin mahtailee, yleensä juosta sätkii kaakattaen karkuun kun joku toinen kana vähänkin nokalla kopaisee. Kaunosielu vai Drama Queen? Valitse vapaasti.

Aamun sade oli ankea ja kurja. Sitten nousi tuuli ja puhkui pois kaikki pilvet, raivasi taivaan siniseksi ja raikkaaksi. Saatiin hieno ja aurinkoinen iltapäivä. Juuri semmoinen kuin syyskuun kuulaat päivät kauneimmillaan ovat. Upeutta!

Ilo senkun lisääntyi kun naapurin kotiäiti ilmoitti kaipaavansa happea ja pyysi päästä kaveriksi hevoshommiin. Kyllä mulle kaveri kelpaa, sovittiin tällit seitsemäksi ja päätettiin viedä hevoset puutarhakierrokselle.

Ja niin me sitten käppäiltiin. Edes takas pihatietä, kierrettiin rakennuksia ja kurkittiin kulmien taa. Hevoset pääsivät eväsretkelle ompputarhaan, siellä oli meheviä mesipommeja ja molemmat ryystämällä ryystivät herkkuja. Esittelimme pitkänaamoille myös porkkanamaan ja kiersimme kesän laitumet.

Sitten vielä kunniakierros trampoliinin ympäri ja talliin. Reviiri laajeni, toivottavasti myös maailmankuva. Jatkoa seuraa, tässä on tarkoitus valloittaa naapurinkin peltomaiden reunapolut, käydä kirkolla ja yleensäkin sivistää hevosia kotiseutumatkailun hengessä. Maastakäsin, ratsain ja ajaen.

Tallihan on vielä väliaikainen versio, lähinnä hoito- ja kuivattelutila.
Keskiviikkoaamuna lähden puusepän kanssa puutavaran hakureissulle, minun pitäisi ilmeisesti valita minkälainen lankku karsinoiden seiniin tulee. Sitkein ja tukevin, tiuhasyinen puu lienee paras. Ja valkoiseksi maalattuna.

Tammasielu käyttäytyi oikein hillitysti ja nätisti, poissa oli niskojen nakkelu ja ylimielinen päänheiluttelu. Meillä oli aiemmin illalla laitumelta lähtiessä neuvottelut jossa iskin omat ehtoni pöytään heti alussa. Tein selväksi, ettei siirtoa tapahdu ennenkuin hevosen asenne muuttuu. Metsänpoika kirmaili jo tyytyväisenä uudessa tarhassa, tamma jäi tyrmistyneenä toljottamaan laitumen aidan kalutulle puolelle.

En ottanut kellosta aikaa mutta puolisen tuntia minä ainakin odottelin. Välillä tamma kävi nuuhkaisemassa, mutta palasi sitten taas aidan luo ällistelemään tilannetta. Hän yksin ja Possu Metsänpoika esittämässä pomppukierteitä.

Vähitellen korvat kääntyivät useammin ja pidemmäksi aikaa puoleeni ja hevonen kävi useammin nuuhkaisemassa käsissäni odottavia päitsiä.

Lopulta tamma maiskutteli päätöstään ja lampsi tyynesti luokseni. Huokaisi ja myötäsi päällään.
Minä ujutin päitset paikoilleen ja kysyin että mennäänkö. Mennään nyt, sanoi tamma ja niin me sitten lähdimme laitumelta.

Päitsien poisottokin sujui juuri niin oppikirjamaisesti kuin pitääkin.
Tunsin itseni oikeasti voittajaksi.
Onnistuin ottamaan hyvän askeleen ja laajentamaan reviiriäni, hevosten henkimaailman puolelle.

Illalla olikin hyvä fiilis tulla kotiin ja ryhtyä pullantuoksuisen äidin hommiin. Sämpylätaikina melkein vyöryi kulhosta, se perhana unohtui kun fiilisteltiin hevosten kanssa niin pitkään.

Päätettiin naapurin, Minnan, kanssa ottaa hevosellinen iltakävely ohjelmaan. Hän saa kaipaamaansa happea ja minä pätevän käsiparin auttamaan. Kivakiva.

Tuossa ylläolevassa kuvassa pyydän kiinnittämään huomiota aitaan. On muuten viivasuorassa lankut, eikö? Keväällä maalataan pystytolpatkin, sitten on hyvä.

Niin, se sämpylähomma.. aherrus palkittiin ja kaksi pellillistä muikean hyviä sämpylöitä on valmiina. Tässä vielä todistusaineistoa, reseptin saa pyydettäessä. Jos ei omista Anna Bergenströmin Joka kodin keittokirja -nimistä teosta.

Lähiruokaa makoisimmillaan. Ei pidä kuitenkaan opettaa perhettä liian hyvälle. Eihän tätä ylenpalttista vapaa-aikaa ikuisuuksiin riitä. Ja talven tullen telkkuan hevosten kanssa enemmän ja enemmän. Pitää laittaa pizzataksin ruokalista näkyvälle paikalle ja varata runsain mitoin nuudelipusseja kuiva-ainevarastoon.

Jää äidille aikaa harrastaa :-)
Nyt äiti siirtyy vaakaan ja levitoi höyhensaarten suuntiin. Aamulla on aikainen ylösnousemus ja lyhyet yöunet siirtyvät suoraan silmien alle roikkumaan, niihin ryppyisiin pusseihin.

Jeppis jee

Maanantai alkaa olla viimeisillä tunneillaan, taidetaan sitä tästäkin päivästä selvitä.
Maanantai ei ole ikinä ollut nk. vahvin lajini, ajattelun ja asioiden aloittamisen ohella.
Nykyisin maanantai on semmoinen päivä, jolle ei kannattaisi paljoakaan aikataulutettuja asioita budjetoida. Ei nähkääs onnistu.

Perillisten kyytiminen on maanantaisin aivan omaa luokkaansa. Kerronko? No kerron tietysti...
Eka kouluun vienti kl. 8, toinen heti perään kl. 9
Haku koululta kl. 12 (hyppytunteja 2 ennen iltapäivän oppituntia), seuraava haku kl. 14.
Klo 14.30 toisella ipanalla alkaa ranskantunti toisella koululla, vienti sinne.
Ranskan tunti loppuu 45 minuutin kuluttua joten turha ajaa kotiin tässä välissä. Kolme varttia nenänkaivuuta, tekstareita ja irtokarkkien mässytystä autossa. Tai pikainen kauppareissu lähimarkettiin.

Tänään piti veivata hevosenkäsittelyharjoitukset samaan iltapäivän ajoruuhkaan joten jouduin vähän soveltamaan. Vein ranskanopiskelijan koululle samalla kun hain pikkusiskon kotiin. Omalta koululta menee bussi sen maanantain ranskantunnin koulun ohi joten perillinen käytti joukkoliikennettä. Ranskan tunnin jälkeen meni paikalliseen kirjastoon tunniksi ja hain hänet kotiin vasta paljon totuttua myöhemmin.

Jonkun pitää joskus venyä ja joustaa eikä se suinkaan aina ole minun aikatauluni. Useimmiten toki on.
Joku voisi toki nyt kohotella kulmiaan, miksi kyyditsen penskoja noin paljon. No siksi, että joukkoliikenne täällä meidän selkosilla ei ole vielä kehittynyt sille tasolle mitä se on esimerkiksi pääkaupunkiseudulla. Täällä linjoja ja vuoroja lakkautetaan sen sijaan että joukkoliikennettä kehitettäisiin. Ei puhettakaan että aikataulut ja tuntien ajankohdat täsmäisivät edes kohtuullisesti. Puolen tunnin pituinen bussin odottelu on vielä ok, mutta puolitoista tuntia on jo melko paljon. Etenkin kun koulupäivä on alkanut kl. 8. Tulee päivälle pituutta. Vaikka on 2 hyppytuntia välissä.

Tuo ranskan opiskelu toi omat mutkansa kuvioihin koska ryhmä koostuu kolmen pikkukoulun oppilaista ja tunnit pidetään niissä kahdessa muussa koulussa. Välimatkaa kouluilla on yli 10 km joten onhan se melko hurja fillarimatka.

Mainittakoon nyt vielä, perillisten koulumatka on ihan siedettävä, vajaa 3 km joten useimmiten kitkuttavat matkan fillareilla. Näinä epävakaisen sään aikoina minä pyhitän aamut ja iltapäivät kuskaamiselle.

Talvikelien aikaan ja pimeällä (mitkä katuvalot??) heillä on bussiliput koulukyytibussiin.

Noh, ei minun ole tarkoitus nillittää asioiden jamasta, kunhan totean asiaintilan.

Hevosenkäsittelyhomman teemana oli tamma ja tamman kanssa auvoisan yhteiselämän pelisääntöjen täsmennys. Tärkein läksy jonkan sain, oli olla itselleen armollinen. Ja opetella olemaan olematta kehityksen jarru. Monessa asiassa minä olen se, joka ei tohdi poistua mukavuusalueelta ja olla tammalle ns. hyvä paimen joka johtaa vankkumattomasti ja varmaotteisesti tamman pois hätääntymisvyöhykkeeltä. Hieno lause jonka onneksi ainakin itse ymmärrän. Pääpiirteittäin.

Kuvassa oleva valkea tamma on kuulema ylläpitokotia vailla... Suuri suomalainen hevonen. Se sama tamma, jonka kevättalvella saattelin laumansa kanssa pois näistä meidän kylän maisemista. Lauman johtajaori on kuollut ja lauma hajotettu.

Huokaus. Voi kun tuo tamma löytäisi oikean ihmisen. Semmoisen turvallisen joka puhuu hevosen kieltä.

Niin että tämmöinen maanantai. Eihän tässä merkinnässä isommin asiaa saati järkeä ollut. Kunhan merkitsin muistiin. Iso-J:n terve käsi on kipeä, hakkasi eilen niitä halkoja yksikätisenä ja tietäähän sen miten siinä käy. Tulee käsi kipeäksi.

Taidanpa loikkia petiin, ei tämä päivä tästä enää kummemmaksi muutu. Toivottavasti.

...


Peeäss: Partapapalle piti vielä sanoa, kyllä ne meidän kissat ovat sellaisia huolettomia surffareita, ettei ole tosikaan. Osaavat ottaa ilon irti ja nauttia. Kateeksi käy ryökäleitä. Lumppu-Elli ja Wanha-Justiina ovat ihan toista maata. Lähinnä makoilevat, murjottavat ja mulkoilevat. Jätkät senkun porskuttaa.

Pyhäpäivää

Mikäs luterilaisempi tapa pyhittää pyhäpäivä kuin riuska ja rivakka työnteko?
Puolen päivän maissa Harriserkku vetäisi Jonseredin käyntiin ja pihaa kesän ajan hallinnut "tilataideteos" nimeltä Kaupunkilaisen nelimetriset takkapuut muutti sekä muotoaan että sijaintiaan.

Kolilla aiemmin humisseet jyhkeät rungot tuotiin venetrailerilla torpalle ja nyt ne päätyvät pilkkeinä riiheen. Loppusijoituspaikka on saunan uuni.
Elämän kiertokulkuahan sekin tavallaan on.

Älköön kukaan jaaritelko nyt niistä pienhiukkasista ja sen semmoisesta, parempi uusiutuva polttopuu kuin muinainen öljy.

Samalla jonseredin ulvotuksella pätkitään myös hevosten tarhakatoksen runkopuut. Toiveissa olisi saada ne kaivettua metrin syvyyteen ennen routia. Asioita mutkistaa hivenen se, että Iso-J on edelleen enemmän ja vähemmän yksikätinen, rajoittaa kaivuuhommia melkolailla.

Noh, kyllä ne pylväät maahan saadaan, tavalla tai toisella. Tuleehan tänne bobcatmies raapimaan tallipihankin. Luulisi olevan pikkuinen homma kuopaista maahan neljä reikää.

Tuommoiset lauseet joissa kirjoitan luulisi -sanan, ovat yleensä koituneet kärsivällisyyteni koetinkiviksi. Se, mitä paluumuuttajapoloinen luulisi pikkuhommiksi ja urakan irvikuviksi, ovatkin osoittautuneet kaikkein hankalimmiksi. Toivottavasti tämä pylväshomma on oikeasti niin vähäinen homma, ettei siitä saa edes urakkaa.

Unikko alkaa olla jo melko rispaantunut. Mutta kesäkukkien aatelia kaikessa upeudessaan. Kukkii pitkään ja pontevasti, minä tykkään aivan mahdottomasti.

Perilliset nostivat porkkanaa, iso laatikollinen oransseja jytkyjä. Samalla reissulla keräsivät parhaimmat omenapudokkaat talteen, hevosille riittää herkkuja vielä pitkäksi aikaa. Kyllä noilla c-vitamiinipommeilla mojovat talviturkit kasvattaa ja pärjää pitkälle kaamokseen.

Minä tein kolttosia. Jostain syystä sain päähäni viedä loput, unohtuneet ja käymisensä makeasta hajusta päätellen aloittaneet luumut kanatarhaan nokittavaksi.  Voi sitä kurlutusta ja pupellusta kun Kullervo analysoi rouwiensa kanssa luumujen aromeita. Kohta ne varmaan heittävät kännipäissään kuperkeikkaa.

Lampaille ei parane antaa mitään laulattavaa. Huutavat jo nyt hirveällä mölinällä, aivan käsittämätön möykkä. On vaikea luoda lempeitä ja ilahtuneita katseita lammasaidalle päinkään kun korvissa soi helvetillinen konsertti, epävireistä määkinää tauotta.

Mummon residenssin ovikatos voidaan kuitata valmistuneeksi projektiksi. Jopa ne viimeiset listat ovat paikoillaan. On meillä ollut puhetta jostain takorautaisista lyhdynpidikkeistä tuohon etukeulaan mutta ne eivät ole niin olennaisia. Valmis se on. Vihdoin.

Vasemmalla puolella katosta on istuinpenkki laatikkomallia. Sinne on kätsä jemmata kumppareita, pieniä puutarhakaluja ja mitä seniorikansalainen milloinkin hyväksi näkee pistää jemmaan. Näkyypä istuvankin siinä mielellään pihan elämää seurailemassa. Ja kissat poseeraavat siellä myös.

Istutuksia ihmetellään myöhemmin. Ainakin tukevat juurakot humalaa olisi tarkoitus laittaa kiipeilemään.

Käyn kurkkaamassa kanatarhan touhuja ja sitten onkin aika koota porukka koolle pöydän ääreen.
Mukavaa pyhäpäivän jatkoa sinullekin.

Äkkiä on lauantai

Tunnontuskia pukkaa. Tällä viikolla tämä taitaa olla vasta toinen postaus ja se on kai uskollisia lukijoitani ajatellen ... armeliasta. Ei mulla ole ollut oikein mitään kommentoitavaa eikä kuviakaan. Lannistaa tuommoinen vesisade ihmisen. Täysin lyö polvilleen, perhana! Ja lätäkköön polvilleen, tietty.

Viikon aikana on hommattu rakennustarvikkeita. Ja vähän lisää rakennustarvikkeita. Eilen kutakuinkin hyperventiloin puutavaraliikkeen kassalla, tililtä läksi sikamainen läjä satasia ja minusta tuli rakennuslevyjen omistaja. Kyllä. Just sitä kammoruskeaa maatilavaneria... 17 + 17 levyä.

Onneksi tiedän, että kun sitä vaneripintaa vähän hioo (koneet löytyy), siihen tarttuu maali. Ja valkoinen maalihan pelastaa oikeastaan kaiken. Paitsi ikärupsahduksen. Eli omalle fasaadille ei ole paljoa tehtävissä.

Niin hätäinen en minäkään ole, ettenkö malttaisi odottaa maalausilmoja. Eli ensi kevääseen.
Talvi katsellaan umpirumaa paskanruskeaa vaneria ja pidetään valkoisen maalipytyn kansi kiinni.
Olisihan se aivan tyhmää ajan, vaivan ja maalin haaskausta lähteä nyt hosumaan, hyvä ei tule kumminkaan.

Ruostesuojamaalia sen sijaan pitää sutia jo nyt. Sitä on iso ja arvokas purnukka, punaista!

Näitä talliremonttihommia täällä siis on tälläviikolla lähinnä ihmetelty.
Olen opetellut kärsivällisyyttä aikataulujen suhteen. Se, mikä on minusta überkiireellinen asia, ei välttämättä ole kirvesmiehelle tärkein. Hän käy välillä tekemässä räystäät kaupungissa ja tulee sitten kun joutaa, sisätöitähän voi sipistellä kehnollakin kelillä, ulkotyöt tehdään säiden mukaan. Ja syksyllä hyvät ulkotyösäät ovat harvassa.

Joo joo, on on. Mutta kun minun prioriteeteissani se talli on ykkönen ja kaupunkilaisten räystäät aivan toisarvoisia asioita.

Minä odottelen, kiristelen hampaitani ja haukkaa kirpeää omenaa. Puihin jäi satoa vaikka kuinka, tilhien talvikännäilyjä varten riittävästi.

Uudet kanarouvat ovat kotiutuneet hyvin. Kullervon hellässä huomassa pikkurouvat viihtyvät hyvin. Wanhan liiton viimeiset rouwat ovat jo niin horiskoja, etteivät huomaa, vaikka tipahtaisivat orrelta. Eivät ne aina näytä muistavan ottaa edes henkiriepuaan mukaansa tipahtaessaan... joten eivät ne taida huomata, että kanalaan tuli 6 uutta helttapäätä.

Talven munavarannon suhteen olemme turvatut.
Jossain vaiheessa pitäisi heittää pitkää tikkua ja vetää arpoja, ken lampaista päätyy pataan. Mää, mää ja mää ne huutavat. Eikä sielu sietäisi yhdenkään syömistä. Orvokki on vanhin ja Veeralla hirveä ääni. Vappu on semmoinen reppana ja jakojäännös. Että valitse niistä sitten. En. Tehköön valinnan joku muu. Ja pitäköön paistit.

Näitä pitkänaamoja ei syödä vaikka ovatkin melko mukavassa lihassa. Talvikarva kasvaa kohisten ja kohta se ryöpsähtää hallitsemattomaksi. Onneksi ei ole mitään isompia murheita näiden kavereiden kanssa. Ovat vähän niinkuin naapurimaan päälliköt: "tää ois tänään pressa ja tää ois pääministeri". Sopuisia kavereita.

Kissatkin on arkistoitu tältä päivältä, Veli Winstonkin löysi oman lokeronsa ja on oikein tyytyväinen.
Elli ei taaskaan ollut paikalla kun taivasosuuksia jaettiin ja saa jatkossakin murjottaa jossain muualla. Jätkät eivät anna armoa. Eivätkä luovu parhaista löhöpaikoista.

Torpassa tuoksuu vastapaistettu sämpylä. Taidan hotkaista pari (ihan pientä) ja kömpiä vällyihin. Nyt ei oikein jaksa alkaa mihinkään. Paitsi unille.

Tupaterrierikin on niiin kovin uupunut että jaksa edes valistaa minua koiran ruokinnan oikea-aikaisuudesta. Laiska ryhmä meillä... Ja huomenna on pyhä. Laiskottele jos voit. Se ei ole laitonta.

Laatikkoleikkejä

Sadepäivinä sisätiloissa ahkeroiva kauhukaksikkomme jaksaa yllättää.
Veli Milton on Jack-in-the-box -tyylisesti hankkiutunut yllärilaatikkoon. Ei (vielä) osaa sentään pongahtaa vieterikissan tavoin boksista ylös, mutta kissarötkylän taipumukset tietäen, sekin on mahdollista.

Jaksaa sataa, totta tosiaan ja tosi kuin vesi.
Eilinen reissu eteläisen maakunnan puolelle oli ihan leppoisa mutta illalla väsymys korjasi satoaan. Olin jo ennen kahdeksaa peittojen alla. Ei minusta olisi The Stigiä paikkaamaan. Tai sitten mersuilla kurvailu on hyvin raskas laji. Henk.koht. mielipiteeni ko. merkistä vahvistui entisestään, tylsiä ikämiessarjan kiesejä kaikki tyynni.

Autovaihdon suoritettuani kurvasin paikalliseen ratsastustarvikekauppaan. Hurjan kiva ja mukava ihminen siellä olikin, terveisiä vain ja kiitoksia. Hepat saivat tuliaisia ja minä uuden lämpimän takin.
Haahuilin myös hetkisen parissa muussa paikassa, mukaan tarttui kukkasipuleita. Niitäkin kovin maltillinen määrä, mikä sinänsä on pienoinen ihme. Yleensä menetän itsehillintäni ja kaiken kontrollin koreiden tulppaanipakkausten äärellä. Ja nekin päätyvät useimmiten myyrien ruuaksi talven aikana.

Sitä minä vain mietin, että miten me ennen suunnistettiin kun ei ollut googlemapsia ja muita nykyajan opastajia käytössä? Paperikartta, tuuri ja muuttolinnun vaisto? Ja aina on päästy perille.
Oli niin helppo kurvailla kun olin tsekannut kohteet ja niiden sijainnin etukäteen netistä. Navigaattoriahan mulla ei ole, en koe tarvetta moiselle kun liikun lähinnä näissä tutuissa ja pienissä ympyröissä.

Tänään on syytä kiiruhtaa piiiiitkän ostoslistan kanssa rautakauppaan, puutavara on jo tilattu.
Toisaalta tekisi mieli ryömiä Miltonin tavoin laatikkoon ja nukkua tämä kroonistunut väsymys ja vaivat pois. Mitähän sitä tekisi...?!

Ai joo... tänään on Autoton päivä. Ja paikallinen Osuuskauppa juhlii näyttävästi rakentamansa uuden ajoreitin avajaisia. Osasivat nekin pölvästit päivän valita siltansa avajaisille. Tai sitten tuokin on vain yksi uusi esimerkki siitä, että osuuskauppa tekee mitä tahtoo ja muista viis :-)

Koska minusta tulee näköjään sateiden pitkittyessä kiukkuinen, olisi parasta tehdä seuraa Veli Miltonille.

Snif-snif

Eikä mitään pientä niiskutusta vaan ihan rehtiä ryystämistä!
Se on syksyn eka räkätauti tässä ja nyt.

Sattuneesta syystä ei kuvaa aiheesta, ysköksistä eikä käytetyistä nessuliinoista ole, eikä tule.
Eilen oli hieno aurinkoinen päivä joka meni aivan hukkaan, hiihtelin haamuna ja aivastelin niin, että meinasi loppukin järki lähteä.

Väsymys on kauhea, eihän sitä saa yöllä nukutuksi kun nenä vuotaa. Kuin sulhaspojan vehje.
Perhana, ärsyttävää! Onneksi tämä alkaa mennä ohi. Ehkä.

Sain tänään ostoslistan tallityömaalle. Rakennuslevyä. Villoja. Lecaharkkoja. Laastia. Ovi. Kattohuopaa.
Kiva-kivempi-Kirvesmies aloittaa hommat maanantaina. Siihen mennessä olisi mm. vesiboksin takia lattiaan piikattu roilo valettava kiinni. Sitä ennen sinne pitää jemmata lattiakaivon poistoputki.

Huomenna Torpan Räkäinen Armo piipahtaa autoliikkeen lähettityttönä Lappeenrannassa. Yksi mersu sinne ja toinen tänne. Kaikkeen sitä joutilastoipilas joutuu. Eikä aikaa ole kuin joitakin tunteja koko reissuun, taitaa taas kerran jäädä kahvittelut Savun kanssa väliin.

Nyt on pakko lopettaa tämä ruikutus ja kröhääminen. Uunin pellit kiinni ja leipomolle. Sitten auton hakuun kaupunkiin että pääsen huomenna kukonkiekaisun aikaan matkaan.

Juokaa mustaherukkamehua ja pitäkää villasukat saatavilla. Se on syksy nyt!
Täälläkin on jo kylmä talvenhenki hönkäissyt pihanurmen yli. Maanantaiaamuna pohjoiskulmalla nurmi oli huurteinen ja kylmä, brrrhh!

Pienin askelin

Juu, on se ratsuainesta, on. Suitset on päässä about oikeinpäin mutta säätämistä riittää kuten kuvasta näkyy. Blondi repsottaa joka suuntaan ja voimme todeta, halvalla ei hyvää saa. Nyt puhun valjasnahkasta ja suitsista. Kuolaimet ovat hyvät, kelpuutan vain Sprengerin mallit.

Noh, on tuossa päässä paljon muutakin fiksattavaa kuin suitsien istuvuus.
Jonkinlainen show, draama ja painimatsi piti elää ennenkuin tamma oli tallitilassa satuloituna ja "suitsittuna".

Minulla oli korvaamattoman kätevänä apuna Iso-J:n esikoinen. Tyttö joka oli vuosikaudet Teinix, nyt nuori näppärä neiti. Saimme hänet ja Toivevävyn tänne viime yönä. Minä ja perilliset väsähdimme odottamaan reilusti ennen keskiyötä mutta aamulla olikin kiva saada lisää väkeä aamukahvipöytään.

Likka on varma ja kevytkätinen ratsastaja, yhden oman varsankin koulinut hyvälle mallille. Valitettavasti näyttää siltä, että tyttö teki vaativimmat ja tarkimmat työt ja omistaja kuorii kermat päältä ja myy varsan. Ketään ei ehkä yllätä jos mainitsen, että sama ihminen on myynyt tytön alta hevoset ennenkin. Eilen oli heppa, tänään ei. Se on voivoi... :-( *buuausta*

Noh, meillä pääsee temmeltämään näiden raisuleiden kanssa. Pikkusiskon kypärä oli vähän niinkuin kirsikka kakun päällä ja tässä blondit kiertävät trampoliinia. Onhan se hyvä nähdä uusia asioita.

Aidatulla alalla tamma työskenteli vähän muutakin, tämä oli loppukävelyä pihapiirissä. Hauskaa, että pihalla temmeltää tuommoisiakin kulkijoita. Yleensä siellä riehuvat Pupunaamat, Nasse ja satunnaisesti Elli.

Ilta meni mukavasti puuhatessa sitä sun tätä ja huomenna jatkuu. Yksi lainalapsikin tuli kaupungilta kyytiin, pitkästä aikaa. Sää oli hieno, satoi vain pari pientä pisaraa. Äitikulta palasi taas kerran sienimetsästä kori notkuen, ei meiltä suolasieniä ensi talvena puutu. Oi onnea!

Nämä kaverit piti muuten vaimentaa, oli tavallista äänekkäämpi huutosakki tällä meidän ratsukollamme... heinäpaali on tehokas äänenvaimennin.

Kanadaan tiedoksi, tänään tein kesän viimeisen peston. Kohta kaupoissa on taas sitä katalan kitkerää kasvihuonebasilikaa kiskurihinnoilla myynnissä, ensimmäinen pakkasyö voi yllättää koska tahansa. Ja se tekee kipeää basilikalle. Tuli paras pesto ikinä! Nyt on säädöt kohdillaan.

Taidan pian säätää itseni vaaka-asentoon, ihan kuin kurkussa olisi pätkä rautalankaa tai ainakin takiaisen alku...

Tasapainoilua

Keikarikukko vm-2011

Eilisen käänteisiin on pakko kirjata myös siipikarjaosaston kuulumiset.
Naapurin "välittää vaikka mitä" Setä pöräytti pihaan ja toi laatikollisen kanoja.
Meillähän alkaa Wanhan Liiton rouwain enemmistö kaakattaa jo taivasparvessa ja Kullervo The Kukolla oli eiliseen saakka haaremissaan vain 5 kanaa.

Noh, nyt koitti Kullervolle työntäyteinen syksy, kuusi uutta rouwaa. Nuoria ja munivaisia, parhaita Isa Browneja.

Wanha silkkikukko Gaddafi

Naapurin setä toi myös häkin jossa oli kukko. Torpan kanaloiden kukkokiintiö on ollut täynnä jo kauan. Meillä on vanhan silkkikukon pakolaislauma, nuori valkea silkkikukko ja nuoret keikarikukot, viime keväänä kuoriutuneet veljekset. Ja The Kullervo.

Koska uusin kukko ei mahtunut mihinkään, oli syytä tehdä valintoja, tasapainottaa laumaa. Niinpä nuoret koreat kiekarikukot pakattiin laatikkoon ja Iso-J ajelutti ne tulokaskukon kanssa pölkylle. Asiansa osaava ihminen päästi kukot taivasparveen nätisti ja tuskatta.  Ja sai palkakseen kolme kukkopaistia.

Valkea Silkkikukko

Vähän jäi halju maku hommasta, mutta eihän sitä voi, eikä pidä, haalia kaikkia syntyviä eläimiä hoiviinsa. Semmoinen tie on raskas ja harvoin päättyy ainakaan eläimen kannalta hyvin. Onhan näitä kissamummoja ja muita yltiöpäisen eläinrakkaita jotka haalivat hoidokkeja enemmän kuin kukaan järjellä käsittää. Surullisimmat tapaukset päätyvät eläinsuojelurikosten rumiin tilastoihin.

Talven tullen pitää päättää kuka lambeista vaihtaa kotia (tai liittyy ilmavoimien katraaseen). Meille tulee tallin kulmaan tilaa kahdelle määkijälle. Kolmessa on yksi liikaa.

Niin paljon kuin minä lampaanlihasta pidänkin ja lämmitän selkääni kiikkustuolin taljojen lämmössä, en välttämättä halua tupaani enkä lautaselleni esimerkiksi Orvokkia uudessa olomuodossa.

Ruoka ruokana ja lemmikit lemmikkeinä. Syön mieluummin anonyymiä lammasta ja nimetöntä nautaa kuin itse hoivaamaani lemmikkiä. Itsepetostahan se on ja jonninjoutavaa hurskastelua. Mutta niin kauan kuin on valta valita, en syö kavereitani.

Kullervon rouwia

Tämä perjantai on kulunut hämärässä huoneessa ja pakastemansikoita imeskellen. Ilkeä migreeni yritti väkisin tuppautua visiitille. Onneksi ei aivan rajuimmassa versiossaan tällä kertaa. Ja iltahämärän tullen pystyin hoitamaan hevosten iltaruokailut.

Olen nyt ottanut nollatoleranssin siihen mitä tulee hevosten omavaltaisiin tilanvaltauksiin. Vaadin itselleni reilusti tilaa ja etäisyyttä silloin kun liikun ruoka-astioiden ja heinäpaalien kanssa. Hevosella on  aikaa odottaa ja taito pyytää lupa tulla syömään. Nassekin istuu ja odottaa ruokailulupaa, menee syömään vasta Ole hyvä -kehotuksella. Ei ole hevonen koiraa tyhmempi.

Metsänpoika etenkin on päässyt vähän turhan helpolla, tamma on taipuisampi tapaus. Eikä kyse ole pelkästään ruokailusta, hevosen on kunnioitettava ihmisen aluetta kaikissa tilanteissa. Oli ihminen pieni tai iso, kokenut tai kokematon hevosen kanssa toimija, hevosen on väistettävä.

Vappu-neiti

Vielä tähän loppuun yksi oikeasti jäätävän ankea eläinkohtalo. Voiko olla kurjempaa kuin eilen löytämälläni punkilla. Se kurja hylkiö oli loikannut "vähän huti" ja päätyi Veli Winston kissansilmään, siihen hännänalaiseen. Voi parka punkki, voi parka Winston. Toinen päätyi tuonelan virran viemänä vessanviemäriin, toinen kehräsi tyytyväisenä päästyään eroon piinaajastaan.

Elämä on valintoja, punkkipoloinen valitsi kehnosti.

Toivottavasti joku osaa valita lottonumeronsa viisaasti, huomenna olisi ruma kasa rahaa jaossa. Pitäisköhän lotota?

Mukavaa perjantai-iltaa!

Minikaivurimies Erkki

Aamu alkoi ihanasti. Olin juuri saanut hörpätyksi aamun ekasta mukillisesta kaksi kulausta. Hellan kello näytti 06.08 ja pihatielle kääntyi punainen Scanian nokka ja perässä paku.

Kuormurin lavalla kökötti pikkuinen ja sievä minikaivuri ja astetta jykevämpi Bobcat.
Se, onko minikaivuri oikeasti minikaivuri tai joku muu särkemiseen tarkoitettu kone, on sivuseikka.
Parasta hommassa on Erkki. Iso, nallekarhumainen ja armottoman huonokuuloinen mies joka näitä koneita käyttelee.

Ja Erkkihän jyryyttää. Lavalle on kertynyt hyvin palvellutta harkkomurskaa monta kauhallista.
Voi elämä, Erkin koneiden serenaadit ovat musiikkia korvilleni! Ne laulavat ilohymniä tallin syntymiselle. Tanssisin jos osaisin!

Ensimmäinen kuorma purkumurskaa lähtee pian viimeiselle matkalleen. Tai en minä tiedä kiertääkö kiviaines ikiajat ihmisen palveluksessa. Olisihan se hyvä jos voisi uudelleen hyödyntää vaikka tienpohjissa tai ... jossain. Oli meillä toiveina, että nyt purettavien lampolan korokkeiden täyttösorat oltaisi voitu itse käyttää tallipihan pohjassa. Mutta kun soraa on vain 25 % ja loput vanhaa tiiltä, betonilohkareita ja sotavuosien röppölaastia, eihän sitä Erkkikään siivilöi puhtaaksi.

Kuuden työtunnin jälkeen

Erkki on kiva ja Erkki hoitaa homman!
Kuvia kertyy lähipäivinä lisää. Paitsi Erkistä joka ahertaa jo huomenna toisella työmaalla, kultakaivoksella naapurikunnassa. Kiireisiä miehiä nuo kullanarvoiset minikaivurimiehet!

Samaan aikaan kun Erkki koneineen ahersi tallityömaalla, me ahersimme omenatarhassa. Olisi pitänyt laittaa hokikypärä päähän kauden alkamisen kunniaksi, kiitettävän kovaa tuli irto-omenaa niskaan. Eniten jännäsin sitä, että napsahtaa omppu ns. napakymppiin ja saan mustan silmän. Ei sitten käynyt niin.

Parisataa kiloa omppuja on jo matkalla mehustamoon. Jäi tilhillekin syötävää.

Haku päällä

Eilisestä merkkipäivästä on selvitty ja nyt onkin taas reipas haku päällä.
Lukijoiden joukossa on tunnetusti nokkelia tekijöitä ja lähipiirissä varmasti vielä lisää.
Nyt olisivat etsinnän kohteena hevosten kotikoppeihin tulevat nimikyltit.

Muiden hommien ohella laitoin googlehakuun sanat nimikyltti hevoselle ja noh... ei mitään must have -tunteita herättäviä löydöksiä.

Kaikki linkit, vinkit, ideat ja kuvatkin otetaan vastaan kera suuren kiitoksen.
Enhän minä mahtavia määriä kaipaa, pari yksilöllistä kylttiä ensi alkuun.

Nyt on sateessa taukoa, satula syliin ja sovittelemaan!
Heipattiahei ja ottakaa tämä haku nyt tosissaan!

Vuosipäivä nr. 15

Voe tokkiisa, se on kuulkaas tänään jonkinsortin juhlapäivä. Tai Parasta ennen -päiväyksen muistojuhla.

Se oli perjantai, 13. päivä vuonna 1996 kun asettelin ahterini sokkotreffien merkeissä paikallisen soittoruokalan lounge pubin penkille. Ja sillä tiellä ollaan. Ei ole turhia puheita ne myytit kolmannentoista päivän perjantaista... ja sen mukanaan tuomista vitsauksista ja vaivoista *huutonaurua*

Ei vaiskaan, onhan tässä pitkä taival taaperrettu kimpassa. Kaikennäköistä on koettu, nähty ja tehty. Jätän väliin löpinät kasvusta ihmisenä ja henkisestä eheytymisestä ja muusta ihmissuhdejargonista. Perillisiä ollaan saatu aikaiseksi kaksi, yllättävän fiksuja pentuja ovatkin. Eikä tässä ole muutenkaan isommin haukkumista omassa elämässään. Ehkä tästä vielä joskus hyvä tulee. Tai aika kultaa muistot ja dementia hoitaa loput.

Thänx Iso-J, you make my day (and then I´ll kick your ass)!

Loimottelua

Loppuviikko lipsahti minne lie, nyt ollaan jo sunnuntain loppuillassa. En edes yritä muistella päiväkirjaan mitä minäkin päivänä tehtiin. Ei kuitenkaan mitään niin mainittavaa, että aikakirjoihin, edes näisin bittiavaruudessa säilöttäviin, kannattaisi merkitä.

Tänään on kuitenkin yksi kesän rojekteista, Äitikullan ovikuisti, saatu suunnilleen finaaliin. Pressukatto on korvattu peltikatolla ja pimeään iltaan tuovat lempeää valoa oven molemmin puolin helottavat valot. Urhea Harri-serkku tuli flunssatoipilaana käsipuolen serkkunsa avuksi ja yhdessä ne kaksi puolikuntoista saivat ihmeitä aikaan. Yritän ottaa kuvia huomenissa. Jos ei sada.

Jorriinin koreutta

Tänään viriteltiin pikkuinen nuotio sepelikasan eteen. Siinä oli hyvä hiillostaa aitatolppien kärkiä, eivät ehkä aivan niin nopsaan lahoa maaemon syleilyssä. Olisihan se hulppeaa laittaa semmoinen määrämittainen kartanoaita mutta ehkä meidän hevosten sielu kestää barbaarisemmatkin aitamateriaalit.

Kovin kiinnostuneena hevoset kurkkivat nuotionvirittelyä ja metsänpoika haisteli ylähuuli rullalla savuaromeita. Hevoset siirrettiin perjantaina talvitarhasta takaisin laitumelle, tuoretta vihreää on syötäväksi asti. Silti odottavat uskollisesti yöheinäpaaliaan aidan takana. Hevonenkin on tapojensa orja.

Bäbättimet huusivat tohkeissaan lei-bää, lei-bää... mutta vaikenivat oitis kun ilmoitin, että se on viittä vaille rosvopaistin kuoppa tehtynä.

Hevosilla kävi tänään pedikyristi, nyt kumpaisellakin on taas nätisti vuollut kipsuttimet allaan. Hyvässä kunnossa kaviot, eivät ollenkaan niin säleinä kuin joskus laitumelta tuoduilla hevosilla voi olla.
Otettiin hepat tallityömaalle, rennosti ja nätisti löntystelivät tulevaan kotiinsa. Tamma vähän katseli Veli Miltonin kikkailuja betonilohkareiden välillä muttei mainittavasti huolestunut.

Kengittäjä oli iloinen tilat nähdessään ja kiitteli hyvää valaistusta sekä riittävää työskentelytilaa.
Seuraavan kerran kun hän tänne tulee, onkin jo lokakuun loppu ja talli toivottavasti valmis.

Riihen takavajaa on siivottu vähän lisää ja nyt siellä on aitatolppiakin nätissä pinossa reilut 50 kappaletta, ylimääräisiä nyt mutta varmasti jossain vaiheessa tuikitarpeellisia varaosia. Ja jos ei tarvita aitauksiin, pannaan uuniin. Kyllästämättömiä voi huoletta poltella, muotovalioita uunipuita täsmällisen pyöreine muotoineen.

Notskissa oli kätsä poltella roskalautaa ja muuta suljua. Iso-J poltti puntillisen paalinarua. Sitä helvetillisen raivostuttavaa oranssia muovinarua. Joka ei maadu ikinä. Joskus kun maapalloa joku älykkäämpi elämänmuoto tonkii, se löytää sikamaisen määrän muovikenkiä ja paalinarua.
Kaiken muun skeidan lisäksi.

On siinä avaruusolio ihmeissään.

Perilliset hakivat omatekemät makkaratikkunsa ja kuumottivat prinssinakkeja nuotion loppuhehkuissa. Vaihtelua iltapalaan... jota kelvoton äiti ei ehtinyt edes ajattelemaan. Semmoista se joskus on.

Aamulla on mukava viikon aloitus, tavoitetilana olisi parkkeerata pyrstö kl. 9 kampaajan tuoliin. Juurikasvu on lievää törkeämpi ja latvat b-luokan hamppua. Pipo olisi syytä vetää syvälle päähän, sen verran Puisto-Lissun virttynyt kuosi on jäänyt ns. päälle. Ehkä Heli taas kerran pystyy ihmeisiin.

Uusia verkkareitakin pitäisi ehkä katsella. Pyhäpöksyinä pitämäni harmaat (chic!) lökärit ovat haaroista hiertyneet joten ei niissä sovi pyllyillä isomman seurueen edessä. Häpeän puna poskilla loimottaen lupaan tehdä parannuksen ja hankkia edes yhdet uudet farkut... vaikka tärkeämpääkin hommattavaa olisi.

Tässä työmaan pomo, Veli Winston antaa taustatukea tolppien savustajille. Toivottavasti huomaa pysyä kaukana silloin kun niitä hiillostettuja kärkiä mönjätään voimatervalla.

Ensi viikolla ohjelmassa on huomisen kampaajareissun lisäksi mm. omenoiden keruu ja vienti mehustamoon. Omppuja tulee niin roimasti että on vissiin vara antaa kolhuisimmat minkkitarhalle rehunlisäksi. Semmoiseenkin tarkoitukseen pari setää kävi jo kyselemässä. Tarkkaan ovat seuranneet sadon kypsymistä.

Viime syksynä omppuja meni mm. karhuille.

Nyt oma vireystila alkaa hiipua nuotion lailla pakkasen puolelle joten se on moikka ja heippa.

Helmoin heiluvin

Jo vain, miun pien ponnysein -leikki siirtyi uudelle tasolle.
Molemmilla puutarhatontuilla on nyt sadekelin mekot.

Ovathan nuo hevoskokoiset (130 ja 140 cm) loimet vallan reiluja pienille poniineille, mutta veikkaanpa, että räntäsateessa kelpaa reilumpikin kolttu.

Periaatteessa saavat kirmailla paljain persauksin mutta viimassa ja sateessa ei tarvitse hevosenkaan kärvistellä nakuna. Ikäväähän se olisi omallekin kohdalle osuessaan.

Mahavöissä on kivasti kasvunvaraa ja heinän menekistä päätellen sitä vielä tarvitaan.

Sinänsä mielenkiintoista, hevoset ovat kuitenkin vihreän syötävän keskellä ja mussuttavat silti viimeistä kortta myöten kuivapaalinkin.

Viikonloppuna siirrän kopsukkaiset toiseen aitaukseen, syökööt sen mitä siellä nyt on tuoretta ja kuivaheinää lisäksi. Sitten se alkaakin pakkasten myötä laidunkauden ilot ja helppo elämä kääntyä lopuilleen.

Sunnuntaina tulee manikyristikin kotikäynnille. Kyllä kelpaa. Olla hevosena Torpalla.

Päivä meni töiden osalta vähän poskelleen ja vinoon. Ei oikein tullut mistään mitään... eikä se johtunut pelkästään omasta vätystelystäni. Illalla otin loppukirin päivän hommiin ja nelistin pitkin pihaa välillä kottareita kiidättäen, välillä rouwain munauksia taskuissani varjellen.

Tipuja on nyt kolme. Vanha silkkirouwa (pyöreän tornin porukkaa) jemmailee helmoissaan pientä piipittäjää. Nuorempi silkkirouva näyttää vuorostaan viihtyvän luudan varjossa. Eikä tarvitse olla nobelisti älytäkseen että hautomisvietti on kova. Joten kohta tipusia on neljä.

Ansaitsin aherruksellani saunan lempeät löylyt. Iso-J raapi saunan ovea kateellisena, ei saa tulla rannehaavoineen saunaan. Vasta kun tikit on pois, pääsee liottamaan itseään löylyihin. Sääliksi käy (melkein).

Reinokuosinen Rhino

Huomenna pitää kyytiä perilliset kaupunkiin ruopattavaksi, perjantaina on koulukuvaus ja eräillä on otsatukat kuin ruuna Reippaalla. Samalla täydennän rehuvarastoja ja muutama muukin asia ns. puutelistalla vaatii pikaisia toimenpiteitä.

Sää on mitä on, syksyksi tämä kääntyy. Koivut ovat aamu aamulta kalvakampia. Eivät kunnolla keltaisia mutta kuitenkin vähemmän vihreitä. Ihan justiinsa niitä hiirenkorvia kytistettiin. Aika on taas kerran saanut siivet.

Tämmöistä tänään, ei onneksi mitään mullistavaa. Hevosten mielessä rättisulkeiset olivat varmasti luonnonlapsille pienoinen järkytys...

Nyt elvyttäviä kauneusunia! Tulevat tarpeeseen.